polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa

tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Täydellinen aikamuoto

Eräskin ausku tänään tukiopetti vapaaehtoisia seiskalaisia ennen koetta. Koulupäivän jälkeen aprillina teinit ovat tietysti herkässä tilassa, mutta en aavistanut sitä, kun laskin aikuisen kypsää ja älyllisen viiltävää leikkiä perfektistä kutsuen sitä pefletiksi. Sitä repeilyn määrää nimittäin ei olisi voinut etukäteen kuvitella, ainakaan näin kokematon tyypähdys. Onneksi en vienyt sitä pidemmälle, esim. pluskvampeflettiin. Vaikka mieli teki. Tyrskinnän lomasta teini sanoi fanittamallani teinitavalla (sellaisella kirjakielisellä, jos tiedätte), että perfekti on niin hauska asia.

Alan löytää itsestäni myös kieliopin opettajaa, vaikka minusta on työlästyttävää jankata yksikön kolmatta persoonaa tai inkubatorista imperatiivia. Pitää etsiä vielä tarkemmin, ehkä löydän vielä semmoisenkin kieliopin opettajan, joka tekee härvelistä mielekkään ja mielenkiintoisen. Onhan kieli systeeminäkin kiehtova, vaikka itse olenkin tällainen pragmaatikonplanttu. Opena lienee hyvä ottaa huomioon molemmat ja vielä muutama muu lähestymistapa.

3 kommenttia:

satujatar kirjoitti...

Muista vain, että minutkin yksi kielen opettaja aikanaan opetti suomeakin ymmärtämään. Avain on siinä, kuinka opettaa. Ja sitten kääpiölle aukeavat taivaan portit!

Siittä vaan, sano!

Sun äitis kirjoitti...

Ulkopuolisen saattaa olla vaikea ymmärtää niitä assosiaatioita, jotka juttusi pyöräytti liikkeelle päässäni.

Eka on aika ilmeinen. Sinä muunsit perfektin pefletiksi, minä puhun pedakomiikasta pedagogiikan sijasta. Mutta ajatteles, jos joku reppana uskoo opettajan auktoriteettiin ja puhuu totena eteenpäin, että oikea kielioppitermi on pefletti ja opettajan harjoittamat vartalonliikkeet ovat pedakomiikkaa?

Mistä tuli mieleen se toinen, eli että mummollani oli tapana käydä permamentissa. Enkä koskaan saanut tietää, uskoiko hän sanan oikeasti olevan permamentti vai hupsutteliko vain (veikkaan kyllä, ettei hupsutellut. Ei ollut sitä tyyppiä)

Ja sitten se kolmas. Meille oli vuosien saatossa ehtinyt Gorban kaa muodostua sellainen tapa, että pois lähteissä saatettiin heihein sijasta huikata: go, went, given. Spögöttomien aloitettua englannin opiskelun PA huolehtivana isoveljenä sanoi, että meidän kannattaisi rajoittaa tuota pahaa tapaa, ettei Spöget vahingossa opi väärin.

Oikeesti mulla oli sulle asiaakin. Spöget oli Jyväskylässä Aivomyrsky-tapahtumassa perjantaina. Siellä oli yks menetelmä, jonka haluan jakaa. Meni jotensakin näin:

Lauma ihmisiä istui piirissä (Spögejä + niitten tiimin pukuompelijatyttöjä lukuun ottamatta kaikki olivat ammattikorkeakoululaisia). Ihmisille jaettiin kortit, joista heidän piti vuorollaan kertoa jotain in English. Ryhmän vetäjä (natiivi engelsmanni) kuunteli selitykset ja rakensi niistä tarinan, josta sitten ohjasi pikku draaman, jonka ne kaikki ihmiset yhdessä esitti englanniksi. Eikä Spöget edes ymmärtäneet hävetä, etkun eihän me osata ja kehdata jne., kun mehän ollaan amiksesta!

Tuon menetelmän onnistuminen tietty riippuu paljon vetäjästä (voisin hyvinkin kuvitella, että tunnen yhden sellaisen tyypin, joka kohta valmistuu englannin opettajaksi ja voisi mainiosti olla just hyvä vetäjä tuollaiseen sessioon). (Sitä paitsi en ole ihan varma, miten se menetelmä tarkkaan ottaen meni, mutta kauheesti pojat siitä innostuivat!)

Kaura kirjoitti...

Satujatar, onneks ei tule suorituspaineita ;-)

SÄ, mä olen noiden omien lapsosten ansiosta oppinut silleen tosikoksi, että pedagogin asemassa ollessani varmistan hauskettavuuden kustannuksellakin, että varppina ei jää vitsailun takia väärinkäsityksiä. Tosin varmaa varppiahan ei ole olemassa. Mulla on taipumusta deadpaniin, joten säännöllisesti mun hassut heittoni joku ottaa tosissaan, ml. "gastroskopiassa on kivaa, suosittelen kaikille".

Pernamentti olis aika hieno väännös myös, hmmmm...

Huippuja assosiaatioita kaik tyynni!

Kaikille opettajille, jotka saavat suomalaiset puhumaan englantia häpeilemättä, pitäisi antaa mitali! Kuulostaa kyllä tosi hyvältä tuo, että rakennetaan juttu täysin osallistujiin itseensä ja heille relevanteille, tutuille asioille. Korvan takana on onneksi tilaa, sillä idikset ihmisten puhuttamiseksi ovat timangia! Tuossa tulee vielä hyvin tutustumista ja ryhmäytymistä, jos en väärin tulkitse.

Blog Widget by LinkWithin