Ei meidän naapuriin -ilmiö on minulle tärkeä aihe. Se koskettaa jokaista. Suosittelen lämpimästi lukemaan J-J:n tuoreen jutun aiheesta. Minäkin kirjoittelin nimbystä kesällä.
Lisäys illemmalla: myös Kops kirjoittaa nimbystä kauniisti. Ilmoitelkaa, jos tulee vielä muitakin juttuja, niin lisään linkkejä sitä mukaa!
Vielä lisää lukemista: Mina von Münchausen kirjoittaa myös erilaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta ja sivuaapa Dionysoksen kevätkin nimbyä. Linkkilisäyksiä otetaan edelleen mielihyvin vastaan!
Lisäys 29.1. Kopsilta hyvä lisäys linkkeihin: Ihmisten erilaisuudesta -teksti Etsimässä minuutta -blogista. Sen pohdintoisin lisäisin vielä, että pienet lapset eivät yleensä suhtaudu oudoksuen vammaisiin tai muuten erikoisiin ihmisiin, vaan syrjintä alkaa joskus lähempänä kouluikää. Siksi olen ajatellut, että oudoksunta ja syrjintä tulee sosiaalistumisen myötä. Sinänsä ihmisten kategorisoinnilla lienee myös biologinen pohjansa, mene tiedä, mikä on mitäkin. Sen tiedän, että asenteita voi muuttaa.
Lisäys 30.1. Minhin Kantsun ja koko maailman nisteistä puhuva bloggaus liittyy hyvin myös tähän teemaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
11 kommenttia:
Oletpa nopea. Kävin juuri kommentoimassa minäkin ja suvaitsevuutta peräänkuuluttamassa yhteiskuntaamme. On se nyt kumma että nykyaikana ei osata luonnollisesti suhtautua vammaisiin. Onhan meistä jokaisella jotain puutteita. Karmeinta jos ihmisyys puuttuu.
Tutullani on kromosomivaurioinen lapsi. He ovat kertoneet vammaisuudesta ainoastaan lähiperheelle. Naapureille ja kavereille (jotka ovat kysyneet suoraan) ovat vastanneet että lapsella on puheen kehityksessä ongelmia ja käy siksi erikoiskoulua. Siksi että lasta ei kiusattaisi.
Miten suvaitsevaisuus ja ymmärrys lisääntyy suoraan valehtelemalla?
Kirjoitette tärkeistä asioista, naiset.
Hyvä anonyymi! Valehtelu hidastaa ihmisten tiedonsaantia ja sitä kautta suvaitsevaisuutta. Nykyään kun on koneet ja muut, niin on helppo katsoa, mitä jonkun ihmisen diagnoosi suunnilleen tarkoittaa. Ja saada realistisempi käsitys ongelmista ilman ylimääräisiä pelkoja ja kuvitelmia. Silloi ei tarvitse myöskään enää käyttää typeriä kiertoilmaisuja, "että se on jotenkin vammainen, puusta pudonnut, pää-vikainen, omituinen tapaus, tärähtänyt, sellainen erikoinen, vipsahtanut, ding-ding... Tai kuten mummoni muotoilee: "hei-hei päästään."
Laitoin muuten joskus ihan ekoihin kirjoituksiini kuvan englanninkielisestä T-paidasta, johon on koottu haukkumasanoja ja synonyymejä vammaiselle. Saataisiinkohan me porukalla kasaan yhtä pitkä lista suomeksi?
Minullakin oli asiasta vähän sanottavaa. :)
j-j: Kävin etsimässä tuon merkinnän, jossa kerroit T-paidasta. Siellä mainitsemasi nettikauppa on näköjään avattu. Aivan loistavia juttuja siellä!
Hyvä kirjoitus nimbystä blogissa nimeltä Etsimässä minuutta, ja hyvät kommentit minun kirjoitukseni yhteydessä omassa blogissani. Suosittelen. Kävin noissa jotka olit tänne linkittänyt. Kiitos.
Kuolen nauruun. Kävin juuri kaikkien hyvien linkittäjien innostamana opettelemassa linkitystä ja pistin Kopsiin suosituksen blogista Etsimässä minuutta. Sitten tulin tänne ja olit samoilla asioilla. Hyvä meitä!
Viimeisin kirjoituksesi on myös painavaa asiaa. Ihmisarvo kaikille!
Tuli mieleen tuosta viimisestä lisäyksestäsi lasten ennakkoluuloista, miten niitä ei alunperin ole, ennen kuin ne opetetaan heille. Muistaakseni Harper Lee kirjoitti joskus tästä asiasta(saattoi olla joku toinenkin, en muista).
Tapahtui Kiinassa. Länsimaalainen pikkutyttö tuli sisään ja kertoi äidilleen löytäneensä uuden ystävän.
-Oliko hän kiinalainen?
-En minä huomannut, me leikittiin.
Jotenkin noin se tarina meni.
Rita, me ollaan sairraan nopeita :-) Ainakin joskus minä satun olemaan langoilla, kun tapahtuu, useimmiten tosin jossain muualla.
Anonyymi, olen samaa mieltä sun ja j-j:n kanssa: valehteleminen vain pahentaa asioita. Itse yritän jatkuvasti olla "julkinen" oman lapseni vammaisuuden suhteen, paitsi siis tietysti lapsen intimiteetin säällisen suojaamisen muistaen. Ja sosiaalisen sopivuuden, eli en nyt ilman mitään muuta ala paukuttaa että LAPSENI ON VAMMAINEN LALLATILAA :-D Mut olen jo tottunut asiaintilaan ja sikäli rento puhumaan asiasta.
Onkin joskus hankalaa tietää, mikä on sopiva kohta sanoa asiasta, mutta mieluumin vähän liian aikaisin kuin liian myöhään. Viittaan nyt omiin muistikuviini kun joku ihan hirveästi päivitteli miten olis kaikkein kamalinta, jos oma lapsi olis VAMMAINEN voi kamala voi kamala. Oli aika noloa tuolle päivittelijälle, kun sanoin, ettei se maailman kamalinta ole, minä tiedän kokemuksesta.
j-j, olen myös kuvaamasi kaltaisten t-paitojen lämmin ystävä :-D Alan miettiä listalle sopivia sanoja!
SusuPetal, tuo tarina on hyvin totta! On ollut mielenkiintoista - ja sydäntäsärkevää - seurata Esikoisen päiväkotiuraa ja edelleen hänen vanhetessaan koulu-uraa ja ikätoverien reaktioita. Huh. Kunpa jotain siitä lapsuuden viattomuudesta pysyisi ja ihmiset voisi enemmän ottaa ihmisinä eikä leimoina. Naiivi toive, mutta tulee sydämestä.
Minunkin postaukseni sivusi nimby-aihetta, mutta ei nyt varsinaisesti siitä ollut, enemmänkin omia tunteita piti vähän kuroa kasaan ja sanoiksi.
Siihen, että ihmiset oppisivat hyväksymään toisiaan erilaisina ihmisinä, ilman leimoja, auttisi minusta hyvin esimerkiksi koulut, joissa olisi vaikka niitä autistiluokkia- tai ryhmiä, jotka olisivat ihan mukana koulun toiminnassa. Minun on vaikea kuvitella vanhempia, jotka päättäisivät, ettei heidän lapsensa saisi mennä kouluun, jossa on vammaisryhmiä. Onko sellaisia vielä?
-minh-
Minh, lisäsin vielä linkkeihin! Olemme käyneet tutustumassa yhteen kouluun, jossa elävät sulassa sovussa erityiskoulu ja tavallinen peruskoulu. Luokat tekevät paljon yhdessä ja erityisoppilaat osallistuvat tavallisten luokkien opetukseen tarpeen mukaan. Tilanne vaikutti erinomaiselta ja koulu on hyvin suosittu myös ei-erityisoppilaiden vanhempien keskuudessa - mikä tuli haastattelemalleni erityispuolen rehtorille yllätyksenä. Mutta siis joskus näinkin :-)
Lähetä kommentti