Raatamalla raadoksi

Myönnettävä on, että töitä piisaa, kun haluaa tehdä oppilaille (ja opettajalle) sen palveluksen, että pöytä on tosi hyvässä kunnossa vahdin vaihtuessa. Nyt olen yhä kipeämmin hahmottanut sen, miksi alku oli niin vaikeaa ja raskasta. En saanut edeltäjältäni tietoja siitä, mitä oppilaat olivat siihen mennessä opiskelleet, saati mitä heidän olisi ollut tarkoitus opiskella loppuvuonna! Siihen lisää uudet systeemit (jotka kouluissa ovat vääjäämättä aika monimutkaisia, etenkin kaikkien kanssa kaikkialla touhuavalla erkkaopella), uuden paikan kartta ja hirveä lauma uusia ihmisiä. Oppilaiden kanssa tututustminen oli vielä verrattain helppoa, mutta opettajien kanssa ei, koska lukkari oli niin tiukka ja töitä hirveästi, ettei opehuoneeseen ehtinyt missään välissä. Kunnes päätin, että ehdin, vaikka sitten tuntien valmistelusta olisi pois. Ja se oli hyvä päätös.

Nyt homma on jo mukavasti hanskassa, viidet HOJKSitkin pidetty, opet ja oppilaat tuttuja ja kuviotkin tärkeimmiltä osin selkeitä. Joten voinkin taas lähteä uusiin haasteisiin... Olen ajatellut näitä mukavuusalueita ja sanottava on, että yläkoulun oppilaista valtaosa on lähes jatkuvasti epämukavuusalueella koulussa, jos yrittävät pysyä opetuksessa kärryillä. Minä en jaksaisi tuommoista keskivertolukkaria ollenkaan, oppilaan roolissa siis. Open roolissa on eri juttu. Eikä minun ole tarvinnut kaikkia opettaa, ainoastaan enkkua, matikkaa, ruotsia, biologiaa, leffaa ja satunnaisesti muita aineita. Tuota noin... mutta minulle maksetaan!

Nyyh, enää viisi kouluaamua, sitten pitää sanoa hei-heit ja siirtyä lipastolle. Toisaalta olen innoissani myös tulavasta, kun saa keskittyä vallan tutkimiseen ja oppimiseen. Aah. Plus sielläkin on huippuja tyyppejä, joiden kanssa istua kahvilla tai lounaalla pörisemässä korkealentoisia (olen kokeillut, se on kivaa). Eikä tarvitse yrittää kaupitella kenellekään tietoa, jota nämä aktiivisesti eivät halua. Mut kyllä nuorten kanssa työskentelyssä on ehdottomasti sitä jotain. Ollaan isojen perusjuttujen äärellä.

Semmoinen terveinen olis kaikille opettajille (ml. toi meitsi), että reiluus on huipputärkeää. Ollaan reiluja, vaikka tekisi pipiä joskus. Mokia sattuu, mutta oppilaat yleensä antavat anteeksi, jos aikuinen myöntää olleensa epäreilu ja pyytää sitä anteeksia reippaasti. Jos vain leikitään että kaikki on okei ja selitellään ummet & lammet, luottamusta on vaikeaa rakentaa uudelleen ja oppilas saattaa kroonisesti myrtyä.