Vaietaan kahdessa lokissa, mutta ei ilkeästi

Kahden blogin loukussa on yllättävän helppoa olla päivittämättä kumpaakaan. Nerokasta! Olen ns. vähän väsynyt eikä mikään edes huvita. Tämä on todennäköisesti väliaikaista, niin kuin kaikki on vaan. Mutta vielä väliaikaisempaa kuin elo ihmisen huolineen murheineen, koska aina lyttypyttyilyn jälkeen tulee pongahdus normaaleihin mittoihin. Tuleehan?

Luin Virpi Hämeen-Anttilalta tämmöistä tuoreesta Hyvä Törveys -lehdestä, jossa tunnetut tyypit luettelevat kolme voimanlähdettään (9/2008):

Saan voimaa positiivisista ihmisistä. Näitä ovat perheenjäsenet, mutta myös muut. Stressattuna ja masentuneena yritän hakea sellaisia ihmisiä, jotka ovat ilon tuojia: innostuneita, huumorintajuisia ja myönteisiä. Heistä saan voimaa ja he saavat uskomaan elämän merkityksellisyyteen. Jo heidän ajattelemisensa riittää piristämään.

Käänteisesti yritän välttää negatiivisia, arvostelevia ja ilkeästi puhuvia ihmisiä, heidän mielipiteitään ja ajatusmaailmaansa.

Aiemmin minua olisi jo ilskottanut riittämiin juttuidea, jossa haastateltavilta udellaan kolme voimanlähdettä ja olisin jo siitä lohkaissut muutaman valikoidun vinoilun. Nyt en edes hätkähtänyt voimanlähteistä ja sitä paitsi koin samastumista tuohon ilkeyden välttelyyn ja innostuneen, hauskan ja myönteisen asenteen haeskeluun - etenkin masentuneena. Aiemmin olisin saattanut epäillä mokomaa pyrkimystä tylsäksi sievistelyksi, pään puskaan laittamiseksi, teeskentelyksi, hurskasteluksi ja ties miksi. Sillä tavoin olisin lähinnä kai selitellyt itselleni, että olen ihan jees, vaikka ajoittain harrastuksekseni ruiskutan myrkkyä hampaitteni välistä. Selittelyä tarvitsin siksi, että harrastamani ilkeys sittenkin tuottaa sisäistä vaivaa ja kiusaannusta, häpeää ja katumusta. Ja syö naista sisäpuolelta.

Vittuilu on suosittua viihdettä ja ilkeys rakentaa hienon suojamuurin ihmisen ympärille. Ilkeyden tavallisuus tekee vaikeaksi sanoa suoraan asioita, kun helposti epäillään sarkasmista. Yritin kolme kertaa äskettäin bileissä lausua kohteliaisuuden ihanalle naiselle, mutta tämä luuli minun koko ajan vittuilevan! Aargh! Suomessa ei kai olla vielä ihan niin pahalla tolalla kuin Brittilässä, jossa median tärkeimpiä tehtäviä on vittuilla mahdollisimman ankarasti ja laajalti kaikille tahoille ja kansa tietysti seuraa perässä. How boring is that? Ihmisten repiminen ja roiskiminen on helppoa ja tehokasta, toiseen suuntaan toimiminen paljon vaikeampaa, mutta juuri siksi mielenkiintoista. Ja miten tehdä sitä tyylikkäästi ja särmikkäästi sekä tietysti rehellisesti hapanimelyyteen sortumatta?

Itte voisin säästää purevuuden, sarkasmin ja muun vastaavan tehdäkseni aiheellisesta rakenteiden, käytäntöjen, asenteiden ja asetelmien kritiikistä tehokkaampaa ja hauskempaa? Tuskinpa se rakentaa ketään yksityisiä ihmisiä, jos olen heille ilkeä nenän edessä tai selän takana. Eikä se edistä ihmisryhmienkään oloa, jos haukun niitä mehevin sanankääntein. En tosin halua alkaa vältellä ketään sillä perusteella, että hän on nyt hyi liian negatiivinen. Olen nähnyt negatiivisuusleimaa käytettävän lyömäaseena asiattomasti, joten yritän itse olla todella tarkkana ennen kuin alan heilutella leimakirvestä sinne sun tänne. Itsekin sitä paitsi olen aina ollut monenlainen. Innostunut sonnitar ehkä enemmän kuin mörkki örkki.