polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa

torstaina, elokuuta 24, 2006

Paha pannari

En jaksa ainakaan hoidella lapsia petiin*), mutta en myöskään jaksa lähteä mihinkään hillumaan. Täältä pitää kuitenkin häipymän, mikäli mielin laistaa yöpuuhommista. Mutta kun en jaksa häipyä. Ehkä vain paukahdan tähän paikkaan, kun en osaa päättää? Nääh, sekin olisi kovin epäesteettistä ja sotkuisaa.

Huomenna menen jälleen lääkärilään ja saan kuulla, löytyikö valtavasta näytekasasta**) huolestuttavia tai muuten vain tilannetta selventäviä asioita. Kaikki neljä tassua ovat kipeitä edelleen.

PS. Jaksoinpas! Piipahdin lähibaarissa nauttimassa yhden juoman (olisin tarvinnut pillin kun sen nostelu otti näppeihin) ja lukemassa kirjaa. Shakeyssa kerrotaan, että Neil Youngillakin on vammainen lapsi. Kaikenlaisia reikiä minullakin on yleissivistyksessäni! Keräilen julkisuuden henkilöitä, jotka ovat vammaisten ihmisten läheisiä tai joilla itsellä on jokin vamma. Saa kontribuoida! Tähän mennessä autistipuolelta on kerätty Pirkko Hämäläinen ja Nick Hornby ja liuta varsin autistipiirteisiä hahmoja.

*) Vaikka väännämme iltarutiinit yhdessä SP:n kanssa.
**) Seassa oli joku paastonäytekin, joten olin melko kuivahtanut eikä suonia tahtonut löytyä. Onneksi minua puhkova hoitaja oli vakuuttava ja hyvä puhumaan enkä sitten pritsillä lojuessani kärsinyt neulatyynynä olosta! Tällä viikolla olen saanut elvistellä tyylikkäillä pistosjäljillä. Trallatilei.

4 kommenttia:

Tuuli kirjoitti...

Sylvester Stallonella on autistinen poika.

Kaura kirjoitti...

Kiitos, Tuuli, tiedosta! En ole kovasti eläytynyt Stallonen henkilöön aiemmin :-) Conan O'Brienissä hän oli tosi hauska, sivumennen.

minh kirjoitti...

Öh, nyt ne nimet just putos mun päästä....jollaine toisellakin suomalaisella näyttelijäpariskunnalla(saattavat olla eronneet)on autistinen tai kehitysvammainen lapsi. Olisko se ollut joku Paavolainen ja...ja..nyt en muista, mutta etsin sen sulle. Luin nimittäin joskus niiden haastattelun hamalla 90-luvulla ja kertoivat siinä perheensä arjesta jossa nukuttiin vuorotellen ja miten homma oli saatu sujumaan. Ei se sittenkään kai Paavolainen ollut se nainen...jumantsuikka tätä seulapäätä!
-minh-

Kaura kirjoitti...

Joo, eiköhän vaan ollu Paavolainen ja Kari Heiskanen? Muistaisin nähneeni telkussa jonkun haastattelun. Seulapääepäily on siis tuulesta tempaistu :-)

Blog Widget by LinkWithin