Menimme eilen koulun (melko hiljaisen oloisten - missä kaikki luuhasivat?) myyjäisten jälkeen kylään Tosikoisen gummitädille ja -sedälle. Rapussa Tosikoinen kuiskutti minulle, etten puhuisi asioista Pöö ja Döö. Lupasin tietysti (ja siitä syystä ne asiat täällä blogissakin esiintyvät salanimillä, vaikka eivät mitään kamaluuksia olekaan).
Likka, pidä toi! Eräät eivät tajua luonnostaan olla aina niin viksuja ja jättää möläyttelemättä juttuja, jotka tekevät sinulle epämukavan olon. Sinä olet vielä niin pienikin, että helposti me äidit ja isät kuvittelemme, että mainiot juttusi ovat meidän omaisuuttamme, vaikka ne oikeasti kuuluvat sinun rajojesi sisäpuolelle.
Jälkikäteen vielä varmistin, etten lörpötellyt liikaa. Juttelin nimittäin hys-hys-asioiden yläteemasta Höö, jätin vain nuo pyydetyt osa-alueet pois. Hyvässä seurassa muutenkin tulee lämmettyä ja puhuttua kaikenmoista, myös ohi suun. Ilmeisesti rajaukseni oli onnistunut.
Olen niin iloinen, kun lähelläni olevat ihmiset sanovat minulle rautalangasta vääntäen tämmöisiä asioita, niin ei tarvitse olla pelkän arvailun varassa eikä loukata kömpelyyttään.
polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa
sunnuntaina, joulukuuta 09, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



4 kommenttia:
Ehkäpä Tosikoinen on huomannut Äitinsä olevan joskus liian hölösuinen ja päätti siksi asettaa rajat puheenaiheille?
Nimenomaan! Ja just niin oikein onkin! Eikä T. ole ainoa ihminen, joka ei välittäisi möläyttelyistäni. Soisinpa, että kaikki muutkin vääntäisivät rautalangasta, jos on jotain, mitä ehdottomasti eivät halua mun äännähtelevän. Kun en muuten osaa välttämättä ollenkaan.
Tuopa on ihan todella suuri asia.
Minä nimittäin itse mokasin juuri viime viikolla- oikea emäsikakömmähdys- ja pahoitin itsekin mieleni, puhumattakaan Juniorista.
Saa ruoskia.
Minä opin ainakin pieneksi aikaa läksyni, ja toivon- että todella pitkäksi.
Paksua rautalankaa- kiitos...
Vintti, tekevälle sattuu ja sitten välillä sattuu kipakastikin, auts! Mut ei auta kuin jatkaa vaan ja yrittää korjata sen minkä voi. Onni onnettomuudessa on se, että me ainakin tajutaan, mikä merkitys noilla möläyksillä on, eli siis voidaan ees yrittää oppia virheistä jotain. Huoh. *ojentaa palan tytöltä saamastaan rautalangasta*
Lähetä kommentti