polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa

maanantaina, tammikuuta 02, 2006

Imetystukea

Päivän pahin tuli vastaan Jaatispostista.

Äiti oli juuri synnyttänyt lapsen, jolla todettiin Downin syndrooma. "Haluatko sä ihan oikeasti imettää sitä?" kysyi sairaanhoitaja.

19 kommenttia:

Sun äitis kirjoitti...

EI!
Vei sanattomaksi.

Ohi Ammuttu kirjoitti...

=:-O
Käsittämätöntä!

tuulisuoja kirjoitti...

Suomessako?! Nykyaikana?! Huhuh ja itku tuli. Surkeaa.

Helen kirjoitti...

No siinäpä olikin ammattimaista tukea tuoreelle äidille! Voi hyvät hyssykät, mistä noita vielä tänä päivänä voi löytyä? Oikeesti, jos tota enempää ei ihmisellä ole tolkkua niin on kyllä väärällä alalla.

Elma kirjoitti...

Hei Kaura-raksu ja hyvää tätä vuotta sinulle ja perheellesi!:)

Kun olin jotakuta noista lapsistani synnyttämässä kättärillä (eli siis vv. 87, 88, 90 tai 92, eli ihan nykyaikana kai silti kuitenkin?) oli eräs äiti vauvoineen suljettu tiukkaan eristyshuoneeseen.

Kerran osuin tämän äidin kanssa samaan aikaan johonkin ja uteliaisuuteni rohkaisemana kysyin, että saanko kysyä mutta miksi eristys..

Syynä oli vain ja ainoastaan se, että hän oli saanut downin syndroomaisen lapsen ja nämä eristystoimet oli tehty nimenomaan henkilökunnan toimesta, äiti olisi halunnut jakaa normaalin potilashuoneen.. Varsinkin kun hänen d-vauvansa ei ollut todellakaan mikään kaksipäinen hirviö... maallikko huomannut mitään erikoista !

Onko tälläinen sitten ihan normaali käytäntö? Onko down-vauva herkempi infektioille sun muulle kuin muut? Onko down-lapsen äiti herkempi saamaan esim. hulluuskohtauksia nähdessään terveitä vauvoja?

Tiedätkö sinä, Kaura - tai tietääkö kukaan muu?

makepeace75 kirjoitti...

Aaaaarrrgghh! Vihaksi pistää!

Veera kirjoitti...

Äiti on kertonut Elman kertomusta tarkalleen vastaavan kokemuksen oman ensisynnytyksensä ajoilta. Mutta se oli turvallisesti 70-luvun puolivälissä se.

Olisin toivonut maailman jo muuttuneen, turhaanko?

minh kirjoitti...

Hirveää. Missähän päin Suomea ja missä sairaalassa tällaista on ihmisille tehty? Eikö nyt pitäisi alkaa välittömästi toimenpiteisiin sairaanhoitajien, kätilöiden ja muiden hoitoalan ihmisten kanssa, koulutusta ja varsinkin käytännön harjoittelua erilaisten ihmisten kanssa! Tuollaisen sairaanhoitajan minä hoitaisin pois viralta, vaikka se ei olisikaan mikään pitkäntähtäimen ratkaisu. Silti, pistää niin pahasti vituttamaan!
-minh-

Kaura kirjoitti...

Tuore tapaus, jos oikein ymmärsin, oli tämä :-(

Tuon Down-vauvan äidin yksityishuoneen saamisen ymmärtää, jos äiti on järkyttynyt ja haluaa prosessoida yllätysuutista rauhassa, mutta silloinhan toive lähtee hänestä. Voisin toisaalta kuvitella, että Downin vauvalla on ehkä suurempi infektioherkkyys, mutta tämä on arvaus. Kurjalta tuntuu kuitenkin, jos mitään selittelemättä tuikataan johonkin piiloon. Mehän elämme nykyään inkluusion aikaa eikä enää vammaisia ihmisiä tyrkätä piilopettiin, vaan otetaan yhteisöön mukaan mahdollisimman paljon.

Aika uskomattomia sammakoita on kyllä itse kukin vammaisuuden kanssa elävä kuullut sairaalan henkilökunnalta. Ilmeisesti vammaisuus on monille terveyspuolen ammattilaisille vaikea paikka ja se purkautuu sitten pahimpaan mahdolliseen paikkaan: vammaisten ihmisten ja heidän läheistensä niskaan. Jos sammakoihin jotenkin reagoi, papereihin herkästi laitetaan kommentteja tyyliin "hysteerinen äiti", vaikka olisi ollut vain ällistynyt ja närkästynyt - aiheellisesti. Siinähän sitten yrität ajaa lapsesi asiaa, kun olet jo valmiiksi saanut epävakuuttavan leiman otsaasi.

Toivoisin, että nämä ammattilaiset käsittelisivät vammaisuuskammonsa ja -ennakkoluulonsa jotenkin rakentavammin. Ja arvostaisivat läheisten asiantuntemusta, sillä usein vanhempi tai muu läheinen hallitsee ylivoimaisesti parhaiten vammaisen ihmisen pulmien ja vahvuuksien kokonaiskuvan.

Sanoinkohan nyt "vammaisuus" tarpeeksi monta kertaa? :-) Kyseinen sana pitää arkipäiväistää ja ottaa haltuun, se on liian hyvä, selkeä ja ilmaisuvoimainen jätettäväksi ymmärtämättömien ilkeilijöiden haukkumasanaksi. Koko asia on syytä kohdata pelottomasti ja ymmärtää moninaisuus yhteisön rikkautena, niin ehkä tällaisista kertakaikkisista tökeryyksistä on joskus mahdollista päästä eroon. Eufemismeilla vain lakaistaan asia maton alle, ettei sitä tarvitse kohdata.

Sammakoiden päästelijän pitäisi mennä itseensä ja miettiä, onko hän todella sitä mieltä, että äidin ei kannata vaivautua imettämään vauvaansa, jos tällä on Downin syndrooma.

Tapaamani Down-vauvat ovat muuten olleet niin järjettömän söpöjä, että heidät pitää ehkä oman turvallisuutensa nimissä pitää piilossa. Muuten joku tulee ja kidnappaa ;-)

Birdy kirjoitti...

Kuvittelisin, että tuohon käsittämättömään ääliömäisyyteen on syynä sama kuin siihen, ettei eronneita kavereita haluta kutsua häihin, tai itsemurhaa yrittänyt depisnyyhky eristetään ensiavussa myös omaan ikkunattomaan huoneeseen (vaikka hän itse kertoisi pelkäävänsä olla yksin) tai miksei odottaville äideille kerrota pihtisynnytyksistä tai hätäsektioista valmennuksessa. Eli se, että MUILLE tulee paha mieli nähdä/kuulla jotain, joka MUISTUTTAA EPÄONNISTUMISESTA.

Tuttavani, joka sai vammaisen lapsen, oli tuupattu eristyksiin siksi, että 'muut äidit ovat herkkiä ja niille tulisi paha mieli'. Itsemurhakandi tuupattiin eristyksiin, jottei muille osaston potilaille tulisi ahdistunut olo. Siksi kai muutenkin "vammaiset, hullut ja vanhukset" yms. pyritään työntämään laitoksiin? Ettei niille 'normaaleille' tulis paha mieli tai ajattelemisen paikkoja liikaa? *kitkerän kuiva irve*

Anonyymi kirjoitti...

"ihmettää" --> Tarkoittanet siis imettää? :) (En ensin tajunnut lausetta, piti lukea kommentit ennen kuin tajusin.)

Törkeää käytöstä terveysalan ammattilaiselta - on taidettu olla tupakalla kun myötätuntoa ja tervettä järkeä jaettiin. Voi jeesus.

T: Wilhelmiina

minh kirjoitti...

Minua jäi kiinnostamaan, että puututtiinko tähän sairaanhoitajan lötkäytykseen mitenkään siinä sairaalassa..? Oliko siitä mahdollisesti kerrottu jutussa mitään?

Eräs kätilötuttuni kertoi, että hänestä tehtiin valitus, kun hän käytti vammainen-sanaa vauvasta, jolla oli Down-syndrooma. Siis puhuessaan jostain erityishoidosta- tai asioista joita vammaiset vauvat tarvitsevat. Äiti ei ilmeisesti ollut vielä sujut asian kanssa ja oli hyvin järkyttynyt. Jyväskylässäköhän tämä tapahtui..?? En ole varma, mutta asia käsiteltiin vanhempien, ystäväni, lääkäreiden ja muiden kanssa niin, ettei kellekäänjäänyt epäselvyyksiä.

Tässä kertomassasi tapauksessa pitäisi minusta puuttua samalla tavalla, koska muuten sairaanhoitaja jatkaa mellastustaan ja joku muu saa taas pahan mielen ja järkyttyy hänen käytöksestään.
Hoitoalan ihmisiä pitäisi(toistan ja toistan ja toist..)kouluttaa enemmän olemaan tekemisissä kaikenlaisten, vammaisten, -ei-vammaisten, ulkomaalaisten, mielenterveysongelmaisten yms.ihmisten kanssa. Myös ottamaan huomioon synnyttäneiden äitien herkkyystila.
Miksi juuri synnytyksistä ja lapsivuodeosastoilta kuuluu niitä kauhujuttuja hoitajista, jotka huutavat, alistavat ja tölvivät ihmisiä?!
Minä sainitkukohtauksen jo siitä, että hoitaja vei minut kättärillä huoneeseen, jossa oli kaksi lypsykonetta pöydällä vierekkäin. Toisen edessä istui isorintainen keski-ikäinen nainen pumpattavana ja luki tyynesti lehteä. Hoitaja tarrasi minua tissistä kiini ja kiskoi sitä siihen härveliin ja minä laitoin kauhuissani vastaan. Hoitaja sanoi: "Sinä et kyllä tule imettämään koskaan, tuolla asenteella ja noilla nänneillä!".

Paruin koko loppupäivän, enkä uskaltanut yrittääkään imettämistä. Onneksi tuli se kiva kätilö-sairaanhoitaja ja neuvoi rauhallisesti ja ystävällisesti jalopulta sain imetettyä 6kk...
Uskomatonta porukkaa1 Mikä laittaa hoitajat puhumaan ihmisille noin? tai miten heillä voi olla kokemuksen jälkeenkin kauheita ennakkoluuloja ja asenteita esim. vammaisuutta kohtaan?
-minh-

Pörrö kirjoitti...

Ensimmäinen asia mitä itse soitin asiantuntijalle viime syksynä kun epäiltiin että meidän syntymättömällä on paha vamma oli, että voiko tietyillä syndroomilla olevia lapsia imettää. Mä antaisin tänäpäivänä mitä tahansa siitä että olisin raskaana edes down vauvalle. Sen verran paljon sattuvaa on menettää lapsi kokonaan vammaan jota ei voida nykytietämyksen mukaan parantaa ja odottaa sitten kuukausitolkulla tietoja jotka ratkaisee meidän perheen jatkon. Edelleen täällä odotetaan tietoa siitä, onko kyseessä toistuva vai satunnainen poikkeus.

Ystäväni lapsella oli syntyessä kaksi sormea yhdessä nahkalerpukkeella, ei kuitenkaan mitään muita down viitteitä. Lapsi ja äiti siirrettiin täysin erityksiin ja pidettiin sairaalassa kuutisen päivää kun tohotettiin tutkimuksia. Onneksi ei ollut ystäväni ensimmäinen, mutta tämäkin oli niitä tapauksia kun ihminen joutui synnytyslaitokselta soittamaan vapaaehtoisten pyörittämään imetystukipuhelimeen saadakseen tietoa siitä, miten toimitaan. Ongelma oli ihan normaali maidonnousuongelma, mutta siihen ei vastausta saanut kun hoitajat hössöttivät lähinnä verikokeiden etc. kanssa. Eipä olisi sitäkään lasta imetetty, sairaala ei tarjonnut MITÄÄN tukea ja oli jopa harmitellen suhtauduttu imetykseen, ystävälleni oli mm. todettu että "pitäisi ottaa verikoe nyt, syötetään se sitten joskus myöhemmin pullosta" Näin täällä.

Tälläisten tarinoiden takia minusta on tullut äitiysfeministi...

palava mieli kirjoitti...

Poistin edellisen sarkastisen kommenttini, kun se alkoi tuntua mauttomalta.

Mua alkoi siis hirvittää tuo sairaanhoitajan kommentti. Tosin, kun mietin muutamia entisiä lukiokavereitani, joista on tullut sairaanhoitajia, niin ei ole ihmekään, tuon suuntaisia kommentteja tuli jo lukiossa... Ihan hirveän ajattelematon (toivottavasti tässä oli myös ajattelemattomuutta!) ja ilkeä heitto. Mun mielestä tommonen heitto ei enää viittaa (pelkkään) ammattitaidottomuuteen, vaan siihen, että henkilö on myös privaatisti hyvin rajoittunut.

Minä olen jotenkin aina kuvitellut, että sairaanhoitajan homma on kutsumusammatti ja sinne hakeutuu myöskin sitten tietynlaisia ihmisiä. Sellaisia, joilla on kykyä käsitellä myös vieraita ja pelottavia asioita avoimesti, mutta hienotunteisesti. Silleen niinku normaalisti. Enkä nyt tosiaankaan laita kaikki sairaanhoitjia sun muita samaan lokeroon, en todellakaan.

Kaura kirjoitti...

Kiitos hienoista kommenteista ja keskusteluun osallistumisesta teille kaikille! Palaan niihin myöhemmin, toistaiseksi korjasin vain Wilhelmiinan osoittaman typon :-) (Kiitos kun huomautit! En itse olisi varmaan huomannut sitä lainkaan!)

Yleisesti sanon saman tien, että olen huojentunut siitä, ettei tämä järkyttänyt suuresti vain minua. Joskus mietin, tulenko sokeaksi joillekin ns. normaaleille asenteille, kun tarkastelen maailmaa niin paljon vammaissilmälasit päässä.

Pörrölle äkkiä, että mun on helppoa eläytyä tuohon ajatukseen, että kunpa vauvallasi olisi ollut vain Down. Kunpa asiat selviäisivät pian ja pääsisitte jatkamaan elämää parhaan mahdollisen tiedon kanssa!

Hiipinä kirjoitti...

Sairaanhoitajat ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Epäilemättä heillä on viestintätaidoissaan parantamisen varaa, etenkin kun he usein kohtaavat ihmisiä silloin kun nämä ovat heikoimmillaan.

En usko, että synnyttäiden äitien kanssa työskentelevät ovat jotenkin lähtökohtaisesti töykeämpiä kuin muutkaan hoitajat. Kyse taitaa olla enemmän siitä, että synnyttäminen on nykynaisen elämässä niin harvoin toistuva herkku, että kaikki jää paremmin mieleen kuin muulloin ja ehkä helpommin vielä tulkitseekin asiat ikävämmin kuin ne on varsinaisesti edes tarkoitettu.

Mä olen sellainen sammakoiden pudottelija, että en pystyisi olemaan päivääkään hoitoalalla töissä. Hyvin harvoin tarkoitan varsinaisesti loukata toista, mutta kun suu käy aivoja nopeammin.

Kaura kirjoitti...

Birdy, sinulla on hyviä analogioita siinä liuta! Minäkin kummastelen, miksi niin hirveästi pitää ihmisiä suojella muitten vammaisuudelta, sairaudelta, vanhuudelta ja muilta pulmilta. Tuntuu (ja tuntuisi ilman omaa vammaiskontaktiakin) todella oudolta, että "normaalien" mentaalihygienian suojelu menee joskus tuesta riippuvaisten ihmisten tarpeiden ohi. Lujaa.

Tästä tuli mieleen myös aiemminkin mainitsemani juttu, miten minä diagnoosin alkuvaiheilla jouduin lohduttelemaan muita, kun he järkyttyivät minun lapseni vammaisuuden takia. Onneksi merkittävä osa porukasta reagoi fiksusti! Oli kumminkin hiton raskasta prosessoida muiden ihmisten minun niskaani syytämiä torjuntoja ja järkytyksiä, kun omissakin oli kestämistä (silloin alkuvaiheessa tietysti etenkin - nykyään olen jo aikas vanha kettu).

Minh, jutussa ei ollut enempiä tietoja, mutta koitan vielä tsekkailla. Voisin kyllä kysyä kirjoittajalta itseltäänkin. Minäkin muuten kohtasin aikamoisen kätilötädin ekalla osastokeikallani. Tokalla kierroksella panin papereihin, että haluan maksimaalisen imetystuen, kun halusin varmistaa imetysmyönteisen hoidon. Semmoisen myös sain, mikä oli ihan loistavaa - huomasin että verhon takana oleva äitikin kuunteli enemmän meidän juttuja kuin omahoitajansa, mikä pelastikin hänen imetyksensä. Mutta se on taas oma tarinansa.

Pörrö, teitä aktiivisia äitiysfeministejä todellakin tarvitaan! Minunkin feminismini on laajentunut aika tavalla äitikokemusten myötä. Jälleen aaltoja, respektiä ja konfetteja myös imetystukiporukalle, jotka toivottavasti tulevat hissuksiin yhä tarpeettomammiksi!

Palis, joskus mietin, että ehkä terveydenhoitopuoli vetää puoleensa melko konservatiivista väkeä. Toki tunnen monia ihania, humaaneja, avarakatseisia ja räväköitä sairaanhoitajanaisia ja tosiaankin moni mun kavereista on lääkäri, mutta näitä tökeröitä tarinoita on ihan liikaa, että kyse olisi silkasta sattumasta. Toki stressillä on osansa asiaan. Mutta näiltä räväköiltä kavereiltakin kuulee aika jänskiä juttuja tosielämästä.

Hiipinä, olen sitä mieltä, että lääkärin ja sairaanhoitajan ammattitaitoon kuuluu perushuomaavainen ja tavanomaisen kohtelias, toisen reviiriä kunnioittava käytös. Reviirin kunnioittaminen on sitä tärkeämpää, mitä yksityisemmille ja herkemmille alueille mennään. Se, miten hoitohenkilökunta kohtelee sairasta tai vammaista ja hänen läheisiään, voi olla aivan ratkaisevan tärkeää kuntoutumisen ja tervehtymisen kannalta!

Normaali kohteliaisuus ei edellytä mitään supersosiaalista käytöstä, vaan tavalliset hyvät tavat ja toisen ihmisarvon peruskunnioituksen. Sammakoitakin saa pudotella, mutta kun huomataan, että ne järkyttävät toista, pyydetään anteeksi.

Tämän sairaanhoitajan kohdalla on kyse kahdesta asiasta: 1. valitettavan yleisestä asenteesta vammaisia kohtaan (ö-luokan kansalaisia, joita ei oman äidinkään kannata hoivailla) ja 2. täysin epäprofessionaalista käytöksestä, kun ei pystytä tuon tason mölyä pitämään mahassa. Privaatisti voi olla vammaisista mitä mieltä tahansa, mutta sairaalan tapaisessa työpaikassa pitää ymmärtää, että ihminen on ihminen on ihminen, jolla on sama ihmisarvo, olipa sairas, vammainen tai vääränmerkkisissä farkuissa.

Olen kumminkin Hiipinän kans samaa mieltä, että ihmisiä ollaan ja rapatessa roiskuu, eli varmasti vahinkoja sattuu hyvillekin tyypille noin herkissä hommeleissa.

ulkosuomalainen kirjoitti...

Minulla on Down-tyttö. Lapseni ovat syntyneet ulkomailla, mutta totta on että täálläkin minut laitettiin yksityishuoneeseen, jota en tosin silloin pitányt pahana. Olin aika järkyttynyt ja sain keskustella asiasta rauhassa puolisoni kanssa ja itkeskellä myös... Imettämään minua ei isommin kannustettu. Tosiasia on, että monella Down-vauvalla on imeminen heikonlaista hipotoonisuudesta johtuen, ja siis pullosta syöminen helpompaa, ja jos lisänä on vielä sydänvika (usein on) imeminen on vieläkin työläämpáä. Siitä huolimatta imetin tyttöäni, vaikka se välillä aika takkuamista olikin, ja apu olisi tullut hyväán tarpeeseen. Jouduin jatkuvasti lypsämään, koska tyttö ei tosiaankaan jaksanut rinnasta imeä kaikkea tarvitsemaansa ravintoa vaan piti antaa pullosta loput. Jäi tosi inhottavat muistot lypsämisestä....
Ja totta on myös se, että vastasynnyttänyt äiti on erittäin herkässä tilassa ja vielä vammaisen lapsen synnytänyt vieläkin herkemmässä(jos mahdollista), ja sanomisista tulee helposti paha mieli.

Kaura kirjoitti...

Kiitos, ulkosuomalainen, omasta kokemuksestasi! Ajattelinkin, että monesti on varmaan hyötyä siitä omasta huoneesta! Mutta jos äiti haluaa tavalliseen huoneeseen eikä ole lääketieteellisiä syitä, miksi se ei käy, niin silloin ei mielestäni saa eristää.

Tuota hypotoniajuttua en muistanutkaan, vain limaisuuden ja sydänpulmat yms. Äidille olisikin tosi tärkeää selostaa eri vaihtoehdot! Monet meistä ovat sitä innokkaampia yrittämään äidinmaitoilua, mitä enemmän tulokkaalla on pulmia. Että edes jokin hommeli menisi parhaalla mahdollisella tavalla...

Lypsäminen on tosi työlästyttävää ja nostankin nyt hattua teille kaikille, jotka olette joutuneet lypsyhommiin!

Mut mielestäni erityislapsen kohdalla kunnon imetystuki olisi erityisen tärkeää, että äiti voisi tehdä valistuneet ratkaisunsa sen mukaan, mikä on parasta lapselle ja mitä hän itse pystyy tekemään.

Oma erityiseni sai äidinmaitoilusta hyvin paljon ja monenlaista apua olemiseen ja kehitykseen ja olisipa äitihommelit olleet ilman imetystä paljon vaikeammat.

Blog Widget by LinkWithin