Autismi mätkii meitä kartulla

Jaahans. Totesimme SP:n kanssa puolikatastrofaalisen mummilavierailun päälle, että tarttee tehrä jotain vielä monta kiloa painokkaammin kuin tähän asti. Kontakti Esikoiseen on heikentynyt niin onnettomaksi, että punaiset hälytysvalot välkkyvät ja summerit soivat. Heppu etääntyy kovaa vauhtia ja on kohta autismikartalla Uudessa-Seelannissa asti, jos emme saa suuntaa käännetyksi.

Pakollinen hyvä puoli tässä on se, että voi huomata jälleen, miten vahvasti pidämme yhtä tässä asiassa, ponnistelemme yhdessä tärkeän asian eteen. Huono puoli on se, että voimavarat tuntuvat niukoilta. Väännän generaattoreista enemmän virtaa. Etenkin tuo vanha kunnon lämmin ja vahva rakkaus tuottaa voimaa.

Voimaa mihin? Ensinnäkin on annettava enemmän ja keskittyneempää huomiota. Se on vaativaa, koska lasta on nyt hyvin vaikeaa saada kontaktiin tai minkäänlaiseen yhteistyöhön tai keskittymään. Toiseksi pitää jaksaa kaivaa positiiviseen huomioon syitä vaikka kiven kolosta. Negatiiviset asiat pitää hoitaa matalalla profiililla. Siis hoidetaan ikävätkin asiat, mutta mahdollisimman rauhallisesti ja vähällä huomiolla. Positiivisia asioita vahvistamalla negatiivinen kierre hidastuu ja yleensä ajastaan kääntyy. Kolmanneksi pitää käyttää mielikuvitusta ja sinnikkyyttä ja kehittää järkeviä tekemisiä, yrittää löytää uusia mielenkiinnonkohteita. Esimerkiksi aion kokeilla, mitä heppu tuumaisi pimeälenkkeilystä iltaisin otsalampuin varustettuna. Ja aion tarjota kokeiltavaksi myös hienoa uutta ämpärisoitintani. Ja... katsoos nyt mitä tulee mieleen. Neljänneksi pitää yrittää ottaa selvää, mistä kaikki johtuu. Viidenneksi pitää jatkaa lannistumatta tuota pysyvästi oleellista kommunikaation tukemista.

Kaikki muu*) tuntuu vähemmän tärkeältä nyt, vaikka aiomme hoidella työt ja muut triviaalit hommat siivosti himppeen.

*) Esikoisen pikkusiskoa lukuunottamatta.