Käämin käry alkoi uhkaavasti lähestyä palohälyttimiä, kun viime tipassa eräs päättikin jyräyttää tuon jokaisen professionaalin luotettavan työkalun Paintin käyntiin. Muutama minsa taisi vierähtää ohessa komeilevan äijän valmistumiseen. Se näyttää aika paljon siltä samalta kuin alkuperäisessä kaaviossa.
Kuka tahansa on täten oikeutettu käyttämään kyseistä heeboa lähdettä mainitsematta missä vain, milloin vain, eestä, takkaa, sivulta ja kynttiläillallisen kera tai ilman. Sitä saa muokata, värittää, tulostaa, väännellä, käännellä ja vaikka lähettää ilmapallon mukana taivaalle. Tietysti toivon, että muistetaan olla sortamatta kansanryhmiä siinä rytäkässä.
Kuva ei ole järin ihmeellinen eikä tyylikäs, mutta kaaviossa se on varsin pieni ja harmaalla pohjalla enkä toudellakaan halua käyttää enemmän aikaa esim. symmetrisyyden havitteluun, kun on kiireellisempiäkin kiireitä. Niin kuin tämä blogikirjoitus.
On kyllä ihanaa, kun gradututtaa ja SP vei lapset leikkipuistoon sekä karkkipäiväkarkkiostoksille Makuuniin. Tämän päivän Esikois-erikoinen oli k-kirjaimen kera selkeästi äännetty kakku. Toi jäpä menee koko ajan eteenpäin! Meinaa vähän itkettää ja värisyttää, mutta yritän pitää coolini, kun ei tähänkään mennessä mikään lupaus ole täyttynyt isommin. Pienemmin kyllä ja joka edistysaskeleesta saapi iloita niin paljon kuin hutsittaa. Kaikkihan me tiedämme, että puhuva autisti on yhä autisti ja sosiaalisilta taidoiltaan erityisen tuen tarpeessa. Vaan olishan se silti ihan pimeän hienoa, jos pääsisi tuosta isoimmasta kommunikaation esteestä! Miettisi niitä seuraavia esteitä sitten sitä mukaa.



12 kommenttia:
Dodii, tulihan se sieltä.
Haa! Aivan totta! Tää ei ole ehkä yhtä hemaiseva kuin Kukkiksen Y-Front Man, mut tapaamista odotellessa tyhjää parempi.
Aika komeen näkönen ukkeli. Ihanko tuolle saa tehdä mitä tahtoo? Tai olla tekemättä? Jo on kumma kaveri.
Ja onnea k-kirjaimelle! Sanookohan esikoinen ikinä, että yks kalia? Saapi virtuaalimotata, jos tämä oli tyhmästi sanottu.
Satujatar, kaikki käy! Mut kaliasta (yhdestä tahi useammasta) ei meidän heebo saa puhua vielä vähän päälle kahdeksaan vuoteen :-)
Hah... Juuri tuosta syystä otin googlen käyttöön kun ei clip artista tikku-ukkoa löytynyt ja itselle iski laiskuus käyttää paintia. Heti tuli sitten tämä vastaan :D
Kiitoksia ukosta. Nyt se tulee minun kotitehtäviini kummittelemaan.
Mahtavaa, anonyymi ja Markus, kun olette keksineet ukkelille käyttöä :-) Johan se tylsistyy muuten.
Kiitoksia, aion käyttää sitä yliopisto-opetuksessa...
Kiitos paljon ukkelista, päätyi powerpoint-esitykseeni!
Kiitokset! Tämä päätyy EU-raporttiin:)
Kiitos, mahtavaa, tämä tulee ravitsemustieteen kandityöhön, jossa käsitellään miesten ylipainon ja hedelmättömyyden yhteyttä. :-)
Mahtavaa, kun ukko näkee maailmaa :-D
Lähetä kommentti