polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa

keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2005

Yhtä paljon ihmisiä

Lauantain Aamulehdessä oli juttu (AL 2.4. A9), joka sai minut tärisemään pahoinvoinnista ja voimattomasta raivosta. Otsikolla "Poikajoukko pahoinpiteli kehitysvammaista" kerrottiin pahoinpitelysessioista, joita neljä 16-17-vuotiasta poikaa oli järjestänyt vammaiselle pojalle kuukausien ajan. He olivat myös videoineet julmuuksiaan. Käräjäoikeuden mielestä pahoinpitelyt eivät olleet törkeitä, toisin kuin syyttäjän mielestä eikä oikeus myöskään määrännyt pahoinpitelijöille lähestymiskieltoa uhrin hakemuksesta huolimatta. Tätä on vaikeaa ymmärtää.

Poikien teot olivat julmia, kylmäverisiä ja niitä jatkettiin järjestelmällisesti monta kuukautta. On vaikeaa kuvitella lieventäviä tekijöitä, joilla perustella tekojen sarjaa. Voiko käräjäoikeuden näkemys tekojen lievyydestä perustua siihen, että uhri oli kehitysvammainen. Entä jos uhri olisi ollut liikuntavammainen tai vaikkapa tavallinen 10-vuotias tyttö? Olisiko silloin nähty tekojen todellinen luonne, eli järjestelmällinen kidutus? Eilen Aamulehden yleisönosastolla psykologian professori Markku Ojanen esittää saman kysymyksen kuin minä ja mieheni lauantaina toisillemme:
Viestiikö tämä tuomio sitä, että koska kehitysvammainen ei ole aidosti tunteva ihminen, niin hänellä ei voi olla henkisiä kärsimyksiä?
Siltä varalta, että joku ei vielä tiedä tätä, haluan oikein painokkaasti todeta, että kehitysvammaiset ihmiset ovat aivan yhtä paljon ihmisiä kuin me muutkin. Kehitysvammaisuus tarkoittaa oppimiskyvyn ongelmia. Ihmisen tunteet, kokemisen syvyys ja elämisen maku eivät ole kiinni älykkyystesteillä mitattavista kyvyistä. (Jotkut kehitysvammaiset ihmiset ovat muuten emotionaalisesti tavallista lahjakkaampia. He suorastaan säteilevät hyvää ympärilleen ja osaavat iloita elämästä voimakkaasti.) Kaikilla heillä on ihmisoikeudet ja oikeus elää koskemattomina omaa elämäänsä yhteisön jäseninä.

Tiedän, että ammattipuolella ja muutenkin elää mielikuvia vammaisista muita vähäisempinä olentoina. Jos uskottaisiin, että he ovat oleellisin osin samanlaisia kuin me, jouduttaisiin ehkä tuntemaan syyllisyyttä huonosta kohtelusta, vähättelystä, tylyistä sanoista ja eleistä tai kohtaamaan muita kiusallisia ajatuksia ja tuntemuksia. Asettelemaan ihmisyyden ja ihmisarvon käsityksiä uusiin malleihin.

Kehitysvammaisen kiduttaminen on seuraamuksiltaan vakavampi rikos kuin henkisesti vahvan ja kykenevän ihmisen. Minä esimerkiksi toipuisin, en ehkä ennalleni mutta ainakin toimintakykyiseksi, käsittelemällä asiaa keskustellen, älyllisesti analysoiden ja erilaisten terapioiden keinoin. Kommunikaatiovammaiselle keskusteluterapia ei järin helposti onnistu. Mielenliikkeiden tavoittaminen, tuskallisten kokemusten purkaminen, toipumisen edistäminen, luottamuksen palauttaminen voivat olla todella vaikeita, vuosikausien terapiatyötä vaativia tehtäviä. Yleinen kehityksen taantuminen on todennäköistä vaikeiden, traumatisoivien tapahtumien takia ja saattaa kestää vuosia saada kehitys sille tasolle, missä se oli ennen pahoinpitelyjä.

Minulla on mitä suurimmassa määrin oma lehmä ojassa. Kun oma lapsi ei osaa puhua eikä juuri muutenkaan kertoa tapahtumista, ajatuksista, tunteista, täytyy vain luottaa muihin lasta hoitaviin tahoihin. Pahoja asioita tapahtuu ja ne ovat vaikutuksiltaan erityisen pahoja yhteisömme hauraimpiin jäseniin kohdistuessaan.

8 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Minusta itseä heikomman kiduttaminen, kiusaaminen, pahoinpitely tms on aina törkeämpi teko kuin jos monottaa jotakuta vertaistaan (iältään, kehitystasoltaan, voimiltaan tasa-arvoista). Puolustuskyvyttömän ihmisen - esimerkiksi vammaisen tai pienen lapsen - pahoinpitely on erityisen törkeää.

Yhteiskuntamme suhtautuu vammaisiin ihmisiin näennäisen tasa-arvoisesti ja suopeasti, mutta käytännön tasolla tilanne on aivan toinen. Lähtökohtaisesti heikoilla oleva ihminen joutuu taistelemaan saadakseen edes lähestulkoon samat oikeudet ja mahdollisuudet kuin ns. terveillä ihmisillä on.

Perheessäni on liikuntavammainen jäsen ja monet kirjoittamistasi jutuista ovat tuttua kauraa meillekin. Kelan lomakeviidakkoon eksyy ellei itse ota selvää, tappele, soittele, urputa. Lääkärintodistuksien jatkuvasta toimittamisesta pääsimme reilun 10 vuoden jälkeen, kun Kelakin ilmeisesti uskoi, ettei amputoitu raaja voi kasvaa takaisin.

Luen mielenkiinnolla, kiitos teksteistäsi!

Johanna

Jani kirjoitti...

Koska minä en vielä ole selvinnyt edes edellisestä liemestä, johon oikeusmurhaksi katsomastani asiasta paasaaminen johti, jouduin hyppäämään tämän juttusi alun luettuani sen yli, koska tiedän, että itsehillintäni pettäisi. Mutta voit varmasti arvata, mitä mieltä minä olen, tai ainakin, mitä tunteita tällaiset tapaukset minussa herättävät.

Hyvä, että blogasit tästä.

Kaura kirjoitti...

Johanna, KELA:n optimismi on joskus todellakin hämmästyttävää! Luulisi että teidän tilanne olisi ollut aikas yksiselitteinen. Kiitos kommentin lisäksi kiitoksesta!

Jani, ymmärrän yskäsi :-) Olin kyllä monen vaiheilla ennen kuin bloggasin aiheesta. Kuten huomaa siitä, että juttu aiheesta julkaistiin jo lauantain lehdessä ja tänään on tiistai. Mutta asia kaihersi liikaa, jotenkin sitä piti päästä prosessoimaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kaura, et viitsisi heittää ihan artikkelilainauksella, koska AL:n linkkihän ei enää artikkelia näytä.

Oli miten oli, tuo koko homma sai niskakarvat nousemaan pystyyn ja xitutuspiikki meni punaiselle saman tien.

Yksi asia, jota olen kovasti kovasti ihmetellyt pitkin ikää, on se, miten HARVASSA perheessä lapsia kasvatetaan itseä heikompien auttamiseen, puolustamiseen ja tukemiseen. Eräässä porukassa oli nk. heikkolahjainen ihminen, joka ei suoriutunut kaikesta yhtä nopeasti kuin muut. Porukasta kaikki, yhtä lukuunottamatta, alkoivat vittuuntua ja aggressoitua tälle hitaammalle ihmiselle. Vain yksi heistä piti itsestäänselvänä, että hitaampaa autetaan, koska itseltä jää aikaa yli.

Oikeuden päätös jotenkin tukee käsitystä, että heikot saavat näemmä tuupertua elon tielle, kunhan eivät jää jalkoihin jarruttamaan vahvempien matkantekoa:-((( Terv.Birdy

Kaura kirjoitti...

Tänään oli Aamulehden yleisönosastolla taas pari kirjoitusta, joissa referoitiin juttua aika tavalla. Voin myös postittaa leikkeleeni, en niitä enää itse jaksa katsella... Joukkio pahoinpiteli poikaa kesästä lokakuulle ja mm. sitoivat poikaa pakkausteipillä, valelivat tämän hiuksia hajuvedellä ja sytyttivät palamaan, ampuivat niittipyssyllä, löivät... :-(

Luulen ymmärtäväni miksei syyttäjän vaatimus törkeästä pahoinpitelystä mennyt läpi, mutta sitä en pysty ymmärtämään millään, miksi poika ei saanut hakemiaan lähestymiskieltoja. Juttua ei viedä eteenpäin, uhri piti prosessia liian raskaana valittaakseen.

Uskon että kotoa tulee perusta siihen, että heikompia jeesataan, mutta lapsen sosiaalinen kehys, eli esmes päiväkodin lapsiporukka tai koululuokka on siinä myös erittäin tärkeä.

Nykyään jää luonteva heikompien auttaminen monelta oppimatta, kun ryhmät muodostetaan yleensä jäykästi tasan samanikäisistä. Muistelen omaa lapsuuttani, kun leikittiin sekaikäisissä porukoissa ja opittiin luontevasti antamaan handicappia pienemmille eikä sitä tarvinnut edes pahemmin miettiä.

Tuntuu, että lasten käytös myös heijastelee koko yhteisön muuttumista kovemmaksi. Yksilöt vain pitävät huolta omasta navastaan ja kilpailevat keskenään, ainakin jos telkkaria on uskominen...

Onneksi voi itse uida vastavirtaan, kekkeles, eikä tarvitse alistua tuommoisiin omanapasääntöihin. Ainakin itse olen toistaiseksi menestynyt ihan mukavasti töissä, vaikka olen kehunut muita, edistänyt työkaverien asiaa ja voidessani jeesannut ym. ei-tosi-telkkarillista :-)

Hillitty Kukko kirjoitti...

Luin tapauksesta iltalehdestä, josta jäi mieleeni yhden pahoinpitelijän äidin kommentti lähestymiskiellosta: siinä olisi mennyt uhrilta ainot ystävät. Sävy oli sellainen, ettei siinä sen kummempaa ollut edes tapahtunut, kuin yhteistuumin kuvattiin Duudsoneilta apinoituja tempauksia. Arrggh!

Kaura kirjoitti...

Kukko, jopas jotain :-( Mä ihmettelinkin, millä ilveellä tuommoista pääsee tapahtumaan ilman että kukaan huomaa ja homma saa jatkua kuukausikaupalla. Mutta sillähän on ollut lähestulkoon pojan oman äidin siunaus. Nyt itse asiassa tajuan vielä vähemmän.

Aamulehti sanoi, että uhri oli pettynyt siihen, etteivät lähestymiskiellot menneet läpi, mutta iltapäivälehden mukaan äiti olikin siis vain tyytyväinen.

En vaan bonjaa.

Kaura kirjoitti...

Eikun sä sanoit PAHOINPITELIJÄN äidin mukaan. Just. Oma jälkikasvuhan ei voi toki tehdä mitään väärää :-(

Blog Widget by LinkWithin