Pää edellä kirjamereen

Nyt se kirja loppui. Olen lukenut nautiskellen monia kirjoja lapsille ääneen, mutta tämä oli erityinen. Sopiva nautittavaksi pieninä palasina hyvässä seurassa rauhalliseen tahtiin, että ehtii ottaa vastaan ajatukset, tunteet, sävyt ja huumorin. Ilmeisesti kirja myös osui juuri sopivaan kohtaan minun ja tyttären elämässä.

Yhdessä Tosikoisen kanssa tekstit avautuvat ihan uusilla tavoilla ja kirjat antavat jutteluihin lisää ytyä, eli luultavasti mekin avaudumme toisillemme uusilla tavoilla kirjojen ansiosta. Kesti kauan ennen kuin Esikoinen oppi iltasatumeiningit, mutta nyt hänkin haluaa oman annoksensa nukkumaanmenon aikaan. Voimme vain arvailla, mistä hän pitää, mutta ainakaan hän ei vastusta Risto Räppääjiä, Muumeja tai vastaavia.

Itsekseni ja ääneti luen niin nopeasti, että sellaiset tiiviit ja vaikeasti avautuvat tekstit, jotka vaativat täyttä pysähtymistä, eivät ole otollisia. Pitkä muoto on, sen voi tarvittaessa lukea useaan kertaan ja kiinnittää huomiota joka kierroksella vähän eri asioihin. Ehkä vielä joskus opin lukemaan runojakin, mutta nyt haluan lukea ahmien proosaa ja rakentaa siitä maailmoja mieleeni.

Nyt aloitin lupaavan oloisen, lastenosastolta kannen perusteella nappaamani Klaus Hagerupin kirjan Kanit laulavat pimeässä. Sen päähenkilö on jotenkin tutunomainen tyttö, joka on hullaantunut kirjoihin ja kokee niiden maailman todellisemmaksi kuin kirjojen ulkopuolisen.

Hän luki vuoteessa heti herättyään aamulla. Hän luki hampaita harjatessaan. Hän luki aamiaispöydässä, hän luki koulumatkalla, hän luki bussissa matkalla koulusta kotiin, hän luki päivällispöydässä, hän luki illat pitkät, hän luki vuoteessa ennen nukkumaanmenoa. [...] Tietenkin hänellä oli läksyjä, mutta ne sujuivat kuin itsestään, tarkoittihan läksyjen tekeminen vain entistä enemmän lukemista. (s. 11, suomennos Katriina Savolaisen.)

Lähtöasetelma on erittäin lupaava, joten siirrynkin opuksen pariin ja yritän olla valvomatta kovin myöhälle sen ääressä. Huomenna pitää nimittäin olla reippaana vastaanottamassa onnetuslauluja perheeltä, kun siirryn taas tukevammin keski-iän puolelle.

Seuraava hankkeeni on hankkia äänikirjoja, sulloa niitä pipodiskoon ja käydä niiden tahdissa lenkillä. Haluan kokeilla, millaiseksi tekstin vastaanottaminen tulee, kun liikun ja aistin ympäristöä samalla. Sitä paitsi tällä erää pitää olla erityinen motivaatio tehdä mitään, minkä aikana ei voi lukea tai kirjoittaa.