Luento oli maukas eikä kertaus haittaa. Uusi asia, joka pämäytti minua suoraan silmien välliin, oli se, että heterogeeniset koululuokat tutkitusti saavat aikaan parhaat oppimistulokset. Siispä on ihan oikein kuopata tasoryhmät ja lopettaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden eristäminen omiin luokkiinsa tai kouluihinsa. Sen sijaan monenlaisia oppijoita sisältävän luokan sisällä tulee tarjota erilaisia oppimismahdollisuuksia kunkin tarpeiden mukaan.
Minusta saattaa tätä menoa tulla inkluusiointopii ja Esikoinen saa sanoa hyvästit TEACCH-luokalle. Ainakin sitten, kun katsotaan hyväksi. Tietysti myös inkluusion irvikuvia näkee kunnissa, kun lyhytnäköinen säästäminen on niin populaaria. Silloin on vain heitetty erityistä tukea tarvitseva oppilas tavalliselle luokalle ilman mitään tukitoimia ja katsottu, osaako se uida vai hukkuuko. Hukkuuhan se, jos ei opettaja näännytä itseään työtaakalla tai ohita kaikkien muiden oppilaiden tarpeita.
Luennon jälkeen viiletin yhdistyksen autismi-iltaan ja sitä kautta sain mainion ristikkäisvalotuksen näihin erityisteemoihin. Pedagogiikan kannan (mukana myös lainsäätäjän näkökulma) kuulemisen jälkeen äänessä olivat vanhemmat. Molemmissa tilaisuuksissa puhuttiin diagnoosista ja tiivistänpä ajatukseni taas kerran. Lisäyksiä ja kommentteja otan mieluusti vastaan, tämä kun on tärkeä ikuisuusaihe.
Diagnoosi on oikein käytettynä erinomainen työkalu. Yksi iso riski on kuitenkin se, että läheiset, ammattilaiset ja diagnosoitu itse alkavat nähdä kaikki piirteet diagnoosin kautta. Diagnoosin kautta tulevaa leimaa pidän parempana vaihtoehtona kuin ennen vanhaan hyvään aikaan harrastettuja leimoja: tyhmä, laiska, ilkeä, ylimielinen, tuhma tai muuten vaan toivoton. Diagnoosin ydin on se, että sen avulla saa tarvitsemiaan palveluja ja voi elää ihmisarvoista elämää.Yhdistyksen tapaamisessa puhuttiin sisäpiirijuttuja huumorista. Onko huumori mehukasta, tervehdyttävää, hyvää (mustaa) plaatusorttia vai loukkaavaa tai pilkkaavaa, riippuu kovasti ajasta, paikasta, ihmisistä ja auringonpilkuista. Vertaisporukassa saa onneksi rauhassa nauraa, kun tietää, että nauretaan elämälle ja ollaan samalla puolella ja etenkin niiden erityisten, vammaisten läheistemme puolella.
Nyt päässä surisee. Vielä pitäisi tänään opetella yksi asia: nukkuminen purentakifko fuuffa. Kuolailemifiin!
Tekstit
3 kommenttia:
Kjäh. Väänsin tänään viimeksi töissä parit purentakiskot valmiiksi. :o) Kyllä se kuolaaminenkin siitä rauhoittuu, mutta muutama ensimmäinen yö syö kyllä tyynyliinoja. ;o)
Jeef! Kifko fuuffa oppii kyvvä nukkumaan. Eikä edef hevää vaikka tyyny kaftuu kuovafta.
Minä en ole vielä oppinut olemaan kuolaamatta, tosin voi johtua siitäkin, että ei pitää suun kautta hengittää kumminkin (ei johdu kiskosta).
Kisko on parasta! Miksen ottanut semmoista jo aikapäiviä sitten? Oli aamulla leuoissa semmoinen olo, että vasta tajus, miten hiton jännittynyt tässä on tainnut olla vimoset x kuukautta (eli melkolailla siitä, kun palasin töihin). Voi kettu. Meikkis, kukkia teikäläisille! Ja Mariateelle kiitos vertaisrohkaisusta :-)
Lähetä kommentti