polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa

lauantaina, syyskuuta 29, 2007

Mieliala viemäriseikkailulla

Selailin tuossa jo intopiinä Tampereen päivän kohteita, minne mennä Tosikoisen kanssa sillä välin, kun Esikoinen on lauantain harrastusputkessaan (erityisuimakoulu ja -ratsastus). Sitten kaikki päsähti palasiksi, kun E. ei kestänyt sitä, että oli Tosikoisen vuoro käydä isän kanssa kaupassa. Ilmeisesti hän on kokenut itselleen kuuluvan ikiaikaisen oikeuden lauantairuokakauppailuun isän kanssa ja nyt meni koko elämä kaaokseen. Poika raapi itseään ja yritti raapia ja läimiä myös minua ja isäänsä sekä käydä pikkusiskon kimppuun. Muuten pysyin olosuhteisiin nähden pyhimysmäisen rauhallisena (estäen tehokkaasti ihmisten vahingoittamisen) paitsi sitten, kun pikkusisko joutui tulilinjalle. Nopeasti ja kivuttomasti siirsin pojan etäälle tytöstä ja taisin huutaa aika kovaa ja epäergonomisesti, sillä kurkku on edelleen kipeänä.

Kun tilanne rauhoittui, totesin yhtäkkiä kaikkien voimien valuneen viemäristä alas. Hyvä kun itse en hulahtanut perässä maanalaisen putkiston pimeyteen lillumaan jätösten joukkoon. Jollain autopilotilla sentään raapaisimme lounasta lapsille. SP:n kanssa valittelimme apaattisina toisillemme, miten yhtäkkiä fiilis romahti täydellisesti ja viehko syyspäivä muuttui mustaksi. Uimakoulu jäi sekoilun takia väliin, mutta toivon mukaan miekkoset venyvät ratsastukseen asti. Monipuolinen fyysinen rasitus tasapainottaa poikaa.

Strukturointi on siis yksi suunta sekoamisen vähentämiseksi. Kaikkea pitää nyt jäsentää, piirtää, kuvittaa, laulaa, viittoa, morsettaa entistä tarmokkaammin. Nyt kaaos syntyi siitä, että odotukset poikkesivat liikaa tapahtumista. Autisteilla tämä voi olla äärimmäisen jäykkää, eli odotusten rakentumiseen pitää kiinnittää hirveästi huomiota, jottei maailma mene mäsäksi, kun joka piiru ei kuitenkaan voi oikeassa maailmassa toteutua viimeisen päälle niin kuin mielikuvissa. Asiaa ei helpota se, ettei toinen pysty kertomaan odotuksistaan. Tapahtumia pitää aikuisjohtoisesti kelata kelaamistaan kuvien ja viittomien kera, jotta väärinkäsitysten mahdollisuudet saadaan kutistettua.

Toinen suunta on tietysti kommunikointi. Sitten joskus, kun KELA saa aikaiseksi päätöksensä, joka toivottavasti on suotuisa kuntoutukselle, saamme kaiketi apua autismiin erikoistuneelta kommunikaatioterapeutilta. Emme voi jäädä odottamaan sitä, vaan kirjoitan sanoja, äännän ja sormitan niitä lapsen kanssa. Tartun aina kiinnostaviin sanoihin ja asioihin, jotka motivoivat lasta kärsivällisesti yrittämään sitä vaikeinta: puhumista. Tosikoinen pitää opettaa antamaan rauha tietokonetyöskentelylle tai on järjestettävä kahdenkeskistä aikaa, jotta myös kirjoittamista voidaan harjoitella.

Kolmas ilmeisen välttämätön suunta on se, että rajoja pitää vääntää rautalangasta. Väkivalta ei ole hyväksyttävää itseä, läheisiä tai ketään tai mitään muitakaan elollisia olentoja kohtaan. On hyväksyttävää mätkiä tyynyjä, jumppapalloja, patjaa... Yritän löytää hyviä fyysisen tunteiden purkamisen kohteita. Pitkällä tähtäyksellä meidän on löydettävä keinoja opettaa pojalle, millaisia rajoja ihmisten välissä on. Mitä hän saa tehdä muille ja - yhtä tärkeä asia - mitä hänelle saa tehdä. Vammaiset ihmiset ovat tiettävästi varsin suosittuja kohteita esimerkiksi raiskauksille ja muulle seksuaaliselle väärinkäytölle.

Näissä piristävissä tunnelmissa siirryn sohvalle lepäämään ja katsomaan Tosikoisen kanssa jotain leffaa. Ehkä huomenna jaksamme mennä kaupungille hulinoitsemaan? Tai iltapäivällä leikkipuistoon. Tai edes illalla sohvalta sänkyyn.

5 kommenttia:

Tuuli kirjoitti...

Lähetänpä etähalauksen, kun en muutakaan keksi.

satujatar kirjoitti...

ADHD:tkin purkavat mieltään väkivaltaisesti. Surullista. Niille kuitenkin voi vielä suhteellisen kivuttomasti opettaa, ettei ihmisiä ja tavaroita saa rikkoa. Minulla siihen meni viisi vuotta ja kaikki henkiset voimat.

En voi kuin pahoitella ja olla suruissani koko perheenne puolesta. Mikä se on, että kun on lusikalla tahtonut, niin kauhalla yleensä kaadetaan. Joskus jopa ämpäritolkulla.

Kunpa sitä tukea tulisi ja PIAN.

Jenni kirjoitti...

Kaura, ihailen hirveästi kärsivällisyyyttäsi. Jaksat yhä uudelleen keksiä keinoja auttaa lastasi purkamaan oloaan turvallisesti ja tukea kommunikaation kehitystä. Ihan sitä toivoo, että voisi jotenkin tukea teidän jaksamista muutenkin kuin kommenttilootassa.

vintti kirjoitti...

Voi kilin kellit.

Nyrkkeilysäkki? Mie en muuten koskaan saanut ostetuksi sitä Juniorille.. Minusta tuntuu, että nyt se olisi hyvä itselle.

En voi toivoa kuin riittävästi rakkautta siun ja siipan välille. Jaksamista, toisen tukemista, komppaamista, paijausta. Kadehdin ihan terveesti sitä, että on olemassa joku, joka näkee saman taivaanrannan, kajon ja uuden päivän- jaksaa tukea, kun ei itse jaksaisi.

Tänään taas voisin kirjoittaa vaikka romaanin erityisen vanhempana olemisesta, mutta taidan säästää ne voimat ihan vain tässä arjessa pärjämistä varten.

Voi v***u tuumaan tätä voimattomana- huudan puolestasi vastatuuleen, ja voin vain toivoa lisää rahaa sosiaalipuolelle, asioiden oikenemista. Kaikkea.

Kuten kaikki muutkin, ihailen tarmoasi, ja mietin mistä kaikesta ammennat tuon loputtoman jaksamisen ja uskon.

En toivota voimia, rutistan näin täältä läheltä.

Kaura kirjoitti...

Kiitos, Tuuli, kyllä siitäkin on iloa!

Satujatar, ma luulen, että tuo aggressio liittyy pojan kondikseen sitä kautta, että autismi vaikeuttaa älyttömästi hänen kommunikointiinsa. Persoonana heppu on aina ollut poikkeuksellisen lempeä (eikä vain äidin mielestä huom ;-)), joitakin lyhyitä itsen vahingoittamisen jaksoja lukuunottamatta. Mut painekattilan täytyy tehdä jotain, jos ei venttiili toimi :-o En kylläkään missään nimessä halua, että kukaan aikuinen joutuu opettamaan Esikoista hoitamaan asioita väkivallatta sitten, kun hän on aikuinen. Kyllä nyt pitää opettaa! Hitto.

Kiitos, Jenni! Yitän keksiä auttamiskonsteja, en nyt varmaan just sun ja mun tilanteeseen, mutta jos vaikka yhdistyksen kautta voisi organiseerata jotain matalan kynnyksen hommelia. Kun saisi ideat virtailemaan.

Vintti, nyrkkeilysäkki on mullakin ollut mielessä. Sitä voisi itsekin paiskoa mielikseen... Luut vahvistuvat ja pollapaine hellittää? Aina kun tätä omaa ajoittain aika ohueksi hiutuvaa jaksamista miettii, tulee mieleen kysymys: mikä on vaihtoehto. Pakko jostain raapia energiaa välttämättömään, tai muuten tulee maalimanloppu.

Blog Widget by LinkWithin