polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa

torstaina, maaliskuuta 31, 2005

Amisviikset

Minä opin opiskelemaan ammattikoulussa. Kunnollinen opiskelu vaatii työntekoa, jota ei välttämättä opi nuokkumalla peruskoulun ja lukion penkeillä. Ainakaan minä en oppinut, koska mieleni imuroi itsekseen tiedot eikä minun tarvinnut juuri evääni lotkauttaa. Mutta amis laittoi myös minut ojennukseen ja valittuani kömpelölle itselleni erityisen vaativan aineen, pukuompelun, tunsin oppivani muutamassa kuukaudessa enemmän kuin kolmessa lukiovuodessa. Jokaisen koulupäivän iltana menin nukkumaan todella uupuneena ja yön aikana synapsit hurisivat, aivoilla oli kiire kehitellä uusia ratoja.

Jos olisin sittemmin jaksanut opiskella yhtä kovaa tahtia yliopistossa kuin amiksessa, olisin valmistunut noin neljässä vuodessa, eli luullakseni nopeimmassa mahdollisessa ajassa, kun kääntäjäpuolella ei pysty juuri tenttimällä etenemään. Mutta enhän minä, kun oli sosiaalisella puolella kiirutta ja lisäksi hoksasin vuonna 1992, että on olemassa semmoinen vänkä asia kuin Internet. Silloin se tarkoitti humanistille sähköpostia, nyyssejä, Gopheria ja tiedostojen siirtelyä. Ja melko pian ajauduin töihin IT-alalle. G. on edelleen vaiheessa.

Mutta herran jestas, miten sosiaalinen statukseni romahti amikseen menon takia! Sain kyllä nauraa ennakkoluuloille sata kertaa, paitsi silloin kun kyllästytti liikaa. Olihan se vaihtelua, kun siihen asti olin aina joutunut kärsimään snobin ja älypään maineesta. Huomasipa kuitenkin selvästi, että akateemisuus ei takaa alkeellistakaan sivistyneisyyttä. Vaikka eihän se mikään varsinainen uutinen ollut. Olin jo piipahtanut lipastolla ennen amikseen menoakin. Nyt en osaa enää sanoa, nousiko status uudelleenlipastoitumisen myötä enkä välitä miettiä asiaa.

Nykyään kaverit ovat jokseenkin fifty-fifty akateemisia ja muuten vain sivistyneitä. Koulutus ei tunnu oleelliselta, kunhan yhteisiä puheenaiheita löytyy. Aika moni tuttu on myös hakeutunut korkeakouluun omia teitään, hieman mutkaisemmin kuin peruskoulu-lukio-pääsykoe-väylää. Elämänkokemus ja monenlainen ammattikokemus voivat syventää opintoja. Ainakin oman kokemukseni valossa osa lukioputkesta tulijoista posmottaa vain tärkeänä merkintöjä rekkariin, kun taas kaikki tuntemani mutkien kautta jatko-opiskelemaan päätyneet hakevat iloa ja hyötyä opintojen sisällöstä, pelkkä merkintöjen metsästys ei tyydytä.

Olisipa kuitenkin äärettömän siistiä osata hitsata. Kiitos Parppein lisäksi Marinadille inspiraatiosta!

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno puheenvuoro!
Kirjoitin pitkän läpinän siitä kuinka niin minäkin, just noin minäkin tein, ja eikö vaan, ja ihan noinhan se juuri menee ja mahtavaa ja kyllä vaan.
Ehkä se vaan kuitenkin riittää jos kommentoin että kyllä, olen täysin samaa mieltä.

::hansu

PS. ensi vuoden lintubongausäänestyksen paras merkintä-sarjaan tämä ylöskirjoitettakoon.

marinadi kirjoitti...

Kiva, jos pystyin antamaan virikkeitä! Varmasti pitää paikkansa, että lukio-korkeakoulu -putki tuottaa kapeanäköisempää ajattelua kuin jos tekisi opintoja pidemmän kaavan mukaan myös elämänkoulussa. Lisäksi se kiinnotus aidosti oppia asioita todellakin useimmilla (myös minulla) lisääntyy vasta vähän myöhemmin.

Ja ennakkoluulot jylläävät, puolin ja toisin: esim. jokin aika sitten
Veloena
kirjoitti siitä, miksi häntä ei yliopistokoulutuksen vuoksi pidetä järkevänä vaihtoehtona puutarhatöihin.

E.K. kirjoitti...

Kaura Kaurasein. Tämä amis-viiksiasia on lähellä sydäntäin, niinkuin ehkä tiedätkin;) Hyvä postaus!
Onnea myös megafoni-ehdokkuudesta! Hyvässä- suorastaan loistavassa sarjassa- oleilen ma, ja olen niin ylpee.
Kiitokset muista jutskista tulee sitten kun jaksan päivittää tonne-->

Kaura kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista!

Mä lämpimästi toivoisin, että pidettäisiin täällä Suomessa mahdollisena edetä erilaisiin koulutuksiin ja duuneihin erilaisia reittejä, kun itse kukin on omanlaisensa oppija ja kehittyjä eivätkä ne elämänkaaret ole immeisillä yhtään identtisiä. Ja tulisi säätykiertoa sun muuta, jolle suomalainen menestys on rakennettu. Mutta nykyinen päättäjäporukka ei vaikuta oikein lämpimältä tämmöiselle, kun pitäisi vaan nuorten mennä putkeen ja ruveta selkä ruvella raatamaan veroeuroja mahd. nopsaan ja tehokkaasti. Tiedä sitten missä maailmassa olisi niitä töitäkään kaikille valmistujille...

Klips leikkaan tajunnanvirran tästä aiheesta tähän :-)

Sun äitis kirjoitti...

Siskoni alkoi 40 plussana opiskella pukuompelijaksi pari vuotta sitten. Kaiken maailman hyväksilukujen vuoksi hän voisi valmistua tänä keväänä, muttei millään malta, kun hääpukumoduuli ja korsettikursssi on vasta syksyllä. Ja ne tahtoo ehdottomasti käydä.

Harjoitusnuken ominaisuudessa olen päässyt läheltä seuraamaan hänen opiskeluaaan. Ja voi että se on monipuolista. Näppärien sormien lisäksi tarvitaan terävää päätä, kaksiulotteinen kangas ei muutu istuvaksi kolmiulotteiseksi kappaleeksi ilman mutkikasta matematiikkaa.

Myös hotellivirkailijaksi opiskeleva sukulaistyttö on valintaansa tyytyväinen ja toinen kaksosvahdistaani haaveilee mikromekaanikko-opinnoista.

Ammatillisen opettajan sieluani hiveleee, että näiden fyysisen lähipiirin esimerkkien lisäkai myös blogilähipiiristäni löytyy avarakatseisia ammatilliseen koulutukseen uskovia.

Muuten, toukokuussa kannattaa käydä Skillsissä, ammattitaidon MM-kisojen näytöksissä.

Ohi Ammuttu kirjoitti...

Jyrkkää asiaa!

Vaan minullapa onkin joitain kavereita, jotka eivät ole edes "muuten vain sivistyneitä". Eivät pärjänneet koulussa vaan painuivat hyvin nuorina suoraan töihin, eivätkä juuri ole välittäneet sen kummemmin itseään sivistää. Lukevat lähinnä Tekniikan Maailmaa, Reginaa tai kalastusoppaita ja iloisesti myöntävät, ettei sen monimutkaisempi kiinnosta. Ovat loistavia vanhempia lapsilleen, oivallisia veronmaksajia valtiolle ja aivan helevetin hyviä kavereita minulle ja muille kanssaeläjilleen.

Hyvät ihmiset nyt vaan ovat hyviä, oli niillä valtaisia määriä älliä ja sivistystä tai ei.

Kaura kirjoitti...

Ammu, sulla taitaa olla suppeampi käsitys tuosta muuten-vaan-sivistyksestä kuin mulla. Mun mielestä muuten-vaanin ei tarvitse välttämättä lukea yhtikäs mitään. Sivistyksellä meinaan tiettyä kipinää, kiinnostusta, asioiden ymmärrystä enkä määrittele, mihin tämän kiinnostuksen pitää kohdistua. Se voi olla luokkahitsarin kiinnostus hommiinsa tai taiteilijan hehku kuvanveistoon tai emännän into ruoanlaittoon. Ja mielellään sitä ymmärrystä ja intoa riittäisi yli yhteen asiaan.

Äitsy, mahtava kuva sulla! Ja täytyy myöntää, että pukuompelun opiskelussa oli vaikka mitä! Itseäni etenkin ilahdutti kaavanpiirustus. Oli tosi vänkää miettiä, miten kaksiulotteisesta plätystä saa mutkikkaan ihmisvartalon ylle sopivaa kolmiulotteista kuorta. Ja vielä pitäisi näyttääkin joltain.

E.K. kirjoitti...

Joo-o, asiaa on sekä kirjoitus että kommentit, mutta Kaura... Oletko jo tietoinen tästä hirveestä kolmio-neliö- ehkä jopa viisiödraamasta.. koskee Kuulista, Ammua ja Veiviä (ja ihan tosi salaisesti meitäkin)! Voitko kuvitella...Mä en!

Ohi Ammuttu kirjoitti...

Kauraseni,
saattaapi olla rajoittunut näkemykseni - tai ehkä peilaa siihen, mihin niin usein törmää: sivistystä on se, että lukee, kuuntelee klassikoita, tykkäilee ns. korkeataiteesta (Irwiniä ei lasketa) jne. Hienosti määrittelit tuon "muuten vaan sivistyksen". Olisipa oivallista, jos ihmiset (minä mukaanlukien, tietenkin) ajattelisivat useammin noin!

Kuuluttaja kirjoitti...

E.K. Mehän voitais perustaa sellainen bloggaajaviisikko joka kiertelis seikkailusta toiseen ja söis eväitä aina sopivan tilaisuuden tullen. Tai sit me voitais olla viisi bloggaajaa ja vainukoira.

Kuuluttaja kirjoitti...

Ai niin, pitäisikö yleisesti ottaen ensin kommentoida blogikirjoitusta ja vasta sitten siihen tulleita kommentteja. Minulla taitaa olla taipumusta huonokäytöksisyyteen, mutta yritän paikata minkä ehdin. Joka tapauksessa piti sanomani, että olisi mukavaa, kun joku joskus hitsaisi mulle sen gradun kasaan.

Kaura kirjoitti...

Ammu, salarakkaani. Sivistyksen ymmärtäminen laajemmin johtuu luullakseni pitkän kansansivistystyöuran tehneen isäni vaikutuksesta, jonka piiriin jouduin jo viattomana sylivauvana. Esmes työväenopistoissa harjoitettava vapaa sivistystyö on jotain muuta, enemmän, kuin "herrojen" sivistys :-)

EK, kevät riehuu Blogistanissa! Onneksi tämä kaikki on älyn salaista. Pöksyt liekehtivät pelkästä ajatuksesta tuommoisen viisikon retkueesta (tai sitten ne ovat edelleen ne Siltalan kootut teokset, jotka siellä roihuavat) eikä se Viisikko-tyylinen ruokahuoltokaan tunnu hullummalta ajatukselta.

Kuulis, sä saat tulla rettelöimään ja käyttäytymään huonosti mun kommentteihini milloin vaan! Mutta tuon g-sanan sanominen meni vähän rajoille... Sanotaan nyt niin, että mä voin hitsailla sen sulle valmiiks kunhan oon saanut omani jätetyksi. (Ruhhahhaa!)

E.K. kirjoitti...

Viisikko kuulostaa hei metkalta. Voidaan ottaa kaikki meidän sänkyjen alla lymyävät pölykoirat mukaan seikkailuihin, eiks jeh?
Niinku vainukoiriksi.
Mä oon aivan mahtis hyvä hitsaamaan graduja. Mä voin tehdä teidän kummankin, Kaura ja Kuulis. Ihan iltapuhteinani tässä.

Ohi Ammuttu kirjoitti...

Minä lähden mihin vaan, jos on kunnon eväät. Tai melkein ainakin.

Jos EK hitsaa gradut (luulin muuten, että ne sorvataan), niin mä voin sitten hitsata, jos teillä on mitä muuta hitsattavaa. Nuorisoammuna on tullut sen verran hitsausta kokeiltua, että ehkä sitä vieläkin osaisi välttävän sauman vetäistä.

Ja Kaura, isät voi joskus olla just niin tommoisia! Pilaa pienen lapsen hienon arroganssin ennen kuin se ehtii edes kehittyä :-D

Blog Widget by LinkWithin