Nukkuminen on hienoa hommaa

Sain lääkäriltä nukahtamislääkettä (eli lyhytvaikutteista unilääkettä) ja olen nyt kuin toinen mies. Nainen. Persoona. (En ihan varmasti ole toinen nainen.) Ihmeellistä, miten oikeaan aikaan oikeaan paikkaan oikein annosteltu lääke voi ihmistä avittaa. Saa nähdä, ovatko nuo antibiootit yhtä päteviä. Plasebovaikutusta kenties, mutta tunsin oloni jo paljon paremmaksi illalla, kun ab oli jyllännyt kehossani kuutisen tuntia.

En erityisemmin välittäisi niistä terveen bakteeriflooran heilahduksista, joita antibiootit väkisinkin aiheuttavat, mutta toisaalta olen myös täysin hyytynyt tähän tautiin enkä halua räytyä enää viikkotolkulla siinä toivossa, että immuunipuolustukseni itsekseen hoitelee pahikset. Tämä kolmen viikon rupeama on jo aiheuttanut aneemisuutta ja armotonta ketutusta epäterveitä määriä.

Mutta asiaan. Niin kauan kuin muistan olen aika ajoin kärsinyt nukahtamisvaikeuksista. Epäilen, että voin syyttää niistä aivojani. 98 % ajasta olen iloinen siitä, että päässäni kuhisee ja kihisee, kaikki kiinnostaa ja kaikkea on hauskaa puntaroida, pyöritellä, analysoida, yhdistellä, tarkastella eri näkökulmista. Olen aina pitänyt pollaani äärimmäisen viihdyttävänä. (Lapsena suurin pelkoni oli se, että pollani jotenkin rampautuisi.) Pari prosenttia ajasta kiihkeä kuhina on yhtä helvettiä. Univaikeuksien aikaan en saa päätäni rauhoittumaan ja uinahtamaan, vaan se jatkaa ja vänkää ja vääntää ja kääntää, loputtomiin. Mikä tahansa rauhoittavaksi tarkoitettu ajatus muuttuu ratkaisua odottavaksi arvoitukseksi tai analyysia kaipaavaksi kokonaisuudeksi. Nuku siinä sitten.

Eilen otin nukahtamispilleriinin ja menin vuoteeseen luottavaisin mielin. Kun viides ajatusmasiina hyrähti käyntiin, mietin jo, onnistuukohan tämä nukkumishomma tälläkään kertaa. Kuudes ei enää jaksanut yskähtääkään. Makuuhuoneessa kuului vain rauhallista nukkuvan hengitystä. Seuraava ajatus oli aamulla: "Kas, nytkö se SP:n herätyskännykkä jo soi? Onpa ihanan rento ja raukea olo. Ja saan nukkua vaikka koko päivän, jos haluan!"

Lapsena, ennen puberteettia, nukkumisvaikeudet äityivät joskus tuskallisiksi. Vaikeuksista tulee helposti kierre. Aloin jo illalla hyppiä seinille miettien, saanko tänäkään yönä nukutuksi. Aamulla pitäisi mennä kouluun. Apua apua apua. Pitäisi tehdä sitä, tätä ja tuota ja senkin olin unohtanut, tuon lykännyt. Läksytkin olivat tekemättä ja ainoat ehjät housut likaisina eikä puhtaita alushousujakaan ollut. Missä ovat liikuntakamppeeni? Mitähän huomenna on ruoaksi? Jotain mitä en voi kumminkaan syödä ja jos opettaja taas pakottaa... Seuraavaksi sisäinen elokuvateatteri alkoi näyttää lyhytfilmejä noloista, hävettävistä tilanteista, joissa olin taas kerran mokannut ja möhlinyt. Sillä tavoin saatoin vähemmän rattoisasti viettää tuntikausia. Unentarve on voimakkaan kasvun ja kehityksen iässä suuri! Kärsin päänsäryistä ja äiti tutkituttikin särkyjäni jossain vaiheessa (näköä tarkastettiin ynnä muuta), mutta todelliset syyt, stressi, masennus ja unipulmat, jäivät diagnosoimattomiksi. (Tietääkseni.)

Yläasteella en enää välittänyt, vaikka jokin yö olisi jäänyt lyhyeksi, koska tunsin jaksavani hyvin miniunillakin. Nukkuminen ja syöminen olivat tuolloin mielestäni yliarvostettuja aktiviteetteja. Pidin niitä toki tarpeellisina, mutta niitä saattoi vapaasti siirrellä ja lykätä tarpeen mukaan. Esimerkiksi lukemisen, leffojen ja seurustelun tieltä.

Olisi mahdikas kyky päästä uneen tuosta vain. Tiedän paikan päässäni, jota stimuloimalla saan itseni puoliuneen (josta lipsahdan toisinaan täysuneen, mikä ei ole Tosikoisen kääpiösängyssä ihan helppoa). Käytän sitä lapsia uinuttaessani. Hankalien nukahdusten aikoina lapset saavat parhaiten unen päästä kiinni, kun vierellä on unisesti hengittävä, rento aikuinen. Tehokkaimmin saan tuon aikaiseksi, kun "koskettelen", "lypsän" pääni sisällä tiettyä kohtaa. (En osaa selittää tätä paremmin, mutta keskittymällä saan helposti aikaiseksi eräänlaisia "kosketuksia" pollani sisällä. Mahdollisesti se on hyvin tavallista touhua, mutta kukaan ei vain puhu siitä, koska se kuulostaa niin järjettömältä.) Kohta on päälaesta hiukan otsan suuntaan (sisäpuolella päätä), mutta en nyt muista, mitä aivojen osia siellä mahtaa lepäillä. Joskus tämä onnistuu silloinkin, kun yritän itse saada unta, mutta yleensä vaikeaunisina aikoina ajatukset riistäytyvät muualle enkä pysty keskittymään pääni stimuloimiseen. Miellyttäviin mielikuviin keskittyminen saattaa silloin onnistua, mutta pahoissa vaiheissa ei auta mikään muu kuin nuija.

Lapseni ovat myös taipuvaisia kärsimään nukahtamispulmista. Autisteille se on tyypillistä, samoin allergikoille, kutinoiden ja sensellaisten oireiden takia. Molemmilla saattaa olla myös muita syitä, kuten itselläni. Uskon ja toivon, että osaan ymmärtää ja tarvittaessa auttaa heitä unipulmissa omien kokemusteni pohjalta.

Tämänkertainen nukahduspulmani lienee ohi 2-5 pilleriini-illassa. Kierre katkeaa, unen nautinnollisuus korostuu ja luottamus omaan nukkumiseen palautuu. Hupaisaa, miten paljon yksi nukuttu yö, muutama sairauslomapäivä ja perjantain kunnossa oleva lapsenhoitotilanne vaikuttavat tautiseen ihmiseen. Itse tauti on voimissaan - paleltaa, huonottaa, nuhattaa, yskittää jne. - mutta oma fiilis on toiveikas ja valoisa. Tätä voisi juhlistaa vaikka nukkumalla vähän lisää!