Jätin näin ollen hakemukseni opettajan pedagogisiin opintoihin - etuajassa! Täydentävistä opinnoista puuttuu edelleen kolme ketaletta, jotka valmistuvat huhtikuun loppuun mennessä. Tiettävästi asioista päättävä taho on tänä vuonna melko kovan luokan sääntösankari, joten jännitystä ei pidä puuttuman. Seuraavaksi tietysti kiinnostaa, hyväksyvätkö muut opettajan pedagogisia opintoja tarjoavat ahjot täydentäviä filo-opintojani, mikäli intoudun hakemaan niihin alma materin tylyn hylkäyksen tullen. Mutkaisaa on eikä tästä näkökulmasta kummastuta, että enkunopeista on tiedossa pulaa.
Eipä mennä asioiden edelle. Vielä ei ole tietoa, pääsenkö soveltuvuustesteihin. Hakijoita muuten ei ole satoja, vaan tavallisesti suhde on ollut luokkaa 20 hakijaa, joista 15 otetaan. Haluaisin jännittää mieluummin soveltuvuustestien kuin byrokratian takia.
Olen nyt käynyt kielenopetusta käsittelevää syventävien kurssia ja diggaillut suuresti. Tutkimuksen ja käytännön kentillä on monenkirjavaa näkemystä. Kaupan päälle olen saanut tuoreita näkökulmia oman lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin. Yhä kivuliaammin pistää silmään ylioppilaskirjoitusten lukio-opetusta mädättävä voima. Hui, kuka tahtoo lukioon opettamaan enkkua, jos siellä on tärkeintä valmentaa kirjoituksiin? Kunnioitusta teille lukio-opeille, jotka saatte opetukseen muutakin sisältöä!
***
Uupumuksen oireet -sarjassamme osa musiikki. Kaltaiseni musiikkikuula kaipaa kuuntelua tiuhaan ja kipakasti. Sisäinen jukeboksi pystyykin toistamaan hämmästyttävällä kuulaudella monia kappaleita pään sisuksissa, mutta ei senkään varassa viitsi loputtomiin svengata.
Meillä on hyvät vehkeet ja levyjä käden ulottuvilla. En vain jaksa valita! Tekeekö mieli tuota, ei ainakaan tuota, yäk, tuo olisi muuten hyvä, mutten jaksa sitä yhtä piisiä enkä jaksa myöskään hypätä sen yli, ei tuota tänään. Kun lopulta hyvinvointikeskuksen reipastamana saan arvotuksi hiukan reunoista homeiselta kuulostavan, vetoavan version Beethovenin Kevätsonaatista, jaksan vain ihmetellä, miksen kuuntele musiikkia paljon, paljon useammin. Monta kertaa päivässä. Ilma tuntuu kulkevan vapaammin keuhkoissa. Lapset diggailevat.
Näinköhän musiikkioperaatio kuitenkin näännytti heiveröisen toipilaan, kun nyt olen aivan naatti? Vai olisiko eilen illalla SP:n seurassa nautituilla lomanleikkimispunaviineillä osansa asiaan? Ei kai?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
5 kommenttia:
Musiikki on outo homma. Silloin kun tulen jotain valkanneeksi, se panee ainakin myhäilyttämään ja tuo potkua hommiin, jonsei suorastaan riehaannuta. Silti tänään ei ole soinut mikään, vaikka olen aamuseiskasta lähtien ollut melki yhtä mittaa koneella.
Sata sivua strippejä pakettiin, suurelta osin vain tarkistelua, siinä sivussa kun urheilupuolen lehti menee kohta painoon. Enää kansi näkemättä ja tarkastamatta. Sitten kai paariin, mikä tässä auttaa.
Mulla on ihan sama ongelma levyjen valinnan kanssa. Ratkaisin asian ajamalla käytännössä kaiken tietsikkaan. Kun ei muka osaa valita, antaa koneen valita. Harvemmin on tyytymätön arvonnan tulokseen - koska en mä olisi sitä itse osannut tehdä yhtään sen paremmin.
Alkoholi vaikuttaa yllättävän eri lailla masennuksen aikana kuin normaalisti. Itse päädyin lopulta luopumaan viinistä ja muista kokonaan kunnes olen täysin terve. Vaikka en aiemminkaan paljoa juonut, niin nyt se yksi viinilasillinen pari kertaa kuussa tuntuu taaannuttavan koko mt-kuntoutuksen. Oih ja voih.
Saattaahan tuo hyvinkin näännyttää. Beethovenin kuuntelu on joskus kuin lenkillä kävisi. Tavallaan sitä rentoutuu varsinkin jos saa istua yhdessä kohtaa ja kuunnella. Mutta kuitenkin se kuunteleminen vaatii energiaa. Hyvänlaista väsymistä se kuitenkin on.
Minoon nykyään niin rättipoikkiväsy, etten jaksa enää edes musiikista innostua. Outoa, kun on pitänyt itseään ikifriikkinä sen suhteen. Mutta ehkä sitten joskus varovaisesti tulevaisuudessa voi taas tutustua aiheeseen.
Lähetä kommentti