Olen seurannut tukka pystyssä puolipäivähoitokeskustelua. Sehän on nyt ihmeen ihana kompromissiratkaisu, joka tekee kaikki onnellisiksi? No, itselläni on toinen kokemus ja siksi olen valinnut Tosikoisen lyhennetyksi hoitoajaksi viikottaiset 3-4 kokonaista hoitopäivää, joiden pituus on tavallisesti 6-8 tuntia. En suurin surminkaan haluaisi vaihtaa jäykkään ja stressaavaan puolipäivähoitoon, vaikka hoitotuntien määrä olisi yhteensä sama kuin nyt.
Puolipäivähoito voi sopia tosi mainiosti perheille, jotka asuvat aivan päivähoitopaikan vieressä tai joiden lapset ovat tosi hyviä sopeutumaan ja omatoimisia sekä rivakoita pukemisissaan ja siirtymisissään (eli lähempänä kouluikää). Tai ehkä niille, joilla on hoitoonkuljetusta hoitava puoliso saatavilla. Muille puolipäivähoitoon raahaamisen etu saattaa jäädä ohueksi.
Ensinnäkin matka hoitopaikkaan pitää kertoa neljällä, jotta todellinen matkoihin käytetty aika tulee selville. Jo melko maltillisesta puolen tunnin matkasta tulee yhteensä kaksi tuntia per päivä, jos vanhempi palaa kotiinsa hoitorupeaman ajaksi. Siirtymäaikaan lisätään kaksi kertaa lapsen pukeminen ja kaksi kertaa lapsen riisuminen. Jos kukin vie vartin (meillä Tosikoisen vaatetus vie yleensä vähintään sen, mutta mieluummin enemmän, koska siinä yhteydessä myös toimitetaan eroamisrituaaleja - ja kiukkuaikoina aikaa voi mennä hyvinkin paljon), siihen menee ainakin tunti yhteensä.
Maksimissaan viiden tunnin hoitopäivän suoma etu huoltajalle on kyseenalainen, kun pelkkiin siirtymiin menee maltillisessakin esimerkissäni kolme tuntia, joista vähintään yksi tunti sijoittuu hoitoajalle. Epäilen myös, että työnhaku ja asioiden hoito kello 8-12 ei välttämättä onnistu huoltajasta riippumattomista syistä.
Entä lapsen etu? Kuka tahansa tuskanhikistä aamurumbaa kello kourassa pyörittänyt tietää, miten stressaavaa se voi olla - eikä vähiten raskasta ja ikävää lapselle. Pikkulapset plus kellonkyttäys on huono yhtälö kerta kaikkiaan. Lisäksi puolipäivälapsi on ryhmässä usein jossain määrin ulkopuolinen. Ei ole välttämättä niin kivaa kuin monet näkyvät olettavan, että joka ainut hoitopäivä katkaistaan kesken ja muut jäävät vielä yhdessä ryhmään.
Puolipäivähoito on oman kokemukseni mukaan jäykkä systeemi, jonka ahtaassa raamissa eläminen tuottaa harmaita hiuksia jopa ihmiselle, jonka ei tarvitse ehtiä töihin tai haastatteluihin. En uskalla oikein edes ajatella sitä 0-maksuluokan puolipäivähoidolla pämäytettyä työtöntä yksinhuoltajaa, joka raahaa lapsia aamuruuhkassa kahdella bussilla ensin hoitoon, sitten palaa kahdella bussilla kotiin hoitamaan pakollisimpia askareita ja lähtee melkein saman tien tekemään uutta reissua. Alkaa nimittäin savu nousta korvista.
0-maksuluokan sitominen puolipäivähoitoon on erittäin näppärää. Taas kerran luodaan paperilla kivannäköinen ratkaisu, joka käytännössä voi olla monelle kohderyhmään kuuluvalle käyttökelvoton. Säästöä! Sopivan ajan kuluttua voidaan ehkä siirtää koko 0-maksuluokka historiaan, jos sen käyttö on vähäistä. Eihän sille näet selvästikään ole tarvetta, kun ei ole käyttöä.
***
Sitten siirrymme autistilapsen puolipäivähoitokokemukseen, jonka herkimmät lukijat haluavat ehkä jättää väliin.
Meillä mukulaatiot ovat tavanneet olla päivähoidossa mahdollisimman vähän. Kun heidät kerran olen suurella vaivalla vääntänyt maalimaan, haluan myös viettää heidän kanssaan paljon aikaa - kuten SP:kin, jopa ilman sitä vääntöä. Tosikoisen päiväkotiura alkoi siten, että niin SP kuin minäkin teimme nelipäiväistä työviikkoa (mikä on muuten aika hieno työviikon pituus) ja tytär oli päivähoidossa kolme päivää viikossa. Esikoisen päiväkotiuran alun aikoihin en tajunnut pyytää työviikon lyhennystä, mutta SP:n kanssa porrastimme työpäivämme siten, että Esikoisen hoitopäivä kesti korkeintaan kuusi tuntia. Sittemmin Esikoisen kanssa on kokeiltu monenlaisia ratkaisuja, joista ylivoimaisesti onnettomin erehdys oli siirtyminen puolipäivähoitoon.
Kun jäin töistä omaishoitovapaalle (eli palkattomalle vapaalle), Esikoinen jatkoi päivähoidossa kuntoutuksellisista syistä, mutta supistimme hoitoajan neljään puolikkaaseen päivään per viikko. Halusin pitää hoitoajan minimissä ja laskeskelin, että aamupäivän ohjatussa toiminnassa irtoaa paras kuntoutusteho päiväkodista. Iltapäivän tunnit kuitenkin koostuvat pitkälti päiväunista, joihin Esikoinen ei pystynyt osallistumaan univaikeuksiensa takia, ja ulkoilusta, joka sujui pojalta lähinnä itsekseen haahuillessa.
Esikoinen oli hyvin vaikeassa vaiheessa, joten siirtymät olivat yhtä helvettiä (enkä mielestäni liioittele). Sisä- ja ulkovaatteiden pukeminen ja siirtyminen päiväkotiin tai etenkin sieltä kotiin kesken päivän kesti helposti 1-3 tuntia millä tahansa välineellä. (Matkaa oli puolitoista kilometriä.) Vaikka heräsimme kuinka aikaisin, jouduimme useina aamuina soittamaan ja pyytämään, että pojalle säästettäisiin aamupalaa, koska emme ehtineet perille puoli yhdeksään mennessä. Kotona syöminen olisi taas ajanut koko tilanteen täydelliseen kaaokseen. Sitten lapsi piti jälleen 13:een mennessä hakea hoidosta. Jippii.
Viiden tunnin päivähoitopäivinä siis meni 3-6 tuntia pelkkiin siirtymiin. Jos olin SP:n mukana viemässä lasta tai vein lapsen yksin, pääsin takaisin kotiin aikaisintaan kello yhdeksältä, useimmiten myöhemmin. Se jätti minulle kolmisen tuntia aikaa tehdä sekalaisia tarpeellisia hommia, joita ei lapsen kanssa voinut hoitaa. Käytännössä lähinnä ehdin syödä aamiaista ja hyvällä säkällä torkkua univelkoja pienemmäksi. Ja minä kun olin haaveillut opintojen edistämisestä! Sain haudata tavoitteet ja keskittyä selviytymiseen tuona aikana. (Tai no, en ihan kaikkia tavoitteita haudannut, sillä odotin Tosikoista, mikä säteili onneksi valoisuutta kaikkeen.)
Kun sovimme hoitopaikan kanssa siirtymisestä kolmeen kokonaiseen hoitopäivään viikossa, laskin päiviä, tunteja, minuutteja tähän suureen helpotukseen. Oli kuin eri maailmasta viettää yhtäältä kokonaisia leppoisia yhdessäolopäiviä lapsen kanssa ilman kellopaineita ja toisaalta täysiä päiväkotipäiviä. Lapsen tasapaino koheni silmissä, kun hän ehti aamusiirtymän vastapainoksi olla kunnolla ryhmän selkeässä rytmissä. Minä puolestani ehdin jopa tehdä muutakin kuin toipua yön ja aamun koettelemuksista ja valmistautua iltapäivän kotiinpaluun vaikeuksiin. Kokopäivähoidon merkittävän mukavia puolia oli sekin, että SP saattoi noukkia valmiiksi puetun pojan päiväkodin pihalta töistä kotiutuessaan, mikä helpotti paluusiirtymää valtaisasti.
Sivuhuomautuksena sanottakoon, että päivähoidosta perittiin meiltä ihan kunnon maksut, vaikka kuntoutuksellisista syistä annettu päivähoito on lain mukaan maksutonta. Emme yksinkertaisesti jaksaneet siinä tilanteessa lähteä valittamaan ja täyttämään sekalaisia lappulippuja. Kunta säästää lyhyellä tähtäyksellä sievoiset summat, kun jättää lain noudattamalla uupuneiden perheiden kohdalla. Eiväthän ne jaksa kumminkaan valittaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
21 kommenttia:
Eipä miellytä minuakaan tämä ajatus maksuttomasta puolipäivähoidosta mm. mainitsemistasi syistä. Pääasiallisesti ajattelen näin, että maamme köyhimmät ovat aivan liian köyhiä ilman päivähoitomaksujakin. Lisäksi ajattelen, että kun uupumus on vain kasvamassa, ei ehkä ole hyvä (eikä luultavasti pidemmän päälle edes edullisinta) rajoittaa mahdollisia henkireikiä ja tukiverkostoja.
Jos jostain on pakko saada lisää rahaa, ottaisivat sitten sellaisilta, joiden talous ei kaadu muutamaan kymppiin.
Minä ilmoittaudun vapaaehtoiseksi maksumieheksi. Vaikka tulomme eivät ole kummalliset, on köyhyys sitten kuitenkin vielä toinen juttu.
Meillähän Aaro oli ensi alkuun juuri puolipäivähoidossa ja voi tsiisus mikä kaaos siitä aiheutui. Sehän meni lopuksi siihen, että poikaa olisi pitänyt hakea heti päiväunilta herättyä kotiin. Kyseisessä paikassa ei muutenkaan toiminut Aaron kannalta hommat parhaiten.
Nythän Aaro on ollut viime syksystä 3 päivää viikossa täyttä päivää ja oi onnea kuinka helpommin asiat sujuu kun on tietty rytmitys ja rutiini arjessa tuon suhteen. Oppinut jopa nukkumaan kunnon päiväunet!
* * * *
Päiväkodin johtaja yritti muuten minuu viilata viime HOJKSia tehdessä linssiin, että sitten kun Aaro 2008 todennäköisesti aloittaa hoidossa 5 päivää viikossa niin, 3 päivää on kuntoutuksellisia mutta 2 päivää normia hoitotouhua ja täten maksullisia meille. Eppäilenpä vain, että me saadaan kyllä tuohonkin lääkärinlausunto.... :-)
Ei ole minullakaan myönteisiä kokemuksia puolipäivähoidosta, vaikka lapsi on ihan tavallinen (ei erityistarpeita). Lapsi ei varmaan muista, mutta minä muistan, kuinka kurjalta lapsesta tuntui, kun rytmi oli sekaisin päiväunista lähtien. Kokopäiväryhmässä sujuikin sitten paljon paremmin. Sekä lapsi että minä olimme tyytyväisiä, kun hän sai leikkiä kavereiden kanssa ja pääsi kuitenkin kotiin päiväunet nukkuneena.
Ihan jälkijunassa taas.
Hyvää Syntymäpäivää Kaura! Terveyttä, iloa ja rakkautta!
Minä taidan sitten olla ainoa äiti, jolla on myönteisiä kokemuksia puolipäivähoidosta (ei tosin nollamaksuluokassa!).
Kaikki sai alkunsa siitä, kun kotihoidettu esikoisemme ei läpäissyt neuvolan viisivuotistarkastusta. Hänet ohjattiin hienomotoorisen kömpelyyden vuoksi puolipäivätarhaan, vaikka puolipäiväeskarin aika olisi muuten ollut vasta vuotta myöhemmin.
Seuraavana vuonna kolmivuotias pikkuveli teki seuraa puolipäiväryhmässä, kun itse tein kaksosia odottaessani vain 16-tuntista opetusviikkoa. Molemmat isoveljet jatkoivat puolipäiväryhmässä myös kevätkauden, jolloin itse olin äitiyslomalla. Kesällä kaikki neljä olivat kanssani kotona. Syksyllä esikoinen meni kouluun ja keskimmäinen jatkoi puolta päivää.
Miksi se puolipäiväily sujui meillä niin hyvin? Tarha oli ihan lähellä, näkyi melkein ikkunasta. Eikä sinne menty kello kahdeksaksi, vaan hoitoaika oli klo 13 - 17. Aamupäivällä kaikki ehtivät heräillä omaan tahtiin ja puuhata omiaan. Minä ehdin lapset jätettyäni ajaa 50 kilometrin päähän töihin ja Gorba ehti noukkia lapset oman työpäivänsä jälkeen. Kaikki olivat hollilla, kun itse palasin töistä.(homman toimivuuden ehtona tietysti oli, ettei kolmivuotiaamme nukkunut päiväunia.)
Spöget meillä kokeilivat kokopäivätarhaakin. Se ei sopinut tahtiimme lainkaan. Puolen vuoden jälkeen palkkasin hoitajan kotiin, kun aamulähteminen aikataulun mukaan ei ollut meidän perheen juttu eivätkä pojat millään oppineet nukkumaan päiväunia.
Jos tarhassa on erillinen puolipäiväryhmä, niin miksi ihmeessä sen on oltava klo 8 - 13? Miksei se voisi olla klo 10 - 15? Minä ainakin uskoisin, että siihen väliin sijoitettuna se sopisi monille perheille nykyistä paremmin. Mutta minä ehkä en ymmärrä nykyperheiden tilanteita, kun omasta päivähoidettavien ajasta on jo yli kymmenen vuotta.
SÄ, mitkä kohdat mun listasta osuivat teidän porukalle. Siteeraan itteäni: Puolipäivähoito voi sopia tosi mainiosti perheille, jotka 1. asuvat aivan päivähoitopaikan vieressä tai 2. joiden lapset ovat tosi hyviä sopeutumaan ja 3. omatoimisia sekä rivakoita pukemisissaan ja siirtymisissään (eli 4. lähempänä kouluikää). Tai ehkä niille, joilla on 5. hoitoonkuljetusta hoitava puoliso saatavilla. :-)
Se mikä jäi tosiaan mainitsematta oli kohta 6. joustava päiväkoti, jossa puolipäiväisyys määritellään perheen tarpeiden eikä päiväkodin rutiinien mukaan. Meidän päiväkodissa puolipäiväisyys piti sijoittaa ajalle 7-13.
Jos Ohis ei pahastu, voin paljastaa, että hänelläkin on tosi hyviä kokemuksia puolipäivähoidosta. Olisikin aika järkkyä, jos kellään ei olisi hyviä kokemuksia ja silti tämmöistä palvelua vain väkisin pidettäisiin yllä! Pointti on kumminkin se, että puolipäivähoito ei todellakaan sovi kaikkien perheiden tarpeisiin ja näkisin, että 0-luokan sitominen puolipäiväisyyteen on tökerö veto.
Äitis, teidän puolipäivähoito kuulostaa kyllä sujuneen hyvin. Ainakin tuon ip-vaihtoehdon luulisi olevan mahdollinen muuallakin, tosin se saattaa olla juuri päiväuniaikaan jne. Jos tässä nyt puolentoistavuoden päiväkotia käyvän vanhempana on jotain oppinut, niin se on että päiväkodissa on tarkka ohjelma! Aamupiiristä ei ainakaan voi myöhästyä, tai päivä menee pilalle lapsenkin mielestä. Aamupiirin jälkeen alkaa se kasvattava ja kehittävä osuus, jonka takia siellä pk:ssä käyntiä suositaan. Ruuan jälkeen on lepo, ja sen jälkeen tärkeät leikit. Sitten on välipala ja ulkoilu. Tarkasti annosteltua leikkiä, lepoa ja ruokaa siis, ja ainakin erityistarpeisille lapsille nämä rutiinit ovat a ja o muutenkin. Ajatus vapaasta ja valinnaisesta puolipäivähoitoajasta kuulostaa periaatteessa hienolta, mutta se vaatisi kai aika paljon sekä hoitopaikalta että lapsikäyttäjiltä. Sopeutumista ja joustavuutta ainakin, ja sitä ei ihan kaikilta löydy. Mutta kiva tästä olisi kuulla lisää kokemuksia, voihan olla että omakin ajatustapa on vaan jumiutunut tähän annettuun malliin.
Ohis ei pahastu. Meillä oli sekä joustavat lapset että joustava päiväkoti. Aikataulu (muistelen 10–15) saatiin mukavasti sopimaan päivärutiineihin, jotka eivät menneet riekaleiksi vaikka sitten välillä oli kokopäivähoitoakin. Päiväkoti oli lähellä ja vieläpä oli auto käytössä. Kaikki sujui kuin rasvattu ja mukulat pärjäsivät mainiosti, mikä minusta on tärkeintä koko hommassa. Kai kasvavan lapsen etu on aina ensin? Jos lapsen kehitys ja arki kärsii hoidosta, on sitä syytä fiksata – sanoo ihan maalaisjärki. Sen sijaan maalaisjärki ei sano, miten puolipäivähoito mitenkään liittyy 0-maksuluokkaan. (Aloitanko porvarihallituksesta? Enkö? Ihanko varmasti? :-D)
Kauris,
juu mä tiedän, että meidän sakki täytti moniportaisen kriteeristösi piirulleen (esim. minun kanssani kotihoidossa olleen lapsen on ollut jo ennen tarhautumistaan pakko sopeutua äärimmäiseen aikataulujoustavuuteen, kun minula on sellainen orgaaninen aikakäsitys). Tarkoitin vain sanoa, etteivät ehdot täyttävät lapset/perheet sittenkään ole niin täysin harvinaisia.
Ja minustakin kohta 6, joustava tarha, on usein välttämätön edellytys kaikelle lapsen hyvälle.
Edelleen peräänkuulutan sitä, että jos puolipäivälapsille on oma ryhmä (ja niin muodoin oma henkilökunta), niin miksi ihmeessä se aloitusaika pitää hilata kello seitsemään? Siis kun eihän puolipäivähoito (kaltaisiani minimituntisia opettajia lukuunottamatta) mikään päivähoitoratkaisu ole, vaan lähinnä kotona olevien vanhempien lapsille suunnattu lapsen sosiaalisen kasvun foorumi. Vai olenkos minä jo ihan ulalla nykykäytännöistä?
SÄ, taidan ilmaista itseäni epäselvästi. En mielestäni ole implikoinut reipaslapsisten, lähellä päiväkotia asuvien, kahden vanhemman autollisten jne. perheiden olevan huippuharvinaisia. Varmasti näitä iloisia ja hyvinvoipia perheitä piisaa Suomen maassa ja heille puolipäivähoito voi olla loistoratkaisu. Mikäs sen kivempaa?
Pointtini on se (jos se on epäselvää), miten paljon tällaisia perheitä lienee juuri 0-maksuluokassa, johon tätä puolipäivähoitoa ollaan nyt väkisin ymppäämässä? Uskallan väittää, että 0-maksuluokkaan pudonneista moni joutuu hoitamaan lasten kuskauksen ypöyksin ilman autoa suuntaan jos toiseenkin ja taas uudelleen - eikä niitä päiväkotejakaan piisaa ihan joka töllin kulmalle.
Tällaisten mainiosti funkkaavien puolipäivähoidosta ilakoivien perheiden olemassaolo ei kauheasti lämmittäne niitä työttömiä, köyhiä etc. yksinhuoltajaäitejä tai -isiä lapsineen, joille 0-maksuluokan koplaaminen puolipäivähoitoon tarkoittaa esimerkiksi huomattavaa töidenhakumahdollisuuksien, sekalaisen asioinnin ja muunkin elämän kaventumista ja muuttumista entistä raskaammaksi. Mielestäni tuo puolipäiväviritys on tälle porukalle varsin raskasta vittuilua ja ihan tarpeetonta, itse asiassa yhteiskunnankin kannalta lyhytnäköistä ja haitallista.
Eikö voitaisi luottaa vanhemman arvostelukykyyn tässä asiassa ja luottaa, että hän ihan itse osaa arvioida, minkämittainen päivähoito on juuri heidän perheelleen paras?
Kuten Ohari sanoi: maalaisjärki ei sano, miten puolipäivähoito mitenkään liittyy 0-maksuluokkaan.
***
En ole perillä puolipäiväryhmistä eikä ole semmoisesta kokemusta. Puolipäiväryhmän pitää olettaakseni noudattaa yhtenäistä rytmiä, joten kovin monia eri aloitus- tai lopetusaikoja ei semmoiseen kuuluvilla lapsilla voi olla. Jousto on siis luultavasti suppeampaa kuin täyspäiväryhmässä olevilla puolipäiväläisillä.
Sitä en tiennytkään, että lyhennetyn kaavan päivähoito yleensä on ensisijaisesti sosiaalisen kasvun foorumi! Luulin, että sitä varten ovat erilaiset kerhot, avoimet päikyt sun muut, joita ainakin suuremmissa kaupungeissa piisaa.
Erityistä tukea tarvitseville lapsille päiväkoti on kuntoutuksellisesti usein perusteltua - etenkin normaalisti kehittyvien ikätoverien kanssa oleminen voi olla hyvinkin kehittävää eikä niitä monilla ole kotosalla tarjolla. Pikkuvauvan sisarukset voivat hyötyä suuresti tutussa ryhmässä jatkamisesta, koska vauvan tultua koko elämä mullistuu ja monelle voisi olla aika karmeaa, jos vielä oma hyvä päiväkotiyhteisö riistettäisiin samaan syssyyn. Muuten olen kuvitellut hoidontarpeen yleensä syntyvän siitä, että vanhemmat eivät voi syystä tai toisesta hoitaa lasta itse koko ajan. Lapsi siis tarvitsee turvallisen ja antoisan hoitopaikan siksi aikaa.
Valitettavasti minulla ei ole tarjota referenssiä näiden hoidontarpeen syihin liittyvien otaksumieni tueksi. Tietävämmät toivottavasti oikaisevat!
Sen tiedän, että tyttäreni ryhmässä (0-3-vuotiaat) ne perheet, jotka lyhentävät lapsen päiväkotiaikaa, vähentävät hoitopäivien lukumäärää eivätkä valitse puolipäivähoitoa. Tämä on sen verran suppea otanta, ettei siitä voi tehdä kovin kaksisia yleistyksiä, mutta käypä anekdootista kumminkin. Epäilen, että isompien lasten ryhmässä puolipäiväisyys on tavallisempaa, kun siirtymät ja erot eivät ole enää niin hankalia ja muutoksen sieto on useimmilla kohentunut pikkulapsiajasta. Ensi vuonna voin varmaan kertoa anekdootteja tästäkin asiasta tyttäreni ryhmän perusteella.
Eduskunnan pitäisi säätää laki, joka määräisi kaikki kunnat noudattamaan kaikkia voimassa olevia Suomen lakeja ison sakon uhalla.
PRKL!
Kaura,
kyllä sinä ilmaiset itsesi selkeästi, mutta minä näköjään en.
1. Näkemystäni värittää voimakkaasti se, etten ole ylipäätään kokopäivätarhan kannattaja enkä siksi osaa nähdä sitä niin tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi nollamaksuluokassakaan.
Minä en itse vanhempana olisi halunnut menettää yhtään niistä tunneista, jotka sain jakaa lapsieni kanssa. Siksi minusta on surullista, jos ihmiset, joilla voisi olla tilaisuus tähän iloon eivät sitä huomaa käyttää, kun ajattelevat, että on lapsen etu olla täydet päivät tarhassa.
2. Minun lasteni tarha-aikaan oli erilliset puolipäiväryhmät. Siksi (virheellisesti) oletin, että niitä on vieläkin. Puolipäiväryhmiin ei menty joustavasti mihin aikaan vain, vaan niillä oli määrätty alkamisaika esim. klo 8 tai klo 13.
En ole nimenomaan puolipäiväisen osa-aikaisen päivähoidon kannattaja, vaan soisin, että perhe voisi itse valita, miten ne 25 tuntiaan viikon mittaan sijoittaa(esim. neljä kuuden tunnin pivää ja yksi päivä kotona, kaksi 8 tunnin päivää ja pari lyhyempää jne.)
Ymmärrän, että tällaista vapautta vastustettaisiin, kun eihän se sopisi päiväkotien rutiineihin. Mutta toisaalta, johan joustavuus on mahdollista itsemaksaville kokopäiväpaikkalaisille. Tässäkin ketjussa moni on kertonut omista osaaikaisista hoitovirityksistään.
3. Minä olen ymmärtänyt, että lapsen subjektiivista oikeutta päivähoitoon perustellaan nimenomaan noilla sosiaaliseen kasvuun liittyvillä syillä. Muutenhan lapset voisivat pysyä kotonaan. Sielläkin voi opetella saksien käyttöä.
4. Kuntoutuksellisista syistä päivähoitoon osallistuvien lasten tilanteeseen en ole ottanut kantaa. Nyt otan. Heidän päivänsä tulee olla just sen mittainen, kuin kuntoutus vaatii.
4.
Olin aikoinaan opiskeleva yh, köyhistä köyhin. Opiskelun vuoksi kokopäivähoitopaikka oli tarpeen. Usein vein lapseni aika myöhään ja hain aikaisin pois. Vapaapäiviä oli paljon, koeviikoista, perjantaivapaista yms johtuen. Mutta puolipäivä ei olisi onnistunut niinä päivinä kun luentoja oli vaikkapa 6 tuntia putkeen. Ja ei, ei ollut auttamassa naapuria, ystävää taii sukulaista - kaikilla ei ole.
Mutta eksyin pointistani, eli raha: meillä oli kaikki lainat käytössä yms mitä vain irtosi, mutta silti ei ollut aina varaa ruokaan. Eikä kysymykseen tullut kyllä koskaan hedelmät, leivän päällysteet rasvaa lukuunottamatta jne. Olin ikionnellinen köyhimpinä hetkinä kun lapseni sai ruokaa tarhassa - valehtelematta vein hänet sinne monesti ihan vain syömään. Ja kotona syötiin ihan tosissaan välillä päiväkaupalla pelkkää puuroa ja vettä, riisiä ja vettä, makaroonia ja vettä. Ei puhettakaan, että lapseni kehittyvä luusto olisi maitoa saanut - ei ihan tosissaan ollut varaa. EU-ruokatukea jaettiin tällä asuinalueella kirkossa, ja kas, emme kuulu kirkkoon, ja kas, jakajana oli diakonissa, joka tästä jjohtuen vaihtoi kadulla puolta jos näki meidän tulevan vastaan (olimme syntisiä, saastuneita pakanoita). Koita siinä sitten ruokaa hakea tuollaiselta... Ei vain nöyrry niin paljon tämä.
Ei, en juonut viinaa, en polttanut tupakkaa, en ostanut vaatteita. Opintotuki ja laina eivät vain riittäneet bussikorttiin, vuokraan (asumistukea sain, mutta senkin jälkeen jäi maksettavaa yllin kyllin, kun on vapaiden markkinoiden asunto) yms pakollisiin menoihin. Puhumattakaan ruokaan (mutta hei, oltiinpahan hoikkia).
Jos meillä olisi ollut päivähoitomaksu, niin se olisi jäänyt maksamatta. Moni lasku jäi. Vakuutusyhtiö irtisanoi vakuutukset kanssani jne. No, mitäpä siitä tässä yhteydessä. Sitä vaan, että lapsi olisi sitten kai ollut koulussa mukana (tosi kiva muille opiskelijoille, puhumattakaan lapsesta, jjoka oli hypervilkas).
En valinnut opiskella. Jouduin ns pakkohakuun ja "pääsin" sen takia sisälle kouluun. En valinnut köyhyyttä - ei vain ollut töitä kellään 18-vuotiaalle pikkulapsen yh:lle (ylläri, enpä itsekään sellasessa tilanteessa olevaa palkkaisi).
Toimeentulotukea ei saatu, vaikka opintotuki ja -laina kattavat laskennallisesti YHDEN ihmisen minimitoimeentulon x 0,75. Tukea ei saatu siksi, että aina sanoivat, että rahan pitäisi riittää ja opiskeliijalle ei makseta periaatteen vuoksi (oikeesti :D). 6 kertaa hain toimeentulotukea, 0 kertaa sain.
No joo, vali vali, mutta siis köyhiä riittää, eikä suinkaan kaikki vain kotona sylje kattoon ja vie lastaan huvin vuoksi tarhaan. Ja jos niin tekee, niin parempi sen lapsen on ehkä olla siellä tarhassa.
Hyi hyi hallitus.
1. Minusta lapsille pitää tarjota niin paljon hoitoa kuin he tarvitsevat. Perhe itse on paras taho arvioimaan tämän hoidontarpeen, emme sinä, minä tai kaupungin virkamies, joiden mielestä on tietysti ihanaa ja parasta itse pitää lapsia mahd. paljon himbessä.
2. Luultavasti puolipäiväryhmiä on edelleenkin. Epäilemättä niiden ajankohdat pitää määrittää enemmänkin systeemin (työaikojen sovittelu ym.) mukaan eikä niinkään perheiden tarpeiden.
Mikä peruste on sille, että 0-maksuluokka sidotaan lyhennettyyn hoitoaikaan? Puolipäiväisyyteen sitominen on tietysti erityisen tökeröä, mutta en edelleenkään keksi, mikä syy voi olla sille, ettei lapselle tarjota sitä hoitoaikaa, mitä hän tarvitsee parhaiden asiantuntijoiden, eli perheen itsensä mielestä.
Ovatko 0-maksuluokan vanhemmat näiden holhoavien tahojen mielestä niin typeriä, etteivät pysty itse arvioimaan, mikä on perheen paras tässä kohtaa? Heitä pitää *ohjata* pitämään lasta kotona rangaistusmaksuin, joihin heillä ei ole varaa? Kuvitteleeko joku, että lapsia pidetään päiväkodissa ylimääräistä vain siksi, että se on ilmaista? Korkeintaan siksi, että siellä *ruoka* on ilmaista.
Hoitotuntien määrä siis halutaan jumittaa tiettyyn lukemaan ja entäs sitten kun alkaa uusi työpätkä, tai sitten kun pitäisi mennä haastatteluun perjantaina kello 14, mutta hoitoajat on jo käytetty? Tai jos vain on hirvittävän väsynyt? Tai ruoka on lopahtanut kaapista eikä taskunpohjalla ole latiakaan? Tai jos haluaa, ettei lapsen tarvitse tauotta katsella omaa masentunutta naamaa?
Omasta kokemuksesta tiedän, että köyhän ihmisen elämän vaihtoehdot rajautuvat dramaattisesti pelkän rahanpuutteen takia. Joka suunnasta myös halutaan sysätä köyhän niskaan nöyryyttäviä, mielivaltaisen tuntuisia rajoituksia. Tuntuu, ettei saa pieraistakaan, koska se voidaan laskea tuloksi ja sitten KELA perii roposiaan takaisin. Nyt sitten isoveli on keksinyt uuden rajoituksen sillä hurskastelevalla tekosyyllä, etteivät köyhät ilman sanktioita tajua nauttia lastensa seurasta.
Osa-aikaisia hoitovirityksiä on ihanan kätsää värkkäillä päiväkodin kanssa silloin kun sitä on varaa ostaa paljon kuin katsoo tarpeelliseksi. Mikäs siinä värkkäillessä, kun isoveli ei sano, että eikun teille kuuluu 25 tuntia viikossa ja enemmän saatte vain pulittamalla rahaa, jota - kappas vaan - teillä ei ole.
3. Sosiaaliseen ja kaikkeen muuhunkin kasvuun lapsi tarvitsee hoitoa. Iso osa huoltajista ei voi tarjota tauotta hoitoa lapsilleen, joten tarvitaan päiväkoteja hoitamaan lasta. Ei niitä saksiakaan opi käyttämään kotona silloin, kun siellä ei ole ketään opettamassa.
Seikku, tuo oli just niin havainnollistava juttu! Köyhyys voi olla ihan hirvittävän totaalista eikä apua tule mistään, jos ei ole yksityisiä tukiverkkoja. On kyllä ihan uskomatonta, miten opiskelijoiden pitäisi elää ilmalla. Pitäisi saada paperille ja kehyksiin tuo periaate, ettei opiskelijoita tueta ja sitä voisi sitten ihastella aina, kun päivitellään, etteivät nuoret naiset käy jo lisääntymään.
Aivan mahtavaa, että pidät tätä asiaa esillä, Kaura! Oli mulla jotain asiaakin tästä aiheesta, mutta pääni höyryää nyt siihen malliin, etten pysty kykenemään. Koko touhu on täydellinen esimerkki "nyt kaikki joukolla lyömään lyötyä" -ajattelusta, joka on jotenkin onnistunut pesiytymään tänne. Yököttävää!
Siihen ongelmaan, että vanhemmalla ei ole varaa ostaa ruokaa, olisi parempi ratkaisu korottaa esim. perheellisten opintotukea kuin se, että pelkästään ruoan takia lapsi laitettaisiin päiväkotiin. On nimittäin yhteiskunnan kannalta varsin kallis tapa ruokkia lapsi.
Soininvaara perusteli asian mielestäni varsin hyvin.
Anonyymi, olen ilman muuta samaa mieltä kanssasi tuosta ruoka-asiasta. Päivähoidon tehtävä ei ole toimia ruokapankkina. Toisaalta on pelkästään hyvä, että sieltä kaikkein köyhinkin lapsi saa monipuolista ravintoa ja näin tilaisuuden kasvaa ja kehittyä suht terveesti. Mielestäni on järkyttävää, millaisessa nälässä ihmiset joutuvat elämään Suomessa! Valitettavasti hätäapu ei tunnu onnistuvan toistuvista hakemuksista huolimatta kunnalta edes köyhistä köyhimmän raittiin ja reippaan nuoren perheen ruokkiminen, kuten ylläolevasta esimerkistä huomaa.
Haluaisin Soininvaaralta jonkinlaista referenssiä siihen, että päivähoito-oikeutta "ylikäytetään" tuntuvassa määrin. Väestöliiton asiantuntijoiden (toimitusjohtaja Helena Hiila, tutkimusprofessori Osmo Kontula ja tutkija Anneli Miettinen) mukaan "Päivähoidosta tehtyjen selvitysten perusteella ei näytä siltä, että päivähoidon 'väärinkäyttö' olisi kovin merkittävää." (HS tässä äskettäin otsikolla )
husp :-) jotain jäi.
HS:ssa julkaistun Väestöliiton kannanoton otsikko oli siis "Pienituloisten maksuton päivähoito on säilytettävä".
Pakko kantaa korteni kekoon...Olisi tosiaankin hauska tietää, kuinka paljon on sellaisia vanhempia, jotka käyttävät kokopäivähoitoa silloin kun ovat itse kotona. Jos maksua ei haluta periä 1. opiskelijoilta 2. perheiltä, joiden lapset tarvitsevat päivähoitoa kuntoutuksellisista syistä 3. Perheiltä joissa vanhemmat ovat sairaslomalla ja lasten etu on olla hoidossa. No ketä tässä jää jäljelle? Veikkaisin, että aika pieni joukko. Suurempi "vääryys" on minusta se, että perheellä ei tarvitse olla kummoisetkaan tulot, kun joutuu jo ylimpään maksuluokkaan. Minunkin perheeni on ollut siinä jo silloin, kun itse tein osa-aikamyyjän töitä ja mies oli aika pienipalkkainen. Perhe joka tienaa vaikka 10 kertaa enemmän kuin minun perheeni, maksaa saman maksun! Se on aika erikoista. Mutta nyt siis halutaan periä lisää maksuja köyhiltä - se on sitten niin uskomatonta! Nimenomaan köyhien pitää valtion ohjauksessa alkaa ymmärtämään että lapset kannattaa pitää kotona. Rikkaat saavat edelleen halutessaan viedä lapset hoitoon ja "olla" itse kotona. Opiskelijana ollessani perheelläni oli kunnia kuulua nollamaksuluokkaan ja se oli todella hyvä asia. Osapäivähoito olisi kyllä johtanut siihen, että opiskelisin edelleen...
Onpa antoisaa keskustelua. Meidän kaupungissa aikoinaan selvitettiin, kuinka moni lapsi on kokopäivähoidossa niin etä vanhemmista toinen on kotona. Iso luku se oli,mutta syitä en tiedä. Joustavampi systeemi saisi kyllä olla perheiden kannalta. Ja päivähoito taattu tarvittaessa. Tarpeita on monia. Nyt kun ikää ja kokemusta meikulla on enemmän, pitäisin kyllä muksut kotona sinne noin 3 v ikään asti. Sitten pikkuhiljaa järkkäisin kerhoihin tms tai hoitoon, riippuen perheen töistä ja opinnoista yms. Aikoinaan meni oikein mielellän i töihin vanhempaonvapaalta, en tykännyt olla kotona. Mutta on niin paljon huonoja kokemuksia tarhoista, että en olisi lapsiani tällä viisaudella niihin laittanut. Se oli sitä lama-aikaa kuin palkattiin 6 kk pätkätyöläisiä tarhoihin ja juuri kun lapsi kiintyi hoitotätiinsä, täti vaihtui. Ja oli jopa 14 lasta samassa ryhmäss aikuista kohti tuntikausia. Huh.
Lähetä kommentti