Pertti ruulaa

Koulutuksissa käyminen on aina innostavaa! Jonkin aikaa niiden jälkeen leijailen ihanissa, epärealistisissa utupilvissä. Pilvillä on samantapainen funktio kuin epäilen rakastumisella olevan: niiden varassa jaksaa opetella uusia systeemeitä, tässä tapauksessa autismikuntoutusjuttuja. Kyseinen kuntoutuksen laji ei ole mikään pikapalkintojen aarrearkku, vaan edistys tulee sitkeydellä. Ajoittain tulee valtavia kehitysharppauksia, mutta ne ovat näennäisiä. Taustalla on pitkä ja sinnikäs työ - ennen kaikkea harppaajalla itsellään, mutta myös meillä kuntouttajilla. Jonain päivänä taito vain on kypsynyt valmiiksi ja pulpahtaa pintaan. Usein kuitenkin kehitys onneksi näkyy myös pinnalla eikä tapahdu ainoastaan piilossa.

PRT, eli Pivotal Response Training oli tämänkertainen ilahduksen aihe. Puhevammaista lasta opetetaan puhumaan sen avulla. PRT:n idea on yksinkertainen. Lasta palkitaan puhumisen yrityksestä välittömästi sillä, mitä lapsi haluaa. PRT-tilanteessa havainnoidaan lasta tarkoin ja huomataan, että lapsi haluaa vaikkapa lelusammakkoa. Pertittäjä pitelee lelusta kiinni ja sanoo SAMMAKKO. Lapsi yrittää sanoa myös "sammakko" ja yrityksestä palkitaan heti sammakon saamisella. Aluksi riittää vaikka pieni äänen ujellus, suhina tai mikä tahansa reaktio, joka näyttää yritykseltä. Pian lapsi hoksaa, mistä on kyse ja alkaa yrittää äännellä sanoja innokkaammin.

Varsinaisessa PeRTissä aloitetaan intensiivijaksolla ohjaajien kanssa ja jatketaan seurantajaksoin. Intensiivistä vaihetta kestää kahdeksan viikkoa, joten se vaatii aikamoista sitoutumista kaikilta. Ohjaajat opettavat menetelmän lapselle, vanhemmille, sisaruksille ja muille tärkeille ihmisille. Työskentely tapahtuu siten, että osa väestä katselee toispuoleisen peilin takaa lapsen ja pertsaajan toimintaa ja kaikki videoidaan. Oleellista on se, että puheen opettelu tapahtuu lapsijohtoisesti, eli tartutaan lapsen kiinnostukseen, otetaan siitä motivaatio yrittää sanoa jotain ja palkinnoksi yrityksestä lapsi saa haluamansa. Simppeliä, mutta ei ihan helppoa! Aikuisellekin tämä on kuitenkin palkitsevaa, koska harjoittelu tuottaa nopeita tuloksia.

Treeni viedään tietenkin kotiin heti kun mahdollista ja mietitään siellä sopivat tilanteet pertille. Ruokapöytä, iltatoimet, videon valinta tai muu vastaava tilanne voi olla otollinen. Usein pertti alkaa innostaa yhä enemmän ja sitä hyödynnetään yhä useammissa arjen tilanteissa. Ajattelutavan juurruttua mieleen sitä on yhä helpompi soveltaa arjen nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Hetkeen tarttuminen on kotikuntoutuksen suurimpia haasteita (väitän kokemuksesta) ja palkitsevimpia onnistuessaan.

Sanotaan nyt varmuuden vuoksi, että pertissä ei ole kyse ensinnäkään lapsen kiusaamisesta (vaikka saattaa kuulostaa siltä, kun jotain hannataan ja vaaditaan puhumisen yrittämistä), vaan hauskasta ja motivoivasta tavasta oppia. Jos lapsi tuntee itsensä kiusatuksi, oppiminen tuskin etenee, joten pertsailijan pitää olla tietysti herkkänä koko ajan. Toiseksi kyse ei ole myöskään siitä, että lapsi opetetaan pikkukeisariksi, joka saa aina kaiken haluamansa, kunhan ujeltaa jotain. Jos arvoisa lukija haksahti tämmöisiin mietteisiin, kannattaa miettiä uudelleen.

Olen tänään pertsaillut kotona vähän ja jummilaaremummi, se nappaa. Olemme toki intuitiivisesti harraneet vastaavaa ennenkin, mutta nyt osaan tehdä sitä järjestelmällisesti ja uudella innolla kuultuani, millaisia tuloksia PRT on tuottanut. Nyt osaan painottaa ennen kaikkea sitä, että homma on hauskaa. Ei pienintäkään pakon tai painostuksen aavistustakaan eikä kiristystä, vaan leikkiä, kivaa, kiitosta, hienoa ja mukavaa. Jos ei löydy mukavaa, ei yritetä myöskään puhua äännellen, vaan jätetään vaikean (ellei vaikeimman) asian opettelu parempaan hetkeen.

Onneksi Esikoisella on nykyään monta kiinnostuksenkohdetta ja hän osaa ilmaista haluamista. Näin ei todellakaan ole aina ollut. (Huh, kylmää, kun muistelee.) Aamupalalla tein pientä lämmittelyä. Hän halusi juoda kahvia (!) joten pyysin häntä sanomaan äännellen KAHVI. Esikoinen sanoi KA! Rhesus!!!! Olin pökrätä. Sama juttu leivän kohdalla: viittomisen lisäksi äännellen LE.

Myöhemmin hän halusi piirrättää minulla sekalaisia asioita. Hän toi minulle piirustuslaudan ja viittoi "piirtää", johon minä viitoin ja puhuin takaisin: "Joo piirretään, mitäs piirretään?" E. viittoi piirtämään kahvia ja minä pyysin sanomaan "piirtää" suulla, äännellen. (Kiittelin myös viittomisesta tietenkin, ettei vain tule mielikuvaa, että viittominen olisi huonompi kuin äännelty puhe). Jotain iintapaista tuli, joten otin heti laudan ja aloin piirtää. Sitten piirrettiin ties mitä ja aina pyysin häntä myös ääntelemään piirrettävää kohdetta. Joka kerran Esikoinen sai pinnistetyksi vähintään aavistuksenomaisesti jotain sinne päin. Pidän ensimmäistä tietoista villipertsailuamme menestyksenä! Jatkamme harjoituksia aina tilanteen tarjoutuessa.

Tulokset tuskin ovat villissä kotiversiossamme yhtä häikäiseviä kuin projektityössä saadut, mutta toistaiseksi näyttää mainiolta. Saattaa kuulostaa kaamealta, mutta en enää toivo paljon mitään mistään hankkeesta. Minulle riittää se, että työskentelyssä on potentiaalia ja itse harjoittelu on mielekästä yhdessäoloa. Jos olisin takertunut kaikkiin lupaavan oloisiin asioihin, pettymykset olisivat tähän mennessä musertaneet minut hautaan, joten tämä kevyesti ottaminen ja hetkestä ilakointi ovat välttämättömiä selviytymiskeinoja. Muut saavat toki hehkuttaa, itselläni on aina jalat maassa ja muistissa se, että kommunikaatio on kaikkein vaikeinta Esikoiselle!

Pidän täysin mahdollisena, että Esikoinen voi oppia puhumaan, kirjoittamaan tai viittomaan riittävän hyvin omiin tarpeisiinsa nähden ennen kuin täyttää kymmenen vuotta. Pidän mahdollisena sitäkin, että nykyinen pinne jatkuu pitkäänkin. En vain alistu jälkimmäiseen, vaan tehdään kaikkea, mikä tuntuu hyvältä. Eri kommunikaatiomenetelmät tukevat toisiaan ja mielekäs yhdessäolo, oppiminen, leikkiminen ja positiivinen palaute yrittämisestä sekä onnistumisesta ovat erittäin terveellisiä lapselle joka tapauksessa, joten mikään ei mene hukkaan, vaikka lapsi ei kesällä puhuisi kuin ruuneperi, vaan kuin viittova ruuneperin torttu.

Kiitokset mainioille Joensuun PRT-projektista vieraileville luennoitsijoille, nimeltään Jaana Ravattinen ja Merja Hyytiäinen. Lisätietoja suomalaisesta pertistä Honkalampi-säätiön kotisivuilta.

Jossain vaiheessa otamme kokeiluun myös CID-assosiaatiomenetelmä, mistä lisää myöhemmin.