polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa

keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Vuoden 2008 viimeinen päivä

Nenän eteen putosi yhtäkkiä vuoden viimeinen päivä. Olimme lasten kanssa ennenkuulumattoman reippaita ja pääsimme päiväpukeisiin jo ennen aamupalaa! Kysyin lapsilta, haluaisivatko he aamuteetä ja tyypit innostuivat. Ajoittain mietin, että voisi ottaa iltateen (aamutee vie liikaa aikaa, jota arkiaamuisin ei ole) vaikka säännölliseksi tavaksi, kun lapsuudenkaverini Hannelen perheessä se oli jotenkin niin ihana juttu.

Kadehdin heidän siistiä keittiötään ja siistiä kerrostalokotiaan ja Hannelen omaa siistiä huonetta ja Hannelen puhtaita, siistejä vaatteita ja sitä, kun joku natkutti kotiläksyistä ja sitäkin, että Hannele sai olla aivan yksin huushollissa kaiket iltapäivät. Jälkikäteen ajatellen en kuitenkaan vaihtaisi boheemia suurperhelapsuutta, vaikka siinä oli sotkuiset puolensa. Luultavasti Hannele kadehti sitä, etten koskaan joutunut palaamaan koulusta tyhjään kotiin enkä tarvinnut avainta kaulaan. Olisin sitä paitsi hukannut avaimen vähintään kolme kertaa päivässä. Muistan aina sen, kun menimme sukkasillamme juhlasaliin presidenttien muotokuvien ohi ja Hannelen sukat olivat kauttaaltaan aivan valkoiset!

Tee oli hyvin hyvää, paitsi Tosikoisen mielestä. Hän on kai tottunut mustaan. Tee kävi karvaaksi minunkin suussani, kun luin lehdestä, että TAYS:n synnytysvalmennus siirtyy nettiin (YLE:n uutinen). Kreit. Synnytyksen voisi myös siirtää nettiin, koska aivan kaikillahan on se netti ja nykyään on näitä kauko-ohjattavia leikkausrobotteja. Semmoisen voisi hyvin kyörätä kotisynnyttäjälle, jos tulee kriittinen paikka ja lääkäri voisi sitten netin kautta tehdä keisarileikkauksen.

Kaikki eivät ehkä kaipaa valmennusta, mutta uskoakseni suurin osa ensimmäistään odottavista pariskunnista hyötyy siitä, että on käynyt paikan päällä katsomassa, mihin pitää mennä tosipaikan tullen, millaista synnytysvastaanotossa ja -huoneessa sekä osastolla on, mihin voi paikoittaa auton, millaista väkeä siellä on ja saada livenä tietoa ihmisiltä, jotka aktiivisesti tekevät työtä synnytyksen ympärillä. Netissä kuulemma voi esittää kysymyksiä kätilöille ja kätilöt vastaavat, jos suinkin ehtivät. Tuskin ehtivät, kun puutteellisen valmennuksen saaneet tarvitsevat enemmän apua työvoimalta.

Suuren Laman aikaan aloitettiin hölmöläisten peitonpidennys sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä opetuksessa ja näköjään sille keksitään yhä uusia muotoja.

Nyt keskusteluun osallistuu vaahto suussa joku 70-luvun äiti, joka pitää ihan turhina mokomia valmennuksia, koska hänkin selvisi ihan hyvin ilman mitään paapomista. (70-luvulla tosin saattoi olla selvästi enemmän paapomista kuin nykyäideillä, kun nyt sairaalasta heitetään pellolle salamana synnytyksen jälkeen ja epäilenpä, että neuvolapalvelutkin ovat nykyään korkeintaan samalla tasolla.) Harmi, että keskustelussa on mukana enää vähemmän niitä, jotka viimeisillään raskaana raahasivat korpikuusen kyyneltä liikaa siemailleen puolisonsa pahnoille nukkumaan, hakkasivat jäähän avannon vettä saadakseen, pilkkoivat puut, lämmittivät saunan ja pyöräyttivät sitten esikoisensa saunan lämmössä naapurin mälliä mäystävän eukon avustuksella. Hyvin pärjättiin ja lapsista tuli kunnon ihmisiä!

Mutta se viimeinen päivä. Olen ajatellut tätä vuotta ja siinä on vaikka kuinka monta kohokohtaa. Minäminään liityviä ovat Armour Thyroid ja entistä selvästi rasvaisempi ruokavalio, joiden ansiosta olen virkeämpi, terveempi ja jopa monta kiloa solakampi kuin pitkään aikaan. Kiitos ja ylistys, olen saanut työkuntoni takaisin ja olen jopa jaksanut tehdä erittäin vaativaa erityisopettajan duunia uuvahtamatta ja menettämättä järkeäni ja lisäksi todennut hieman yllättäen, että osaan työskennellä luontevasti nuorten kanssa.

Teinit näköjään ovat ihmisiä siinä kuin muutkin ja heidän kanssaan pärjää niin kuin ihmisten kanssa nyt pärjätään, joskin puuttua pitää enemmän open asemassa kuin toisenlaisessa suhteessa. Aika kova sana on se, että kuuntelee kunnolla eikä ryntää saarnaamaan ja suuttumaan joka asiasta. Pick your battles -sääntö kasvatuksessa pitää mitä suurimmassa määrin paikkansa myös teinien kohdalla. Olen kuitenkin jaksanut komentaa lätsää pois päästä sata kertaa päivässä, vaikka se ei ole kovin tärkeää mielestäni. Olen motivoinut itseni niin, että kun kakarat saavat kapinoida päähineillä, heidän ei tarvitse turvautua oikeasti haitallisiin konsteihin. Kelpaa minulle kyllä sekin peruste, että me aikuiset pidämme yhdessä huolta koulun sääntöjen noudattamisesta. Se luo hyvää struktuuria, kun säännöt ovat kohtuullisia ja järkeviä.

Lapset ovat venähtäneet pimeitä määriä. Esikoinen on opetellut uusia sanoja ja sitä on kuulkaat ilo katsoa, kun 10-vuotias opettelee puhumaan! Tosikoinen on myös kasvanut hurjasti ja keskustelumme tulevat yhä kiinnostavammiksi, roolileikit ja sadut polveilevammiksi. Ensi vuonna vain lisää sitä samaa, vaikka Esikoisen ihana puheterapeutti joutui siirtymään pois tästä kaupungista.

Huomenna aloitamme taas SP:n kanssa monia tahoja ärsyttävän tipattoman tammikuun. Hähä, repikää vain verkkarinne, me välttelemme tippoja niin paljon kuin meitä huvittaa. Vuosi vuodelta minua kummastuttaa yhä enemmän, millaiset asiat kaivelevat toisten ihmisten napoja. Tekee mieli komentaa naurettavista asioista ärsyyntyviä aikuisia hankkimaan Oikeita Ongelmia (TM) tai suuntaamaan tarmoaan vähän oleellisempiin asioihin. Olen aika varma, ettei komentaminen auta. Siispä siirrän minäkin tarmoni johonkin muuhun kuin älyttömistä asioista hermostuvien ihmisten takia hermostumiseen, koska muuten joudun hermostumaan myös itseeni eikä sitten taas kenelläkään ole kivaa. En voi tietenkään toisten ihmisten puolesta päättää, mistä he ovat oikeutettuja hermostumaan, mutta että jonkun muun tipattomasta tammikuusta... No, ehkä tässäkin pätee se lätsäsääntö, että kun he hermoilevat tt:n viettäjistä, he pysyvät poissa todellisesta pahanteosta.

Hyvää vuotta 2009 kaikille! Herkullisia hermostumisia ja vielä makoisampia ilahtumisia sekä kasa sielunrauhaa itse kullekin! En tiedä lupausten teosta, mutta meillä suunnitellaan, että SP tekee vähemmän töitä ja minä enemmän liikahtelua. Haluan myös vihdoin hankkia polkupyörän peräkärryn! Likka ei mahdu enää sullomatta istuimeen, mutta peräkärryt vetävät jopa 45 kiloa. Jos Tosikoinen mahtuu olemaan kärrissä, sinne menevät ruokaostoksetkin samaan. Jos jollakulla olis hyvää vehjettä myyrä tai suosittaa, kommenttiloodailu olis kiva ylläri!

15 kommenttia:

en finne igen/ruotsinsuomalainen kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta itsellesi ja perheelesi!

Kaura kirjoitti...

Kiitos Ritu! Sinulla oli aivan ihana uudenvuodenpostaus, joka teki syrämelle hyvää. Kannattaa lukea! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Iloista uutta vuotta sinulle ja perheellesi ja kiitoksia aina ajatuksia herättävistä kirjoituksistasi!

SusuPetal kirjoitti...

Voimallista uutta vuotta 2009, Kaura!

Pilve kirjoitti...

Onnekasta Uutta Vuotta Sinulle Kaura ja perheellesi!!

Kaura kirjoitti...

Kiitos Anonyymi! Täällä on ihan outoja anonyymejä, kun ne eivät hyökkäile tai nillitä :-) Kiitos siitäkin!

SusuPetal, diggasin myös sun teemakirjoitustasi uuveelle. Itse asiassa tosi moni on nyt kirjoittanut ihan huippiksia juttuja! Käykää vaikka mun tolkuttomasta, mutta silti vielä puutteellisesta blogirullastani kattomassa. (Josko vaikka laittaisin sen tuohon sivuun. Tosin kyllä sen löytää Blogger-profiilistakin.)

Kiitos samoin myös sulle, Pilve! Erittäin mainiota, kun tänne kommentoi tai ilmoittautuu lukijaksi mielenkiintoisia blogeja kirjoittavia ihmisiä, koska eihän teitä löytäisi kovin helpolla tuolta valtavasta tarjonnasta! Suosittelen myös Pilven teemapostausta!

Anna P kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta teidän perheelle, sinun kirjoituksistasi saa aina ajateltavaa ja usein hyvän mielenkin!

Meillä on Spectrumin kärry, joka muuten kävi jo keväällä ahtaaksi keskikokoiselle nelivuotiaalle kypärä päässä. En tiedä, miten välttämätön se kypärä kärryssä on, mutta ehkä niitä olisi vähän korkeampiakin malleja, kannattaa kokeilla. Liikkeellelähtökitkaa on vähän, ja ylämäet takkuavat kuorman kanssa, mutta muuten kärry on ihanan keveä!

Kaura kirjoitti...

Kiitos, Anna! Spectrum ei sit meidän hujopille ainakaan käy, tykkään sitä kypärää käytättää. Muistelen jossain sikakalliissa malleissa mainostetun, että semmoinen kohouma olisi kuomussa kypärämukavuutta varten. Mukavaa kuulla oikeista käyttökokemuksista. Oletko käyttänyt kärriä kauppareissulla?

Istuin on siinä mielessä kärryä kurjempi, että se heikentää tasapainoa. Etenkin lasta istuimeen ja pois asennellessa aina pelottaa, että koko höskä kaatuu. Kuitenkin fillari on mitä loistavin vehje kuskata pikkulasta, kun matkaa on alle neljä kilsaa pyörätietä.

antitäti kirjoitti...

Mahtis uutta vuotta! TAYS kolahti pahasti tännekin. Tietoa on maailma täynnä, mutta kun on varovasti avannut oven ja livahtanut mahan kanssa jännittämään huoneeseen, joka on täynnä valaita, katsellut ja kuunnellut toisten pelkoja ja epävarmuutta, kysynyt tyhmiä toisten mallista rohkaistuen... Sitä ei netissä voi korvata. Eikä roboteilla.

Zepa kirjoitti...

(ryms ryms) Joo, peräkärryä ei ole. Mutta kiitos tähän mennessä, ja hyvää tulevaa!

Karpalo kirjoitti...

Antoisaa tipatonta tammikuuta. Omia tapojaan ja riippuvuuksiaan on hyvä välillä tarkkailla, että tietää missä mennään.

Tsemppiä niihin hetkiin kun mikään ei tekisi parempaa kuin lasillinen viiniä.

Koska meikä elää kokonaan alkoholitonta elämään, mutta muita riippuvuuksia riittää, olen päättänyt tänä vuonna pitää tippaleivättömän tammikuun. Tippaleiviksi lasketaan kaikki makeiset, suklaa, lisätty sokeri, keksit, pullat ja kakut ja suolaiset sipsit ja keksit myös. Eli pahimpia hiilareita vähän vähentelen, vaikken atkinsille ryhdykään.

Aloitin tippaleivättömyyden viime lauantaina heti tapanin jälkeen. Hetkittäin ollut hankalaa kuten luopuminen aina, mutta kyllä se tästä ja jos tammikuu sujuu hyvin saatan pitää perään herkuttoman helmikuunkin.

Hyvää uutta vuotta.
Karpalo

Polga kirjoitti...

Mulla on välillä tipattomia kuukausia, mutta en pahemmin mainosta asiaa... kukaan ei tiedä, huomaa eikä välitä. Juon kaffetta tms. Että näin...
Ei oo kärriä täälläkään, valitettavasti.
Ja nettivalmennus - voihan vee! No, ei mekään saiskuun päästy, nähtiin viiteot ja muut kyllä....
Kaikkea mukavaa kuitenkin ensi vuodelle(kin)! >o< Vinskilt kaa...

KirsiM kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta sulle, Kaura. Terveyttä ja iloista mieltä :)

Anna P kirjoitti...

*nolo* Oli mulla kerran säkillinen ostoksia kaksivuotiaan seassa siellä kärryssä. Yleensä kuljetin kaksi- ja nelivuotiaitani. Sittemmin siirsin 2,5-veen istuimeen ja isompi saa polkea itse, tosin matkaa onkin tavallisesti alle kilometri. Onneksi tämä pieni 13-kiloinen ei vielä hirveästi tasapainoa hetkauta, isomman kanssa olisinkin ollut helisemässä. Koin kärryn hankalaksi, kun se piti ahtaa päiväkodin portista sisään, kun jätin sen päiväksi sinne - muualla siinä on omat pysäköintiongelmansa. Eniten kärrystä nautin kotiäitiaikana, kun suhailtiin puistoissa, muskareissa ja sellaisissa, joissa tilaa riitti. Mutta minä olenkin henkilöitä, joille kaikki on aina pikkuisen vaikeaa :D

Kaura kirjoitti...

Antitäti, sitäkin tuumaan, että kaikilla ei ole tuosta vain pääsyä nettiin tai matalaa kynnystä käyttää nettipalveluja.

Zepa, olis kyllä päheää, jos huristelisit kissat peräkärrissä Hgin keskustaa ees taas!

Karpalo, tippaleivättömyys kuulostaa loistavalta! Olen ihmetellyt omalla kohdallani, miten makeasta erkaantuminen tapahtuu ja nyt suurin osa makeista, joita joulunakin tarjotaan, tuntuu suussani ällömakealta! Lisäksi olen ilokseni uudelleen ihastunut mustaherukoihin enkä edes puolukoihin kaipaa kovasti makeutta (vähän sentään, esmes palan banaania) ja jugukin menee tuosta vaan raakana. Ihmiset on totutettu valtavaan imelän määrään, sen huomaa, kun joskus turvautuu kaupallisiin makeisiin. Onneksi kunnollinen tumma suklaa on makeudeltaan yleensä oikein passelia :-) Olen kyllä paljon, paljon virkeämpi ilman tyhjiä hiilareita! Tämähän vaihtelee ihmisestä toiseen, mut ei kai ole niin harvinaista.

Polga, se on mahtavaa, että pystyy tuosta vaan pitämään tipattomia kuukausia. Se, että pidän tipatonta tammikuuta, paljastaa, että multa se ei onnistuisi. Jos mulla ei olisi ongelmaa alkoholinkätyöstäni, ei tarvitsisi turvautua tämmöisiin tipattomuuksiin. Silloin kun ei ollut ongelmaa, en turvautunut. Haluan kuitenkin yrittää tehdä tälle holiasialle edes jotain ennen kuin siitä tulee iso ongelma. Uskon, että ongelmaan tarttuminen silloin, kun se on pieni, kannattaa.

Tipaton kuukausi ei ratkaise sinällään mitään alkoholin terveysongelmia, se ei tee mitään valtavia muutoksia. Minä pyrin vain siihen, että katkaisemme miehen kanssa haitallisen tavan. Niin helposti ehdollistuu siihen, että hakee pikarentoutumisen viinipullosta, että sitä sitten hakee joka halvatun ilta. Haluan eroon siitä! Haluan tönäistä itseäni etsimään muita rentoutumisen muotoja! Haluan myös tukea puolisoa samassa hommelissa.

Jaahas, läks ny rönsyämään.

Olen siis yhtä aikaa kade ja iloinen, kun moni ei tartte tipattomuutta mihinkään!

Vinskille terkkuja, että jatkossakin pysyttelee pois pullolta ;-)

KirsiM, siinä on kova kaksikko eikä nyt näytäkään hullummalta. Niitä samoja myös teille päin!

AnnaP, tuo on aivan ihanasti sanottu: minä olenkin henkilöitä, joille kaikki on aina pikkuisen vaikeaa. <3 Ja niin tuttua! Joskus puuskahdan itselleni, että eikö nyt vain voisi hoitaa hommaa, kun muutkin kerran hoitavat tuosta vain... Hyväntuulinen suhtautuminen asiaan voiskin olla parasta, kun ei se itse asia nyt mihinkään näköjään muutu :-D

Blog Widget by LinkWithin