Nuorena olin pari kesää töissä elintarviketehtaissa (terkut Hiipinälle, joka oli niistä toisessa myös kesähommissa). Sieltä jäi tuntuma siihen, mitä liukuhihnatyö ja kellokortin klonksuttelu on ja mitä tarkoittaa työtä haittaava nokkimisjärjestys.
Valitettavasti makkaratehdasmainen liukuhihna-ajattelu ei enää pitkään aikaan ole ollut vain Saarioisten ja vastaavien tuotantolaitosten etuoikeus. Omissa asiantuntijatöissäni käyttöohjeiden väsääjänä sekä suunnittelijana makkaratehdasihanteita alettiin toteuttaa jo joitakin vuosia sitten. Luova, itsenäinen, vaihteleva työ muutettiin tehokkuuden nimissä lauantaimakkarapätkien valmistukseksi. Minusta kyseinen makkara on pahaa ja ikävää mössöä! SP:n työpaikalla on samantapaista suurta "parannusta" (kovapalkkaisten insinööri-konsulttien mielestä) toteutettu myös jo hyväsen aikaa. Makkarameininki näyttää näivettävän työpaikkoja tuolla ja täällä. Kai se on hyvä idea niiden mielestä, joiden ei tarvitse olla siellä liukuhihnalla, mutta kaikki työt eivät mahdu makkarankuoriin!
Toivon mukaan oppijat ovat niin änkyrää porukkaa, että opetustyöstä ei ihan äkkiä saada lauantaimakkaran tuotantolinjaa.
Nyt yritän vähän makkaroida kradua, jotta saan sen pakettiin. Kirvestä luovuudelle tässä vaiheessa, kun päiviä on enää...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
1 kommentti:
Elintarviketehtaassa työskentely innoitti kummasti opiskelemaan;) Nykyään, kun minulla on mielenkiintoinen ja kohtuupalkattu duuni, kunnioitan suuresti naisia, jotka vuodesta toiseen jaksoivat raahautua siihen firmaan surkealla palkalla tekemään tylsiä töitään. Millaista olisi mennä joka aamu työhön ja odottaa vain pääsevänsä pois?
Lauantaimakkara sen sijaan on suurta herkkuani. Ostan sitä ehkä kerran kahdessa vuodessa ja syön kaiken kerralla.
Lähetä kommentti