Olin tänään kuvattavana vaalimainosta varten (no nii-in, hoh hoo, jaa jaa) muiden ehdokkaiden kanssa ja jälkikäteen totesin voimakkaan, tutun, mutta aina yhtä oudon tunteen olleen vahvaa ulkopuolisuutta. Hämmästelin tätä SP:lle, joka sanoi, että X-puolue on nykyään samanlainen kuin muutkin. On hauskaa, miten paljon asioita voi jättää sanomatta, kun on ollut toisen kanssa kauan. Tuosta välistä puuttui seuraava repliikki: "Ammattimaisille poliitikoille ihmiset ovat välineitä ja heihin sijoitetaan resursseja sen mukaan, onko heistä kenties hyötyä omalle poliittiselle uralle." No, tuo on toivon mukaan ankara kärjistys, mutta toisaalta on selvää, että on pakko priorisoida, jos elämä huuhtoo nenän eteen tauotta ihmisiä vuolaina virtoina. En halua itselleni sellaista priorisointipakkoa.
polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa
keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



7 kommenttia:
Mä olen työni puolesta tavannut aika monta poliitikkoa, ihan huipullakin olevia. Kaikki ovat olleet kamalan tavallisia. Mä en pidä poliitikkoja ensisijaisesti oman edun tavoittelijoina, vaan lähinnä aktiivisina kansalaisina, jotka haluavat ottaa vastuuta, hoitaa yhteisiä asioita ja tehdä joskus epämiellyttäviäkin päätöksiä. Aika harva pääsee huipulle, suurin osa poliitikoista puurtaa kotikuntansa valtuustoissa, mikä ei ole ihan aina kovinkaan kiitollista hommaa.
Vois mailitse varmaa paljastaa ton X-puolueen kans?
Heheh, kromosomipuolue. Tsihii.
Sinäkin Brutukseni. :-o
Mulla on iso lauma kannustettavia kavereita kummallisvaaleissa, mutta heistä kukaan ei saa ääntäni - veivät viranomaiset pirulaiset äänioikeuden moisissa.
No jaa, eiköhän poliitikot ole oman edun tavoittelun suhteen aika lailla samanlaisia kuin muutkin tallaajat, ei pahempia muttei parempiakaan.
Verrattuna vaikka äänestäjiin.
T: Nipsu
Joo, Hiipinä, mäkin olen tavannut aika monta poliitikkoa ja todennut, että he ovat tavallisia ihmisiä samalla tavoin kuin kaikki muutkin ihmiset. Ehkä tämä on jollekulle uutinen? :-D
Tolkuttomissa ihmisvirroissa uiskennellessa tavalliselle ihmiselle tulee todennäköisesti tarve priorisoida kontakteja. Jos tavallinen ihminen -poliitikko osaa napsauttaa läsnäolon päälle, hän osaa napsauttaa sen tarvittaessa pois. Mikä saattaa tuntua vieraannuttavalta siitä ihmiseltä, jonka kohdalla se napsahtaa pois.
Politiikka on epäkiitollista, hidasta hommaa, joka vaatii äärimmäisen pitkää pinnaa ja jaksamista lobata, myydä pärstää ja ajatuksiaan, oppia hallitsemaan nopeasti isojakin kokonaisuuksia, pelatakin ja sietää omista poikkeavia näkemyksiä jne. jne. Eikä se palkkiopuoli ole kovin ihmeellinen.
Onko Hiipinä sinusta oman poliittisen uran edistäminen sama asia kuin oman edun tavoittelu? Minusta ei. Oman poliittisen uran edistäminen tai laajemmin oman puolueen tai aatteen aseman edistäminen lähtevät tavallisesti siitä pyrkimyksestä, että halutaan saada omasta mielestä tärkeitä asioita eteenpäin. Siksi minäkin olen vaaleissa, että voisin äännellä vammaisasioista.
Minusta ei oikein ole viemään omaa pärstää eteenpäin, joten pitää tehdä toisenlaisia manöövereitä äännelläkseen kuuluvasti. Mutta vaalit ovat kohtalainen mahdollisuus saada ajatuksiaan kuuluville, kun ihmiset ovat kiinnostuneita ja on helppo pälpättää vaikkapa torilla luokseni hakeutuvalle ihmiselle.
Zepa, ei o vaikeaa arvata :)
Tuuli, täysin epistä tuo äänen vienti!
Nipsu, mäkin tuumaan, että poliitikot eivät ole erillinen ihmislaji :)
Oman (poliittisen) uran edistäminen voi olla myös oman edun tavoittelua. Ei välttämättä aina, ja voihan joskus olla niinkin, että poliitikon "omasta" edusta hyötyy myös hänen viiteryhmänsä.
kyllä työ poliitikan parissa (ja pienempikin puuhastelu) on pitkäjänteistä puuhaa eikä mitään hihhulointia. etenkin kunnallispoliitikolta edellytetään juuri tuota pitähköä pinnaa ja kykyä paneutua asioihin, jotta saisi oikeasti myös edistettyä jotakin.
se on aika yleinen harha, että demokratia ja sen toteutuminen on helppo juttu. tosiasiassa silloin kun toimitaan demokratian hengessä asioita on tarkasteltava usealta eri kannalta, on kestettävä sekin ettei asiat etenekään mitenkään itsestäänselvästi kovin nopeasti - se on työlästä.
menestystä vaaleissa ! sinun kaltaisiasi tarvitaan.
Lähetä kommentti