Viikon parhaat

Tällä viikolla on ollut havaittavissa melko ilmeisiä edistysaskelia. Ekselaant!

1. Nolla sauhuketta.
2. Purentakisko. Leuat ovat kuin uudet, notkeat henkilöt.
   
3. Yhtenään iskevät ihastukset pershettä kohtaan (sen peruslemmen lisäksi).
   
4. Kilometreittäin miellyttävää kävelyä paikasta toiseen.
5. Kookkaan tyytyväisyyden hyökkäykset olotilaan.

En lähde mertaa edemmäs kalaan, mutta tämä kaikki viittaa tämän käsillä olevan elämänmuutokseni onnistuneisuuteen. Tiedän, että olen vielä toipilas pitkän aikaa, joten ei auta liikaa urhoilla. Sen sijaan tavoittelen seuraavia asioita:

1. Nolla sauhuketta.
2. Korostettu kohtuullisuus tai jopa niukkuus erilaisten himottavien asioiden (opiskelu, järjestöhommelit, työnakit jne.) vastaanottamisessa.
   
3. Ihastuksen tunteista nautiskelu ja hyvän tuulen estoton truuttailu niiden ylle, jotka sattuvat hollille.
   
4. Kävelyn jatkaminen.
5. Yhden sellaisen snadi-snadi-pikkuisen muutto- ja remppajudeemin saattaminen kunnialliseen päätökseen tuossa noin ja erityisesti lasten ottaminen huomioon kaiken muutoksen tuiskeessa.
6. Haaveilen täysin sydämin ja sensuroimatta kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.
7. Syön ja nukun hyvin.
8. En revi reppuani, jos en tavoita listaamiani asioita. Tosin kohdat 2 ja 5 ovat pakollisia.
   

Tottahan päivän mittaan väsymys kaataa minut kupeelleni yhdestä kolmeen kertaa ja hetkittäin on selviä depistiloja (en nyt käy niitä erittelemään, mutta sattumoisin tiedän, mikä on minulla on depistila ja mikä vain normaalia jyrkkääkin fiilisten seilausta). Olen joka tapauksessa harpannut ison askeleen parempaan ja tuumaan, että tunnelin päässä näkyy jo ensi vuonna tai sitä seuraavana aika, jolloin saan hinkata jotain omasta mielestäni äärettömän sessevää projektia ja hommata siihen vaikkapa RAY-rahoitusta.

Lisäys: myös nivelten särky ja turvotus ovat helpottaneet selvästi kuluneella viikolla! Hurlaa! Jonkin luennon aikana katselin hämmästyneenä käsiäni, miten tutuilta ne näyttivätkään. Kummallinen vetisyys oli kadonnut. Mahdollisesti, toivottavasti, ikiomalääkärin diagnoosiehdotelma piti paikkansa: kyseessä oli jonkin infektion jälkitila, joka katoaa itsestään tai kortisonilla.