On havaittavissa tiettyä teemaa

Kävimme Tosikoisen kanssa Muumilaaksossa, kun Esikoinen ratsasti. Tällä kertaa tytär katseli tarkkaavaisesti kaikki pienoismallit ja vähän piirustuksiakin sekä tietsalla lähikuvia häikäisevästä Muumitalosta. (Muistelen että olisin isosiskon kanssa mennyt katsomaan sitä joskus vuonna böö silloiseen Nykytystaiteen museoon Palomäentiellä ja se olisi ollut mahtava tapaus.) Minä istuin katsomassa diaesitystä piirustuksista, kun siinä näki kuvat oikein kunnolla ja sai istua, nojata päätä pylvääseen ja antaa kuvien viedä menneisyyteen. Niin, sinnepä taas hyvinkin. Säästän teitin nyt yksityiskohdilta.

Jansson oli minulle koko lapsuuden ja hyvän pätkän nuoruuttakin kirjailija ja kuvataiteilija tärkeimmästä päästä. Luin kaiken, mitä sain käsiini, katsoin myös. Upposin piirustuksiin, tutkin viivaa myös itse piirtämällä, värejä vesivärien avulla. Joskus tein jäljennöksiäkin. Nytkin tein, kun olimme Muumilaakson piirustushuoneessa ja Tosikoinen pyysi. Ei nyt ihan ole kynä enää hallussa siten kuin teininä, mutta aika mukava ilme tuli Myylle (jonka mallin otin yhdestä Näkymättömän lapsen kuvista) ja likka väritti hiukset.

Päätin aloittaa yleisen fiktion vähittäisen palauttamisen elämääni (ilman suorituspaineita tai yhtään mitään tavoitteita kuin suuremman nautinnon saaminen elelyyn) lukemalla muutaman Janssonin silläkin uhalla, että lapsuus ja nuoruus vyöryvät päähän vielä raivoisammin kuin nyt. Voi olla, että jossain vaiheessa tulee muisteluksia myös sieltä vähemmän ikävästä päästä. Epäilen, että peräti valtaosa tapahtumista oli kuitenkin neutraaleja tai kivoja silloinkin, kun niissä oli muita ihmisiä eikä vain kirjojen, taiteen, musiikin, ympäristön, hoksaamisen jne. tarjoamia elämyksiä.

Siirtynen siis kirjahyllylle ja otan kouraan Muumilaakson marraskuun. Rapoa seuraa sitten joskus.