Eilen oli flunssainen ja allerginen olo (koivu ja kumppanit taas irstailevat ilman täyteen), joten en lähtenyt huippupirskeisiin Nuuksioon, vaan käytin harvinaisen äitivapaajärjestelyn toisin. Menin nauttimaan elokuvateatterin hässittömästä ilmasta ja valitsin tiirattavakseni Kikin. Sain muuten hengitellä salin ilmaa aivan yksin. Edes alaikäisinä naapurisalin leffasta häädetyt nuoret lempiväiset eivät tulleet seurakseni. Kiki oli mainio ja olin lähteä lentämään Keskustorilla itsekin, edes vähän kokeeksi. Elokuvan värimaailma on yhä tallessa heti tuossa ohimoiden takana ja voin aina halutessani kääntää katseen sisäänpäin ja ihmetellä.En nykyään uupumuksen runtelemana tahdo jaksaa katsoa, kuunnella tai lukea juuri mitään, mutta Miyazakia jaksan. Yleisfiktion puolelta jaksan myös lukea esimerkiksi Hornbya tai hänen suosittelunsa kautta löytynyttä Tyleria. Heiltä saan kunnollisia tarinoita mielenkiintoisine henkilöhahmoineen eikä tarvitse jaksaa ennalta-arvattavuutta tai asetelmiltaan luutunutta tavaraa. Väkeä ei tarvitse jakaa hyviksiin ja pahiksiin tai voittajiin ja luusereihin. Ei tarvita opetuksia, vaikka niitä voi tietysti tarinoista kaivaa, jos on hakku kainalossa. Eikä tarvitse kestää liian sietämättömiä asioita. En juuri nyt jaksa suunnatonta raskautta kirjoissa, koska sitä on riittänyt livenäkin.
Pääni on ollut kirjallisuuden ja elokuvien temmellyskenttänä niin paljon ja pitkään, etten oikein enää jaksa vastaanottaa teoksia, joissa henkilöt, heidän kehityskaarensa ja välisensä tapahtumat ovat liian ennalta-arvattavia. Olen niin hyvä arvaamaan ennalta, että rima on korkealla. Toisaalta taas itsetarkoituksellinen "yllättäminen" on yhtä penseää. Haluan siis teoksia, jotka muistuttavat elämää siinä, että osa on arvattavissa, koska todennäköiset asiat yleensä toteutuvat (daa), osa jutuista jaksaa yllättää ja välillä tulee nurkan takaa häkellyttäviä käänteitä. Rajoittavaa on sekin, että haitallisina pitämäni piiloasenteet ja aivan kaikki tendenssit tökkivät kylkiluiden väliin eikä se ole mukavaa. Kielen pitää olla kunnollista ja rytmi on tärkeä. Ei saa olla liikaa vertauksia eikä maalailua tai hämärää kikkailua, tai menee hermo. Herran tähären.
Kun olen naputellut ylläolevan, on samaan hengenvetoon rapadoksaalisesti mainittava, että pollarentoutus tarjoutuu meilläkin päin hyvin kaavamaisesta genrestä, dekkareista, niin kirjoissa kuin telkkarissakin. (Ette arvaa mikä saksalaisdekkarideprivaatio vallitsi korvieni välissä lätkähörhötyksen takia! Kettu!) Dekkarien henkilöhahmot saavat olla melko yksiulotteisia, kunhan eivät heijasta paxoja asenteita. Jyrkkä kaavamaisuus on rentouttavaa, mutta kaavan sisällä täytyy tietysti olla mielenkiintoista variaatiota. Muuten voisi lukea samaa Christietä yhä uudestaan. (Mitä joskus teenkin, tietysti.)
Viime aikoina käsiini on osunut suomalaisten naisten kirjoittamia dekkareita, joissa palataan kotiseudulle maalle ja paljastetaan siellä karmivia kyläyhteisöä vuosikausia myrkyttäneitä kuvioita. Ette näe minun jättävän Tamperetta ihan pian.
PS. Jiji, Kikin kissatoveritski, on huippis. Sillä käy myös flaksi.
Tekstit
8 kommenttia:
Jännää. Itsekin luin kaikki Tylerit putkeen kun oli muuten matala maailma. Ja nyt kesken uusi Hornby.
Synnytyksen jälkeisissä hormonihöyryissä tein hämmentävän mutkan tosielämä-kirjallisuuteen, silloin luin kaikki Haydenit ja Phoolan Devin elämäkerrat. Onneksi se vaihe meni nopeasti ohi :D
Mutta siis positiivista että proosa maistuu, mulla meni nelisen kuukautta täysin proosatta ja nyt on ihanaa kun jaksaa taas keskittyä sen verran.
Aurinkoa!
Käytiin juuri kotva sitten katsastamassa myös Kiki, hurjan viihdytyksen vallassa. Punnittiin pauttiarallaa sadasosasekunti uuden Lynchin ja tuon välillä. Pallosilmään kissakamuun ihastuimme myös tyystin!
Saattaisit kyllä siitä Miehen työstäkin tykätä. Se oli lämmin ja hauska ja yhtään ei tiennyt mitä käy mikä on iso plussa. Ja yhtään ei myöskään tarvinnut myötähävetä!
Tää meitsiki fanittaa tota Hornby:tä.
High-Fidelity oli ihan hyvä filminäkin, kirja tietysti vielä parempi, niinku aina.
Ihan off-topic:ina tämmönen kysäri: onko blogittaminen elämäsi tarkoitus, jos blogisi sijaluku on 4242 blogit.fi-listalla?
nimim. Epätietoinen Länsi-Suomen läänistä
Christie, ah, muistuupa mieleen yksi nuorempana lukemani kirja, "Salainen vastustaja", joka oli vertaansa vailla. Luin sen vähän aikaa sitten hyllystä löydettynä uudestaan, ja kirja oli hyvin sympaattinen ja mukaansatempaava, joskin täytyy myöntää, että paikoitellen hymyilin hyväntahtoisesti sitä lukiessani. Jos et ole vielä lukenut kyseistä opusta, niin ehdottomasti suosittelen. Sellainen kirja ei yksinkertaisesti voi olla huono, jonka päähenkilöt ovat nimeltään Tommy ja Tuppence.
Olen tehnyt myös sellaista, että olen lukenut nuortenkirjoja joista aikoinaan pidin kovasti. Tässä yksi, jossa on myös aikuisemmalle lukijalle ajateltavaa: Robert A. Heinleinin "Taistelu Veenuksessa".
Leffassa en ole käynyt, mutta dekkari9t ovat olleet must kauan. Nyt tosin vähentynyt. Suomalaisia naisdekkaristeja on muuten yllättävän paljon, ei vain Tenhunen ja Lehtolainen. Olen joskus lukenut väitteitä ettei niitä juuri olisi, mutta aika pinon olen onnistunut löytömöön.
Aah, näitä kommentteja. Palaan vielä näihin!
Lupasin siis palata vielä näihin ja tässä ollaan. Hmm. Ööh. Näitä on nyt pari vuotta myöhemmin taas tosi hauska lukea ja otan vinkeistä vaareja, koska tilanne on yhä samantapainen kuin silloin. 4242!
Lähetä kommentti