Nenän eteen putosi yhtäkkiä vuoden viimeinen päivä. Olimme lasten kanssa ennenkuulumattoman reippaita ja pääsimme päiväpukeisiin jo ennen aamupalaa! Kysyin lapsilta, haluaisivatko he aamuteetä ja tyypit innostuivat. Ajoittain mietin, että voisi ottaa iltateen (aamutee vie liikaa aikaa, jota arkiaamuisin ei ole) vaikka säännölliseksi tavaksi, kun lapsuudenkaverini Hannelen perheessä se oli jotenkin niin ihana juttu.
Kadehdin heidän siistiä keittiötään ja siistiä kerrostalokotiaan ja Hannelen omaa siistiä huonetta ja Hannelen puhtaita, siistejä vaatteita ja sitä, kun joku natkutti kotiläksyistä ja sitäkin, että Hannele sai olla aivan yksin huushollissa kaiket iltapäivät. Jälkikäteen ajatellen en kuitenkaan vaihtaisi boheemia suurperhelapsuutta, vaikka siinä oli sotkuiset puolensa. Luultavasti Hannele kadehti sitä, etten koskaan joutunut palaamaan koulusta tyhjään kotiin enkä tarvinnut avainta kaulaan. Olisin sitä paitsi hukannut avaimen vähintään kolme kertaa päivässä. Muistan aina sen, kun menimme sukkasillamme juhlasaliin presidenttien muotokuvien ohi ja Hannelen sukat olivat kauttaaltaan aivan valkoiset!
Tee oli hyvin hyvää, paitsi Tosikoisen mielestä. Hän on kai tottunut mustaan. Tee kävi karvaaksi minunkin suussani, kun luin lehdestä, että TAYS:n synnytysvalmennus siirtyy nettiin (YLE:n uutinen). Kreit. Synnytyksen voisi myös siirtää nettiin, koska aivan kaikillahan on se netti ja nykyään on näitä kauko-ohjattavia leikkausrobotteja. Semmoisen voisi hyvin kyörätä kotisynnyttäjälle, jos tulee kriittinen paikka ja lääkäri voisi sitten netin kautta tehdä keisarileikkauksen.
Kaikki eivät ehkä kaipaa valmennusta, mutta uskoakseni suurin osa ensimmäistään odottavista pariskunnista hyötyy siitä, että on käynyt paikan päällä katsomassa, mihin pitää mennä tosipaikan tullen, millaista synnytysvastaanotossa ja -huoneessa sekä osastolla on, mihin voi paikoittaa auton, millaista väkeä siellä on ja saada livenä tietoa ihmisiltä, jotka aktiivisesti tekevät työtä synnytyksen ympärillä. Netissä kuulemma voi esittää kysymyksiä kätilöille ja kätilöt vastaavat, jos suinkin ehtivät. Tuskin ehtivät, kun puutteellisen valmennuksen saaneet tarvitsevat enemmän apua työvoimalta.
Suuren Laman aikaan aloitettiin hölmöläisten peitonpidennys sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä opetuksessa ja näköjään sille keksitään yhä uusia muotoja.
Nyt keskusteluun osallistuu vaahto suussa joku 70-luvun äiti, joka pitää ihan turhina mokomia valmennuksia, koska hänkin selvisi ihan hyvin ilman mitään paapomista. (70-luvulla tosin saattoi olla selvästi enemmän paapomista kuin nykyäideillä, kun nyt sairaalasta heitetään pellolle salamana synnytyksen jälkeen ja epäilenpä, että neuvolapalvelutkin ovat nykyään korkeintaan samalla tasolla.) Harmi, että keskustelussa on mukana enää vähemmän niitä, jotka viimeisillään raskaana raahasivat korpikuusen kyyneltä liikaa siemailleen puolisonsa pahnoille nukkumaan, hakkasivat jäähän avannon vettä saadakseen, pilkkoivat puut, lämmittivät saunan ja pyöräyttivät sitten esikoisensa saunan lämmössä naapurin mälliä mäystävän eukon avustuksella. Hyvin pärjättiin ja lapsista tuli kunnon ihmisiä!
Mutta se viimeinen päivä. Olen ajatellut tätä vuotta ja siinä on vaikka kuinka monta kohokohtaa. Minäminään liityviä ovat Armour Thyroid ja entistä selvästi rasvaisempi ruokavalio, joiden ansiosta olen virkeämpi, terveempi ja jopa monta kiloa solakampi kuin pitkään aikaan. Kiitos ja ylistys, olen saanut työkuntoni takaisin ja olen jopa jaksanut tehdä erittäin vaativaa erityisopettajan duunia uuvahtamatta ja menettämättä järkeäni ja lisäksi todennut hieman yllättäen, että osaan työskennellä luontevasti nuorten kanssa.
Teinit näköjään ovat ihmisiä siinä kuin muutkin ja heidän kanssaan pärjää niin kuin ihmisten kanssa nyt pärjätään, joskin puuttua pitää enemmän open asemassa kuin toisenlaisessa suhteessa. Aika kova sana on se, että kuuntelee kunnolla eikä ryntää saarnaamaan ja suuttumaan joka asiasta. Pick your battles -sääntö kasvatuksessa pitää mitä suurimmassa määrin paikkansa myös teinien kohdalla. Olen kuitenkin jaksanut komentaa lätsää pois päästä sata kertaa päivässä, vaikka se ei ole kovin tärkeää mielestäni. Olen motivoinut itseni niin, että kun kakarat saavat kapinoida päähineillä, heidän ei tarvitse turvautua oikeasti haitallisiin konsteihin. Kelpaa minulle kyllä sekin peruste, että me aikuiset pidämme yhdessä huolta koulun sääntöjen noudattamisesta. Se luo hyvää struktuuria, kun säännöt ovat kohtuullisia ja järkeviä.
Lapset ovat venähtäneet pimeitä määriä. Esikoinen on opetellut uusia sanoja ja sitä on kuulkaat ilo katsoa, kun 10-vuotias opettelee puhumaan! Tosikoinen on myös kasvanut hurjasti ja keskustelumme tulevat yhä kiinnostavammiksi, roolileikit ja sadut polveilevammiksi. Ensi vuonna vain lisää sitä samaa, vaikka Esikoisen ihana puheterapeutti joutui siirtymään pois tästä kaupungista.
Huomenna aloitamme taas SP:n kanssa monia tahoja ärsyttävän tipattoman tammikuun. Hähä, repikää vain verkkarinne, me välttelemme tippoja niin paljon kuin meitä huvittaa. Vuosi vuodelta minua kummastuttaa yhä enemmän, millaiset asiat kaivelevat toisten ihmisten napoja. Tekee mieli komentaa naurettavista asioista ärsyyntyviä aikuisia hankkimaan Oikeita Ongelmia (TM) tai suuntaamaan tarmoaan vähän oleellisempiin asioihin. Olen aika varma, ettei komentaminen auta. Siispä siirrän minäkin tarmoni johonkin muuhun kuin älyttömistä asioista hermostuvien ihmisten takia hermostumiseen, koska muuten joudun hermostumaan myös itseeni eikä sitten taas kenelläkään ole kivaa. En voi tietenkään toisten ihmisten puolesta päättää, mistä he ovat oikeutettuja hermostumaan, mutta että jonkun muun tipattomasta tammikuusta... No, ehkä tässäkin pätee se lätsäsääntö, että kun he hermoilevat tt:n viettäjistä, he pysyvät poissa todellisesta pahanteosta.
Hyvää vuotta 2009 kaikille! Herkullisia hermostumisia ja vielä makoisampia ilahtumisia sekä kasa sielunrauhaa itse kullekin! En tiedä lupausten teosta, mutta meillä suunnitellaan, että SP tekee vähemmän töitä ja minä enemmän liikahtelua. Haluan myös vihdoin hankkia polkupyörän peräkärryn! Likka ei mahdu enää sullomatta istuimeen, mutta peräkärryt vetävät jopa 45 kiloa. Jos Tosikoinen mahtuu olemaan kärrissä, sinne menevät ruokaostoksetkin samaan. Jos jollakulla olis hyvää vehjettä myyrä tai suosittaa, kommenttiloodailu olis kiva ylläri!
keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008
maanantaina, joulukuuta 29, 2008
Kirje kummeille
Kummit haluaisivat tietää kuulumisistani, mutta miten tiivistän yhteen 1.-luokan kirjeeseen tapahtumat ylioppilaskirjoituksista tähän hetkeen? Tai miten tiivistäisin edes sen, miten autistinen Esikoinen on ja mitä kaikkia hienoja ja hankalia asioita siinä on. Esikoisen autismi on varmaan aikuisen elämäni merkittävimpiä asioita.
Kirjoitusten jälkeen opiskelin yliopistossa ja kannoin postia ja opiskelin amiksessa ja olin au pairina ja opiskelin taas yliopistossa (skipataan kasa kesä-, sivu- ja freelankkutöitä) ja sit ajauduin vahingossa ICT-alalle opintojen ohessa ja käänsinkin kaikenlaista ja sain lapsen ja lapsi oli autistinen ja olin ICT-alalla ja meinasin revetä työn sekä kodin vaatimuksiin, kun totesin olevani omaishoitaja 7/24 ja olin armottomassa avioliittokriisissä ja selvisin puolison kans kriisistä ja jotenkin autismiasiatkin alkoivat sen verran asettua, että uskallettiin ottaa vastaan toinen lapsi, joka ilmeisesti kärsii autismin puutteesta ja sitten yritin vielä ICT-alaa, mut koko homma oli piloilla, joten läksin taas opiskelemaan ja valmistuin opettajaksi ja maisteriksi ja opetin ja nyt taas menen yliopistoon, kun musta tuli yllättäen tutkija. Nyt on aikaste kivaa ja mietin koko ajan, miten saisin yhdistetyksi tutkijuuden ja lasten taikka nuorten opettamisen. Kai sitten kotona kasvatusta ja töissä tutkailua? Onhan siinäkin sitä. Hei hei kummit, mitäs teille kuuluu?
Kirjoitusten jälkeen opiskelin yliopistossa ja kannoin postia ja opiskelin amiksessa ja olin au pairina ja opiskelin taas yliopistossa (skipataan kasa kesä-, sivu- ja freelankkutöitä) ja sit ajauduin vahingossa ICT-alalle opintojen ohessa ja käänsinkin kaikenlaista ja sain lapsen ja lapsi oli autistinen ja olin ICT-alalla ja meinasin revetä työn sekä kodin vaatimuksiin, kun totesin olevani omaishoitaja 7/24 ja olin armottomassa avioliittokriisissä ja selvisin puolison kans kriisistä ja jotenkin autismiasiatkin alkoivat sen verran asettua, että uskallettiin ottaa vastaan toinen lapsi, joka ilmeisesti kärsii autismin puutteesta ja sitten yritin vielä ICT-alaa, mut koko homma oli piloilla, joten läksin taas opiskelemaan ja valmistuin opettajaksi ja maisteriksi ja opetin ja nyt taas menen yliopistoon, kun musta tuli yllättäen tutkija. Nyt on aikaste kivaa ja mietin koko ajan, miten saisin yhdistetyksi tutkijuuden ja lasten taikka nuorten opettamisen. Kai sitten kotona kasvatusta ja töissä tutkailua? Onhan siinäkin sitä. Hei hei kummit, mitäs teille kuuluu?
sunnuntaina, joulukuuta 28, 2008
Välipäivän välitilassa käärme nielee valtavan munan
Sisällä liikahtelee kaikenlaisia isoja palikoita taas kerran, mikä tekee minusta epäsosiaalisen. Paitsi Esikoisen ja Tosikoisen kanssa. Kaikki isot ihmiset saavat nyt kohdata vetäytyvän olion, joka katselee paljon sisäänpäin. Tämä on terveellistä, mutta väsyttävää.
Miksi oma kelpaamiseni on niin suuri ihme aina vain? Olen vilpittömästi hämmästynyt ja kovasti ilahtunut, jos joku kelpuuttaa kaveriksi tai osoittaa tyytyväisyyttä minun liittymisestäni työyhteisöön tmv. Vaikka tiedänkin, että jatkossa ihmiset yleensä alkavat vieroa. Väärinkäsityksiäkin olen kohdannut enemmän kuin haluaisin muistella, mutta muistelen silti, koska teemana on nyt tunteita herättävien muistikuva-lyhytfilmien kelailu erään hassun menetelmän avulla. Saatan pörinöidä siitä myöhemmin, jos kehtaan.
Äh, en saa nyt oikein blogatuksi. Menenpä taas itseeni, mitä nyt lasten kanssa teutaroin tietysti ihan hurjana ja laittelen ruokaa sydämeni kyllyydestä. Olen myös kosketellut herkin sormin tutkimussuunnitelmailua ja opettajahommeleita.
Kuva on komeasta ranskalaisesta Genesis-elokuvasta, jota MTV3 näyttää juuri nyt töllöttimestä.
Miksi oma kelpaamiseni on niin suuri ihme aina vain? Olen vilpittömästi hämmästynyt ja kovasti ilahtunut, jos joku kelpuuttaa kaveriksi tai osoittaa tyytyväisyyttä minun liittymisestäni työyhteisöön tmv. Vaikka tiedänkin, että jatkossa ihmiset yleensä alkavat vieroa. Väärinkäsityksiäkin olen kohdannut enemmän kuin haluaisin muistella, mutta muistelen silti, koska teemana on nyt tunteita herättävien muistikuva-lyhytfilmien kelailu erään hassun menetelmän avulla. Saatan pörinöidä siitä myöhemmin, jos kehtaan.Äh, en saa nyt oikein blogatuksi. Menenpä taas itseeni, mitä nyt lasten kanssa teutaroin tietysti ihan hurjana ja laittelen ruokaa sydämeni kyllyydestä. Olen myös kosketellut herkin sormin tutkimussuunnitelmailua ja opettajahommeleita.
Kuva on komeasta ranskalaisesta Genesis-elokuvasta, jota MTV3 näyttää juuri nyt töllöttimestä.
keskiviikkona, joulukuuta 24, 2008
24. ja viimeinen luukku
Jännittää, miten laatikot onnistuvat, mutta muuten kaikki on kohdallaan eikä hätäpäivää. Muutamaan kertaan olen saanut muistuttaa itseäni siitä, etten stressaa joululla. En stressaa YHTÄÄN joululla. Ei mitään kiirettä. Toivon myös kaikille tutuille sitä, että jos vaikka meidän mukuloille lahjan hankkiminen ja toimittaminen aiheuttaa stressiä, jättäkää väliin! Mieluummin lepäätte sen ajan ja tulette vaikka levänneinä tapaamaan puoleksi tunniksi tai mikä kunkin aikatauluun sopii. Eikä tapaamisen tarvitse tapahtua juuri jouluna, mikä tahansa muukin ajankohta sopii, kun pannaan sopimaan. Meitä voi myös tilata kylään.
Pakkolahjat hermostuttavat minua, anteeksi vain. Lapsia ne eivät todennäköisesti hermostuta yhtään.
Nyt panen koneen poijjes (paitsi jos lähetän nuorimmalle veljyelle spostia) ja ryhdyn joulun ankaraan viettohon. Ensin sauna, sitten safka ja lopulta lahjasouvi!
Toivottavasti ruudun toisellakin puolella on sisuksissa rauha ja hyvä tahto, tarpeeksi sapuskaa, lämpöä ja puhtautta ja sen verran yhteyttä ihmisiin kuin parhaaksi koetaan juuri nyt.
Pakkolahjat hermostuttavat minua, anteeksi vain. Lapsia ne eivät todennäköisesti hermostuta yhtään.
Nyt panen koneen poijjes (paitsi jos lähetän nuorimmalle veljyelle spostia) ja ryhdyn joulun ankaraan viettohon. Ensin sauna, sitten safka ja lopulta lahjasouvi!
Toivottavasti ruudun toisellakin puolella on sisuksissa rauha ja hyvä tahto, tarpeeksi sapuskaa, lämpöä ja puhtautta ja sen verran yhteyttä ihmisiin kuin parhaaksi koetaan juuri nyt.
tiistaina, joulukuuta 23, 2008
Aatonaatto 23: joulu tulee, missä viipyvät Schmerz ja Angst?
Jouluahdistuksen puute on huutava. Saisiko sitä vielä huomenna käydä ostamassa vaikka Koskikeskuksesta? Kävin tänään jouluostoksilla eikä sekään häirinnyt. Samalla reissulla morjestin isoveljusta hänen töissään ja sain ihanan lahjakasan Tosikoiselle. Toisilla on sellaiset töit! Veljushan kuskattiin muorin luo ja samalla käytiin itsekin ei-jouluvierailulla. Oli edelleen mainio meininki. No, piparkakkujahan emme ehtineetkään valmistaa, kun olimme vielä sopineet kaffet metallibeiben ja hänen heebojensa (4 kpl) luona, mutta mitä väliä. Nyt on loma! Ehtii huomennakin piparoida.
Mb tuumasi Tosikoiselle, että tämä voisi joskus olla yökylässä heillä. Yökylässä! Yökylää saimme kuulla 167 kertaa lyhyenä aikana kotona ennen nukkumaanmenoa. Vaikka nuorimman heebon kanssa hengailu näyttäytyi tavattoman houkuttelevana, yksi syy yökyläilyn huippiksisuudelle oli ilmeisesti se, että isä ja äiti sitten ikävöivät Tosikoista. Me voisimme katsoa hänen kuvaansa ja soittaa, mutta kirjeitä yhden yön kyläilyn aikana ei ehtisi lähetellä.
Esikoinen käy joulukuumana ja kelailee piirtämääni joulustruktuuria. Näköjään häntä auttaa huimasti jo A4, johon olen piirtänyt erilaisia joulun aikaan tehtäviä juttuja. Aaton olen piirtänyt erikseen ja sitä hän käy läpi oikein mielellään saunaa ja ateriaa myöten.
SP laittelee kaikenlaisia jouluvaloja huusholliin ja pihalle. Ihan on ilo katsella isoa äijää puuhailemassa myös ilman angstia. (Sekoitetaankohan täällä jotain vesijohtoveteen?) Tosin nyt on jo vuorossa sen kaikkia todellisiksi jouluihmisiksi julistautuvia järkyttävän tekokuusen kasaus. Rakkaat jouluihmiset, laittaisitte tekin tekokuusen, jos 75 % perheestä kärsisi vahvoista allergiaoireista oikean kuusen takia läpi joulunpyhien JA perheessä olisi nuorisojäseniä, joiden mielestä joulu ei ole mitään ilman kuusta plus erityisesti kuusen koristelua tädin kanssa puuronsyönnin lomassa.
Nyt paketoin vielä parit lahjat, listaan muutaman puuttuvan juketin ostoslistaan (aika oleellisia juttuja muuten puuttuukin: hedelmät, juustot ja joulupöydän keskeinen proteiinipämäys), imellän perunalaatikkoa ja nautiskelen elämästä. Päivä päivältä tuntuu sitä paitsi yhä mainiommalta päästä mukaan tutkimushankkeeseen, joka edustaa niin monia itselle rakkaita ja tärkeitä asioita. Vaikka onkin haikeaa jättää opetus joksikin aikaa. Opettaminen on hienoa hommaa ja alati opettavaista myös opettajalle itselleen.
Jos joku siellä lukee tätä lokiani, toivotan sinulle ihanaa rauhaa syrämeen ja kaikenlaista isompaa ja pienempää mukavuutta sekä vänkää menoa.
Mb tuumasi Tosikoiselle, että tämä voisi joskus olla yökylässä heillä. Yökylässä! Yökylää saimme kuulla 167 kertaa lyhyenä aikana kotona ennen nukkumaanmenoa. Vaikka nuorimman heebon kanssa hengailu näyttäytyi tavattoman houkuttelevana, yksi syy yökyläilyn huippiksisuudelle oli ilmeisesti se, että isä ja äiti sitten ikävöivät Tosikoista. Me voisimme katsoa hänen kuvaansa ja soittaa, mutta kirjeitä yhden yön kyläilyn aikana ei ehtisi lähetellä.
Esikoinen käy joulukuumana ja kelailee piirtämääni joulustruktuuria. Näköjään häntä auttaa huimasti jo A4, johon olen piirtänyt erilaisia joulun aikaan tehtäviä juttuja. Aaton olen piirtänyt erikseen ja sitä hän käy läpi oikein mielellään saunaa ja ateriaa myöten.
SP laittelee kaikenlaisia jouluvaloja huusholliin ja pihalle. Ihan on ilo katsella isoa äijää puuhailemassa myös ilman angstia. (Sekoitetaankohan täällä jotain vesijohtoveteen?) Tosin nyt on jo vuorossa sen kaikkia todellisiksi jouluihmisiksi julistautuvia järkyttävän tekokuusen kasaus. Rakkaat jouluihmiset, laittaisitte tekin tekokuusen, jos 75 % perheestä kärsisi vahvoista allergiaoireista oikean kuusen takia läpi joulunpyhien JA perheessä olisi nuorisojäseniä, joiden mielestä joulu ei ole mitään ilman kuusta plus erityisesti kuusen koristelua tädin kanssa puuronsyönnin lomassa.
Nyt paketoin vielä parit lahjat, listaan muutaman puuttuvan juketin ostoslistaan (aika oleellisia juttuja muuten puuttuukin: hedelmät, juustot ja joulupöydän keskeinen proteiinipämäys), imellän perunalaatikkoa ja nautiskelen elämästä. Päivä päivältä tuntuu sitä paitsi yhä mainiommalta päästä mukaan tutkimushankkeeseen, joka edustaa niin monia itselle rakkaita ja tärkeitä asioita. Vaikka onkin haikeaa jättää opetus joksikin aikaa. Opettaminen on hienoa hommaa ja alati opettavaista myös opettajalle itselleen.
Jos joku siellä lukee tätä lokiani, toivotan sinulle ihanaa rauhaa syrämeen ja kaikenlaista isompaa ja pienempää mukavuutta sekä vänkää menoa.
maanantaina, joulukuuta 22, 2008
Kakskaks: Uncontrollable Urge
Tänään olen temmeltänyt juuresten ihmeellisessä maailmassa ja valmistanut porkkana- sekä lanttulaatikkoa ja lounaaksi bataattisoppaa. Ohjelmassa on vielä punajuuri-auravuoka, imelletty perunalaatikko ja maa-artisokkakeitto. Myös jonkinlainen waldorfilainen salaatintynkä juuriselleristä olisi mukava ja täydentäisi juuressuoran. On täysin loistavaa, että ennen joulua on lomaa ensin koomailla (siis nukkua) ja sitten kokkailla. Tänä vuonna ilmeisesti leivomme piparkakutkin jo ennen jouluaattoa (huomenna, munatoin taikina odottaa jääkaapissa) ja kaikki laatikot ovat omien pikku kätösteni tuotosta.
Ruoanlaitto on rakasta luovaa vääntöä, kunhan sen saa tehdä ilosta ja halusta eikä pakon edessä. Kiitän nykyisiä puolivalmisteita ja kokovalmisteitakin (kuten esim. mustamakkara), jotka pelastavat tarvittaessa perheen ruokkijan pakkoväännöltä.
***
Televisio näytti Urgh-elokuvaa ja jouduin aikakoneeseen. Kääk. 80-luvun puolivälissä olin katsomassa sitä musiikkielokuvien yönäytöksessä. Parhaiten jäi mieleeni The Cramps tyylikkään lavaesiintymisen ansiosta (alla), vaikka mukana oli suuriakin lemmittyjä, kuten Devo Devo-hattuineen (mistä otsikko) ja Magazine. Oli hauskaa olla hunajahiuksinen nuori punkki tai post-punkkinen neito. (En tosin vaihtaisi.)
Ruoanlaitto on rakasta luovaa vääntöä, kunhan sen saa tehdä ilosta ja halusta eikä pakon edessä. Kiitän nykyisiä puolivalmisteita ja kokovalmisteitakin (kuten esim. mustamakkara), jotka pelastavat tarvittaessa perheen ruokkijan pakkoväännöltä.
***
Televisio näytti Urgh-elokuvaa ja jouduin aikakoneeseen. Kääk. 80-luvun puolivälissä olin katsomassa sitä musiikkielokuvien yönäytöksessä. Parhaiten jäi mieleeni The Cramps tyylikkään lavaesiintymisen ansiosta (alla), vaikka mukana oli suuriakin lemmittyjä, kuten Devo Devo-hattuineen (mistä otsikko) ja Magazine. Oli hauskaa olla hunajahiuksinen nuori punkki tai post-punkkinen neito. (En tosin vaihtaisi.)
sunnuntaina, joulukuuta 21, 2008
Vingt-et-un: 155 & 120
SP mittasi lapset. 10-vuotias on nyt 155 cm ja 4-vuotias 120 cm. Sen se tekee, kun syöttää hippipuuroa kerman kera ja sekoittaa geenejään hongankolistajan kanssa. Vaatteet, turvaistuimet ym. varusteet on suunniteltu pienemmille ikätovereille ja vaatteet jäävät hetkessä pieniksi. Onpa lapsiparkamme joskus nähty liian pienissä kledjuissa, kun emme ole vain tajunneet venymisen tahtia ja tehneet asianmukaisia hankintoja. Venyminen sitä paitsi tapahtuu yhtäkkisinä sykäyksinä. Lasten kohdalla tulee käytännön pulmia, kun Tosikoista ei kerta kaikkiaan jaksa nostella niin paljon syliin kannettavaksi kuin nelivuotias kaipaisi ja Esikoisen fyysinen hallinta käy yhä hankalammaksi ja maltinmenetystilanteet turvattomammiksi.
En silti vaihtaisi, vaan olen iloinen hongankolistajanuorisostani. Minusta on pöyristyttävää, että "liian pitkiksi" kasvavia tyttöjä on väkisin pätkäytetty hormoneja syöttämällä. Poikkeavuudesta tulee ongelmia, kuten se, että Tosikoista luullaan ikäistään vanhemmaksi ja hän saa huonoa palautetta asioista, jotka kuuluvat ikään tai se, että Esikoista saatetaan kokonsa puolesta pitää pelottavana ja vaarallisena, vaikka hän on vielä pojannaskali ja hallittavissa puheella ja tavallisella kosketuksella. Isosta koosta on omat hyötynsäkin, ainakin me pieninä venähtäneet vanhemmat koemme, että ei ole tarvinnut lapsena huutaa tai pullistella saadakseen läsnäolon tunnustamista. SP ei joutunut tappelemaan, koska rauhallinen olemus yhdistettynä kokoon viestii ilman eri ponnistusta, ettei kannata alkaa mulle.
***
Olen kovasti miettinyt koulujen, päiväkotien ja vastaavien julkisten laitosten joulujuhlien uskonnollisia ulottuvuuksia, monikulttuurisuuden vaatimuksia ja ateistien oikeuksia, mutta en ole päässyt pitkälle. Minusta on huono asia, jos kaikki perinteet riisutaan joulujuhlasta. Monikulttuurisuus ei kai ole sitä, ettei ole kulttuuria ollenkaan tai että noudatetaan tasan yhtä näkemystä (esmes kristillista tai ateistista), vaan pikemminkin sitä, että monenlaiset vaikutteet näkyvät.
Esikoisen joulujuhla alkoi olla liian uskonnollinen makuuni. Kirkonmenot erikseen, koulujuhlat koulun väelle ja vanhemmille! Joulukuvaelma seimineen oli tosi hyvä ja ja laulan aina mielelläni Enkeli taivaan (Bachia), mutta Me käymme joulun viettohon -laulun kristillinen paatos kävi jo turhan paksuksi - se alkoi suorastaan hihityttää tuhdimmissa kohdissaan (anteeksi vain, mutta ylenpalttinen paatos käy hihityshermooni aina, aina, oli aihe mikä hyvänsä). Koulun joulujuhla ei ole uskonnon tuputuksen paikka.
Joulu on alkujaankin jotain ihan muuta kuin Jeesuksen synttärijuhla tai heteroydinperheen megalomaaninen tavarahärdelli, joten kaikkien on syytä venyttää suvaitsevaisuuttaan ja ymmärtää, että itse kullakin on oma tapansa viettää sydäntalven monenlaisilla merkityksillä ladattuja päiviä.
Meillä on tänä vuonna erityisen paljon vapaata, joten pääsemme stressittä kyläilemään molempiin mummoloihin ja lisäksi löffäämään kotona niin paljon kuin hutsittaa. Ihanaa on se! Oma äitini ei vietä joulua, vaan nauttii kesäkeittoa sekä kirjallisuutta omassa rauhassaan. Kyläillä saa ennen tai jälkeen ydinpäivien, jos ei hössötä j-alkuisia juttuja. Anoppikin on ilmeisesti omissa oloissaan tänä vuonna, vaikka ei ehkä haluaisi. Menemme hengaamaan sinne, vaikka joulupäivänä. Lahjavinkkejä otetaan vastaan! Olisi kiva viedä jotain, mutta ei krääsää. Keliakiatuotteet ovat aina kova sana ja otan mieluusti vinkkejä vastaan, jos olisi jotain muheaa luksusta suosittaa.
En silti vaihtaisi, vaan olen iloinen hongankolistajanuorisostani. Minusta on pöyristyttävää, että "liian pitkiksi" kasvavia tyttöjä on väkisin pätkäytetty hormoneja syöttämällä. Poikkeavuudesta tulee ongelmia, kuten se, että Tosikoista luullaan ikäistään vanhemmaksi ja hän saa huonoa palautetta asioista, jotka kuuluvat ikään tai se, että Esikoista saatetaan kokonsa puolesta pitää pelottavana ja vaarallisena, vaikka hän on vielä pojannaskali ja hallittavissa puheella ja tavallisella kosketuksella. Isosta koosta on omat hyötynsäkin, ainakin me pieninä venähtäneet vanhemmat koemme, että ei ole tarvinnut lapsena huutaa tai pullistella saadakseen läsnäolon tunnustamista. SP ei joutunut tappelemaan, koska rauhallinen olemus yhdistettynä kokoon viestii ilman eri ponnistusta, ettei kannata alkaa mulle.
***
Olen kovasti miettinyt koulujen, päiväkotien ja vastaavien julkisten laitosten joulujuhlien uskonnollisia ulottuvuuksia, monikulttuurisuuden vaatimuksia ja ateistien oikeuksia, mutta en ole päässyt pitkälle. Minusta on huono asia, jos kaikki perinteet riisutaan joulujuhlasta. Monikulttuurisuus ei kai ole sitä, ettei ole kulttuuria ollenkaan tai että noudatetaan tasan yhtä näkemystä (esmes kristillista tai ateistista), vaan pikemminkin sitä, että monenlaiset vaikutteet näkyvät.
Esikoisen joulujuhla alkoi olla liian uskonnollinen makuuni. Kirkonmenot erikseen, koulujuhlat koulun väelle ja vanhemmille! Joulukuvaelma seimineen oli tosi hyvä ja ja laulan aina mielelläni Enkeli taivaan (Bachia), mutta Me käymme joulun viettohon -laulun kristillinen paatos kävi jo turhan paksuksi - se alkoi suorastaan hihityttää tuhdimmissa kohdissaan (anteeksi vain, mutta ylenpalttinen paatos käy hihityshermooni aina, aina, oli aihe mikä hyvänsä). Koulun joulujuhla ei ole uskonnon tuputuksen paikka.
Joulu on alkujaankin jotain ihan muuta kuin Jeesuksen synttärijuhla tai heteroydinperheen megalomaaninen tavarahärdelli, joten kaikkien on syytä venyttää suvaitsevaisuuttaan ja ymmärtää, että itse kullakin on oma tapansa viettää sydäntalven monenlaisilla merkityksillä ladattuja päiviä.
Meillä on tänä vuonna erityisen paljon vapaata, joten pääsemme stressittä kyläilemään molempiin mummoloihin ja lisäksi löffäämään kotona niin paljon kuin hutsittaa. Ihanaa on se! Oma äitini ei vietä joulua, vaan nauttii kesäkeittoa sekä kirjallisuutta omassa rauhassaan. Kyläillä saa ennen tai jälkeen ydinpäivien, jos ei hössötä j-alkuisia juttuja. Anoppikin on ilmeisesti omissa oloissaan tänä vuonna, vaikka ei ehkä haluaisi. Menemme hengaamaan sinne, vaikka joulupäivänä. Lahjavinkkejä otetaan vastaan! Olisi kiva viedä jotain, mutta ei krääsää. Keliakiatuotteet ovat aina kova sana ja otan mieluusti vinkkejä vastaan, jos olisi jotain muheaa luksusta suosittaa.
lauantaina, joulukuuta 20, 2008
Yhtä vaille ventti: hullujen puuro
Tänään alkoi loma! Sen kunniaksi kroppa tajusi että nyt väsyttää! On sitten väsyttänytkin olan takaa kerien ja paras asia on torkut. Ruoanlaitto on melko onnetonta, joten turvauduin hullujen puuroon. Lasten mielestä se on superia, mikä on tietysti hyvä juttu, koska se on myös hippiä, terveellistä ja heleppoa.
Speltti-amaranttipuuro
Otetaan 3 dl vettä ja lykätään kattilaan keittymään. Yritetään huuhdella 1 dl amaranttia, mikä on lähes mahdotonta, koska jyvät ovat harvinaisen pieniä. Mietitään, onko muka huuhtelu tarpeen. Ehkä ei. (Itubiodyn ei ainakaan näytä puhuvan huuhtelusta mitään! Jokin keittokirja on levittänyt tällaista hapatusta.) Keitetään amaranttia vedessä 20 minuuttia (kuten oman amaranttipussukkani ohje käskee). Lisätään puoli litraa maitoa tai maito-vesiseosta ja annetaan kuumentua kiehuvaksi. Lisätään vispilällä vatkaten rauhallisessa tahdissa 1,5 dl spelttimannaa. Jos ei vatkata, tulee kökkäre poikineen. Annetaan kypsyä vielä 5 minuuttia rauhallisella lämmöllä ja hämmennellään. Tarjoillaan esimerkiksi mustaherukoiden, banaanipalasten, persikkasoseen tai marjasopan (tai kaikkien) kera ja lirautetaan pinnalle vielä hieman kuohukermaa. Taistellaan kattilallisesta kahden lapsen kanssa, jotka ovat syödä kaiken vanahan äiteensä nenän edestä.
Hahaa, kirjoitinpas ohjeen kauttaaltaan passiivissa! Kyllä nyt on kapinoitseva olo. Tuo kuohukermalisäys on killeri! Minä en koskaan ole oikein arvostanut voisilmää omassa puurossani, mutta näköjään kermatiraus on asia aivan erikseen.
Yritän kehitellä kotona järkeviä ja rauhallisia hetkiä, koska juuri lomalle siirtyneet lapset sekoilevat täysillä. Jostain syystä ei ole tavanomainen viikonloppumeininki, vaan juurikin tämä LOMA ALKAA TAPAMME TOISEMME -huutoräyhämeno. Yäk. Toisaalta aina on iloksi muuttunut, kun on jaksanut lusia nämä rähinät läpi.
***
Too much information: Ken on siellä nyt kovasti pohtinut huolissaan, jotta mikä siinä pepanderissa oli, saa nyt vastauksen. Fissuura. Eikä mitään hajua, miksi semmoinen on tullut. Hoitona lääketraanin lääräys kolme kertaa vuorokaudessa kahden kuukauden ajan. Kreit. Parempi vaihtoehto kuitenkin kuin leikkaushoito.
***
Demon A. Holi: Ahdistaa hieman, kun on käynyt aina vain ilmeisemmäksi, ettei alkoholi sovi enää minulle edes siinä määrin kuin aiemmin. Pari lasia viiniä on ihan oukei, mutta enemmästä ääliöidyn niin helposti, ettei kerta kaikkiaan kannata ottaa riskiä. Eilen osasin ottaa ne pari lasia ja lähteä kotiin, mutta pelkäänpä, että tämmöisen jatkuva onnistuminen edellyttää vahvaa psyykkausta. Sitä vartoillessa voisin asettaa baariharrastuksen hyllylle. Toisia tuttuja kohdatessa tekee mieli pyydellä anteeksi ja hävettää, mutta sekin on hieman hankalaa, kun en muista, mistä syystä. Yäk yäk yäk. Ei enää tämmöistä 41-vuotiaana, jos saan pyytää.
Epäilen, että myös kilpirauhasen vajaatoiminnan puutteellisella hoidolla ja fluoksetiinilla on ollut oma roolinsa näissä pösilöinneissä (vaikka oleellisin syy on se, että ihan itse kaadan juomaa gurkasta alas). Nyt ilmeisesti eka on korjaantunut ja tokasta pääsen eroon, joten ehkä tilanne helpottuu eikä juomaa tarvitse ottaa niin raivoapinana. Onneksi elämässä on muitakin hyviä sosiaalisen olemisen muotoja kuin baarissa kökötys, esim. kyläily ja muu hengailu. Kunhan pääsee juttelemaan ihmisten kanssa, puhumaan ja kuuntelemaan, stimuloitumaan, tuulettumaan ja tuntemaan yhteyttä.
Speltti-amaranttipuuro
Otetaan 3 dl vettä ja lykätään kattilaan keittymään. Yritetään huuhdella 1 dl amaranttia, mikä on lähes mahdotonta, koska jyvät ovat harvinaisen pieniä. Mietitään, onko muka huuhtelu tarpeen. Ehkä ei. (Itubiodyn ei ainakaan näytä puhuvan huuhtelusta mitään! Jokin keittokirja on levittänyt tällaista hapatusta.) Keitetään amaranttia vedessä 20 minuuttia (kuten oman amaranttipussukkani ohje käskee). Lisätään puoli litraa maitoa tai maito-vesiseosta ja annetaan kuumentua kiehuvaksi. Lisätään vispilällä vatkaten rauhallisessa tahdissa 1,5 dl spelttimannaa. Jos ei vatkata, tulee kökkäre poikineen. Annetaan kypsyä vielä 5 minuuttia rauhallisella lämmöllä ja hämmennellään. Tarjoillaan esimerkiksi mustaherukoiden, banaanipalasten, persikkasoseen tai marjasopan (tai kaikkien) kera ja lirautetaan pinnalle vielä hieman kuohukermaa. Taistellaan kattilallisesta kahden lapsen kanssa, jotka ovat syödä kaiken vanahan äiteensä nenän edestä.
Hahaa, kirjoitinpas ohjeen kauttaaltaan passiivissa! Kyllä nyt on kapinoitseva olo. Tuo kuohukermalisäys on killeri! Minä en koskaan ole oikein arvostanut voisilmää omassa puurossani, mutta näköjään kermatiraus on asia aivan erikseen.
Yritän kehitellä kotona järkeviä ja rauhallisia hetkiä, koska juuri lomalle siirtyneet lapset sekoilevat täysillä. Jostain syystä ei ole tavanomainen viikonloppumeininki, vaan juurikin tämä LOMA ALKAA TAPAMME TOISEMME -huutoräyhämeno. Yäk. Toisaalta aina on iloksi muuttunut, kun on jaksanut lusia nämä rähinät läpi.
***
Too much information: Ken on siellä nyt kovasti pohtinut huolissaan, jotta mikä siinä pepanderissa oli, saa nyt vastauksen. Fissuura. Eikä mitään hajua, miksi semmoinen on tullut. Hoitona lääketraanin lääräys kolme kertaa vuorokaudessa kahden kuukauden ajan. Kreit. Parempi vaihtoehto kuitenkin kuin leikkaushoito.
***
Demon A. Holi: Ahdistaa hieman, kun on käynyt aina vain ilmeisemmäksi, ettei alkoholi sovi enää minulle edes siinä määrin kuin aiemmin. Pari lasia viiniä on ihan oukei, mutta enemmästä ääliöidyn niin helposti, ettei kerta kaikkiaan kannata ottaa riskiä. Eilen osasin ottaa ne pari lasia ja lähteä kotiin, mutta pelkäänpä, että tämmöisen jatkuva onnistuminen edellyttää vahvaa psyykkausta. Sitä vartoillessa voisin asettaa baariharrastuksen hyllylle. Toisia tuttuja kohdatessa tekee mieli pyydellä anteeksi ja hävettää, mutta sekin on hieman hankalaa, kun en muista, mistä syystä. Yäk yäk yäk. Ei enää tämmöistä 41-vuotiaana, jos saan pyytää.
Epäilen, että myös kilpirauhasen vajaatoiminnan puutteellisella hoidolla ja fluoksetiinilla on ollut oma roolinsa näissä pösilöinneissä (vaikka oleellisin syy on se, että ihan itse kaadan juomaa gurkasta alas). Nyt ilmeisesti eka on korjaantunut ja tokasta pääsen eroon, joten ehkä tilanne helpottuu eikä juomaa tarvitse ottaa niin raivoapinana. Onneksi elämässä on muitakin hyviä sosiaalisen olemisen muotoja kuin baarissa kökötys, esim. kyläily ja muu hengailu. Kunhan pääsee juttelemaan ihmisten kanssa, puhumaan ja kuuntelemaan, stimuloitumaan, tuulettumaan ja tuntemaan yhteyttä.
perjantaina, joulukuuta 19, 2008
Yhdeksästoista luukku: Lääkitys kohdallaan?
Eilinen kuolemanpelon mietiskely tuotti valtaisan euforian tänään. Tok tok. Totesin vain, että hitto, kun elämä on hienoa ja kaikista kolotuksista ja vaivoista huolimatta hymyilin niin valoisasti koko matkan koululta proffalle, että satunnaisten vastaantulijoiden teki ilmiselvästi mieli soittaa piipaa-auto paikalle. Olen innoissani uusista tehtävistä samalla, kun tuntuu haikealta lopettaa tämä työ. Toisaalta jo aloittaessani tiesin tämän homman ajastansa loppuvan eikä erityisopena ole tulevaisuutta, jos ei ole pätevyyttä. Pätevyys hankkimus. Lipastolla tunsin oloni harvinaisen tervetulleeksi!
Samaan aikaan, kun riemuitsin näitä kaikkia, mietin kevyesti, että ennen olisin jarrutellut ilakointia, koska kaikissa jutuissa on varjopuolensa ja pälä pälä. Nyt tiesin, että ehdin murehtia niitä varjopuolia ajastaa, nyt saan nauttia hyvästä niin paljon kuin, kekkeles, huvittaa. Katsoo vain vähän, etten paukahda.
Samaan aikaan, kun riemuitsin näitä kaikkia, mietin kevyesti, että ennen olisin jarrutellut ilakointia, koska kaikissa jutuissa on varjopuolensa ja pälä pälä. Nyt tiesin, että ehdin murehtia niitä varjopuolia ajastaa, nyt saan nauttia hyvästä niin paljon kuin, kekkeles, huvittaa. Katsoo vain vähän, etten paukahda.
torstaina, joulukuuta 18, 2008
Kahdeksastoista päivä ja yö
Hermostuttaa. Huomenna pitää ehtiä kouluun, proffalle, postiin, karkkiostoksille, erikoispolille operaatioon, kotiin, joulujuhlaan ja jos kaikki menee hyvin, vielä kahta kamua tapaamaan ja sitten kotiin ajoissa nukkumaan, koska aamulla on vielä yhdet joulujuhlat. Väsyttää ja pipittää, joten koko härdelli tuntuu täysin mahdottomalta. Jostain pitää tinkiä kai sitten, mutta se jokin ei ole työ eikä erikoispoli.
Laskujeni mukaan olen kysynyt ikiomalääkäriltä vain kolme kertaa, että mitäs, jos lärpäke onkin syöpä. Hän on vastannut kolme kertaa, että olisihan se näkynyt pari vuotta sitten tähystyksessä. Oma elämäni on nyt jännittävää ja hienoa, kun polut johtavat useisiin suuntiin ja mutkien takana voi olla mitä vain. Pidän ihan hirveästi tästä perheestä ja odotan malttamattomana, mitä kaikkea keksin. Pelkään, että menetän kaiken ja läheiseni menettävät minut! Me neljä olemme yhdessä paljon enemmän kuin olisimme erillämme tai siten, että yksi puuttuisi porukasta.
Eriskummallista. En arvannut, että tässä hermostuksessa on kyse ehdasta kuolemanpelosta ennen kuin kirjoitin tämän. Ehkä taustalla semmoinen taikausko, että mukamas aina tapahtuu jotain, joka pyyhkäisee kaiken maan tasalle, jos olen etenemäisilläni halajamaani suuntaan. Paitsi etten usko semmoiseen kohtalonvoimaan.
(Hmm, kuuluuko tuolta jostain kohtalonvoiman pilkallista käkätystä? Hiljaa siellä!)
Laskujeni mukaan olen kysynyt ikiomalääkäriltä vain kolme kertaa, että mitäs, jos lärpäke onkin syöpä. Hän on vastannut kolme kertaa, että olisihan se näkynyt pari vuotta sitten tähystyksessä. Oma elämäni on nyt jännittävää ja hienoa, kun polut johtavat useisiin suuntiin ja mutkien takana voi olla mitä vain. Pidän ihan hirveästi tästä perheestä ja odotan malttamattomana, mitä kaikkea keksin. Pelkään, että menetän kaiken ja läheiseni menettävät minut! Me neljä olemme yhdessä paljon enemmän kuin olisimme erillämme tai siten, että yksi puuttuisi porukasta.
Eriskummallista. En arvannut, että tässä hermostuksessa on kyse ehdasta kuolemanpelosta ennen kuin kirjoitin tämän. Ehkä taustalla semmoinen taikausko, että mukamas aina tapahtuu jotain, joka pyyhkäisee kaiken maan tasalle, jos olen etenemäisilläni halajamaani suuntaan. Paitsi etten usko semmoiseen kohtalonvoimaan.
(Hmm, kuuluuko tuolta jostain kohtalonvoiman pilkallista käkätystä? Hiljaa siellä!)
keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008
Seitsemästoista päi-ysk-ysk-vä
Aika vaikeasti ottaa päähän tämä sairastaminen, mutta kyps. aik. nousee tällaisten yläpuolelle. Vai kuinka? Vai saanko sittenkin kiukutella ja marista? Olen lueskellut hauskaa opusta nimeltään How to Talk So Kids Will Listen and Listen So Kids Will Talk, jossa etenkin tuo jälkimmäinen, eli lasten kuunteleminen on ilahduttanut. Lapset muuttuvat, tilanteet muuttuvat, me vanhemmat muutumme, joten ainakin minä tarvitsen yhtenään muistutusta siitä, mitenkäs nämä hommat nyt menivätkään ja mikä on tärkeää. Tuo kirja on siihen mainio väline!
Muistan taas kirkkaammin ja käytännöllisemmin, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja sinällään aivan oukei. Minun, SP:n, Esikoisen ja Tosikoisen kaikki tunteet mahtuvat tänne kotiin. Mikä tahansa toiminta tunteiden pohjalta ei ole sallittua, mutta tunteet itsessään saavat tulla ja mennä. Joskus aikuisen on hyvä jarrutella omia tunteitaan, jottei jyräisi lapsen tarpeita, mutta kokonaan ei pidä niitä kieltämän.
Ihmeellistä vain, miten hirveä määrä erilaisia automaattivähättelyjä on ladattuna selkäytimeen. Vieläkin! Vaikka olen aktiivisesti pyrkinyt niistä pois vaikka kuinka kauan! Automaattivähättelyt kohdistuvat myös omiin tunteisiin, joten työstö alkoi jo aikana ennen lapsia.
Esikoisen kanssa oli hyvin selvää, että minä en voi tietää hänen puolestaan, mikä tuntuu miltäkin. Tunteet ja tuntemukset olivat hänelle todella pakottavia. Lapseni olisi tullut hyvin onnettomaksi ja murjotuksi, eristetyksi, jos olisin jatkuvasti torjunut ne väittämällä esimerkiksi, että pehmolelu ei mitenkään voi tuntua pahalta, mitä siinä kiljut. Kaikki pienokaiset rakastavat kylpemistä. Ei sinulla voi vielä olla nälkä, vastahan imetin! Kyllä sinä nyt tykkäät tästä mössöstä, äiti tämän on itse tehnyt ja tämä on HYVÄÄ! Niin, monesti lasten tunteiden vähättely ja kieltäminen alkaa jo vauvavaiheessa ja se jatkuu voitokkaana siitä eteenpäin, jos ei pidä varaansa. Ja mitähän hyötyä siitä mahtaa olla? Me säästymme ottamasta vastaan lapsen pahaa mieltä. Lapsi oppii, että tunteet jakautuvat hyviin ja kiellettyihin ja että hän on huono ja epäonnistunut otus, jos tuntee niitä kiellettyjä. Hyväksyttävä lapsi on koko ajan olla niin perhanan iloinen ja hyvinvoipa? Vai?
Aivan kuten kirjassa kuvataan, lapsilla on valtava määrä tietoa omasta elämästään ja älliä. He osaavat puntaroida omaa tilannettaan ainakin sen jälkeen, kun päällimmäinen tunnehöyry on päästetty ilmoille ja todettu oikeutetuksi. Tosikoisen kanssa huomaa tämän hyvin ja mitä enemmän jaksan ottaa tuomitsematta vastaan hänen fiiliksiään, sitä enemmän hän myös kertoo minulle tärkeitä asioitaan ja puntaroi niitä kanssani. Ei ole niin pientä asiaa, etteikö lapsen harmi olisi oikeutettu. Tai siis, ei ole minun asiani päättää siitä, millaiset asiat oikeuttavat lapseni tunteet. Siis, miten sen sanoisi, tunteita ei tarvitse oikeuttaa, ne saavat olla olemassa. Teot ovat asia erikseen.
Kun lapsi tilittää, kuuntelen ja totean esmes, että se taisi tuntua kurjalta. Sua ottaa nyt ankarasti päähän, vai mitä. Petyit, kun ei tehtykään niin kuin olit aatellut. Tai vastaavaa, nimeän vain tunteen ja otan vastaan korjaukset, jos olen nimennyt väärin (lapsi kyllä korjaa tarvittaessa). En tuomitse enkä ota kantaa tässä vaiheessa, vaan annan tilaa mukulalle kertoa, mistä on kysymys ja näytän hänelle, että kuuntelen kunnolla.
Joskus kehitän fantasioita, miten tilanteen voisi muuttaa toiseksi, kuten silloin, kun Esikoisen hampaat on pesty ensin, vaikka Tosikoinen olisi halunnut, että hänen hampaansa pestään ensin. (Tässä kohtaa ainakin meikäläisen selkäydin alkaa nalkuttaa, että ei tuommoisesta saa suuttua. Vastaan sille napakasti, että mikä minä olen tietämään lapseni puolesta, mitä tunteita hän saa tuntea. Prkl.) Se kiukuttaa niin kamalasti! Voi polkea jalkaa ja lyödä nyrkillä tyynyä ja murista! Jos minulla olisi aikakone, voisin kääntää ajan niin, että Tosikoinen pääsisi ensin hammaspesulla. Niin, sitten vaikka molemmat voisivat pestä hampaat ensiksi!
Usein lapsi lähtee leikkiin mukaan ja olen kuullut hänen selittävän myös isälleen, että jos äiti osaisi taikoa... Kun tunne saa tulla ja mennä, asia asettuu oikeisiin mittasuhteisiin ja voi lopulta rauhassa jutella siitäkin, voiko aina olla ekaksi jonkun yhden vuoro. Tunnehöyryssä näiden puhumisesta voi olla suoranaista haittaa. Kommunikaatiokanava sulkeutuu monesti napsahtaen, jos alkaa saarnata, tyrkyttää ratkaisuja tai opettaa sormi pystyssä silloin, kun toinen on raivoissaan. Kukin voi miettiä, miten paljon hyötyä on opetuksista tai rakentavista ratkaisuehdotuksista itselle silloin, kun haluaa vain kiroilla ja haukkua kaikkea, olla vihainen. Epäreilun haukuskelun tai tappofantasioiden jälkeen on pollassa vähän paremmin tilaa ratkaisujen puntaroinnille myös aikuisella. Tai en tiedä teistä, mutta minun tekee mieli purra SP:n nenää, jos hän alkaa esitelmöidä silloin, kun minua puhtaasti veetuttaa ja haluan ärhentää jollekulle ymmärtäväiselle sielulle veetutukset ulos.
Tunteen nimeäminen ja sen tuomitsematon vastaanottaminen ei vielä ratkaise käsillä olevaa ongelmaa, mutta se tekee mahdolliseksi ratkaisujen etsimisen yhdessä lapsen itsensä kanssa. Usein lapsi saa tilaisuuden yllättää meitin positiivisesti, kun hän osaa itse puntaroida asioita. Tuumaan itse, että olisi ollut mainiota jo pienenä oppia, että tunteet saavat tulla, kaikki tunteet! Asiakysymyksiin kannattaa tarttua vasta sitten, kun paksuin savu on haihtunut. Fantasiat ovat täysin vapaita ja esiratkaisut voivat olla vaikka kuinka huimia ja epätodellisia. Arkeen ehtii taas heti kohta palata, kun mielikuvitus on tehnyt tehtävänsä.
Muistan taas kirkkaammin ja käytännöllisemmin, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja sinällään aivan oukei. Minun, SP:n, Esikoisen ja Tosikoisen kaikki tunteet mahtuvat tänne kotiin. Mikä tahansa toiminta tunteiden pohjalta ei ole sallittua, mutta tunteet itsessään saavat tulla ja mennä. Joskus aikuisen on hyvä jarrutella omia tunteitaan, jottei jyräisi lapsen tarpeita, mutta kokonaan ei pidä niitä kieltämän.Ihmeellistä vain, miten hirveä määrä erilaisia automaattivähättelyjä on ladattuna selkäytimeen. Vieläkin! Vaikka olen aktiivisesti pyrkinyt niistä pois vaikka kuinka kauan! Automaattivähättelyt kohdistuvat myös omiin tunteisiin, joten työstö alkoi jo aikana ennen lapsia.
Esikoisen kanssa oli hyvin selvää, että minä en voi tietää hänen puolestaan, mikä tuntuu miltäkin. Tunteet ja tuntemukset olivat hänelle todella pakottavia. Lapseni olisi tullut hyvin onnettomaksi ja murjotuksi, eristetyksi, jos olisin jatkuvasti torjunut ne väittämällä esimerkiksi, että pehmolelu ei mitenkään voi tuntua pahalta, mitä siinä kiljut. Kaikki pienokaiset rakastavat kylpemistä. Ei sinulla voi vielä olla nälkä, vastahan imetin! Kyllä sinä nyt tykkäät tästä mössöstä, äiti tämän on itse tehnyt ja tämä on HYVÄÄ! Niin, monesti lasten tunteiden vähättely ja kieltäminen alkaa jo vauvavaiheessa ja se jatkuu voitokkaana siitä eteenpäin, jos ei pidä varaansa. Ja mitähän hyötyä siitä mahtaa olla? Me säästymme ottamasta vastaan lapsen pahaa mieltä. Lapsi oppii, että tunteet jakautuvat hyviin ja kiellettyihin ja että hän on huono ja epäonnistunut otus, jos tuntee niitä kiellettyjä. Hyväksyttävä lapsi on koko ajan olla niin perhanan iloinen ja hyvinvoipa? Vai?
Aivan kuten kirjassa kuvataan, lapsilla on valtava määrä tietoa omasta elämästään ja älliä. He osaavat puntaroida omaa tilannettaan ainakin sen jälkeen, kun päällimmäinen tunnehöyry on päästetty ilmoille ja todettu oikeutetuksi. Tosikoisen kanssa huomaa tämän hyvin ja mitä enemmän jaksan ottaa tuomitsematta vastaan hänen fiiliksiään, sitä enemmän hän myös kertoo minulle tärkeitä asioitaan ja puntaroi niitä kanssani. Ei ole niin pientä asiaa, etteikö lapsen harmi olisi oikeutettu. Tai siis, ei ole minun asiani päättää siitä, millaiset asiat oikeuttavat lapseni tunteet. Siis, miten sen sanoisi, tunteita ei tarvitse oikeuttaa, ne saavat olla olemassa. Teot ovat asia erikseen.
Kun lapsi tilittää, kuuntelen ja totean esmes, että se taisi tuntua kurjalta. Sua ottaa nyt ankarasti päähän, vai mitä. Petyit, kun ei tehtykään niin kuin olit aatellut. Tai vastaavaa, nimeän vain tunteen ja otan vastaan korjaukset, jos olen nimennyt väärin (lapsi kyllä korjaa tarvittaessa). En tuomitse enkä ota kantaa tässä vaiheessa, vaan annan tilaa mukulalle kertoa, mistä on kysymys ja näytän hänelle, että kuuntelen kunnolla.
Joskus kehitän fantasioita, miten tilanteen voisi muuttaa toiseksi, kuten silloin, kun Esikoisen hampaat on pesty ensin, vaikka Tosikoinen olisi halunnut, että hänen hampaansa pestään ensin. (Tässä kohtaa ainakin meikäläisen selkäydin alkaa nalkuttaa, että ei tuommoisesta saa suuttua. Vastaan sille napakasti, että mikä minä olen tietämään lapseni puolesta, mitä tunteita hän saa tuntea. Prkl.) Se kiukuttaa niin kamalasti! Voi polkea jalkaa ja lyödä nyrkillä tyynyä ja murista! Jos minulla olisi aikakone, voisin kääntää ajan niin, että Tosikoinen pääsisi ensin hammaspesulla. Niin, sitten vaikka molemmat voisivat pestä hampaat ensiksi!
Usein lapsi lähtee leikkiin mukaan ja olen kuullut hänen selittävän myös isälleen, että jos äiti osaisi taikoa... Kun tunne saa tulla ja mennä, asia asettuu oikeisiin mittasuhteisiin ja voi lopulta rauhassa jutella siitäkin, voiko aina olla ekaksi jonkun yhden vuoro. Tunnehöyryssä näiden puhumisesta voi olla suoranaista haittaa. Kommunikaatiokanava sulkeutuu monesti napsahtaen, jos alkaa saarnata, tyrkyttää ratkaisuja tai opettaa sormi pystyssä silloin, kun toinen on raivoissaan. Kukin voi miettiä, miten paljon hyötyä on opetuksista tai rakentavista ratkaisuehdotuksista itselle silloin, kun haluaa vain kiroilla ja haukkua kaikkea, olla vihainen. Epäreilun haukuskelun tai tappofantasioiden jälkeen on pollassa vähän paremmin tilaa ratkaisujen puntaroinnille myös aikuisella. Tai en tiedä teistä, mutta minun tekee mieli purra SP:n nenää, jos hän alkaa esitelmöidä silloin, kun minua puhtaasti veetuttaa ja haluan ärhentää jollekulle ymmärtäväiselle sielulle veetutukset ulos.
Tunteen nimeäminen ja sen tuomitsematon vastaanottaminen ei vielä ratkaise käsillä olevaa ongelmaa, mutta se tekee mahdolliseksi ratkaisujen etsimisen yhdessä lapsen itsensä kanssa. Usein lapsi saa tilaisuuden yllättää meitin positiivisesti, kun hän osaa itse puntaroida asioita. Tuumaan itse, että olisi ollut mainiota jo pienenä oppia, että tunteet saavat tulla, kaikki tunteet! Asiakysymyksiin kannattaa tarttua vasta sitten, kun paksuin savu on haihtunut. Fantasiat ovat täysin vapaita ja esiratkaisut voivat olla vaikka kuinka huimia ja epätodellisia. Arkeen ehtii taas heti kohta palata, kun mielikuvitus on tehnyt tehtävänsä.
tiistaina, joulukuuta 16, 2008
16: Kurja olo pilaa muuten hyvän sairausloman
Heti kun hellitin ultraterveellisestä ruokavaliosta vähän, pöpö iski! Tai ehkä kyse on siitä, että koulussa stressi hellitti arvosanojen antamisen jälkeen ja pöpö sai kieron jalkansa kropan ovenväliin. Se sika. Tai sitten yksinkertaisesti pöpöpommitus koko muun perheen sairastaessa oli liian tehokas. Nyt palelen, hikoilen ja yskin sekä harkitsen itkupotkuraivareita siksi, että kolotukset ja kurjuus nyt vain ovat niin epäreilun tuntuisia juttuja! Ihan kuin tämä olisi eka kerta...
Koulusta ei tee mieli olla pois. Kaikki minun duunini kaatuvat muiden niskaan ja tällä erää muutama muukin ope on sairauslomalla, joten siinä on paikallaolijoilla helisemistä. Toisaalta arvosanat annettiin maanantaina ja kaikki ottavat viimeiset päivät yleensä hieman rennommin. Aion joka tapauksessa selviytyä joulujuhlaan, jos vain mahdollista, koska siellä ovat ysien hartaasti väsäämät esitykset vihdoin nähtävillä koko loistossaan!
Mutkaa matkaan tekee se, että sain tietää pääseväni ehkä operatsiooniin perjantaina ja se saattaa heikentää istumiskyvyn nollaan, ellei pakkasen puolelle. Sairaasti kirvelevä patti ehkäpä kiusallisimmassa mahdollisessa mestassa poistetaan vihdoin. Tai ainakin arvioidaan, miten ja milloin se poistetaan. Toivottavasti pääsen siitä nopsaan ja siististi eroon niin ei tarvitse käydä enää kuutamoimassa lääkäreille.
Niinpä niin, rutkutus ja valitus koristakoot tämän muuten perin harmajan tiistain. Sekä hunajalla ja rommilla silattu valkoinen tee.
Koulusta ei tee mieli olla pois. Kaikki minun duunini kaatuvat muiden niskaan ja tällä erää muutama muukin ope on sairauslomalla, joten siinä on paikallaolijoilla helisemistä. Toisaalta arvosanat annettiin maanantaina ja kaikki ottavat viimeiset päivät yleensä hieman rennommin. Aion joka tapauksessa selviytyä joulujuhlaan, jos vain mahdollista, koska siellä ovat ysien hartaasti väsäämät esitykset vihdoin nähtävillä koko loistossaan!
Mutkaa matkaan tekee se, että sain tietää pääseväni ehkä operatsiooniin perjantaina ja se saattaa heikentää istumiskyvyn nollaan, ellei pakkasen puolelle. Sairaasti kirvelevä patti ehkäpä kiusallisimmassa mahdollisessa mestassa poistetaan vihdoin. Tai ainakin arvioidaan, miten ja milloin se poistetaan. Toivottavasti pääsen siitä nopsaan ja siististi eroon niin ei tarvitse käydä enää kuutamoimassa lääkäreille.
Niinpä niin, rutkutus ja valitus koristakoot tämän muuten perin harmajan tiistain. Sekä hunajalla ja rommilla silattu valkoinen tee.
maanantaina, joulukuuta 15, 2008
Viisitoista
Balettiesityksessä on hienoa. Tyypit ovat sopivasti täpinöissään ja Tosikoinen hymyilee niin, että on tikahtua. Taputitko minulle, äiti? Taputitko muillekin? Enimmäkseen taputin Tosikoiselle, mutta taputin muillekin, kun kaikki vetivät niin komeasti. Kunpa Tosikoiselle jäisi hyviä muistoja esiintymisestä, kun yleisö on sydämellisesti mukana ja kannustaa, iloitsee, kiittää lavalla olijaa. Jännittää, mutta on myös ihanaa ja kavereiden kanssa saa jakaa tämän kaiken.
Tietysti me rakastamme noita pieniä, vaikka he toikkaroisivat siellä sormi nenässä (mitä he eivät muuten tehneet) ja saamme rakastaakin, he ehtivät kyllä hankkia raadollisempiakin esiintymiskokemuksia.
***
Pari asiaa ottaa minua siinä määrin päähän, että päänahka käpristelee, mutta en ala niistä just nytten-pytten. Säästän ne siiheksi, että isoimmat höyryt ovat haihtuneet. Kaipa tällainen jättiveetutus on ihan terveellistä ja kenties edistää taistelua flunssaa vastaan. Olen tänään ollut varsin pipi ja etenkin yskä eteni vaikuttavaa tahtia kamalan kuuloisesi syväkeuhkoröhinäksi. Mietin, saattoiko lauantaina polttamani 1 kpl savukkeita (todellakin, yhden yhtykäinen röksö) pahentaa asiaa. Se olisi epistä.
Olen aika varma, että minun on syytä pysytellä erossa isommista alkoholimääristä seuraavat x kuukautta. Loppuikäkin olisi oikein jees, mutta ei vaikuta realistiselta tavoitteelta. Pari lasia viiniä voi ottaa tai kolme olutta, mutta enempi kittaus tekee minusta liian helposti känniääliön. En halua olla känniääliö ja pyydän kaikilta ääliöintini uhreiksi joutuneilta anteeksi. Pyydän myös, etten joudu kuuntelemaan yksityiskohtia ääliöinneistäni, koska elämässä muutenkin riittämiin häpeä korventelee syöntä.
Tietysti me rakastamme noita pieniä, vaikka he toikkaroisivat siellä sormi nenässä (mitä he eivät muuten tehneet) ja saamme rakastaakin, he ehtivät kyllä hankkia raadollisempiakin esiintymiskokemuksia.
***
Pari asiaa ottaa minua siinä määrin päähän, että päänahka käpristelee, mutta en ala niistä just nytten-pytten. Säästän ne siiheksi, että isoimmat höyryt ovat haihtuneet. Kaipa tällainen jättiveetutus on ihan terveellistä ja kenties edistää taistelua flunssaa vastaan. Olen tänään ollut varsin pipi ja etenkin yskä eteni vaikuttavaa tahtia kamalan kuuloisesi syväkeuhkoröhinäksi. Mietin, saattoiko lauantaina polttamani 1 kpl savukkeita (todellakin, yhden yhtykäinen röksö) pahentaa asiaa. Se olisi epistä.
Olen aika varma, että minun on syytä pysytellä erossa isommista alkoholimääristä seuraavat x kuukautta. Loppuikäkin olisi oikein jees, mutta ei vaikuta realistiselta tavoitteelta. Pari lasia viiniä voi ottaa tai kolme olutta, mutta enempi kittaus tekee minusta liian helposti känniääliön. En halua olla känniääliö ja pyydän kaikilta ääliöintini uhreiksi joutuneilta anteeksi. Pyydän myös, etten joudu kuuntelemaan yksityiskohtia ääliöinneistäni, koska elämässä muutenkin riittämiin häpeä korventelee syöntä.
sunnuntaina, joulukuuta 14, 2008
Hän saa tuntemaan kuin oisi vasta neljästoista päivä
Unelias, harmaa päivä enimmäkseen, jos väkivaltaa ei lasketa.
Esikoisen kanssa on puhuttu viisi kertaa perusteellisesti siitä, että pikkusiskoa ei saa puristaa käsivarresta, ei ranteesta, ei kädestä, ei olkavarresta. Ja siitä, että ketään ei saa lyödä, edes isää tai äitiä. Kotona omien ihmisten kanssa kaikkien pitää saada olla turvassa. Kenenkään ei tarvitse pelätä, että joku perheenjäsen satuttaa tai vahingoittaa. Jos pitää puristaa tai lyödä, voi puristaa ja lyödä pötkylää (siunatut pötkylät). Ensimmäinen kerta oli kiihtynyt, toinen kerta vielä kiihtyneempi. Kas, kun ei ole vaikutusta niillä. Vasta, kun ote on rauhallinen, jämäkkä ja ystävällinen, homma alkaa toimia. Harjoittelemme muutaman kerran, kun puristaminen ja lyöminen näyttävät lähestyvän. Äkkiä, äkkiä omaan huoneeseen, sitten puristetaan tai lyödään pötkylää kovaa, kovaa, niin kovaa kuin jaksetaan!
Toivottavasti näillä treeneillä on vaikutusta. Väkivalta on sietämätön asia ja sen on pakko loppua!
Esikoisen kanssa on puhuttu viisi kertaa perusteellisesti siitä, että pikkusiskoa ei saa puristaa käsivarresta, ei ranteesta, ei kädestä, ei olkavarresta. Ja siitä, että ketään ei saa lyödä, edes isää tai äitiä. Kotona omien ihmisten kanssa kaikkien pitää saada olla turvassa. Kenenkään ei tarvitse pelätä, että joku perheenjäsen satuttaa tai vahingoittaa. Jos pitää puristaa tai lyödä, voi puristaa ja lyödä pötkylää (siunatut pötkylät). Ensimmäinen kerta oli kiihtynyt, toinen kerta vielä kiihtyneempi. Kas, kun ei ole vaikutusta niillä. Vasta, kun ote on rauhallinen, jämäkkä ja ystävällinen, homma alkaa toimia. Harjoittelemme muutaman kerran, kun puristaminen ja lyöminen näyttävät lähestyvän. Äkkiä, äkkiä omaan huoneeseen, sitten puristetaan tai lyödään pötkylää kovaa, kovaa, niin kovaa kuin jaksetaan!
Toivottavasti näillä treeneillä on vaikutusta. Väkivalta on sietämätön asia ja sen on pakko loppua!
lauantaina, joulukuuta 13, 2008
Kolmastoista luukku aukeaa naristen
Tänään vietin joitakin tunteja sisarusten kanssa. Se oli hyvä tilaisuus. Nyt olen lämmin ja unelias, joka solua tuntuu nukuttavan. Kiitän järjestelyämme siitä, että huomenna on minun vuoroni nukkua. Ilman unta kaikki menee oudoksi, suhteellisuudentaju heikkenee, näkökulma vääristyy, kaikki tuntuu monta kertaa päivässä ylivoimaiselta.
Huomenna väsään likalle loput hilut baletin rooliasusta, arvon oppilaille arvosanat ynnä muuta hassua. Tänään lepäääääääääääääääääääääääännnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnn
Ei mulla mitään asiaa ollut. Pettynyt lukija saa pätäkät takaisin tuolta ovensuun palautuslaatikosta.
Huomenna väsään likalle loput hilut baletin rooliasusta, arvon oppilaille arvosanat ynnä muuta hassua. Tänään lepäääääääääääääääääääääääännnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnn
Ei mulla mitään asiaa ollut. Pettynyt lukija saa pätäkät takaisin tuolta ovensuun palautuslaatikosta.
perjantaina, joulukuuta 12, 2008
Kaksitoista päivää tusinassa
Opettajainhuoneen smalltalk menee joskus yllättäviin suuntiin. Tänään mietimme eutanasiaa ja sen hämäriä rajakohtia. Oma äitini tuumasi äskettäin esikoislapselleen, ettei halua turhaa vitkutusta kuoleman kynnyksellä. Mutta missä kulkee raja ja kuka sen piirtää? Lääketieteen asiantuntijat tarjoavat auttavan kätensä, toivottavasti, siis päätöksentekoon. Äiti on kohta taivaltanut täällä 80 vuotta ja haluaisin hänen jatkavan pitkään (enimmäkseen itsekkäistä syistä), mutta kaikkien meidän on määrä häipätä joskus.
Auh.
Sain tänään oppilaalta pullan, vastikään köksäntunnilla leivotun, ja tulin iloiseksi. Oppilaat, kokeilkaa joskus lahjoa opettajaa pullalla!
Päivän hauskin opejuttu on muutens Hiipinällä.
Mihinkään liittymätön kuvitus:
see more pwn and owned pictures
Auh.
Sain tänään oppilaalta pullan, vastikään köksäntunnilla leivotun, ja tulin iloiseksi. Oppilaat, kokeilkaa joskus lahjoa opettajaa pullalla!
Päivän hauskin opejuttu on muutens Hiipinällä.
Mihinkään liittymätön kuvitus:
see more pwn and owned pictures
torstaina, joulukuuta 11, 2008
Elva tolva loppakorva
Otsikon sanonta on edelleen nuorten käytössä. Ainakin minun oppilaitteni. Se oli vanha jo silloin, kun täti oli nuari. Voi jölli sen sijaan on manaus, jota en ole kuullut aiemmin. Samaten se, että tehdään jotain ihan himona, eli mielellään tai innostuneesti tai muuten vain paljon. Vähän taitava tarkoittaa ihmistä, esinettä tai asiaa, joka on hyvä. Tupakka voi olla köyppy tai pelkkä kö.
Täkäläiset teinit mm. käyvät edelleen pulissa leikkauttaessaan hiuksensa ja juttelevat kuramoottorin kanssa koulussa tarpeen tullen. Kotitalous on köksä, välitunti on välkkä ja jälki-istunto jälkkä. Arvaatteko, mikä on puhekielessä kännykkä?
***
Luennolla oli peräti kivaa, kiitos kysymästä, ainakin luennoitsijalla eli tolla meitsulaardiksella. Opiskelijatkin vaikuttivat jotenkin hyväntuulisilta ja otollisilta ja taas he raatoivat kuin kyntöhärjät tehtävien äärellä, joita heille lykkäsin. Opiskelijani ovat olleet tosi kovia tekemään työtä ja tehtävien purku on ollut mitä maukkainta, kun saamme kaikki nauttia itse kunkin kaksikon tai kolmikon aivotyöstä. Open työn huippuja tämmöinen!
***
Kävin lääkärillä kelaamassa kilppariasioita ja totesin ääneen sen, mitä olen muuten uumoillut. On loistavaa saada itsensä takaisin. Armour-annostukseni on nyt kolme graania päivässä ja hyvältä näyttää! Verestä mitattu tyroksiini on kuusi pykälää matalampi kuin Thyroxinilla, mutta kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet ovat viimein loitonneet. Hah!
Päätin lähteä purkamaan SSRI-lääkitystä, koska on täysin mahdollista ellei todennäköistä, että se on käynyt turhaksi kilpirauhaslääkityksen viimein alettua toimia. Helkkari. Jos en olisi näin iloinen edistyksestä, alkaisin tosissani ottaa pulttia näistä menetetyistä vuosista, jotka olen syönyt riittämätöntä lääkettä.
Enpä olisi syyskuussa uskonut, että pystyn pitämään täysipäiväistä työtä ja tekemään muutakin sekä lisäksi pysymään hengissä! Saati sitä, että koko muu perhe on flunssassa, mutta minä en! Tosin tämä flunssa-asia korjaantunee piakkoin, vaikkapa perjantai-iltapäivänä klo 14:30.
Täkäläiset teinit mm. käyvät edelleen pulissa leikkauttaessaan hiuksensa ja juttelevat kuramoottorin kanssa koulussa tarpeen tullen. Kotitalous on köksä, välitunti on välkkä ja jälki-istunto jälkkä. Arvaatteko, mikä on puhekielessä kännykkä?
***
Luennolla oli peräti kivaa, kiitos kysymästä, ainakin luennoitsijalla eli tolla meitsulaardiksella. Opiskelijatkin vaikuttivat jotenkin hyväntuulisilta ja otollisilta ja taas he raatoivat kuin kyntöhärjät tehtävien äärellä, joita heille lykkäsin. Opiskelijani ovat olleet tosi kovia tekemään työtä ja tehtävien purku on ollut mitä maukkainta, kun saamme kaikki nauttia itse kunkin kaksikon tai kolmikon aivotyöstä. Open työn huippuja tämmöinen!
***
Kävin lääkärillä kelaamassa kilppariasioita ja totesin ääneen sen, mitä olen muuten uumoillut. On loistavaa saada itsensä takaisin. Armour-annostukseni on nyt kolme graania päivässä ja hyvältä näyttää! Verestä mitattu tyroksiini on kuusi pykälää matalampi kuin Thyroxinilla, mutta kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet ovat viimein loitonneet. Hah!
Päätin lähteä purkamaan SSRI-lääkitystä, koska on täysin mahdollista ellei todennäköistä, että se on käynyt turhaksi kilpirauhaslääkityksen viimein alettua toimia. Helkkari. Jos en olisi näin iloinen edistyksestä, alkaisin tosissani ottaa pulttia näistä menetetyistä vuosista, jotka olen syönyt riittämätöntä lääkettä.
Enpä olisi syyskuussa uskonut, että pystyn pitämään täysipäiväistä työtä ja tekemään muutakin sekä lisäksi pysymään hengissä! Saati sitä, että koko muu perhe on flunssassa, mutta minä en! Tosin tämä flunssa-asia korjaantunee piakkoin, vaikkapa perjantai-iltapäivänä klo 14:30.
keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008
Kymppi: viimeinen luento ennen aivokuolemaa
Huomenna on viimeinen meitsulaisen luento lipastolla tänä vuonna. Seuraavan kerran luennoin sitten kaiketi lipaston työmuurahaisen asemassa, jolloin matka saliin on lyhykäisempi. Onkohan minulla jopa oma avain? Avain on hyvin hieno asia. Opena sain oman avaimen, jolla pääsen kaikkiin luokkiin ja mestoihin ja vähänkö olen vaalinut sitä aarteenani. Ostin jopa Aarikan hineen helmiavainkaulalapsinauhan, joka tosin on hieman painava nyt, kun yläselkä on käynyt jumpittelemaan voimistelun puutteessa. Onneksi sen voi myös laittaa vyönlenksuun ja avaimen taskuun. Uuh. Muistan, miten avain oli peruskoululais-minulle ilmeinen mahdin symboli. Me avaimettomat saimme värjötellä tai muuten vain seisoskella virkaheittoina lukittujen ovien takana, Ope sen sijaan pääsi minne vain.
Olen ihan tökreen väsy edelleen, mutta jaksoin kuin jaksoinkin käydä läpi luennon esityksen ja sisällön sekä tehdä loppuesseetehtävän. Taputan itseäni päälaelle ja sanon muutamia kiitoksen sanoja. Kiitän myös huomista päivää siitä, että se kestää luennon jälkeen kaksi oppituntia. Enkä ajattele juurikaan sitä, että pitää rynnätä lääkärille ja päiväkodille ja Esikoisen koulun puurojuhlaan. Yksi asia kerrallaan, yksi asia kerrallaan, yksi asia kerr... *krooh*
On muuten huomattavan ihanata, ettei jännitä liikaa tuo luennointi. Jännittää sopivasti, antaa vähän kipunaa, mutta ei haittaa fyysisesti eikä jähmetä aivojakaan. Olisipa joku kertonut minulle tämän silloin, kun tuntui, että kuolen sinne esiintyjän paikalle heti paikalla, mikäli en pyörry ensin.
Olen ihan tökreen väsy edelleen, mutta jaksoin kuin jaksoinkin käydä läpi luennon esityksen ja sisällön sekä tehdä loppuesseetehtävän. Taputan itseäni päälaelle ja sanon muutamia kiitoksen sanoja. Kiitän myös huomista päivää siitä, että se kestää luennon jälkeen kaksi oppituntia. Enkä ajattele juurikaan sitä, että pitää rynnätä lääkärille ja päiväkodille ja Esikoisen koulun puurojuhlaan. Yksi asia kerrallaan, yksi asia kerrallaan, yksi asia kerr... *krooh*
On muuten huomattavan ihanata, ettei jännitä liikaa tuo luennointi. Jännittää sopivasti, antaa vähän kipunaa, mutta ei haittaa fyysisesti eikä jähmetä aivojakaan. Olisipa joku kertonut minulle tämän silloin, kun tuntui, että kuolen sinne esiintyjän paikalle heti paikalla, mikäli en pyörry ensin.
tiistaina, joulukuuta 09, 2008
Yhdeksäs: Jaska ei jaksa
Täydet työpäivät plus opetuksen valmistushommat plus yhdistyksen jäsenkokous plus Shakespeare-kurssi ovat vähän liikaa viikon aluksi. Jos minulta kysytään. Koska haluaisin, että olisi jo keskiviikko, kuvittelen vähän väliä, että huomenna on torstai. Tämä hieman haittaa tuntien valmistamista! Onneksi sain yhden kokeen tehdyksi tänään, vaikka jätin kaikki tavarat koululle torstaiajatuksissa. Netti on ihmeellinen aspe.
Tämä väsymys ilmeisesti on sellaista normaalia sorttia, joka johtuu siitä, että on kamalasti tehtäviä ja ihmisiä. Siis järjellistä väsymystä, johon on selvä syy. Lisäksi viime viikon hankala lopetus heijastuu edelleen olemiseen. Huomenna pitäisi olla ohjelmassa *vain* koulupäivän (8:15 - 15:00) verran työtä ja sitten kotiin. Torstaina puolestaan pidän neljän tunnin luennon, opetan, lääkärille, Esikoisen koululle puurojuhlaan ja... jotain. Eikä kun, minun ei pitänyt ajatella kuin yhtä asiaa kerrallaan, ettei mieli mene kaaokseen. Aamulla 8:15 kouluun, matikankoe on ok, muut aineet tarpeeks valmistellut. Nyt tärkeintä on mennä nukkumaan.
Siis nukkumaanko? Niin. Nukkumaan. Jaa nyvvai?
Mietin kyllä tätä duunia, että aika hulluahan tää on työmäärältään. Onkohan se kaikkialla tätä samaa? Ei maar, tässä pestissä on sisäänrakennettuna viisi ylituntia.
Tämä väsymys ilmeisesti on sellaista normaalia sorttia, joka johtuu siitä, että on kamalasti tehtäviä ja ihmisiä. Siis järjellistä väsymystä, johon on selvä syy. Lisäksi viime viikon hankala lopetus heijastuu edelleen olemiseen. Huomenna pitäisi olla ohjelmassa *vain* koulupäivän (8:15 - 15:00) verran työtä ja sitten kotiin. Torstaina puolestaan pidän neljän tunnin luennon, opetan, lääkärille, Esikoisen koululle puurojuhlaan ja... jotain. Eikä kun, minun ei pitänyt ajatella kuin yhtä asiaa kerrallaan, ettei mieli mene kaaokseen. Aamulla 8:15 kouluun, matikankoe on ok, muut aineet tarpeeks valmistellut. Nyt tärkeintä on mennä nukkumaan.
Siis nukkumaanko? Niin. Nukkumaan. Jaa nyvvai?
Mietin kyllä tätä duunia, että aika hulluahan tää on työmäärältään. Onkohan se kaikkialla tätä samaa? Ei maar, tässä pestissä on sisäänrakennettuna viisi ylituntia.
maanantaina, joulukuuta 08, 2008
Åtta: punaiset valosydämet
Tosikoinen sai hebauskohtauksen, kun muka emme enää ehtineet ennen nukkumaanmenoa laittaa punaisia valosydämiä hänen huoneeseensa. Minä ja isänsä siinä pärisemään natiaiselle, mutta sitten muistin, että lupasin ne pahuksen valot. Nielaisimme pöpinät ja teimme aikaa valojen asentamiselle. Meillä on sellainen jänskä aikakone, josta saa veivatuksi vähän lisää minuutteja iltaan. (Ei vaiskaan, mutta on vain aina kiehtonut tuo ajan tekeminen ilmauksena.)
Haimme tomuisen joululaatikon autotallista ja pyyhimme pölyt sydämistä ja... sitten koko homma oli hirttää kiinni siihen ehtoon, että yöpuku pitää olla ennen valostusta. Se saattoi olla epäreilu ehto, koska valot oli kerran luvattu. Äh. Eräillä kypsillä aikuisilla pinna alkoi jo kireyttään soida, kun kypsä aikuinen ei jaksa bonjata, mikä siitä vaatteenvaihdosta tekee niin hankalaa.
Kyps. aik. sitten kertoi opettavaisesti, miten joskus pitää tehdä hommia saadakseen sen, mitä haluaa. Esimerkiksi valmistaa ruokaa, jotta saapi syödä, käydä töissä maksaakseen veroja ja pukea iapu, että saapi punaiset sydämet akkunaan. Nelivuotias lapsikin näköjään huomaa, että syy-seuraussuhde on viimeisessä kohdassa jokseenkin hämärä, joten homma ei mennyt täysillä kaupaksi, rauhoitti kuitenkin tilanteen, koska aihe oli kiinnostava. Lopulta kyps. pani munakellon raksuttamaan ja jos iapu olisi päällä ennen kilahdusta, valot laitettaisiin. Toimi! Viuh vain lapsi oli asianmukaistanut verhoilunsa eikä ollut enää lainkaan pahalla päällä, koska munakelloleikki oli yhteinen, riuska ja kiva.
Kun oltiin päästy iltasatuvaiheeseen, lapsi keksi vielä ryhtyä leikkimään valojen tieltä poistetulla koristeella. Siinä kohtaa viksun aikuisen korvista alkoi tulla pieniä savupilviä, koska nyt ei enää saa vitkutella. Miten niin ei? No kun äiti on niin upeasti selvinnyt tänne asti ilman (isompaa) pakottamista tai räyhäämistä. Kiittämätön kakara! Siinä se nyt sohlaa jotain aivan ihmeellistä eikä tule kuulemaan Urpo ja Turpo -annostaan!
Tosikoinen sanoi äksyilevälle äidilleen ihan ystävällisesti, että ota nyt äiti rauhallisesti. Yllätys vaientaa joskus posmottavan muden, joka hyvällä säkällä älyää seurata, mikä nyt on niin tärkeää. Tosikoinen asetteli jakkaran, laukun ja hulavanteen nukenvaunujen ympärille siten, että vauvanukke sai vaunujensa edustalle koristeen riippumaan. Hetken säädettyään ja onnistuttuaan virityksessään lapsi tuli äidin kainaloon iltasadulle ja jutteli iloisena, miten mukavaa äitivauvalla on, kun hän saa nauttia koristeesta ja punaisista valosydämistä.
***
Miksi jaksan kirjoittaa koko porinan? Pelkään, että muuten unohtuu se, kuinka prosessi on paljon tärkeämpi kuin päämäärä, tässä tapauksessa nukkumaanmeno. Toki nukkumaanmeno on tärkeää, mutta matkalla sinne ehtii oppia ties mitä. Sitä paitsi miettikää, mitä äitivauva olisi menettänyt, jos olisin vain jankuttanut iltasatua enkä olisi antanut minuuttia tai kahta ongelmanratkaisuun ja rakenteluun. Eikö sekin ole hassua, että aikuisen päässä jyräävät samaa pötköä nämä asiat, kun lapsella nollautuu tilanne välillä kokonaan. Jos nyt jossain on äksyilty, seuraava hetki käynnistyy jälleen puhtaalta pöydältä. Vaude. Jos aikuinen jaksaa malttaa pärinänsä ja ottaa luovuuden käteensä ja kuunnella, suunnitelma B saattaa toimia kuin hirvi. Jne. Kaiken a ja o on se, ettei ole pipo liian kireällä niin että tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat sumenevat ja muuttuvat yhdeksi mössöksi.
Haimme tomuisen joululaatikon autotallista ja pyyhimme pölyt sydämistä ja... sitten koko homma oli hirttää kiinni siihen ehtoon, että yöpuku pitää olla ennen valostusta. Se saattoi olla epäreilu ehto, koska valot oli kerran luvattu. Äh. Eräillä kypsillä aikuisilla pinna alkoi jo kireyttään soida, kun kypsä aikuinen ei jaksa bonjata, mikä siitä vaatteenvaihdosta tekee niin hankalaa.
Kyps. aik. sitten kertoi opettavaisesti, miten joskus pitää tehdä hommia saadakseen sen, mitä haluaa. Esimerkiksi valmistaa ruokaa, jotta saapi syödä, käydä töissä maksaakseen veroja ja pukea iapu, että saapi punaiset sydämet akkunaan. Nelivuotias lapsikin näköjään huomaa, että syy-seuraussuhde on viimeisessä kohdassa jokseenkin hämärä, joten homma ei mennyt täysillä kaupaksi, rauhoitti kuitenkin tilanteen, koska aihe oli kiinnostava. Lopulta kyps. pani munakellon raksuttamaan ja jos iapu olisi päällä ennen kilahdusta, valot laitettaisiin. Toimi! Viuh vain lapsi oli asianmukaistanut verhoilunsa eikä ollut enää lainkaan pahalla päällä, koska munakelloleikki oli yhteinen, riuska ja kiva.
Kun oltiin päästy iltasatuvaiheeseen, lapsi keksi vielä ryhtyä leikkimään valojen tieltä poistetulla koristeella. Siinä kohtaa viksun aikuisen korvista alkoi tulla pieniä savupilviä, koska nyt ei enää saa vitkutella. Miten niin ei? No kun äiti on niin upeasti selvinnyt tänne asti ilman (isompaa) pakottamista tai räyhäämistä. Kiittämätön kakara! Siinä se nyt sohlaa jotain aivan ihmeellistä eikä tule kuulemaan Urpo ja Turpo -annostaan!
Tosikoinen sanoi äksyilevälle äidilleen ihan ystävällisesti, että ota nyt äiti rauhallisesti. Yllätys vaientaa joskus posmottavan muden, joka hyvällä säkällä älyää seurata, mikä nyt on niin tärkeää. Tosikoinen asetteli jakkaran, laukun ja hulavanteen nukenvaunujen ympärille siten, että vauvanukke sai vaunujensa edustalle koristeen riippumaan. Hetken säädettyään ja onnistuttuaan virityksessään lapsi tuli äidin kainaloon iltasadulle ja jutteli iloisena, miten mukavaa äitivauvalla on, kun hän saa nauttia koristeesta ja punaisista valosydämistä.
***
Miksi jaksan kirjoittaa koko porinan? Pelkään, että muuten unohtuu se, kuinka prosessi on paljon tärkeämpi kuin päämäärä, tässä tapauksessa nukkumaanmeno. Toki nukkumaanmeno on tärkeää, mutta matkalla sinne ehtii oppia ties mitä. Sitä paitsi miettikää, mitä äitivauva olisi menettänyt, jos olisin vain jankuttanut iltasatua enkä olisi antanut minuuttia tai kahta ongelmanratkaisuun ja rakenteluun. Eikö sekin ole hassua, että aikuisen päässä jyräävät samaa pötköä nämä asiat, kun lapsella nollautuu tilanne välillä kokonaan. Jos nyt jossain on äksyilty, seuraava hetki käynnistyy jälleen puhtaalta pöydältä. Vaude. Jos aikuinen jaksaa malttaa pärinänsä ja ottaa luovuuden käteensä ja kuunnella, suunnitelma B saattaa toimia kuin hirvi. Jne. Kaiken a ja o on se, ettei ole pipo liian kireällä niin että tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat sumenevat ja muuttuvat yhdeksi mössöksi.
sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008
Seitsemän
Jostain syystä kuvittelen olevani jo joululomalla ja sitten toisaalta taas tulee ahdistusta siitä avustajajutusta. Ahdistus tulee kaiketi siitä, että olen toiminut näkemysteni vastaisesti ja antanut tyypin mellastaa puuttumatta asiaan. Tosin on ollut myös käsittämättömän vähän aikaa keskustella avustajan kanssa ilman muita naamoja. Esim. se apulaiskuvottaja (anteeksi vain, mutta en erityisesti oppinut arvostamaan työharjoittelijaa, jonka mielestä fyysinen kuritus on oikein terveellistä) möllötti tauotta avustajan kyljessä. No, joka tapauksessa sisuksissani korventaa se ahdistava ja pusertava olo, joka seuraa konfliktien välttelystä johtuvia paiseita. Tunnen itseni raukkikseksi ja toisaalta äälöttää tarttua aikuisten kasvattamiseen, kun noissa nuorissa on ihan tarpeeksi työmaata.
Kontollani on muitakin juketteja, jotka olisin halunnut toimittaa toisin ja lukuisia aloittelijan töppäyksiä. Ehdin vielä jonkin verran korjata mokiani, mutta ihan iisiä se ei ole, kun aikaa on vähän eikä ainakaan avustajalta ilmeisesti ole odotettavissa tukea. Toivon mukaan siirtymä varsinaisen open hoteisiin menee kuitenkin mukavasti. Ahdistuksen puserrus tulee kaiketi lopulta siitä, että välitän noista nuorista. Koulu kyllä porskuttaa ja sen aikuiset työntekijät, samoin minä itse, mutta nuoret vietävät varsin ratkaisevia hetkiä elämässään ja koulu vaikuttaa enemmän kuin ulkopuolelta kuvittelisi. Tärkeysjärjestyksessä ehkä koulukaverit, opet, muu henkilökunta, opsit, tilat jne.
On minulla vielä viisi ja puoli työviikkoa aikaa porskuttaa. Käytän sen huolella opiksi niin ittelle kuin kersoillekin!
Kontollani on muitakin juketteja, jotka olisin halunnut toimittaa toisin ja lukuisia aloittelijan töppäyksiä. Ehdin vielä jonkin verran korjata mokiani, mutta ihan iisiä se ei ole, kun aikaa on vähän eikä ainakaan avustajalta ilmeisesti ole odotettavissa tukea. Toivon mukaan siirtymä varsinaisen open hoteisiin menee kuitenkin mukavasti. Ahdistuksen puserrus tulee kaiketi lopulta siitä, että välitän noista nuorista. Koulu kyllä porskuttaa ja sen aikuiset työntekijät, samoin minä itse, mutta nuoret vietävät varsin ratkaisevia hetkiä elämässään ja koulu vaikuttaa enemmän kuin ulkopuolelta kuvittelisi. Tärkeysjärjestyksessä ehkä koulukaverit, opet, muu henkilökunta, opsit, tilat jne.
On minulla vielä viisi ja puoli työviikkoa aikaa porskuttaa. Käytän sen huolella opiksi niin ittelle kuin kersoillekin!
lauantaina, joulukuuta 06, 2008
Mitä ihmettä, kuudennessa luukussa liehuu lippu
Meitsit olivat its-päivän kunniaksi anoppilassa ja kylläpä lapset söivät! Lapset söivät ensin ruokaa niin että napa naukui ja sen jälkeen ahtoivat itseensä vielä uskomattoman kasan makeita kahvipöytäsysteemejä. Todellakin! Itse venyin korkeintaan neljännekseen ja silti ähkytti. Mummi oli hyvin otettu ja epäillee nyt, että olemme pitäneet lapsiparkoja nälässä viikon. Hän myös ilmaisi sivuteitse kuvitelmansa siitä, että meillä on kauhean oikeaoppista ruokailua eikä ikinä nähdä limukkaa tahi muuta hömppää talossa. Kröhöm kröhöm, tuli vähän syyllinen olo siitä. Toisaalta anopin toisen lapsen perhe on hyvin huomattavan kokoista ja siitä tuli mieleen, että hän kokee meidät (jotka emme ole mitään timmejä laihukaisia timmeihin ja hoikkiin verrattuna - paitsi ehkä lapset) päinvastaisiksi syöminkitouhuiltamme.
Itsenäisyys on onneksi hanskassa tällä ikää. Muut määrittelevät milloin miksikin, mutta minä olen siitä huolimatta minä. Kaikkia määritelmiä ei tarvitse rientää korjailemaan. Jos kiinnostaa, toteavat itse vääriksi ja korjaavat ne.
Koulussa on avustajan kanssa ollut omituista, kun hän on määritellyt minut joksikin ja kuvittelee nyt, etten osaa kasvattaa, vaan hänen pitää tulla neuvomaan minua. Voi daa! Hän kokee, että hänen vaikeutensa pärjätä oppilaiden kanssa johtuvat minusta... Pitää tässä jaksaa sanoa tytölle, että kannattaisi katsoa peiliin ja lopettaa lasten uhkailu, pelottelu ja jatkuva huutaminen. Kaikki tietävät, mitä tapahtuu, jos lapselle huutaa ja suuttuu joka helkkarin asiasta, eivätkö tiedäkin? No, jos siellä on joku, joka ei tiedä, niin lapsi lakkaa kuuntelemasta. Jos haluaa, että huutamisella ja räyhäämisellä on jotain vaikutusta, sitä kannattaa kokeilla todella vasta pakon edessä. Ja jos koko ajan pelottelee ja uhkailee, saavuttaa sen, että lapsi ei luota, vaan pelkää tai ohittaa ja inhoaa tai muuta vähemmän hyödykästä.
Jaahas, vai tänne suuntaan lähti juttu. Se on kai kiusannut minua aika paljon tänään. Alun perin piti kirjoittamani isosta itsenäisyysjutusta, vammaisten asumisesta ja vammaisten ihmisten oikeudesta kotiin, mutta ehkä olette lukeneet ne moniaat aiemmat juttuni jo aiheesta?
Itsenäisyys on onneksi hanskassa tällä ikää. Muut määrittelevät milloin miksikin, mutta minä olen siitä huolimatta minä. Kaikkia määritelmiä ei tarvitse rientää korjailemaan. Jos kiinnostaa, toteavat itse vääriksi ja korjaavat ne.
Koulussa on avustajan kanssa ollut omituista, kun hän on määritellyt minut joksikin ja kuvittelee nyt, etten osaa kasvattaa, vaan hänen pitää tulla neuvomaan minua. Voi daa! Hän kokee, että hänen vaikeutensa pärjätä oppilaiden kanssa johtuvat minusta... Pitää tässä jaksaa sanoa tytölle, että kannattaisi katsoa peiliin ja lopettaa lasten uhkailu, pelottelu ja jatkuva huutaminen. Kaikki tietävät, mitä tapahtuu, jos lapselle huutaa ja suuttuu joka helkkarin asiasta, eivätkö tiedäkin? No, jos siellä on joku, joka ei tiedä, niin lapsi lakkaa kuuntelemasta. Jos haluaa, että huutamisella ja räyhäämisellä on jotain vaikutusta, sitä kannattaa kokeilla todella vasta pakon edessä. Ja jos koko ajan pelottelee ja uhkailee, saavuttaa sen, että lapsi ei luota, vaan pelkää tai ohittaa ja inhoaa tai muuta vähemmän hyödykästä.
Jaahas, vai tänne suuntaan lähti juttu. Se on kai kiusannut minua aika paljon tänään. Alun perin piti kirjoittamani isosta itsenäisyysjutusta, vammaisten asumisesta ja vammaisten ihmisten oikeudesta kotiin, mutta ehkä olette lukeneet ne moniaat aiemmat juttuni jo aiheesta?
perjantaina, joulukuuta 05, 2008
Viitonen: E-alkuisia asioita
Ajatuksiani varaa kolme e-alkuista juttua: esteettömyys, emansipaatio ja empowerment. Tuo viimeinen e-alkuinen voisi jakautua kahdeksi v-alkuiseksi: voimautuminen ja valtaistuminen (kyllä, on niitä muitakin v-alkuisia sanoja kuin se kaiken alku ja juuri). Lisäksi puhutaan voimauttamisesta ja valtaistamisesta, mutta olen hieman skeptinen sen suhteen, miten paljon niitä pystyy ulkopuolelta tuottamaan. Edistämään ja mahdollistamaan kyllä juu onneksi sentään. Onko sitten empowalla ja emansipatsioonilla paljonkaan eroa sisällöllisesti, vaikka kulttuurisesti ja konnotaatioiltaan ne ovatkin erilaisia? Sitä passaisi miettiä ennen kirjoittamista, ettei tulisi turhaa löpinää.
Esteettömyys on mun mielestäni se maailman järjestämisen periaate, jolla nuo muut e-alkuiset voivat edes jotenkin toteutua. Täydellinen esteettömyys tuskin on mahdollista. Täydellisyys yleensäkin on harvoin toteutuvainen, mutta mikään ei estä meitä pyrkimästä siihen. Pitää vain asettaa välitavoitteita, jottei tule turhautumus.
***
Nyt menen suorittamaan yhden tunnin mittaisen työpäiväni, minkä jälkeen pääsen hakemaan natiaista päiväkodista ja siirryn viikonloppuun! Täytyy sanoa, että tässä työssä viikonloput ovat ihan uudenlaisessa arvossaan, kun perjantaina alkaa olla rehti ojankaivuuväsy päällä.
Esteettömyys on mun mielestäni se maailman järjestämisen periaate, jolla nuo muut e-alkuiset voivat edes jotenkin toteutua. Täydellinen esteettömyys tuskin on mahdollista. Täydellisyys yleensäkin on harvoin toteutuvainen, mutta mikään ei estä meitä pyrkimästä siihen. Pitää vain asettaa välitavoitteita, jottei tule turhautumus.
***
Nyt menen suorittamaan yhden tunnin mittaisen työpäiväni, minkä jälkeen pääsen hakemaan natiaista päiväkodista ja siirryn viikonloppuun! Täytyy sanoa, että tässä työssä viikonloput ovat ihan uudenlaisessa arvossaan, kun perjantaina alkaa olla rehti ojankaivuuväsy päällä.
torstaina, joulukuuta 04, 2008
Nelosluukku: Erkkatyypit eivät koskaan saa mennä pois
Olen nyyhkeissä. Esikoisen ihana puheterapeutti hylkää meirät mennäkseen muiden kanssa vaan pitämään hauskaa. Eikä kun saa pitkän työpestin muualta. Miksei Tampere halua pitää hyviä tyyppejä? Laittaa niille heti iänkaikkista työsopparia ja vielä palloa jalkaan? Miksei? No, samaan syssyyn sain kuulla, että voisin aloittaa heti tammikuussa tai työtilanteeni mukaan helmikuussa täysipäi(väi)senä tutkijana. Käkäkääk! Ja sitten olen itse se hylkäävä erkkatyyppi. Sydäntä raastaa. Puhuin asiasta nuortenkin kanssa ja he tuumasivat, ettei mun pidä menemän lipastolle, vaan olla siellä koulussa. Kun muuten tulee taas joku uusi tyyppi tänne. Ja taas. Uskon, että he saavat ainakin yhtä hyvän open tilalle, mutta en ihmettele, että open vaihtumiset hyydyttävät. Vaihtuminen on ihan puosta ja heikentää sekä olemista että oppimista joksikin aikaa. Yhtä hyvän puheterapeutin löytäminen on vaikeampaa, mutta saa sekä pitää peukkuja että suositella. Esikoisen kehitys on nyt niin loistovauhdissa, että toivon vimmaisesti sen jatkuvan!
Näyttää nyt kumminkin siltä, että sanon tutkimisen seireenikutsuille kyllä, oi kyllä, vaikka ne niin yllättäen tulivatkin tietoisuuteeni! Kahden viikon päästä annan pikkusormen virallisesti. Siihen asti siis tämä tieto on epävarma. Kuuntelen Ruun kehoituksen mukaisesti, mitä tomumajani minulle sanoo, koska se tietää kaikenlaista, mitä hidas polla ei osaa sanallistaa tai muuten tuottaa tajunnan pintaan.
Näyttää nyt kumminkin siltä, että sanon tutkimisen seireenikutsuille kyllä, oi kyllä, vaikka ne niin yllättäen tulivatkin tietoisuuteeni! Kahden viikon päästä annan pikkusormen virallisesti. Siihen asti siis tämä tieto on epävarma. Kuuntelen Ruun kehoituksen mukaisesti, mitä tomumajani minulle sanoo, koska se tietää kaikenlaista, mitä hidas polla ei osaa sanallistaa tai muuten tuottaa tajunnan pintaan.
keskiviikkona, joulukuuta 03, 2008
Kolome: sisäinen ristiriidahdus
Nyt olisi ehken mahdollista päästä tutkimushommain syrjään heti vuoden alusta! Tai siis helmikuusta, mikäli saan opettaa vielä tammikuun. Voi taateli! Palkka ei tod. olisi häävi, mutta toisaalta saisi ihan palkallisesti opiskella ja tutkia ja vieläpä eläkettä kertyisi himppusen ym. Työsuhde on työsuhde. Joko puoli- tai kokopäiväinen olisi tiedossa, huomenna saan tietää, kumpi. Neljäksi vuodeksi enimmillään. Hankkeen porukka vaikuttaa hyvältä ja aihe on mulle mieluinen, eli erään erityisryhmän viestintää. Voisin siihen ympätä myös pedaa mitä luultavimmin.
Ja sitten se välttämätön mutta (asuntovelan lisäksi). Jos saan pestin, en ehdi opettaa! Ehkä puolipäiväisenä ehtisi tehdä jotain opehommia, mutta kokopäiväisenä ei ainakaan. Jos jos, niin sitten esmes vuodeksi sanoisi juu ja tekisi kasan opintoja sekä yhden artikkelin vätöskirjaa varten? Onhan tämä nyt mahtis nurkan takaa pompahtanut tilaisuus päästä tutkimisen syrjään tai jopa keskelle sitä! Riemunkiljahdus on tämän opetuspestin jälkeen kuitenkin laimeampi kuin luulisi.
Haluaisin olla tutkiva pragmaatikko tai pragmaattinen tutkija. Teoriaa ja tutkimusta metatasolla aina väliin, sitten teorioiden testaus käytännössä, teorian kehittäminen edelleen, kokeilu käytännössä, käytännön kehittäminen jne. jne. iäti ja alati toistaen, kerien ja kaulien. Taidetta myöskään unohtamatta. En saa näitä kaikkia himiksiä mitenkään mahtumaan yhteen elämään, buu. En silti vaihtaisi.
Ja sitten se välttämätön mutta (asuntovelan lisäksi). Jos saan pestin, en ehdi opettaa! Ehkä puolipäiväisenä ehtisi tehdä jotain opehommia, mutta kokopäiväisenä ei ainakaan. Jos jos, niin sitten esmes vuodeksi sanoisi juu ja tekisi kasan opintoja sekä yhden artikkelin vätöskirjaa varten? Onhan tämä nyt mahtis nurkan takaa pompahtanut tilaisuus päästä tutkimisen syrjään tai jopa keskelle sitä! Riemunkiljahdus on tämän opetuspestin jälkeen kuitenkin laimeampi kuin luulisi.
Haluaisin olla tutkiva pragmaatikko tai pragmaattinen tutkija. Teoriaa ja tutkimusta metatasolla aina väliin, sitten teorioiden testaus käytännössä, teorian kehittäminen edelleen, kokeilu käytännössä, käytännön kehittäminen jne. jne. iäti ja alati toistaen, kerien ja kaulien. Taidetta myöskään unohtamatta. En saa näitä kaikkia himiksiä mitenkään mahtumaan yhteen elämään, buu. En silti vaihtaisi.
tiistaina, joulukuuta 02, 2008
II luukku: a-a-aa
Esikoinen tietää, miten sanomalehdet, tietokoneet sun muut turhuudet lentävät sivuun isän ja äidin nenän edestä. Riittää, kun hän sanoo: a-a-aa.
Jos sisältö jää hämäräksi lukijalle ilman havainnollistavaa visuaalista ja taktiilista täydennystä, voi ostaa seuraavat konsonantit: h, l, t ja n.
Teimme a-ai-un lomassa äikän läksyjä ja lisäsimme puuttuvia tavuja. Pukkasin aika paljon tavujen valinnassa, mutta Esikoinen äänteli sanoja ihan itse. Heppu kehittyy myös konsonanteissa koko ajan ja äänteitä tulee ihan toiseen malliin, kun edessä on itse kirjoitettu sana ja vielä kuvakin. Elämä on joskus niin makeaa.
***
Minulla on kuitenkin Ongelma. Otan pulttia. Kiristän hermoa. Pipokin on kutistunut, niettä hyvä kun veri kiertää. Totta, nyt jakso vaihtui ja on valtavasti taas uutta järjesteltävää sekä pollassa että etenkin oppilaiden käytännöissä eikä aika riitä ja joululoma tulee ja on järjettömät koesumat ja kaoottistahan tämä on ja lisäksi opetan vielä lipastolla. Enkä nyt ala privaattipuolesta, esim. muorin tilanteesta mitään.
Liiallinen hermopaine johtaa siihen, että en saa kunnolla priorisoiduksi asioita, vaan saatan jäädä jumittamaan. Kierre on äkkiä valmis, kun mukaan tulee unen sekä liikunnan puutetta ja muuta ärsää. Seis! Stop! Ptruu! Asioiden järkkäily on tärkeää, mutta kaikkea ei voi tehdä kerralla, vaan pitää ketjuttaa ja jättää tilaa myös turhan näköisille hömppäasioille. (Onneksi muuten edelleen nuo oppilaat ovat tosi mainioita tyyppejä ja yhteistyö tuntuu kehittyvän koko ajan. Oppilaiden kanssa kuulemma voi myös jutella eikä tarvitse koko ajan piiskata eteenpäin opintiellä.)
Jos sisältö jää hämäräksi lukijalle ilman havainnollistavaa visuaalista ja taktiilista täydennystä, voi ostaa seuraavat konsonantit: h, l, t ja n.
Teimme a-ai-un lomassa äikän läksyjä ja lisäsimme puuttuvia tavuja. Pukkasin aika paljon tavujen valinnassa, mutta Esikoinen äänteli sanoja ihan itse. Heppu kehittyy myös konsonanteissa koko ajan ja äänteitä tulee ihan toiseen malliin, kun edessä on itse kirjoitettu sana ja vielä kuvakin. Elämä on joskus niin makeaa.
***
Minulla on kuitenkin Ongelma. Otan pulttia. Kiristän hermoa. Pipokin on kutistunut, niettä hyvä kun veri kiertää. Totta, nyt jakso vaihtui ja on valtavasti taas uutta järjesteltävää sekä pollassa että etenkin oppilaiden käytännöissä eikä aika riitä ja joululoma tulee ja on järjettömät koesumat ja kaoottistahan tämä on ja lisäksi opetan vielä lipastolla. Enkä nyt ala privaattipuolesta, esim. muorin tilanteesta mitään.
Liiallinen hermopaine johtaa siihen, että en saa kunnolla priorisoiduksi asioita, vaan saatan jäädä jumittamaan. Kierre on äkkiä valmis, kun mukaan tulee unen sekä liikunnan puutetta ja muuta ärsää. Seis! Stop! Ptruu! Asioiden järkkäily on tärkeää, mutta kaikkea ei voi tehdä kerralla, vaan pitää ketjuttaa ja jättää tilaa myös turhan näköisille hömppäasioille. (Onneksi muuten edelleen nuo oppilaat ovat tosi mainioita tyyppejä ja yhteistyö tuntuu kehittyvän koko ajan. Oppilaiden kanssa kuulemma voi myös jutella eikä tarvitse koko ajan piiskata eteenpäin opintiellä.)
maanantaina, joulukuuta 01, 2008
Eka luukku
Joulukalenterin avaaminen on hyvin hupsuttavaa toimintaa. Lapset pukevat viuh ylleen, kun tietävät kalenterien odottavan ja aamut sujuvat. Ostin tänä vuonna itselleni salmiakkikalenterin, hahaa. Halva osaa nuo salmiakkihommat. Kalenterihommassa on sen verran parantamisen varaa, että siinä saisi olla myös kuvia. Lumiukon muotoinen salkkari on toki komee, mutta sen kadottua jäljelle jää vain ankea valkoisuus. Tosin on sekin parempaa kuin mihin luonto pystyy tänään. Mietin taas aamulla, miten ilmaistaan päivän valkeneminen silloin, kun se vain muuttuu harmaaksi. Harmaantuu, harmentuu, harmautuu... harmistuu!
Tänään on maailman AIDS-päivä ja teemana on HIV:stä puhuminen. Niin että puhukaat! Minä puhuin jo koulussa, joten nyt ei enää tartte. Tai no, sen verran puhun, että yritetään torjua tartuntojen leviäminen ja HIV-positiivisten syrjiminen! Eikö? Myös passaa olla huolissaan Saharan eteläpuolisen Afrikan AIDS-tilanteesta ja viettää pari hiljaista hetkeä sen ajatuksen äärellä, että sukupuolten välinen epätasa-arvo on yksi tärkeä HIV-tartunnan leviämisen syy sellaisten kestohittien kuten köyhyys ja tietämättömyys ohella.
Päivän kunniaksi voin myös mainita muutamia oivallisia turvaseksin muotoja. Uskollisen kumppanin kans silleen oleminen ja itsekin uskollisena pysytteleminen on aika hyvä. Seksiäänisten näyttelijöiden kuunteleminen sillä korvalla on hyvin turvallista eikä korvaan tarvihe kääräistä kondomia. Tuorein löytöni äänimaailmassa on Tuffiksen Gorenia näyttelevän Vincent D'Onofrion ääntely. Hahaa, tuossa Wikipedian kuvassa jäppinen muistuttaa aika paljon yhtä kaikkien aikojen suosikkiäänistäni, Orson Wellesiä. Kommenttilotjassa voi itse kukin aiheesta kiinnostunut äänestää parasta ääntä. Lopuksi suosittelen turvaseksin klassikkoa, itsekseen itseskelyä, koska nykytietojen mukaan kämmeniin kasvavat karvat on ihan helppoa ajella veke.
Tänään on maailman AIDS-päivä ja teemana on HIV:stä puhuminen. Niin että puhukaat! Minä puhuin jo koulussa, joten nyt ei enää tartte. Tai no, sen verran puhun, että yritetään torjua tartuntojen leviäminen ja HIV-positiivisten syrjiminen! Eikö? Myös passaa olla huolissaan Saharan eteläpuolisen Afrikan AIDS-tilanteesta ja viettää pari hiljaista hetkeä sen ajatuksen äärellä, että sukupuolten välinen epätasa-arvo on yksi tärkeä HIV-tartunnan leviämisen syy sellaisten kestohittien kuten köyhyys ja tietämättömyys ohella.
Päivän kunniaksi voin myös mainita muutamia oivallisia turvaseksin muotoja. Uskollisen kumppanin kans silleen oleminen ja itsekin uskollisena pysytteleminen on aika hyvä. Seksiäänisten näyttelijöiden kuunteleminen sillä korvalla on hyvin turvallista eikä korvaan tarvihe kääräistä kondomia. Tuorein löytöni äänimaailmassa on Tuffiksen Gorenia näyttelevän Vincent D'Onofrion ääntely. Hahaa, tuossa Wikipedian kuvassa jäppinen muistuttaa aika paljon yhtä kaikkien aikojen suosikkiäänistäni, Orson Wellesiä. Kommenttilotjassa voi itse kukin aiheesta kiinnostunut äänestää parasta ääntä. Lopuksi suosittelen turvaseksin klassikkoa, itsekseen itseskelyä, koska nykytietojen mukaan kämmeniin kasvavat karvat on ihan helppoa ajella veke.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
