Eilen summailin mielessäni, miten paljon terveemmäksi tunnen itseni. Kahdessa vuodessa on tapahtunut valtavasti parantumista. Lääkitys oli oleellinen apuväline toimintakykyä romauttavien ahdistusten helpotukseen. Ilman suoranaista fyysistä kipua tuottavia ahdistuksia olen jaksanut tehdä töitä sisuksieni parantamiseksi aiemmista vaikeista rasitusvammoista ihan toiseen malliin. Shrinkki on ollut tärkeä helppi myös. Tunnen luottamusta häntä kohtaan eikä häntä tarvitse miellyttää tai viihdyttää. Hän on paikalla minua varten, kuuntelee huolellisesti ja tarjoaa teräviä huomioita ja kysymyksiä. Itse pitää tehdä työt, mutta ulkopuolisesta, fiksusta korvasta on ainakin tälle potilaalle suuresti hyötyä.
Oleellisin apu parantumisessa on kuitenkin ollut SP, joka on jatkuvasti tukenut minua numeroa tekemättä. Tuki ei ole suurellisia tekoja, uhrautumista, hössötystä, hemmottelua tai psykopölinää, vaan täyteläistä arkea, jossa kukaan perheenjäsen ei jää tyhjän päälle roikkumaan. Päivät rullaavat eteenpäin eikä mikään ole vain minun varassani. Kaaos ei ole koko ajan nielaisemaisillaan minua. Arjessa on lämpöä, huumoria, juttelua, yhteisyyttä, tiuskintaa ja riidantynkääkin, ettei mene siirapiksi.
Itsehän olen joutunut sen parantumisen tekemään, mutta ilman apua se ei olisi onnistunut näin hyvin tai ehkä laisinkaan. Tosin minän pohjalle on jostain syystä jumahtanut sellainen voimakas tunne, että elämä on ihmeellinen lahna. Sain sen äidiltä ja isältä aikani alussa ja vaikka ajoittain on ollut halua heittää se roskikseen, en malta, kun kaikki on karmeimmillaankin mielenkiintoista.
Enimmät ystävät olen hukannut kymmenen vuoden ruuhkan aikana. Olen onnekas, silla minulla on useita huippuja kavereita, joiden kanssa voin jutella kunnolla monista asioista. Sellaisia ystäviä, jotka hahmottavat koko kokonaisuutta ja joiden kanssa voin suoraan hypätä tärkeiden asioiden ytimiin ilman ylenpalttista reunojen selittämistä on ehkä yksi tai kaksi. Nyt, yhtäkkiä, kun on tarve jutella semmoisesta isosta asiasta, joka ei kuulu tähän blogiin, en keksi, kenelle soittaisin. Paitsi että kirjoitettuani tämän tajuan, että sille yhdelle voisin hyvinkin. Tuumasta toimeen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
6 kommenttia:
Arvaapa Kaura kuinka voi erään yksi pieni blogipostaus tarjota eräälle toiselle samanaikaisesti sekä henkilökohtaisen hyvän mielen, ilon sen erään toisen onnistumisesta että lisäksi oivalluksen hetken.
Oivalluksella oli jotakin tekemistä sekä sen lahnan että elämän perustavaa laatua olevan mielenkiintoisuuden kanssa, mutta sen sanoiksi pukeminen vie tällä haavaa ihan liikaa energiaa.
Nim. Sunnuntaina töissä
On käynnistynyt jonkinlainen kierre, kun minä puolestani sain hyvää mieltä tästä kommentista! Onneksi sentään tuo sunnuntaina töissä -ajatus toi malttia fiiliksiin :-)
Minäkin halusin sanoa jotain, mutta se ei nyt vaan muotoudu sanoiksi.
Olen iloinen puolestasi!
"Anna hyvän mielen kiertää" - jokaisen omanapajournalistin avainlause!
Ally, kiitos kommentista! Huomaan, että minä usein vastaavassa tilanteessa en sit sano mitn, vaikka tekisi mieli. Sinun toteuttamasi on kumminkin parempi vaihtoehto.
Veera, eiku se kirjoitetaan kansalaisnapa! Paitsi jos muistan väärin.
Turskan kautta vasta ymmärtää suuren lahnan sisälmykset ja saa toutaimet tanaan? Elimäen merkitys ei ehkä olekaan 42, vaan ruijanpallas.
Lähetä kommentti