Aamulehti kertoo tänään Olkahisten koulusta, jossa ensimmäisillä luokilla jaetaan oppilaita sukupuolen mukaan. Siitä mitä ilmeisimmin on todellakin hyötyä osalle väestä, mutta entäpä ne, jotka reagoivat virikkeisiin sukupuolitilastollisesti epätyypillisesti? Puhdasta tyttö- tai poikastereotypian edustajaa joutuu oikeastaan etsimään suurennuslasilla eikä löytämys ole sittenkään taattua.
No, kuten arvata saattaa, oma lehmä on ojassa taas kerran. Ahdistuin puolikuoliaaksi, kun mietin itseäni tyttöryhmässä, jossa tarjotaan tytöille sopivia virikkeitä. En haluaisi sen paremmin olla poikaryhmässäkään saamassa pojille sopivia virkkeitä. Luojan kiitos sain koulussa olla sekaluokassa ja kotona niin iän, sukupuolen kuin persoonien suhteen heterogeenisessä porukassa saamassa maksimaalisesti monipuolisia virikkeitä, niin en tullut huluxi. Kovin paljon.
Olen yhden erityispedan luennon jälkeen selvästikin pedagogiikan asiantuntija, joten ei tarvitse hoivailla vain sitä omaa lehmää! Kuten alempana mainitsin: heterogeeniset ryhmät tuottavat tutkitusti parhaat oppimistulokset. Sekaryhmissä pitää vain pystyä tarjoamaan erilaisia virikkeitä erilaisille oppijoille. Sehän vaatii järjellisiä luokkakokoja ja riittäviä resursseja. Niitä meillä Suomessa ei ole varaa järjestää, vaikka lapsia on ennätysvähän ja vaurautta ennätyspaljon.
Otan lisäpontta skeptiseen suhtautumiseeni Olkahisten ratkaisua kohtaan myös luokkatoveriohjelmasta, josta sain aikoinaan kuulla äärimmäisen kiinnostavan esityksen. Kyseinen ohjelma vähensi kiusaamista, paransi luokan yhteishenkeä ja madalsi muuria tyttöjen ja poikien välillä. Ja opetti, että monenlaisten ihmisten kanssa voi tehdä hommia, vaikkei välttämättä kaikista tykkääkään. Ihmisiä siis ei eristetty homogeenisiin ryhmiin vaan päin vastoin yllytettiin kohtaamaan toisiaan. Ja se toimi!
Uskon, että sosiaalisen kanssakäymisen eli ihmisten kanssa pärjäämisen opettelu on vähintään yhtä tärkeä tehtävä kouluille kuin tietosisällön tuuppaaminen.
Lisäys: Kannattaa myös lukea Pagistaanin näkemys. Jos tiedätte muita linkkejä, ilmoneeratkaa kommenttilootassa! Lisäksi kannattaa höristää korvia, jos joku mainitsee kirjainyhdistelmän VSOP peruskoulun yhteydessä. Tässä yhteydessä se tarkoittaa vuosiluokkiin sitomatonta opiskelua. Tähänastiset kokemukset ovat tietääkseni olleet hyvinkin lupaavia.
Lisäys II: Tsekatkaa myös Pinseri!
Lisäys III: Myös Gloomy Sunday ja Pikkukiviä tarkastelevat asiaa tahoiltaan. Tsek tsek!
lauantai, syyskuu 16, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
19 kommentti(a):
Hear hear, kuten brittiparlamentaarikot ovat sanoneet jo 1700-luvulta lähtien!
Kyllä kai erilaisten kanssa pitäisi olla ihan tekemisissäkin - jopa tyttöjen - että huomaisi etteivät ne niin erilaisia lopulta edes ole. Edes tytöt!
Jopa armeijassakin oppi jotain hyödyllistä, vaikka se paikka olikin aivan järjetöntä elämän ja ruudin tuhlausta. Tuli nimittäin asuttua puoli vuotta samassa tuvassa sellaisten tyyppien kanssa, ettei niihin olisi muuten tullut tutustuttua. Kun ne muka oli niin erilaisia. Vaan ihan ihmisiksi paljastuivat nekin.
Heh, kirjoitin aamulla ihan samasta aiheesta, kolahti täälläkin omaan nilkkaan.
Periaatteessa en ole mitenkään lämmennyt sukupuolisidonnaisiin luokkajakoihin, en edes oman kokemukseni innoittamana. Minä olen ollut tyttöluokassa yhden vuoden. Lukioikäisenä. En muista siitä ajasta kovinkaan paljon.
Sen sijaan luokkatoveriojelma vaikuttaa niin hienolta, että olisin valmis suosittelemaan sitä kaikkiin Suomen kouluihin. Mitä varhaisemmassa vaiheessa lapset oppivat toimimaan kaikkien kanssa, sitä suvaitsevaisempia he ovat toisiaan kohtaan. - Olisin halunnut itsekin päästä kokeilemaan tuota. *kade*
Tän päivän Hesarissa oli artikkeli Helsingin tyttökoulusta, jota minä kävin.
Koulu oli kuuluisa kovasta kuristaan ja natsimaikoistaan.
Ilmankos musta tuli tällänen homo;)
En ikinä laittaisi lapsiani luokalle, jossa on vain tyttöjä. Idioottimainen ajatuskin.
Mua jaksaa nyppiä aikuisten tapa sukupuoliroolittaa lapsia. Oltiin tivolissa, ja kuopus meni karuselliin. Hän valitsi moottoripyörän. Eräs toinen tyttö halusi autoon, mutta äitinsä yritti pakottaa sitä valitsemaan hevosen. Jostain syystä.
Olin kolme vuotta tyttöluokalla 12-15 -vuotiaana. Uskoisin sen vaikuttaneen minuun paljonkin; tosin elinpiiri oli muutenkin silloin hieman (ainakin suomalaisesta) tavallisuudesta poikkeava: sisäoppilaitos.
Tämän kokemukseni perusteella kannatan sekaluokkia. Minulla oli mukavaa tyttöjen kesken, mutta kosketukset vastakkaiseen sukupuoleen jäivät paljon toivottua vähäisemmiksi. Se on ainakin minulla ollut selkeä epävarmuustekijä elämässä...
Enkä nyt tarkoita, etteivät tyttöjen väliset läheiset suhteet voisi luoda vahvaa pohjaa. Sukupuolissa vain on tiettyjä eroja.
Opilas, eikö oo järkyttävää, että tytötkin on lähinnä vaan ihmisiä! Mulle ovat joskus muutkin tulleet sanomaan, että armeijassa on karissut tukku turhia ennakkoluuloja. Joten pakkohan se on pitkin hampain myöntää ne intin terveelliset puolet fyysisen kunnon lisäksi :-)
Pagisija, lisäsinkin heti linkin! Hyvä juttu!
Louhi, mulle tuli kans ekaksi vihreä kateuden aalto, kun kuulin siitä luokkatoveriohjelmasta.
Elma, NYT ymmärränkin kaiken! Kekkeles!
Hiipinä, mua kans. En välitä kumpaankaan stereotyyppiseen suuntaan sysäävästä aikuisvaikutuksesta. Lapsille voi tarjoilla kaikenlaista ja he ottavat, mistä kiinnostuvat. Tottahan omat kiinnostuksenkohteet heijastuvat tarjonnassa, mutta onhan mukuloolla muitakin aikuisia elämässään kuin mä, joten en siitä ota pulttia.
Toisaalta on joskus on hauskojakin ilmiöitä tähän löyhästi liittyen: tyttäreni fanittaa varsin kovaäänisesti moottoripyöriä. Eräs naispuolinen motoristi oli otettu saamastaan huomiosta ja heitti takaisin jotain mukavaa prätkämimmiläppää. Epäilen, että pieni poika ei olisi saanut ihan samalla tavoin hilpeää palautetta kuin tyttäreni. Female bonding tms.
Elvenroot, tosi mielenkiintoista kuulla omaan kokemukseen perustuvia kommentteja! Itsellä on sisäoppilaitoksista vain vanhojen tyttökirjojen maalaama kuva, josta ei nykypäivänä ehkä ole valtaisasti apua asian hahmottelussa.
Kannattaa kuitenkin lukea Mary McCarthyn The Group (taisi olla suomeksikin Ryhmä), jossa tätä teemaa sivutaan. Se on mainio.
Olen kuullut ihan järkeenkäypiäkin argumentteja tyttökoulujen puolesta, mutta itse en pidä sitä tämän päivän yleispätevänä ratkaisuna millään muotoa.
Pinserissäkin juttu on huomattu:
http://www.pinseri.com/2006/09/16/tytto-ja-poikaluokat-palasivat/
No johan pomppas!?
En ole lehteä käsiini saanut,joten...
Mut aikuisten oikeesti. Voiks toi etes olla totta?
Palataanko siis tyttö- ja poikakouluihin? Siitä sujuvana jatkumona voidaan taas eristää vammaiset omiin ykisköihinsä ja mieluiten metsän keskelle`?!?
Äitini sanoi aina,että mulla ja mun veljellä on mennyt geenit sekaisin.
Isoveljeni olisi halunnut leikkiä kotia ja minä pikkuautoilla tai kiipeillä puissa. Olin ekaluokalla pelätyin oppilas poikien keskuudessa. Muistan vetäneeni yhtä poikaa perässäni tukasta kuin luolamies =)
Poikaparka on muuten kalju tänäpäivänä! Ei oo kuulemma katkera.
Veljeni valitsi ya:lla tekstiilikäsityön ja kotitalouden. Hän leipoi kotona ja ompeli mulle nukenvaatteita lahjaksi (,joilla en tietes mitään tehnyt.)
Minä valitsin tekniset työt ja haaveilin autonasentajan ammatista.
Hän on nykyisin insinööri ja minä erittäin naisvaltaisessa duunissa.
Eli yhteiskunta on onnistunut hyvin!!
Olisinkohan talttunut aikaisemmin,jos olisin "päässyt" tyttöluokkaan :O
Nii ja turhaan peukutit :(
Vakan alla pysytään..
Kohta meen sinne kaappiin ja otan ne oppilaat mukaani!
Pinseriin jo kommentoinkin. Itse oli yläasteella vuoden tyttöryhmässä. Luokka oli normaali sekaluokka, mutta suurin osa tunneista käytiin ryhmien mukana. Toki siis luokan keskeisiäkin tunteja oli. Minä pidin tuosta. Ei meille mitään tyttömäisä virikkeitä kyllä tarjottu tms, ihan normaalia opetus oli. Ryhmä oli kuitenkin rauhallinen ja poikien ryhmästä kaikui sama kokemus. Jossain vaiheessa saatiin toki yksi poika ryhmään muutamaksi viikoksi kun tämä oli vähän villi. Rauhottui muuten kummasti. :D
Harmi, että kokeilu jäi vain vuodeksi. Vanhemmat eivät pitäneet ajatuksesta vaikka me oppilaat pidimme ja manguimme jatkoa. En minäkään pelkkää tyttö- tai poikakoulua kannata, mutta osa tunneista tyttö- tai poikaryhmissä, etenkin teiniä jolloin koulu on kaikkea muuta kun mielenkiintoista.
Kiitos myös Sealle hyvästä kommentista! Olen myös kuullut siitä, miten yläasteen hankalissa vaiheissa tyttö- ja poikaryhmät saattavat rauhoittaa opiskelua kummasti. Eli koko ajatusta ei pidä teilata ihan yhtäkkiä, vaikka ajatus eskareista ja epuista sukupuolisegregaatiossa nostaakin tukkaa pystyyn.
Kuopus on moottoripyörä- ja kaivinkonefani. Ikävä vaan, että kyseisiä kapistuksia omaavat miehet eivät pientä ihailevaa tyttöä noteeraa mitenkään:/ Vastaavassa tilanteessa pojat saavat huomiota.
Esikoinen ei aikoinaan päässyt päiväkodissa paloautoon sisälle, kun pojat valtasivat kaiken tilan ja palomiesten ajan. Sitä sitten kotona itkettiin ja pitkään:/
Myös Antti Kivivalli kirjoittaa aiheesta.
http://kivivalli.blogspot.com/
Hiipinä, tuo on todella epäreilua. Voin hyvin nähdä sieluni silmin noita tilanteita, joskin onneksi olen kohdannut toisenmoisiakin.
Siru, unohdin sanoa sulle mitään, vaikka luin kommenttisi jälleen kerran hyvällä lukuhalulla! Eikö sulla ole kartseita omantunnontuskia tuosta kaljuudesta ;-) Toivotaan, etteivät peukut menneet ihan kokonaan hukkaan, vaan tämän mutkan takaa löytyisi jotain parempaa... Saahan sitä toivoa!
Kiitos, Anonyymi, lisäsin heti linkin mukaan.
Joku kirjoitti lp-listalla siitä, että opettaa (ilmeisesti yläkoulussa) muutama sukupuolieriytettyä ryhmää, ja hyvää on tehnyt niin tytöille kuin pojillekin. Itsekin yläkoulun opettajana olisin kyllä kiinnostunut joskus kokeilemaan... Siinä iässä kun tuppaa menemään niin paljon aikaa ja energiaa siihen yleiseen hormonihärdelliin, että voisin kuvitella että muutama tunti erillään niin että ei tarvitsisi koko ajan esittää jotain tekisi joillekin hyvää.
Tyttö/poikaryhmän hyväksi puoleksi voisi parhaimmillaan ajatella, että kun ei tarvitse miettiä että tuo on tyttö, tuo on poika, yksilön omat piirteet pääsisivät selkeämmin näkyviin.
Hanna G
the ruotsinope
Jeps, yläasteen osittainen sp-jako voipi toimiakin, mitä ilmeisimmin! Hauska kuulla näitä kokemuksia!
Kuitenkin edelleen olen varsin skeptinen Aamulehden kuvailemasta eskari- ja eppuluokkien sp-jaosta. Ne hormonitkin ovat siinä vaiheessa vielä aikasten rauhallisia. (Vaikka ihastumiset olivatkin rajuja, ainakin eräs bloggaava henkilö muistelee.)
Enkun rakenteiden opiskelu on tuhonnut oman kielen sikamuotoni. Skeptinen jostakin? Daa? Sanokaa te muut, että olette skeptisiä vaikkas jotakin kohtaan tai käyttäkää suomalaisia sanoja :-)
Heh, Vamppulassa meinas mennä lauantaina aamukahvi väärään kurkkuun, mikä ei ollut ollenkaan mainio juttu sen päivän varsin tärkeän kokouksen kannalta (siis että menee kokoontumaan jo valmiiks ärsyyntyneenä).
Mulle jäi Aamulehdestä vaan epäselväks, mikä estää tökkimästä niitä nalleleimoja niitä haluavien vihkoihin tai sanomasta a-sanana autoa sekaluokassa. *Ihan vähän* vaan tuli semmonen olo, että jopas on valittu helppo tie. Otetaan *keskivertotyttö* ja *keskivertopoika* ja tehdään niille *keskimäärin* sopiva koulu. Demokratiaa parhaimmillaan.
Vampun suurin onni ja autuus elämässä on ollut se, että lähiympäristöön on osunut riittävä määrä ihmisiä, joiden mielestä sukupuoli ei ole ihmisen tärkein määrittäjä. Vaatetus, leikit sun muut ovat tainneet muuttua kovin paljon selkeämmin tyttö- ja poikamaailmaksi sitten 70-luvun - ja se ahistaa, ja kovasti.
Vamppu, mulla on ihan sama kalvava epäilys sukupuolierottelun jyrkentymisestä jälleen!
Mä niin lämpimästi toivoisin, ettei ihmisten tarvitsisi yrittää ahtautua mihinkään vääränmallisiin muotteihin pelkästään sen takia, mitkä vehkeet niillä on jalkovälissä, mitä väriä naama näyttää, onko kenties lääkärinpapereissa jokin diagnoosi tms. jne. untsoovaitter.
Sivumennen: silloin kun Esikoinen oli pieni, vauvoille oli paljon paljon helpompi löytää vauvanvaatteita ilman sukupuolileimaa. Tosikoiselle kuusi vuotta myöhemmin on pitänyt kiven alta etsiä, jos ei halua garderoobiin pelkkiä prinsessakuteita tai poikien tummanpuhuvaa örkkimuotia.
Lähetä kommentti