polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa

keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2005

Kesän kuumimmat topit

Juhannussuunnitelma meni uusiksi. Kiintiömakkarat säteilytetään mikroaaltouunissa ja lapset saavat olmeilla sisätiloissa, sillä Samikki lupailee top-listan paluuta.

Ai mikä juhannussuunnitelma? Onko sellaista sanaa kuin nussuunnitelma ja jos on, kelpaako se tällaiseen lapsillekin sallittuun blogiin? Tänäkin vuonna havahduimme siihen, että petos karkele, juhannus on parin päivän päässä emmekä ole keksineet mitään erityistä tekemistä. Syytä olisi keksiä ainakin jotain hauskaa Esikoiselle, koska sekä ratsastus että futis ovat tauolla. Siispä julkistan jo nyt kilpailevat top-listat:

Esikoisen tekemiset Top10
  1. Pihatyöt
  2. Kotityöt
  3. Pyöräily, ratsastus
  4. Uiminen
  5. Palloilu, frisbee
  6. Ruoanlaitto & syöminen
  7. Kyläily
  8. Askartelu
  9. Musiikki, mm. laulaminen
  10. Tietokone, kirjat, telkkari
Aika paljon vaihtoehtoja! Olemme tulleet pitkän tien muutamassa vuodessa, kun aiemmin oli lähes mahdotonta saada poikaa kiinnostumaan muun maailman mielestä järkevistä asioista (muu maailma vs. pojan oma näkemys). Eikä tuossa liene vielä kaikki.

Tosikoisen Top10:
  1. Kaiken tutkiminen
  2. Monipuolinen ääntely
  3. Sylittely, painiskelu, kannettavana olo
  4. Kaiken purkaminen laatikoista, osan paneminen takaisin pyynnöstä
  5. TV:n paukuttaminen kovilla esineillä, paperin repiminen
  6. Tissi
  7. Leikkipuistoilu, etenkin keinuminen
  8. Liitujen ym. syöminen (ruoan ei niinkään)
  9. Hämä-hämähäkki, possut, Piippolan vaari jne.
  10. Maisa- ymv. kirjat
Nyt on vähän jo mennyt muodista nenänniistoleikki, joka oli kyllä aika huvittava. Kaikkea se nuha opettaakin.

4 kommenttia:

Elma kirjoitti...

Kaura! Hyvä kun ilmotit! Päivystämiseksi koneen äärellä menee juhannus. Vaikka Samikki vähän niinku antaa ymmärtää, että kyseessä voi olla fiktiivinenkin tieto, niin eihän sitä riskiä voi ottaa!

Juhannussuunnitelmat on ihan liiaksi yliarvostettuja. Spontaani jämähtäminen kotikoloon on se, mitä minä arvostan;)

Tohon sun esikoisen Top - listaan.. Katsos nyt kun mä sulle kerron. Lopputulos on se, että teidän olisi selkeesti pitänyt juhannussuunnitella itsenne meille!

Pihatyöt:
Meillä on piha. Jos teillä on postimerkin kokoinen, niin meillä ehkä sitten postikortin. Töitä riittää, etupihalta voi lisäksi repiä puskia. Bonuksena vesiletku (melkein kuin suihku siis) ja ulkohäkissä oleilevia kaneja.
Kotityöt:
Niitä riittää. Ei loppua näy. Kun käännät niille selkäsi, ne seisoo edessäsi. Tehdä voi vaikka päivät pääksytysten ja yöt perään.
Pyöräily, ratsastus:
No pyöriä on vaikka minkäkokoisia, - näköisiä ja mallisia. Äkkiäkös niistä hevos look-a-likenkin väsätä, vaikkeihan se oikeaa heppaa tietenkään korvaa mitenkään.
Uiminen: Asumme meren äärellä, nou probleeema
Palloilu, frisbee: löytyy löytyy!
Ruoanlaitto & syöminen: Hyvin helposti järjestettävissä olevaa aktiviteettia.
Kyläily:
No nii-in! Sitähän mä koitan tässä sanoa kokoajan:D
Askartelu: onnistuu! Yks Elmätäti on askarteluohjaajakurssin käynyt, samoin luovan toiminnan. Se on hirveen luova! Se osaa tehdä klemmareistakin kivoja ketjuja! Mä tiiän! Musiikki, mm. laulaminen:
Helppo homma! Samaten pianon- kitaran. viulun, huuliharpun ja rumpujensoitto järjestyy, instrumentit löytyvät
Tietokone, kirjat, telkkari:
Näitä kaikkia on useita kappaleita!

Noni, laitetaankos ensi vuoden juhannussuunnitelmat jo vireille?:D

Tosikoisellekin löytyisi varmaan aktiviteettia. Kaikki muut paitsi ei (toimivaa) tissiä.

Anteeksi pitkä kommenttini:)

Kaura kirjoitti...

Elma, rakkaani. Täytyy sanoa, että teillä todellakin ovat kesän kuumimmat topit ihan selvästi! Ens juhnukselle pannaan alustava varaus ja sassiin! Silloin toi tissihommakaan ei liene enää ajankohtainenkaan.

Hiipinä kirjoitti...

Nenänniistoleikin kehittyneempi versio on nenänkaivuuleikki, johon kuopus on erikoistunut.

Hän nimenomaan haluaa "isse" kaivaa nenän sisällön esiin ja paremman paikan puutteessa työntää suuhunsa, vaikka vanhemmat kuinka karjuvat vieressä ja tyrkyttävät nenäliinaa. *huoh*

Helen kirjoitti...

Kaura hei, meidänkin poika tykkää tehdä "puutaahatöitä". Tykkää myös musiikista ja laulelusta, ihan niinkuin äitinsä. Kotitöistä meillä ei valitettavasti tykkää kukaan :-(
Hauskaa juhannusta, suunnitelmilla tai ilman!

Blog Widget by LinkWithin