Eilinen kuolemanpelon mietiskely tuotti valtaisan euforian tänään. Tok tok. Totesin vain, että hitto, kun elämä on hienoa ja kaikista kolotuksista ja vaivoista huolimatta hymyilin niin valoisasti koko matkan koululta proffalle, että satunnaisten vastaantulijoiden teki ilmiselvästi mieli soittaa piipaa-auto paikalle. Olen innoissani uusista tehtävistä samalla, kun tuntuu haikealta lopettaa tämä työ. Toisaalta jo aloittaessani tiesin tämän homman ajastansa loppuvan eikä erityisopena ole tulevaisuutta, jos ei ole pätevyyttä. Pätevyys hankkimus. Lipastolla tunsin oloni harvinaisen tervetulleeksi!
Samaan aikaan, kun riemuitsin näitä kaikkia, mietin kevyesti, että ennen olisin jarrutellut ilakointia, koska kaikissa jutuissa on varjopuolensa ja pälä pälä. Nyt tiesin, että ehdin murehtia niitä varjopuolia ajastaa, nyt saan nauttia hyvästä niin paljon kuin, kekkeles, huvittaa. Katsoo vain vähän, etten paukahda.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
2 kommenttia:
Pirä toi, jolu tulossa.
Katselin muuten eilen vahingossa vanhoja kuvia. Siis VALOkuvia, albumista. Vuonna 2002 Birdyllä ja baarissa otettu sarja, jossa mm. teikä ja meikä, on viimeinen paperikuvasarja. Kaikki loput on valuneet vain nettiin... toisaalta vähän haikeaa, toisaalta mitä väliä.
Joo, epäilen, että ihmisen pääkopan sisälle on integroitu sellanen pieni sääkone. Joskus on sen auringonki paistettava ku räntäkone joutuu lataa akkujaan.
Lähetä kommentti