Tyttäreni on menossa elämämme ekoihin 2000-luvun lastenkutsuihin. Lapsi toimitetaan ovesta sisään lahjoineen ja noudetaan kahden tunnin kuluttua. Hänen hyvä tarhakaverinsa täyttää peräti kuusi vuotta. Mitä tyttö mahtaisi haluta synttärilahjaksi? Ja minkä verran lahjan sopii maksaa? Mietin tosissani Tosikoisenkin himoitsemaa ViewMasteria. Siinä tuntuu olevan taikaa vuosikymmenestä toiseen. Hinta on 15 euron kieppeillä, jos oikein muistan. Rpismassa tosin on tänään lelujen ale, hmmm. Jokin DVD tai kirja olisi ehkä varmanpuoleinen valinta. Vanhemmille lykkäisee kuitin mukaan, niin saapi vaihtaa, jos on jo omasta takaa kyseinen teos. Äh. Liian vaikeaa.***
Tänään Aamulehdessä yliopiston kielikeskuksen englanninopettaja Mary McDonald-Rissanen luonnehtii pitkän englannin yo-koetta sanoin raskas, tylsä ja vanhanaikainen*). Leikkaan jutun irti lehdestä (tai netistä) ja tallennan portfoliooni, kun siinä annetaan reippaasti suoria sanoja perusteluineen.
McDonald-Rissanen kiinnittää huomiota samaan mielenkiintoiseen kuvioon kuin minäkin: ymmärtämistä mittaavat kysymykset on laadittu niin kuin yritettäisiin jujuttaa kokelaita. Hänestä moinen kikkailu ei välttämättä mittaa kielen ymmärtämistä. Hän myös sanoo ohjeistuksen kielestä jotain tuttua: Jos kokelaiden odotetaan selviävän ensimmäisen tehtävän tekstimassasta, luulisi heidän ymmärtävän pelkät englanninkieliset ohjeetkin.
Seuraavaksi heitetään haaste meille opettajille, jonka mieluusti ottaisin vastaan: McDonald-Rissanen uskoo englannin ylioppilaskokeen heijastavan perinteistä suomalaista kieltenopetusta, joka ei hänen mielestään ole järin modernia. Suomalaiset taitavat kyllä kieliopin, mutta opetuksessa ja ylioppilaskokeissa näkyy pakkomielle pienten yksityiskohtien hiomiseen. Kielikeskuksessa hänellä on näköalapaikka siihen, miten lukiossa pärjänneet opiskelijat taitavat kieltä, joten pidän hänen sanojaan painavina. Hänen mielestään puhetaitoon pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota kuin nyt, koska juuri sitä tarvitaan yhteiskunnassa.
Mieleen tulee tuosta vanhanaikaisuudesta jälleen se, mitä asioista perillä oleva taho minulle tuumasi, kun ihmettelin, miten vähän yo-kokeet ovat muuttuneet sitten vuoden 1986. Kun eivät niistä päättävät ihmisetkään ole muuttuneet.
*) Tulee ihan mieleen muinoinen Pahkasika-parodia Jukka Kajavasta, joka meni suunnilleen näin: Suomalaisen televisioteatterin tila - jäykkää, kulmikasta ja huonoa.
Tekstit
9 kommenttia:
Kirjastossamme kävi Baskeja. Kuuden vuoden ranskanopintojenkaan jälkeen en kyennyt käymään yksinkertaista keskustelua. Mutta piru, että yritin.
Sillä hetkellä
a) iloitsin kolmevuotiaan riemulla taidoista, joita minulla on
b) tunsin syvää katkeruutta suomalaista kieltenopetusta kohtaan
Mitä helvettiä minä teen subjunktiivilla, jos en pysty edes sanomaan, että "On tärkeää, että lasten satuhuoneen huonekalut ovat pienikokoisia ja turvallisia, helposti puhdistettavia ja kestäviä".
Viewmaster oli tosi hieno peli, ja semmoisen tietty hankin omillekin lapsille. Vaan ei ne sen päälle ymmärtäneet, mokomat visuaalisen kulttuurin kyllästämät:(
Mä olen pitänyt synttärilahjana hintarajaa kympissä, mutta kaikki vanhemmat eivät taida olla yhtä tiukkoja lasten saamista lahjoista päätellen.
Minä jätin aikanaan ranskan opinnot kesken kolmen vuoden jälkeen, lukion ekan lopussa, kun tajusin, että kaikesta kirjallisesta osaamisesta huolimatta en osannut sanoa yhtään järjellistä lausetta keskustelussa.
Kääntäjänkoulutuslaitoksessakin ekan vuoden suurin kompastuskivi oli kielen puhuminen, mutta kun oli pakko, niin kyllähän se siitä alkoi lopulta sujumaan.
Täällä Hollannissa näyttää olevan päinvastoin. Koulusta juuri päässeet opiskelutoverini puhuvat sujuvaa, monipuolista ja hauskaa englantia. Kirjoittaa he eivät osaa sitä lainkaan.
Minä taas olen niin hyvin sisäistänyt suomalaisen kieltenopiskelutavan, että hollannin kielioppi on erinomaisessa hallussa, kuten myös oikeinkirjoitus, mutta juttelemisen suhteen on yhä vaikeuksia.
Minä olen tuon kympin kannalla lahjassa, ja muuta en tänään jaksa olla.
Voi sinä hyvin.
vintti
Ei mulla muuta tällä kertaa kuin että mun mielestä Jukka Kajava oli seksikäs mies! Sen lisäksi se käytti fiksusti käytössään olevaa, varsin näkyvää palstatilaansa lastenkulttuurin esille nostamiseen. Hyvä Jukka!
Helou paput! Kiitos kaikista kommenteista!
Päädyimme Vintin ja Hiipinän viitoittamalle tielle, eli törsäsin vajaan kympin lahjaan. Ja kun Rpismassa sattui olemaan lasten lauantai, alle kypä riitti Tosikoisen valintoihin hienosti. Charlotte's Web -DVD (toiv. kaverilla on DVD-vehkeet) ja pieni vaaleanpunainen possu.
Likka on ihan huluna Viewmasteriin, joten päädyimme ostamaan semmoisenkin, kun sai niin halavala (kympistä 15 rossan alennus) ja sitä nyt kyttäillään silmä kovana. Epäilen, että Esikoinenkin kiinnostuu, jos uskaltautuu kurkistelemaan oikeaan suuntaan.
Toivottavasti Vinttilässäkin jaksamus kohenee! Ite olen ollut eräistä uhmaikä-molluskateknisistä syistä aivan naatti, mutta sauna auttoi kummasti.
Jenni ja Tarja, minäkin olen opiskellut ranskaa ties kuinka ja tiedän, mikä on subjunktiivi. Osaan puhua ehkä viisi sanaa, jos pitää esimerkiksi kommentoida, miten sievä vauva vaunuissa on. Stn. Oli aivan järjettömän raskasta viettää aikoinaan ekat pari kk Englannissa au pairina, kun joka sana tuli nurin perin suusta ulos eikä sittenkään meinannu. Ja mulla oli vahva L pitkässä enkussa! "Jippii."
Tuuli, samaisessa au pair -hommassa havaitsin saman ilmiön. Hollannikkaat puhuivat tosi reippaasti ja heidän kanssaan juttelu luonnistui tuosta vain, vaikka ehkä kieli ei ollut yhtä vimpan päälle nysvättyä kuin omani. Tai ehkä juuri siksi. Aika hyvin, että lapsena opittu kielenopiskelutapa seuraa mukana, vaikka varmaan siellä kieliympäristössä olisi viksutiivista juurikin keskittyä keskusteluun ja asiointiin (ja luetunymmärtämiseen tietty). Niin mullekin todnäk kävisi.
Illimar, kiitos kun muistutit tuosta lastenkulttuurihommelista, se tosiaan teki aikoinaan vaikutuksen! Mä tykkäsin kovasti Kajavasta, vaikka se välillä änkyröitsikin. Se myös uskalsi vaatia jotain vähän ydympää sisältöä jutuilta, mitä ei nykyään juuri näy lehdissä.
Jou, lasten synttäreillä kilpavarustelu olisi tympeää. Poika suoriutuu usein vitosellakin, mutta silti on jotain vänkää löytynyt ja kiitoksen saanut juhlakalulta.
Ilahduin viikko sitten, kun näin paarin pöydässä mainoskamaa filkkarianimaatiolle Curse of the Remote Island. Olivat värkänneet jaettavaksi pikkuisen Viewmaster-henkisen kapineen, josta näki samalla tekniikalla kymmenisen kuvaa leffasta. Himputti, että itse pätkä jäi näkemättä.
Niinpä...
On vaikeaa jo lapselle miettiä lahjaa saati sitten aikuiselle... =)
Lähetä kommentti