Lapset ja SP ovat tällä viikolla hiihtolomalla, minä en. SP roudaa mukuloita ainakin kahdesti päivässä pihalle rehkimään ja sää on kerrankin suotuisa. Kerran päivässä pulkkailua ja kerran luistelua! Uni maittaa ja lasten mielialat ovat harvinaisen pehmoiset rehkinnän päälle. Ruoan kulutus on tosin valtaisaa, joten pariksi päiväksi arvioimani safkamäärät hupenevat kerralla. Sehän on tietysti hianoa. Jokin äitigeeni herää ja iloitsee, kun lapset popsivat posket punaisina ihan omin pikku kätösin valmistamaani ruokaa. Kunpa olisin yhtä reipas kuin tuo hra puoliso!
Esikoinen luistelee jo aikas hyvin, mutta myös puutteellisin taidoin varustettu Tosikoinen treenaa pää punaisena puolitoista tuntia putkeen. Hän halusi kovasti oikean kypärän ja nyt hänellä on pinkki Jofa. Ensimmäisenä päivänä T. istui koko illan se päässä ja mietti, olisiko syytä yölläkin pitää, jos näkee vaarallisia unia. (Okei, se oli tota hassuttelua.) Nälkä kasvaa syödessä -teoriaa mukaillen likka halusi myös mailan! Pinkkiä mailaa ei ollut tarjolla! Hmph. Huomenna velvoitan SP:n ottamaan valokuvia luistelevasti kaksikosta.
Minä istun tutkimassa norsunluutornissani ja päivä päivältä tunnen oloni kotoisammaksi. Olen ollut niin kauan pois yliopiston kuumimmista sisuksista (kiihkeimmät käännöstieteilyaikani olivat 1990-luvun alkupuolella), että olen vähän pihalla. Mietin, muistavatko laitoksen kävyt millä tavoin jokseenkin äänekästä ja kriittistä presenssiäni. Olin semmoinen risupartainen opiskelijaradikaali. Nyt olen jokseenkin mieto täti käännöstieteilyn puolesta, koska hiileämiselle on varattu lähinnä ihmisoikeuksiin ja erityisesti vammaisten ihmisten oikeuksiin liittyvät jutut.
***
Mietityttää tämä monessa blogissa levinnyt lamaannus, itsellänikin on samaa vaivaa. Yksi mahdollinen selitys putkahti päälle, mikäli oma kokemukseni on jotenkin yleistettävissä. Sanokaa hep, jos jaksatte!
Omaan blogikäyttäytymiseeni on vaikuttanut valtavasti Googgelin syötteenlukijan käyttö Blogilistan sijaan. Luen kaikki tekstit samanlaisina pötköinä kuin liukuhihnalta ja joudun usein palaamaan postauksen alkuun tsekatakseni, kuka bloggaaja sanoikaan näin. Aina en muka ehdi palata ja sitten umpimähkään arvaan. Kommentointi vaatii ylimääräisiä klikkauksia ja on helppo osua väärään linkkiin! Ärsy. Koska teksti on vain pötkönä syötteenlukijassa, ei tule yhtä henkilökohtaista oloa lukiessa - blogisivulla tuntuu kuin olisi jollakulla kylässä. En sitten yleensä kommentoi, vaikka olisi asiaakin tai kiitos tai me-too. Siteet bloggaajiin rapistuvat ja blogitekstit kutistuvat irrallisiksi huuteluiksi nettiavaruudessa eikä aina edes kaiku vastaa. Ei se ole hianoa.
Sitä en tosin tajua, miksen aina ehdi muka oman bloginikaan kommentteihin vastata! Täällä on ollut useita todella lupaavia keskustelun alkuja, joista olisi saanut tosi paljon irti, jos vain olisi ottanut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
9 kommentti(a):
Just mainitsemastasi syystä en lue GR:llä kuin ne blogisuosikkini, jotka edellisen blogilistauudistuksen pyörteissä lähtivät listalta, muita seuraan edelleen perinteistä reittiä. Toisaalta kahdessa paikassa seikkailu verottaa aina jompaakumpaa tai välillä jopa molempia.
Ensin yritin selittää itselleni, että kommentoimattomuus johtuu siitä, kun luen blogeja bussissa kännykältä. Nyt on pakko tunnustaa, että välillä vierähtää viikkokin, etten lue mitään mistään! (kirjoittamisessa vierähtää vastaavasti keveästi useampikin viikko ja tuotokset ovat silti kovin keposia menneisiin aikoihin verrattuna).
Kamala, kun eläminen vie niin kauheesti aikaa, ettei ehdi blogata!
Onneksi on olemassa reserviaikaa. Yöllä. Viime yönä näin unta, että uusi Blogilista kertoo aivan uskomattomia statseja. Oli esim. sellainen hieno sininen käyrä, joka kuvasi minun käyntejäni Viistolla pinnalla. Käyrän vieressä näkyi käyntieni kokonaismäärä, 5 218! ja oma oikea nimeni loisti vieressä vahvoin kirjaimin. Hiukan olin hämilläni, että mistä ne senkin tiedon siihen poimivat.
Uni osoittaa mielestäni, että minulla on edelleen vahva henkinen side blogosfääriin, vaikka käytännön aktiivisuudessa olisi toivomisen varaa!
Hyvät jatkot!
Äh, tuo Turun T olen siis minä, Sun äitis. Oli jäänyt väärä tili päälle. Juuri tuollainen yksityiskohdissa hutiloiminen kuvaa aivan oivallisella tavalla vieraantumista tavallisista kommentointirutiineista.
RSS käytössä täälläkin. Jos luen duunissa ja jokin hommajuttu odottaa, kommentointi jää usein pois, ei aina. Kotona taas klikkaan huolettomasti syötteestä blogiin heti kun ilmaantuu jotain sanottavaa.
Tuo on hyvä huomio, että blogissa vierailu tuntuu kuin kävisi jollakulla kylässä. Minä luen osan seuraamistani blogeista tai nettipäiväkirjoista LiveJournalissa, jossa myös kerätään kaikki uudet merkinnät yhdeksi pötköksi, mutta ehkä se on silti vähän erilainen kuin Google Reader, henkilökohtaisempi. Eri fontit ja värit blogeissa tekevät jo paljon.
Pakko yhtyä myös tuohon edellä esitettyyn, että on ihan kamalaa, kun elämiseltä ei jää aikaa bloggaamiseen. :)
Just ton takia mä en käytä google readeriä ollenkaan, musta se syöteputken lukeminen on niin kasvotonta puuhaa. Lienen kivikaudelta, kun mulla suosikkiblogit on ihan vaan perinteisesti bookmarkkeina omalla koneella? En nimittäin siis käytä blogilistaakaan muuten kun silloin tällöin jos haluan etsiä jotain uutta.
Mut joo, sen huomaa, että kommentointi yleensäkin on vähentynyt! (tai sit mun jutut vaan on niin huonoja...:()
Aah, kommentteja! Ihan tässä bloggaaja nuortuu :-)
Mä en kerta kaikkiaan osaa käyttää kirjanmerkkejä. Olen aika pösilö, mutta voisin varmaan oppia, kun olen oppinut monenlaisia muitakin asioita? Blogilista tuntuu jälleen oudolta ja nyt kun olen työssä siinä kohtaan, että ahdan päähäni ammattimaisesti tietoa varje dag, en jaksaisi opetella mitään vähemmän pakottavia juttuja. Toisaalta taas blogien seuraaminen ja kommenttibokseissa hengailu antaa pikavauhtia irtautumista omasta fakista ja näkökulmia maalimaan. Ja ihka oikeita kontakteja ihmisiin.
Jospan jutut on kaukana huonoista (vink vink) ja mä olen niihinKIN ollut monta kertaa kommentoimassa, mutta sitten muka tulee jotain muuta eikä saa aikaiseksi sitä vaativaa parin klikkauksen siirtymää. Äh. Pakko tämmöisestä on oppia pois ja käydä taas rennoin rantein kommentoimaan, kun tekee mieli jotain äännähtää. Ei se niin juhlallista ole.
Kiitos kaikille, otan teiltä idistä siihen, mitä tälle omalle bloggaajapäälleni taas yritän tehdä. Ja blogini teki mielellään cameon Sun Äitis REM-vaiheeseen!
Vaaleanpunainen Jofa on melkein hienointa mitä on! Kirpparilla oli kirkkaanpunaiset naisluikkarit. Ne oli hienointa. Mutta liian suuret.
En kai käytä RSS-systeemin kaikkia mahdollisuuksia. Olen keräillyt sinne sellaisia blogeja, jotka eivät ole blogilistalla. Mutta jos johonkin tykästyn, napautan blogin oikean näkymän auki.
Oma mieleni suosii lukemista, kirjoittamista, katselua yms. sielunmaiseman mukaan. Nyt toivoisin sen aukeavan kohti aurinkoisia kevätpäiviä, valostuvia aamuja ja iltoja. Uni- ja ajattelukemiset silti välttämättömiä.
Kirjoituksesi ovat tärkeitä, mistä ihastut ja vihastut saavat miettimään. Ajatuksia odottelen siihen tahtiin, mikä uusien aluevaltauksien lomassa tuntuu hyvältä. - Kevättä!
Jenni, huippua, että löytyy Jofa-ilon ymmärtäjiä täältä. Kys. vempele jotenkin kutkuttaa myös sisäistä femmariani.
Refanut, kylläpä tuli kommentistasi hyvä mieli! Kiitos :-)
Lähetä kommentti