Suloinen väsy

Kaikki siellä kuitenkin taas miettivät, että millähän mallilla meitsin väsytilanne mahtaa olla. Joten tässä raportti.

Vapaapäivän vietto kotikaupunkiturismin merkeissä on ihan oikein. Kävin sijaispankin haastattelussa, joka oli lyhykäinen, mutta informatiivinen tilaisuus. Sen aikana ehdimme haastattelijan kanssa piipahtaa hiukan sivuraiteellakin. (Ja keskustella karuista asioista, jotka saattavat täräyttää arvomaailmaa terveempään suuntaan, vaikka ne jättäisikin mieluummin kokematta.) Haastattelija teki pätevän, avuliaan ja ystävällisen vaikutelman ja sitähän me aina diggaamme täpöillä.

Nautiskelin myös pitkään himoitsemaani sushia puistossa kirjastosta noukkimaani dekkaria lueskellen ja aurinko paistoi suloisesti. Sitten kohtasin puolimaratoonarin, jonka kanssa pasteerasimme, istuskelimme ja juttelimme ummet sekä lammet, kunnes joku oli salaa kääntänyt viisarit puoli yhteentoista! Konnamaista! Eikä tarvinnut edes ämpäröitsemään heittäytyä. Ei tankojuoppoutta! Sivumennen, tarvittiin taas kaveria muistuttamaan, miksi loppukesästä voi olla erityisen ahdistavaa. Koulut. Enkä nyt puhu niistä kouluista, joissa itse toivon mukaan olen opena, vaan niistä, joissa olin oppilaana. Muisto pysyy valitettavan tiukassa ja tulee kummittelemaan loppukesästä aina sekä aina.

Nyt haukotuttaa, jotta on leuka reveta ja saatan ehkä kesken bloggauksen nukah