polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa

sunnuntaina, marraskuuta 13, 2005

Amfibi matkustaa juhlapäivien halki

Isänpäivä ja äitienpäivä*) aiheuttavat joskus sekalaisia tunteita perheen aikuisväessä. Oma äitini suhtautuu hyvin tunteenomaisesti äitienpäivään ja voin kertoa, että ne tunteet eivät ole positiivisia. Nykyään, kun kukaan lapsista ei asu saman katon alla, hän saa sulkea kaikki kommunikaatioväylät ja olla pimeänä päivänään niin kuin huvittaa. Tietääkseni häntä painavat ennen kaikkea oman äitinsä tuottamat ä-päiväilskotukset. Minusta hän saa viettää nimikkopäiväänsä tasan niin kuin häntä itseään hutsittaa.

Isällä ei ollut painolastinaan oman isänsä isänpäivänviettoja, kun koko isänpäivä lanseerattiin täällä joskus viitisenkymmentä vuotta sitten. Muistan kuitenkin noin kymmenvuotiaan Kauran jutelleen isänsä kanssa tähän malliin:
I: Mitäs sinä tuumaat isänpäivästä?
K (alati kriittisenä): Kyllähän se aika kaupallinen juttu on, tavaraa myydään isänpäivän nimissä.
I: Meinaatko, ettei isä ansaitse omaa juhlapäivää?
K. Äh.

Minua isänpäivä ei isommin hetkauta instituutiona - kaipaan kyllä isääni tietoisemmin kuin muina päivinä - ja äitienpäivä on vuosi vuodelta tullut rennommaksi. SP tuntuu kuitenkin jossain määrin angstaavan isänpäivää. Meidän isämme ovat aikaa sitten kuolleet, joten mitään pakkovisiittejä tai -lahjomisia ei ole. Menneisyyden haamut siis kummitellevat hänen sisäisessä i-päivämaisemassaan. Hänen oma isyytensä on vahvaa ja läsnäolevaa, joten ambivalentti suhtautuminen i-päivään ei varmaankaan johdu isäidentiteetistä

Jonain vuonna**) juttelemme asiasta ajoissa ja raivaamme menneisyyden pöppiäiset näitä päiviä sotkemasta. On jo aika erottaa omat lapsuuden vanhempainpäiväkuviot omaksi asiakseen ja nyt suuntautua omiin lapsiin - eikä ainakaan panna vahinkoa kiertämään. Tämmöisinä päivinä voi oikein liputuksen voimin juhlistaa vanhemmuutta ja lapsena olemista***) ja tehdä yhdessä jotain hauskaa. Äitiä ja isää sopii mainiosti kerran vuodessa myös hieman korostetummin hemmotella ja kiittää. Itse olen usein ä-päivän kunniaksi käynyt elokuvissa nuortumassa (istuin nuorena PALJON elokuvissa itsekseni), SP voisi vastaavasti keksiä jotain spesiaalia. Kunhan joskus pääsee yli i-päiväangstistaan.

*) Miksi muuten tuo toinen on monikossa? Epäsymmetristä! Sisäinen Poirot'ni ei hyväksy tuommoista.

**) Viritän muistutuksen kalenteriin, jos ei muu auta.

***) Lapsille ei ole omaa päivää, vaikka ne raasut joutuvat olemaan meidän armoillamme vaikka kuinka monta vuotta.

18 kommenttia:

Herkku kirjoitti...

Onkohan isänpäivästä jossain kohtaa tippunut monikkoa ilmaiseva i - isäinpäivä?

Itselläni molemmat päivät ovat ilokseni varsin neutraaleja, isänpäivä ja äitienpäivä siis. Kumpaistakin on vietetty meillä aina pienin muistamisin. Haluan muistaa ja muistan toki vuoden mittaan muutenkin.

Isää on kova ikävä. Lähetin pienen lahjan ja kortin perjantaiksi ja äsken laitoin vielä tekstiviestin. Puhelut eivät ole meidän juttumme, viestit, kirjeet ja kortit sen sijaan ovat.

Ohi Ammuttu kirjoitti...

Meillä nuo vanhempainpäivät ovat olleet enemmänkin lasten juhlapäiviä. Öh. No kun lapset haluavat puuhata ja lahjoa ja olla tärkeinä pakettiensa ja korttiensa kanssa :-) Muistan lapsuudesta, miten tylsästi varsinkin äiti otti kortit ja paketit vastaan ja olen sitten tietenkin yrittänyt omille lapsilleni näyttää, miten ihmeellisen ihanaa on saada heiltä huomiota. Vaikka sitten pitääkin teeskennellä aamulla nukkuvaa ties kuinka kauan ja lievän kauhun vallassa kuunnella keittiöstä kantautuvaa kolinaa ja helinää :-)

aallotar kirjoitti...

On lapsille oma päivä, montakin. Ainakin viattomien lasten päivä ja lasten oikeuksien päivä. Mutta eivät taida olla liputuspäiviä, enkä usko että näitä kovin moni viettää. -Oma isäni on kuollut mutta vietämme kyllä isä(i)npäivää lasten kanssa myös miehen isän luona.

Kaura kirjoitti...

Herkku, kuulostaa uskottavalta tuo i-teoria. Minusta periaatteessa kannattaa käyttää kaikki tarjoutuvat syyt juhlintaan ja muistamisiin, joten teidän systeemi kuulostaa hyvältä!

Ammuinen, tuota vähän just mielessäni kaavailin, että pääasia olis lasten kans (ja iloksi) pitää pieniä riekkujaisia ja lystikekkereitä ja sit bonuksena voisi ajatella jotain hemmotusta myös kalkkis-osastolle. Saapa nähdä, missä tulevaisuudessa minäkin alan saada kahvit kaadettuna suoraan sänkyyn... eiku. :-D

Aallotar, kuulostaa tosi kivalta, kun voitte pitää oikein sukupolvien kesken näitä kekkereitä!

Aattelin minäkin tuota viattomien lasten päivää (lasten oikeuksien päivä ei tullut mieleen), mutta en laske sitä (niitä) kun ei niitä kerran juhlita. Joten tällä perhekokoonpanolla taidetaan ottaa vanhempainpäivät (myös) lastenpäivien kannalta :-)

Äitinsä tytär kirjoitti...

Äitienpäivä oli aina yhtä helvettiä, kun olin pieni. Äiti repi korttini, kun oli niin huonosti tehty. Saisi poistaa minun puolestani tuollaiset päivät kalenterista kokonaan... *Angstista tilitystä*

Kaura kirjoitti...

Voih, äitisi tytär, tuo on kyllä NIIIIIN kuristavaa. Tuolloiselle äitihenkilölle minulla on tämmöisiä terveisiä: "ETTÄS KEHTAAT!" Aikakoneeni meni mäsäksi enkä pääse paikan päälle sanomaan, mutta edes nyt näin.

Anonyymi kirjoitti...

Jessus sä olet ollut tiedostava lapsi. Mun mielestä tavara oli yhtä kuin aivan ihanaa (ja olen muuten sitä mieltä vieläkin, näin ihan epävirallisesti) :DD

Kaura kirjoitti...

Oi kyllä, koko maailma lepäsi harteillani ja puhuin suurista asioista huolitellulla kirjakielellä... Nykyään tuntuu että nuorrun vuosi vuodelta ja puhun yhä höpömpiä. Kohta muutun sylilapseksi jälleen?

Anonyymi kirjoitti...

Luin tän jo aikaisemmin mutten mitään sanonut kun ei ollutkaan varmaa tietoa, mutta nyt on *hurraa*. Ainakin mun kalenterissa lukee ensi sunnuntain kohdalla
a) Tuomiosunnuntai
b) Lapsenpäivä
c) Jari, Jalmari jne.
ilman noita aakkosia ja lyhenteitä siis tiätty.

Jotenkin toi ei vain kuulosta järin ilahduttavalta yhdistelmältä.
-t

Kaura kirjoitti...

-t, toden totta, niinpä onkin! Pienen penkomisen jälkeen näyttää, että lapsenpäivä on taustaltaan YK:n kansainvälisen lastenpäivän ja lasten oikeuksien päivän innoittama juttu. Kannatamme.

Tuo tuomiohomma kuulostaa hieman synkeältä, mutta Jalmari ruulaa.

Nyt siis ryhtykäämme viettämään lapsenpäivää! Vähän se kyllä osuu turhan lähelle isänpäivää ja joulukin jo pukkaa ylle.

ulkosuomalainen kirjoitti...

Hups! Nyt vasta lukiessani juttuasi tajusin oikean muodon olevan isänpäivä. Kun täällä muilla mailla vierahilla väsäilin lapsieni kanssa pappalle korttia, oikein mietin kumpi on oikea muoto. Ja kovalla logiikalla päädyin monikkomuotoon, kun kerran vastaavan naispuolisen henkilön päiväkin on monikossa.... Hitsit...

Kaura kirjoitti...

Ulkosuomalainen, saattaapa olla että sinun muotosi (isäinpäivä) on oikeampi ja alkuperäisempi ja omastani vain on vuosien eroosio kuluttanut i:n pois :-)

kukkis kirjoitti...

Suomen kielen tietotoimisto täällä hei! Isänpäivän yksiköllisyyteen ja äitienpäivän monikollisuuteen ei ole mitään loogista selitystä (niin kuin ei siihenkään, että tavaratalossa myydään "lasten vaatteita" ja "vauvanvaatteita"). Näin se nyt vain on.

Nelivuotias kysyi minulta eilen, että milloin sitten on lapsenpäivä. Vastasin hänelle, että jokainen päivä on lasten päivä. Meillä äitien- ja isänpäivä tuppaavat olemaan sukulaisten päiviä. Taas ravattiin koko viikonloppu kylässä erilaisten perheyhdistelmien luona.

Kaura kirjoitti...

Kukkiselta vastauksen jälleen saimme! Ota sieltä GT palkkioksi! Hyvin kysytty lapseltasi, olemme selvästi samaa maata :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä mäkin puhuin lapsena kirjakieltä, mutta kannatin ennen kaikkea anarkismia, äärikapitalismia ja äärimmäistä vapautta. Siis lapsena :D Olin 4-vuotiaana sitä mieltä, että irtisanoudun vanhempieni holhouksesta ja liityn jenginuoriin, jotka notkuivat polttelemassa röökiä kirjaston kulmilla. Päiväkodit ja koulut olisi mun puolesta voitu vaikka polttaa.

Perso kirjoitti...

PM, rintamaan! Tai oikeestaan, mä en ollut vielä 4-vuotiaana valmis notkumaan kulmilla pahiksien kanssa, mutta 22-vuotiaana olin jo ihan luontevasti messissä.

Kaura kirjoitti...

Mä olin lapsena omaa terveyttäni ajatellen vähän turhankin tietoinen kaikkien muiden tahojen särkyvyydestä (esim. ympäristö, ihmiset, eläimet sun muut) ja koin olevani suunnilleen kaikesta vastuussa. Auts. Olin siis kallellani sosialismin muotoihin ja ympäristönsuojeluun. Onneksi iän mittaan opin vähän feidaamaan, eihän massiivisesta tuskailusta ole kai iloa kenellekään? Ja pieni realistisuus tuon vastuun määrässä on myös ihan terveellinen asia :-)

Kouluja olisin kuitenkin saattanut lähteä kanssasi polttamaan, ainakin kiusaus olisi ollut suuri :-D Päiväkodeilta onnekseni säästyin.

Anonyymi kirjoitti...

Hehee. 22-vuotiaana olin jo niin tiiviisti työelämässä ettei kirjaston kulmilla notkumiseen ollut aikaa...

Blog Widget by LinkWithin