Gradu ilahduttaa minua. Ajattelen sitä mielelläni, keksin juttuja ja tartunkin siihen aika helposti. Luen siihen liittyviä matskuja. Sitten kun sukellan itse teelmään, alkaa välillä pyörryttää. Yritän pitää ajatukset kasassa, mutta ne alkavat luisua kaaokseen, jos ajattelen koko kokonaisuutta kerrallaan. Gradu tuntuu silloin hallitsemattomalta nipulta langanpäitä, joita ei ehdi solmia yhden elämän aikana. Jos keskityn osaan kerrallaan, homma sujuu.
Kaipa ne elefantin syömisestä puhuvat ihmiset tietävät. Tosin en halua syödä elefantteja, yöks! Yritän keksiä jonkin paremman mielikuvan, ettei väännä vatsaa tämän ison tilkkutyön tekeminen. Mutta tilkkutyö pölyää. Palapeli? Se on valmiiksi ulkopäin määritelty kokonaisuus. Legopalikoista rakennettu kaupunki? Joo, mutta sen pitäisi olla oikeasti käyttöön tuleva juttu. Omakotitalo? Raskas, likainen, riskaabeli parisuhteelle, vain oman perheen käyttöön. Hmm, tässähän saa rattoisasti kulumaan loppupäivän eikä tarvihe itse graduun upota.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
2 kommenttia:
Itse ajattelin väikkäriä tehdessäni rakentavani osaa suuremmasta palapelistä. Tässä mielikuvassa on se huono puoli, että välillä pelkäsi nyhräävänsä täysin epäkiinnostavan kolkan parissa (alakulman pensaita tai tasaisen sinistä taivasta) samalla kun "oikeat tutkijat" rakentavat itse kuvaa. Toisaalta jonkunhan sekin on tehtävä - ja irtonaiset langanpäät taikka epätasaiset reunat eivät haittaa, kun se oma osa kun kuitenkin saatava jotenkin yhdistettyä siihen suureen kokonaisuuteen.
Sirpa, tuo on kyllä toimiva mielikuva! Gradussani on paljon kivaa ja oikeaa kuvaa, mutta myös kasoittain tylsiä taivaansiniä ja niitä alakulman pensaita. Ja kaikki pitää nysvätä, jotta tulee kokonainen ja hyvä.
Lähetä kommentti