Taksifirma ilmoitti, että kun samassa talossa asuva toinenkaan erityiskoululainen ei veny 7.05 lähtevään kuljetukseen, lähdetäänkin 7.20. Olemme ehtineet tuohon jo kahtena päivänä, hurlaa! Koulun vetovoimakin alkaa auttaa asiaa. Ollaan edelleen ensimmäisiä kyytiläisiä. Jos oikein arvaan, aikataulumuutos on toteutettu siten, että kouluun ei mennä enää liian aikaisin.
Aamulla keskustelin jälleen kerran vaatteiden pukemisesta Esikoisen kanssa, kun poika jumahti lempinojatuoliinsa*) videokasetti kourassa. Homma**) ei ottanut edetäkseen pelkällä puheella, viittomilla ja kuvakorteilla, joten piirsin paperille aikajanan ylhäältä alas. Aamuun kuvasin pukemisen (liuta vaatteita) ja koulutaksin. Sitten piirsin viivan alas ja loppuun illan kotona, jolloin poika saa roplailla rakkaita videokasettejaan. Esikoinenpa kävi tinkimään! Hän tiedusti, voisiko hän illalla myös siivota. Pidin ehdotusta kohtuullisena, joten piirsin iltaan vielä imurin kuvan. Pukeminen alkoi luistaa kuin rasvattuna.
Itse piirtäminen taitaa olla sen verran kiinnostavan näköistä, että se antaa tarvittavan lisäsysäyksen Esikoisen keskittymiseen. Keskittyminen ei ole hänelle järin helppoa - paitsi silloin, kun se on totaalista. Aikajana ylhäältä alas on käynyt tutuksi tavaksi ilmaista päivän kulkua, joten hän tuntuu ymmärtävän kuvani varsin hyvin, vaikka piirrokseni ovat aika, krhm, viitteellisiä.
Asian ja ihmetyksen ytimessä oli kuitenkin tänään neuvottelutaito! Sen lisäksi tietysti iloitaan ajan hahmottamisesta. Sehän on erittäin hankalaa monille autistisille ihmisille - niillekin jotka ovat verbaalisesti lahjakkaita, älyllisesti huippukyvykkäitä jne.
*) Nojatuolissa on kaksi repeämää, antiikkinahka ei ole järin autistinkestävä aine. Onko vinkkejä, millä repeämiä siistisi?
**) Pukemisrutiini on nyt sellainen, että Esikoinen sulkeutuu lastenhuoneeseen ja valitsee itse vaatteensa. Muiden valitsemia kledjuja ei voi hyväksyä. Pidän tätä itsenäisyyden hinkua hienona juttuna, vaikka se hankaloittaakin käytännön meininkiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
7 kommenttia:
Wau, miten sujuvan kuulloista touhua! Erityisen ilahduttavaa on Esikoisen neuvotteluhalukkuus ja se siivoaminen ikäänkuin ylimääräisenä fantsu-lupauksena! Voi kun meilläkin menis niin, että sanoisin pojalle: Ok, beibe, jos nyt teet läksyt niin illalla saat imuroida...:)
-minh-
Vaatehomma hyvä, neuvottelutaidot (puolin ja toisin) extrahyvät ja siivoamishalut superextrahyvät! On se hyvä että on jotain aivan erityistä mitä voi luvata (eikä se ole syötävää eikä uusia tavaroita!). Tosta voisi olla vaikka vähän kade.
Kuulostaa helpommmalta kuin on ;-) Mutta tänään olin aikaste ylpeä siitä, miten hyvin mä ja Esikoinen menestyimme. Huominen on taas oma juttunsa, jota en murehdi tänään, en murehdi tänään, en murehdi tänään, en mur...
Höröt irtos tuosta Minhin toiveesta :-D Lykkyä yritykseen!
Helen, älä muuta sano! On vuosien mittaan mietitty ainakin 437 päätä puhki, millä saisi poikaa motivoitua ja ratkaisu on: millä milloinkin. Imurointi on sikäli hankala, että se sattuu mua korvaan, mutta mullahan on nyt Peltorit! Ei siis hätiä hämminkejä!
Syötävistä käytän joskus xylitolpastilleja apuna, jos pitää saada mukuloita nopsaan autoon ja turvavöihin tai vastaavaa, mutta yleensä aterian jälkeen, kun muutenkin olisi pastillin paikka. Mulla on aina xkyt pastilliaskia laukussa ja laukun pohjallakin tyylikäs pastillimosaiikki.
Tavarat sinänsä eivät juuri merkkaa pojalle mitään, joten ei tule kiusaustakaan lahjoa roinalla. Joskus soisin, että häntä kiinnostaisi jokin tavaraatio, niin olisi himpun helpompaa ostaa synttärilahjoja. Mutta eiköhän vaan jonain päivänä.
Arvaatte ehkä, mistä alettiin keskustella heti pojan kotiuduttua :-D Tilannetta tuli haittaamaan Mystinen Paha Mieli, joka onneksi helpotti lihapulla-atrian voimin. Nyt on taas alakerrassa pölyttömämpää.
Käys hörppää teetä Gloomy K:ssa. ;)
Heh, Vamppulassakin naurattaa, kun imuroinnilla voi motivoida (meidän likkaahan motivoidaan syömään pääruoka lupauksella "saat sitten vielä lisää leipää" tai "saat vielä yhden perunan" :) - Kummallisia erityisvanhempia täällä Tampereella, kun toisellekin porukalle oli 7.05 liian aikainen lähtö! Ei vaiten, hyvä, että taksivirma otti lusikan kauniiseen käteen ja etsi ratkaisun - ja hyvä, notta vaahtositta!
Olin töissä yhdessä autistikoulutuspaikassa (hirveä paikka johtuen parista sairaan ilkeästä työntekijästä ja henkilökunnan tulehtuneista väleistä) oli seinällä tuollainen aikajana-kello. Siinä punainen valo kulki ajan kuluessa alaspäin ja janan vierelle oli merkattu kuvilla ruokailu, kotiinlähtö ym. Se oli kätevä niille, jotka ei osanneet oikeaa kelloa ja joilla oli vaikeuksia ajan hahmottamisessa.
Lähetä kommentti