Päästin taas pahaa aavistamatta erään ajatuksen päähäni. Ajattelin, että mykkäkoulu ei sittenkään ole enää pahinta henkistä väkivaltaa minulle, vaikka juuri äskettäin niin vanhasta tottumuksesta väitin. Yhtä paha tai pahempikin olisi loputon mäkätys ja painostaminen keskustelemaan. Ehkä amerikkalaiselokuvien pelätty We need to talk on nyt minunkin kammoksumani lausahdus millä kielellä tahansa. Ainakin, jos se suomennetaan parisuhdekielle minä aion nyt puhua, painostaa, perustella ja pälpättää niin kauan, kunnes taivut minun näkökantaani tai onnistut perustelemaan minulle jutun niin hyvin, että muutan mieltäni (epätodennäköistä lat. huom.) tai ainakin valehtelet olevasi samaa mieltä.
Tämän ajatteleminen ei vielä ollut kohtalokasta, vaan oikeastaan todella virkistävä huomio. Sitten aloin ajatella, että nuorena, päälle kaksikymppisenä olin juurikin tuollainen kaikki täytyy puhua puhki -hahmo. Usein puhki puhuminen tarkoitti juurikin sitä, että sen lopuksi toinen näki valon ja ainakin väitti hyväksyvänsä näkökantani. Olin vielä aikamoinen oikeassaolija ja kaikentietäjä, sitä pahempi kun olin lukenut ja oppinut kaikenlaista ja vielä taitava asettelemaan sanojani. Siksi siis mykkäkoulu tuntui niin kamalalta, kun se ei antanut minulle mahdollisuutta jyrätä toista omalle kannalleni. Mykkäkoulu oli oikeastaan ainoa tehokas keino suojautua pälpätysväkivallaltani. Auts prkl.
Enpä tiedä, olenko nyt erityisen paljon parempi ihminen tai kumppani, mutta ainakin minun on siedettävämpää elää itseni kanssa. Puhumalla jyrääminen on vähintään yhtä kovaa henkistä väkivaltaa kuin mykkäkoululla jyrääminen, joten olen onnellinen, kun olen oppinut jättämään muille tilaa enkä käy heti sanoilla kimppuun. Mut hyi saakeli, miten te jaksoitte minua, oi exät? Tai no, ette te varmaankaan sen ihmeellisempiä immeisiä olleet. Ja keksi oli aina hyvää, paitsi silloin, kun se oli tosi huippua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
8 kommenttia:
Anteex, mut on pakko lainaa isoa kirjaa, sitä, JONKA minä osaan ulkoa:
"ooks leuhka kun isäs on kexiä"
Huoh. Se siitä. Ottaako teitin varsa korppu.
"Puhumalla jyrääminen on vähintään yhtä kovaa henkistä väkivaltaa kuin mykkäkoululla jyrääminen."
Amen. Eipä tuohon muuta. Piste.
Auts.
Osu ja uppos.
Keskustelu olisi hienoa, JOS sitä voisi käydä tasa-arvoisesti ja rehellisesti ja sillä tavalla, että molemmat olisivat yhtä sitoutuneita hommaan ja kuuntelisivat, mitä toinen sanoo. Huom. iso JOS. *huokaus*
Pälpätysvallasta kuunteluvaltaan. Meinaan itse toivottavasti kehittyä kuuntelijana, pyrin sanojen takaa löytämään sen mitä toisella on hätänä tai sydämellään. Jostain syystä tämä on raskasta, ihmiset eivät uskalla suoraan ilmaista itseään eivätkä ottaa tätä suoruutta vastaan. Yritän myös jatkossa enemmän nähdä toisen kokonaisvaltaisesti ja ilman arvostelua. Ehkä jokaisen voi nähdä viattomana, ehkä jokainen pohjimmiltaan kaipaa hyväksyvää katsetta.
Ihan ryhtyi ahdistamaan, kun ajattelin jotain vanhoja keskusteluttamisia(jossain vanhassa parisuhteessa), kun minua ei esim. päästetty nukkumaan, vaan valvotettiin sängyssä "keskustelemalla" aamuun asti. Se oli hirveää väkivaltaa, johon ei voinut vastata kuin toisella väkivallalla, eli mykkiksellä. Hyi olkoon, kaikkea sitä onkin saanut kokea ja tullut tehtyä..mutta itseinho ei kai auta, edes jälkijättöisesti, vaan kannattaa iloita, jos on päässyt moisista tavoista eroon. Kuten kai onkin..
-minh-
Anna-Jo, tuo kirja kuulostaa äärettömän houkuttavalta. Mi' se on? Itelleni putkahtaa mieleen vain Nyrock City. Hmmm.
Perhoseffu ja Marri, auts hyvinkin!
Kukkis, just nii! Ja tuntuu epikseltä saada osakseen mykkistä vielä silloinkin, kun ite osaa oikeasti keskustellakin (ml. oikea kuunteleminen) ja haluais sitä tehdä.
Nipsu, erittäin hyvin sanottu! Jokainen varmaan haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Pälpätysvallan käyttäjä kuuntelee toista saadakseen lisää aseita itselle (vaikka saattaa hän oikeastikin kuunnella sen lisäksi, ettei mene mustavalkoiseksi), kuuntelija ymmärtääkseen toisen näkökulmaa ja olemista.
Minh, aikamoinen painajainen. Joillakin on se pakko, että asiat pitää ratkaista saman päivän aikana. Niinpä he sitten "keskusteluttavat" kumppania aamuun asti, minkä jälkeen asiat ovat vain hullummalla tolalla. Tai sitten kumppani nostaa heti tassut pystyyn, koska tietää, että se on nopein keino ulos tilanteesta.
Hienoa. Tuota samaa olen minäkin joskus ajatellut. Nykyisin olen sitä mieltä että kaikesta ei voi puhua eikä aina ole tarpeenkaan. Puhuminen alkaa kun on sen aika.
Lähetä kommentti