Marjat ja sienet mätänevät metsiin, tiedotusvälineissä itketään elokuun tullen. Jokainen kunnollinen suomalainen tuntee syyllisyyden piston sydämessään. Thaimaalaisiako tänne täytyy tuoda, jotta saadaan edes osa sadosta talteen? Eivätkö työttömät voisi poimia marjoja, kysytään joka vuosi.
Minulla on postimerkin kokoisessa pihassani kaksi mustaherukkapensasta, kaksi valkoviinimarjaa ja yksi pieni luumupuu. Kaikista tulee hyviä, maukkaita herkkuja. Silti harva se vuosi sato on mädäntyä puskiin. Tänä vuonna tarvittiin nilkan niukahduksesta aiheutunut pakkolepo, jotta jaksoin edes ajatella sadonkorjuuta ja sen uskollista seuralaista, säilöntää.
Arvaatte, että eilen valkoherukat olivat jo varsin huonossa hapessa ja mustaherukoistakin oli paljon ehtinyt varista pensaan juurelle. Siispä poimin ne, jotka sain helposti talteen. Luumut noukin puusta tänään tai huomenna ja maijatan kaikesta sekamehua talven flunssien varalle.
SP:a ei kerta kaikkiaan kiinnosta sadonkorjuu, hän ei ole varttunut satoisan puutarhan ympäröimässä omakotitalossa. Minä kasvoin verrattain köyhässä perheessä ja pihan omena- ja marjasato oli hyvin arvokas lisä talven herkkuihin. Ikuinen makeanhimo talttui elokuussa vadelmien, herukoiden ja karviaisten voimin. Pistelin puskista saalistamaani herkkuannosta niin innokkaasti, että poskia kuumotti ja pisteli. (Tietääkö kukaan, mistä kyseinen ilmiö johtuu?) Lättyhillot, jugurtin mausteet ja janojuomat keiteltiin oman pihan herkuista. Opin pienenä jo pitämään niitä kaupan valmiita mössöjä parempina.
Kaamean huono omatunto iskee niinä vuosina, kun en kerta kaikkiaan veny marjasouviin. Yritän selittää omalletunnolleni, että elän varsin vaativaa elämää, pakko on priorisoida. Kuitenkin kirpaisee ostaa kaupan mehua, kun tietää, että itsekin olisi voinut tehdä, jos vain olisi viitsinyt. "Viitsiä" lienee uupumusta vastaan taistelevan pahin v-sana.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
5 kommenttia:
Tuttu tunne ja voi miten turhauttava!
Minusta se oli mukavaa. Istua ojan reunalla ja poimia mustaherukka ja punaherukka talteen. Parikymmentä pensasta niitä aina oli. Mehun tekeminen oli sitten kaikkein mukavinta. Tekninen prosessi ja hyvä tuoksu. Se oli jännittävää.
Vadelmat olivat jo hankalampia, jos ei ollut tehnyt työtä kesän aikana - käytävät kasvoivat umpeen. Mutta lopputulos oli fantastinen, vaikka matojen syöminen aina pelotti.
Mansikoiden poimimiseen meitä lapsia ei tarvinnut kehottaa. Oli jopa metsämansikoita.
Metsässäkin puolukkaa vielä koneella poimi, joskus jopa rahan vuoksi, mustikka oli työläämpää, mutta sitäkin tehtiin: meillä päin sadot olivat ihan toista kuin esimerkiksi Kainuussa ja Savossa, jossa sankon sai täyteen sopivalta rinteeltä, kun raivasi ensin itselleen makuupaikan auringonpaisteesta. Pohjoisempana mustikkaa piti etsiä, ei vain kauhoa talteen.
Sienestäminen oli vaativaa, kun piti varoa niitä sopimattomia. Mustesienet kerättiin kodin pihalta ja valmistettiin heti. Rouskuja ja haperoita haettiin syksyisin usein, vaikka kitkerä maku vieroitti, eikä varsinaisia sieniruokia tai säilyvämpiä muotoja niistä kovin paljon tehty.
Pakastimen saaminen oli helpotus: sieltä niitä löysi talvellakin.
Rahan vuoksi kerättiin myös käpyjä. Jokainen puun latva on heilautettu, eikä mikään pelottanut korkeuksissa. Nykyään sitä tunnetta voi vain ihmetellä. Kun parvekkeellakin korkeus tuntuu vaivaavan.
Sä olet ihana! =o) Tätä blogia on pakko ruveta seuraamaan.... Mokomakin "huono emäntä"... niinku... ;)
Lila, huh, löytyy joku ymmärtävä lukija :-)
Sedis, minustakin oli ja on mukavaa! Kiitos myös maukkaasta kuvauksesta, siihen on hyvin helppoa eläytyä!
Poiminnasta tykkäämys on oikeastaan lisäpiikki huonoon omaantuntoon: marjojen poiminnassa voi päästä hauskaan transsiin ja ajatus lentää ties minne. Miksi sitten en kerännyt niitä ajoissa? Vähän samasta syystä kuin en edes uneksi mustavalkokuvien kehittämisestä, vaikka rakastan sitäkin puuhaa. On paljon muuta, kiireisempää.
Elevenes, minä vasta treenailen possutiivisen palautteen vastaanottoa, köh köh, mutta kyllä tämä tästä :-)
Mä olen jo muutaman vuoden kerännyt perheelle pakastimeen mustikat. Tänä vuonna ei yksinkertaisesti ehditty mustikkamettään, joten piti tyytyä torin antimiin. Samasta paikasta haetaan puolukat.
Omatunto soimasi, koska hyvä äiti vähintään poimii itse marjat perheelle. Mutta työssäkäyvän on pakko priorisoida.
Lähetä kommentti