Poliittiset tarkoitusperät

Joku on ehkä aavistanut, että minulla ja blogillani on tarkoitusperiä. En pidä realistisena, että blogikirjoitteluni muuttaa maailmaa, mutta pidän mahdollisena, että se sysii pienen pieniä osasia maailmasta vähän parempiin paikkoihin, jos hyvin sattuu. En kuulu mihinkään puolueeseen, mutta aion ajan salliessa tehdä jatkossa hissuksiin yhä enemmän töitä vammaisaktivistina järjestöissä. Ettäs tiedätte, kenen SiteMeteriä äänestätte.

Eilisessä dokumentissa (Seportaasi: Autisteja ja artisteja) tuli ilmi yksi perustavanlaatuinen virhe, joka maailmassa tällä hetkellä on. Taideprojektissa Cris af Enehielmin kanssa hommia paiskiva autistinen nainen Hanna pystyisi kykyjensä puolesta käymään itsekseen kaupungilla ja muutenkin ulkona, mutta hän tarvitsee aina seuralaisen. Miksi? No siksi, että muut ihmiset ovat vaarallisia Hannan kaltaiselle ulkomuodoltaan ja käytökseltään poikkeavalle naiselle. Huom. Hanna ei tuota vaaraa eikä vahinkoa muille, hän on vain tosi outo. En usko että vaarallisia vastaantulijoita on kovin paljon. Välinpitämättömiä, niitä jotka eivät puutu vammaisen ihmisen kiusaamiseen, on oltava valtavasti. Muuten niistä vaarallisista ei olisi oikeasti vaaraa.

Kutsukaa minua naiiviksi (Kutsukaa miksi vaan, kunhan ette Herbalife-kutsuille!), mutta en ollut kuvitellut tilanteen olevan noin lohduttoman. Olen SP:n kanssa asioita miettiessäni päätynyt siihen, että Esikoisen pahin vaara ovat toiset ihmiset, mutta silti olin kuvitellut, että hän voisi keskellä kirkasta päivää käydä kuppilassa tai kirppareilla tai käyskennellä muina miehinä kaduilla, jos vain hänen omat kykynsä antavat myöten.

Uskon että on hyödyksi aivan kaikille, jos siedämme erilaisuutta nykyistä paremmin. Nykyään pahimmillaan yhteistiloissa yhdistyvät eristäytyminen, välinpitämättömyys ja suvaitsemattomuus. Niiden tilalle haeskelen kohteliaisuutta, huomaavaisuutta ja mäessä auttamista. Noin alkuun.