polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa

tiistaina, joulukuuta 19, 2006

MT = Matti ja Teppo

Kyllästyttää olla potilas. Vai pitääkö sanoa kuntoutuja? Tuskastuttaa. Aivot eivät toimi edes puolella siitä väännöstä kuin mihin olen tottunut. Toimintakyky kärsii näivetystaudista. En jaksa mitään ja elinpiiri ottaa kutistuakseen. Viimeksi taisi jotain tapahtua kuulassa, kun täyttelin tenttipaperia (onnellinen sattumus kuitenkin, että silloin).

Enkö voisi loikata pitkän ja tuskallisen hitaan toipilasvaiheen yli täyteen terveyteen jälleen? Lieneekö semmoista enää olemassakaan? Saan ehkä viettää loppuikäni nilkuttaen. Onneksi on noita lääkkeitä, joita voi käyttää kainalosauvoina, mutta juuri nyt haluaisin heittää nekin jorpakkoon. Etenkin nukkumista mahdollistavat pilleriinit tyhmentävät. Valvominenkin tyhmentää. Kun siis yön mittaan nautin molempia tyhmennyksiä, lopputulos on häikäisevän määly.

On kuitenkin erittäin viksua tavata huomenna muutamia hauskoja ihmisiä. Hyvä seura stimuloi vaffasti ja seurustelu tuottaa virkeän eloisan olon. Suosittelen!

Pannahinen! Mattiteppokuntoutuja tavattavissa Konttorissa Verkatehtaankadulla 20.12.2006. klo 19.30.

11 kommenttia:

varapygmi kirjoitti...

Housuissas on määly! Kävin äskettäin kartoittamssa tilannetta Konttorissa, voitimma tietovisan, joten luulisin löytäväni sinne huomenna.
Haastemeemi on viä vaiheessa, mut ehkä senkin saa huomenna pykälään.

marri kirjoitti...

Aamen! Eli: Sinäpä sen sanot.

Kaura kirjoitti...

Jättimääly! Konttori (The Office) on tietysti Mokkamestareita (nuusk) vastapäätä.

Marri, mun piti sanoo jotain, mutta se meni pois. Vilkutuksia sit vaan :-)

Kaura kirjoitti...

Ei sillä, etteikö siis Varapygmi tuota offiisin sijaintia olis tienny.

Lostis kirjoitti...

Olisinpa siellä. Vaan olenpa täällä, enkä muuta voi.

Tammikuussa Tampereelle, jos jotain miittiä on, sen lupaan.

Kaura kirjoitti...

Lostis, tulikin yllättävä motivaatiopuuska järkkäillä miittiä Tampereelle tammikuuksi :-) Vai taisipa Vintilläkin olla tämmöisiä aatoksia?

Lostis kirjoitti...

Mielestäni Vintti jossain vaiheessa moisia höpötti menemään, mutta en tiedä, onko ajatus jo unohtunut. Minä joka tapauksessa tulen Tampereelle, jos tammikuussa jotain miittiä on. Seuranani tuolloin myös iki-ihana Turisti. Näin olemme päättäneet!

Kaura kirjoitti...

Miitti on siis jokseenkin välttämätöntä järjestää :-)

Lostis kirjoitti...

Jos saan nyt ihan ehdottelemaan ruveta, niin eikös tammikuun puoliväli olisi mitä otollisin hetki?

Nyt alkoi hävettää, mitäs minä sinne tungen. Höh.

Kaura kirjoitti...

Vai vielä tunget! On ainoastaan imartelevaa meille Tampereen osastolaisille, että kiinnostusta piisaa!

marri kirjoitti...

Jonkin ja minkään sanominen on yliarvostettua. Aivojen sulkeminen on ihan OK.

Blog Widget by LinkWithin