Röitä ja hirvityksiä

Taisin olla semmoisissa röissä joskus vuonna 2003 ja nyt kohta taas pitäisi. Lupasin aloittaa 1.11., toivottavasti se ei ole sunnuntai. (Tsekkasin, on näköjään tiistai.) Hirvittää.

Kokemuksesta tiedän, että oma ammattitaito ei ole mennyt miksikään. Alalla tapahtuneet isotkin muutokset ottaa haltuun verrattain nopeasti. Kotona vietetty aika lisää työforssia huimat määrät, kun on tottunut tekemään kaiken niin nopeasti ja voimaperäisesti, priorisoimaan jne. Vaikutus kestää muistaakseni useita kuukausia, sitten olo (onneksi) normalisoituu.

Hirvitys johtuu siitä, mitä olen kuullut työpaikalta. Organisaatiot elävät ja siinä sivussa on lähtenyt kävelemään hyviä tyyppejä. Työskentelykulttuurit kypsyvät ja saavuttavat erilaisia vaiheita, joista tunnetaan melkein pakollisena välivaiheena yltiöpäisen byrokratian riivaama kulttuuri. Itse työt eivät ole vähentyneet, jopa päin vastoin, joten mietityttää, millainen on tunnelma. Menen katsomaan marraskuussa. Miksi työpaikkojen pitää olla näin hirveän tuulisia nykyään?

Psyykkaan itseäni. Uskon, että pärjään, vaikka kenkä osuisi oman pepun kohdalle. Käännöstöitä on maailma väärällään ja onhan minulla muitakin mietteitä. Tai ehkä löydän firman sisältä tarvittaessa jotain mielenkiintoista, jos vanha pesti käy tukalaksi. Pidin kyllä suuresti vanhasta duunistani, katsotaan onko vanhaa taikaa jäljellä.

Mutta nyt menen syömään kollegojen kanssa ravindolaan! Höröytän korvat hiuslakalla jo valmiiksi, jotta saan imuroitua maksimaaliset juoru- eikä kun ajankohtaisinformaatiomäärät tutkaillakseni niitä syömmessäni.