Väliaikatiedotus, optimaalisuuden optimointi

Tiedätte varmaan optimoijat. Jos teet vaikkapa ympäristö- tai terveysteon, pienen elämänmuutoksen tai ilahdutat jonkun mieltä mukavalla eleellä, optimoija kertoo miten sen voisi tehdä paljon paremmin ja saa sinut tuntemaan, että liikahduksesi oikeaan suuntaan on yhdentekevä ja suorastaan säälittävä.

Toiset meistä kantavat tällaista optimoijaa sisällään. Sisäinen optimoija tuumaa, että turha tehdä yhtään mitään, jos ei sitten saman tien kunnolla. Kunnolla tekeminen määritellään sen verran vaikeaksi, että ei mitään -vaihtoehtoon tarttuminen on erittäin houkuttelevaa, ellei jopa vääjäämätöntä. (Olen muuten blogannut tästä joskus aiemminkin.) Epäilen, että olen vihdoin kasvattanut omasta optimoijastani kohtuullisemman. Kaikenlaista voi tehdä, vaikkei tekisi optimaalisesti milloin minkäkin koulukunnan mielestä.

Tämä on johtanut siihen, että harrastan liikuntaa lähestulkoon viikon jokaisena päivänä ja nautin siitä. Nautin myös olosta, jonka lisääntynyt aktiivisuus tuo. Nukun ja valvon ilman purkista napattavaa kemiaa ja herään virkeänä, koska sisäisessä huipputeknisessä kellossani asuva pieni japanilainen teknikko mätkii kartulla niin kauan että uskon nukkumaanmenoajan koittaneen. Myös SP on aloittanut aktiivisen liikunnan, joten tallentamamme saksalaiset dekkarisarjat jäävät monesti jommaltakummalta kesken uinahduksen takia. Järkyttävää kuitenkin, että harkitsen BodyPump-nimiseen häppeninkiin menoa. Minä? Hä?

Olen paljon paremmalla tuulella ja jaksan monenlaista. Kontakti Esikoiseen on parantunut, koska jaksan tarttua paremmin melkein kaikkiin suotuisiin hetkiin, joiden määrä tietysti lisääntyy, kun päästään positiiviseen kierteeseen. Tosikoisen kanssa keskustelut ja roolileikit kukoistavat. Voin kertoa, että kerran jopa kakka puhui minulle. Vedin sen raa'asti pytystä alas.

Fillarointi on jumalaista.

Erityispedan valtavan kommunikaatio-osuuden tentissä oli kolme kysymystä, joista kahteen piti vastata. Yksi kolmesta kysmästä oli autismista. Olin herkällä tuulella, joten tirautin pari onnenkyyneltä tenttipaperin avattuani.

Blogiajatuksia lipuu mieleni ylitse kuin hattarapilviä kesäisellä taivaalla, mutta annan niiden tulla ja mennä. Kun olen saanut gradun hollille, luulen, että blogikirjoittelu taas kutsuu. Odottelen tietoa opettajainkoulutukseen pääsystä ensi kuun loppupuolella, mutta sitä odotellessa voin mietiskellä, miten positiivisesti inkvisition vanhin suhtautui minuun. SP kysyi minulta, miksi ihmeessä haluan opettajaksi ja olen itsekin sitä puntaroinut. Ehkä siksi, että pedagogiikka tuntuu kolmikosta (muut kaksi ovat psykologia ja logopedia) parhaalta väylältä edetä haluamaani suuntaan. Lopullinen pyrkimykseni on autistinen yhteiskunta, maailma ja universumi (MUAHAHAHAHHAHAHHAHHAHHAAA *angorakissan silitystä*).

Siksikin on tietysti pakko joskus vielä palata bloggaamaan, että joistakuista blogin vakkarilukjoista ehkä aivopeseytyy autismimyönteisiä ihmeisiä.

Mutta ensin se raru. Huippiksia kevätpäiviä ja fillarihuristeluja teille ja meille!

PS. PMS-lätkäkilpailu on yhä avoinna, joskin Oharilla on yksi aika rälee löytötavaralätkä ja Matosellakin oli päheä tarjokas. En ehdi linkittää, mistä pahoitteluni, mutkun pitää mennä natiaisten kanssa uimaan.

Semmoist' se on revisited

Arkistot ovat vielä tyrkyn.

Hamletilla, isä puhelimessa

Haamut ne täällä vain päivittelevät. Ohessa Hamletin faija hillumassa kuolemansa jälkeen. (Kannattaa lukea Hamlet. Jos/kun ei jaksa vääntää alkukielistä, siitä on useita mainioita suomennoksia, joissa painottuvat erilaiset asiat.)

Eilen en painanut petollisen helppoa Delete This Blog -nappulaa, vaikka iski himotus. Tuntuisi gaamealta hukata kaikki loistokkaat kommentit, joita tänne on sadellut! Sen sijaan saatan lisäillä vanhoihin postauksiin hakusanoja, että tätä mammuttihöskälettä voisi vaikka käyttää johonkin. Siitä tulee haamupäivityksiä. Listalta poistuminen voisi olla ratkaisu. Hmm. Mutta nyt tenttiinlukua ----------->

Pullat pystyyn

Kategorioissa, joissa tämä blogi asustaa Blogilistalla, on hyvää matskua: autismikirjo (9 - tervetuloa kaikki autistit, ASsit, Tourettet ja läheiset), cool (13), elämä (843 - alkaa yllättäen olla vähän turhan laaja kategoria), kansalaissurinalismi (5), omaishoitajat (3), perhe (267), Sun Äitis (22), toutaimet (2 - tervetuloa eksklusiiviseen seuraamme, mikäli toutaimesi ovat tanassa), vammaisuus (10, varmaan enemmänkin mahtuisi) ja yhteiskunta (362).

Näitä on ollut tarkoitus listata vähän paremminkin saattein, mutta iski blogiväsymys! En osaa sanoa, kestääkö se tunnin, päivän, puoli viikkoa vai kuukauden. Blogiloiden seuraajilta ei onneksi lukettava lopu, vaikka yksi väsähtäisi. En kumminkaan usko panevani vielä pullia pillejä pussiin.

PS. Eilinen arveluni taukoaprikointien päivitysintoa esiin manaavasta voimasta saattaa edelleen pitää paikkansa.

Päivittelypäivittely

Blogikelpoisia mietteitä ja pyöritelmiä olisi vaikka kuinka, mutta hiihtoloma vaatii aina veronsa. Ja tuleva remontti, joka edellyttää muutossa päivänvalolta piilotettujen ryönien perkuuta. Ja torstainen tentti. Yritän nyt manata päivitystä epäilemällä pitäväni taukoa. Se usein toimii kuin sen se. (Älä anna pikkusormeasi kliseille, vaan korkeintaan kynnenpää -päivä.)

Toinen blogivinkki: Urpo on yltynyt virkkuuseen! Artisti on formerly known, kuten meillä oveluuden pesässä sanotaan. Tillaus on loppusillaus.

Blogivinkki: Nyt kannattaa tsekata päivitystahtiaan kiristänyttä En-kerrokaan-ketä!

Haluntaijumppa

Tosikoinen on liittynyt fitnesshuumaan (jonka oikeastaan aloitti Esikoinen jo vuosia sitten harrastamalla kaikkea mahdollista) ja ryhtynyt keksimään uusia liikuntamuotoja. Haluntaijumppa on tanssillista ja mielenkiintoista katseltavaa. Lisäsäväyksen antavat jumppaan mukaan yltyvät Kiki ja nakkisnukke.

SP kertoi eilen, että yksi savuke tekee tyhjäksi koko salitreenini ja nyt olen ihmetellyt, missä viipyy lihaskipu rääkätyistä koipiparoista. Rahat takaisin! Minä luulin, että hän vitsailee! Oli sivumennen hauskaa eilen, joskin ihmettelimme muutamaan kertaan tuota treeniasiaa. Hääpäivänä! Toisaalta olemme tähän astikin omien merkkipäiviemme kunniaksi tehneet jotain, mikä itseämme huvittaa, joten linjassa pysytään. Franklyssä oli mainiota ruokaa, sellaista perinteistä, jykevää ravintolaviritystä.

Mitä ilmeisimmin myös Esikoisella ja Tosikoisella oli hauskaa omissa touhuissaan. Pulkkamäki ja muu toiminta kikkaavat äässiä. (Huom. nerokas nuorisokielen käyttö kun puhun nuorison toiminnasta. Olen teennäinen calccis ja joudun kohta saunan taa opetettavaksi.) Molempien yöelämä oli melko vilkasta, mutta vain toinen häiriköi meidän untamme. Pojan yölliset joululaulusessiot viihdyttivät henkilökuntaa tällä kertaa. (Pakko sitä heeboa on muuten rakastaa. Joululauluja!)

Tänään minulla on ollut huono omatunto sen takia, että ilman Esikoista oli niin ihanaa viettää vuorokausi. Ei tarvinnut koko ajan ennakoida, valvoa, keksiä tekemistä, kiskoa pois kielletyistä hommeleista jne. jne. Tämän myöntäminen tuntuu epälojaalilta omaa lasta kohtaan. Kun on kotona vain kolmistaan, huomaa, mikä järisyttävä ero siinä on. Asialla ei sinänsä pitäisi olla uutisarvoa. Omaishoitaminen kirkkaasti raskain työ, mitä olen tehnyt. (Olen tehnyt hyvin monenlaisia töitä tyhmäkoneen äärellä stressaamisesta elintarviketehtailuun ja ties mitä siltä väliltä.)

Omaishoitamisesta ei saa palkkaa. Tästä jaksan mainita x kertaa kuussa, vaikka itse en olekaan rahapulassa, koska voin elää puolison siivellä. Jos puolison siipi jostain syystä katkeaisi, olisin hyvin köyhä. Se ei sinänsä olisi mitään uutta, koska olen ollut köyhä suurimman osan elämääni. Mutta. Minusta työstä pitäisi saada palkkaa, vapaita, sairauslomaa, eläkettä ja sen sellaista. Siirapin vuodattaminen juhlapuheissa ei korvaa näitä perusturva-asioita.