polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa

lauantaina, lokakuuta 29, 2005

Ikinä en enää tupakkia juo

Mikä saa ihmisen tupakoimaan ihan hulluna? Siinä ei ole mitään järkeä! Jokin satunnainen hyvinvalittu sauhuke tuottaa jopa nautintoa, mutta naama harmaana valmiiksi savuisessa baarissa kiskotut röksöt eivät juuri riemastuta edes kiskomishetkellä. Erityisen heikosti ne riemastuttavat seuraavana aamuna.

Tupakasta tulee välittömästi maha herkäksi ja hengitystiehyet epiksiksi, pää kipeäksi ja olo huteraksi. Pelkällä alkoholilla ei saa niin muhkeaa karpulaa kuin satunnainen tupakoitsija oikein kunnon röökisessiolla. Yäk. Yäk. Ei enää ikuna. Onneksi sentään vastapainona oli kaveriheebon hyvä seura ja runsas juttelu. Olutkin maittoi makoisalta! Vaan minulle ja monille kaltaisilleni olisi hurjasti iloa baarien savuttomuudesta, vaikka en siitä yleensä paljon huutele lynkkauksen pelossa.

Uskontoni kieltää minulta Panadolit krapulaan (parasetamoli rasittaa riittävinä annoksina runsaasti maksaa siihen alkoholirasituksen päälle, ei hyvä). Pitää ottaa ibuprofeenia, joka puolestaan ärsyttää mahaa. Ja olen kuullut semmoisistakin kilteistä ja kivoista perheenäideistä, jotka ovat melkein ehtineet vessaan oksentamaan ibuprofeeniliemet ja ihan vain pikkusen roiskaisseet mennessään myös jälkikasvun talvipukineille. Saman k&k mudet onneksi selvisivät sillä kertaa vain yhdellä laatoituksella. Ja pyykinpesulla.

Jospa olisin vaikka kuukauden kokonaan ilman savukkeita ja testaisin samalla, olenko vahingossa hankkinut taas riippuvuutta. Tai loppuvuoden. Loppuelämä kuulostaa kuitenkin liian isolta.

3 kommenttia:

timo kirjoitti...

Selväähän se on että se on vaikeaa :)
Useimmat lopettavat vasta kun lippu on laskettu puolitankoon: siinä selvä tupakkalakko.

Muistakaamme, että jos osaisimme lopettaa tupakinpolton, iho tulisi hehkeäksi, ilma kuulaaksi ja mieli kosteaksi :)

lauantaifiiliksissä,
johan

Perso kirjoitti...

Tää meni jo yhdeksältä nukkumaan. Kiskotutti kellon ympäri. Perkl, kun nykyään ei vaan jotenkin ehdi viikolla nukkuu tarpeeksi.

Punkku oli kyllä hyvää tääl päässä illalla! Tempranilloja sitkeästi, mutta tällä kertaa argentiinalaista. Ei tullu ees karpelaa.

Ja se kauheinkin karpellus menee ohi, vakuutan...

Kaura kirjoitti...

On se röksö semmoista. Olen jo vaikka kuinka monta vuotta (kymmenisen) ollut satunnaispolttelija ja pitänyt väliin vuoden-parin täystaukojakin. Pitää vahtia, ettei melko harmiton pari savua kuukaudessa -tahti muutu ensin pariksi savuksi viikossa ja sitten pari päivässä -tahdiksi. Se niin helposti alkaa lipsua. Siihen vaivaan auttaa täystauko.

Savuttomuudessa on pelkästään (painavia) myönteisiä vaikutuksia jos ei lasketa sitä yhtä ainoaa miinusta joka on tupakattomuus :-)

Perso, kuulostaa loistavalta perstai-illalta! Karpela alkoi jo iltapäivällä olla ohi ja aika varahin se ibuproffakin pysyi sisällä, kun olin puskuroinut pöziä mustikkarahkalla.

Nou moo röksö enivei. Ainakin pitää muistista hälventyä tän aamun fiilis klo 6.45, jolloin edes lapaset eivät olleet vielä hereillä :-o

Blog Widget by LinkWithin