Kuriton Nukku-Matti ja muuta väkeä

Toissapäivänä otin jälleen uinahduspilleriinin ja nautiskelin täysin siemauksin auvoisesta olosta vuoteen pohjalla, kun tiesin, että kohta sinipukuinen veikkonen tulee ja ottaa huomaansa. Nukku-Matti ei ole mikään järin luotettava heebo, vaan vaatii joskus houkuttimia saapuakseen. Kesken pehmoisen väsyn ihastelun mieleen nousi epäily: tästähän voisi tulla riippuvaiseksi! Höps, vastasi realistiminä pahanilmanlinnulle. Onhan näitä väsypehmoja koettu viljalti ilman purkista napsittua kemiaakin. Siihen ajatukseen nukahdin.

Aamulla jatkoin mietettä ja totesin, että aina, kun jaksan kuntoilla, syödä ja juoda hyvin, nukun hyvin. Hyvä kuntoilu tarkoittaa päivittäistä hyötyliikuntaa ja muutamaa muuta liikahtelua viikossa tarpeeksi aikaisin ennen iltayhdeksää. Hyvä syöminen tarkoittaa viittä tasapainoista ruokailukertaa päivässä ja hyvä juominen enintään paria kahvimukillista ennen kuutta ja 0-1 alkoholiannosta.

Tein itselleni tänään kyökkilääkärintarkastuksen ja päätin, että olen jälleen tarpeeksi terve aloittaakseni kunnon rakentamisen. Aloitan melkeinpä pohjalta. Syksy meni onnettomasti risan jalan takia (se tuntuu nyt aika ehjältä, huraa) ja joulun jälkeen elämä on ollut silkkaa sairastelua. Onneksi kuitenkin tiedän, että liikunta antaa minulle välittömän hyvän olon. Osaan jo näin käpynä (ankaran psyykkauksen ja kantapään koettelun ansiosta) mitoittaa suorituksen kunnon mukaan enkä rehki itseäni henkihieveriin.

Endorfiineista en niin tiedä, mutta kehon liikuttelu saa myös aivot surruttamaan mukavasti. Jos on paineita, yleensä puoli tuntia pollassa kiehuu ja kuohuu, sitten olo rauhoittuu ja seestyy suloisesti. Jos ei ole paineita, aatokset loikkivat vapaina kuin tontut joulun jälkeen. Liikkumisen jälkeen nautin venyttelystä ja raukeasta olosta, joka valtaa jäsenet. Sauna tuohon päälle saattaa olla jo hedonismin lietsontaa.

Hauskaa, että Häiriöklinikka on juuri pohtinut itsekuria, kun itse päätin puhua liikunnan mielihyvästä. Aihetta sivuten täytyy todeta, että liikunnan aloittamiseen liittyy usein jonkinlaista patistamista. Tiedän, että liikkuessa tuntuu hyvältä ja tiedän, että liikkumisen jälkeen tuntuu hyvältä ja tiedän senkin, että pitkällä tähtäyksellä säännöllinen liikunta tuntuu oikein erityisen hyvältä. Siitä huolimatta, jos ei liikunta ole muodostunut rutiiniksi, itseä täytyy patistaa liikkeelle. Onneksi osaan motivoida itseäni, sillä en tottele kuria, edes itsekuria. Rutiinista poikkeaminen, kuten joku tuolla häiriöklinikan mainioissa kommenteissa tuumasi, vaatii ehkä itsekuria. Itse puhun tosin tavallista kovemmasta suostutteluponnistuksesta. Enhän jaksa loputtomiin kuunnella, kun suostuttelijaminä jankuttaa lenkillelähtöä, vaan lopulta kyllästyn ja lähden käpälämäkeen.

Huomenna mennään taas.