Olen ollut konferenssileskenä torstaista. Se on hermostuttavaa, kaikki logistiikka ja tiukat aikataulut, enkä osaa oikein nukkua tottumattomuuttani. Kaikki on mennyt hyvin ja olemme funkanneet hienosti. Ajanjakson hienoimpia kohtia on ollut se, kun tänään Esikoinen ilmaisi isän ikävää. I-ä o-ii (isä kotiin) ei ole ehkä kovin sofistikoitunut viesti sinällään, mutta kun koko keho on mukana ilmaisussa, siitä kasvaa jotain suurta. Ja merkittävää, koska tavanomaista nonverbaalia viestintää (sitä kulttuurisidonnaista, opittua mallia) pojalla ei juuri ole eikä sanoja, eli tavat kertoa tunteista ovat olleet erittäin rajalliset. Nukkumaanmenoaikaan vähän itkettikin, mutta lohdutukseni kelpasi.
Tuntuu hyvältä, kun isä on lapselle niin tärkeä ja läheinen. Ei tämä ole mikään uutinen! Silti on ihanaa nähdä konkreettisesti, että meitä tärkeitä on kaksi. Epäilen välillä itseäni ja oletuksiani, kun kommunikaatiovammaisen lapsen kanssa niin paljon on tulkinnan varassa ja rakastan sitä, kun saan välillä suoraa tietoa itse lähteestä. Olen seurannut sivusta ja valitettavasti joskus todennut itsessänikin, miten helppoa on rakentaa tulkinnoista kokonaisia isoja rakennuksia, jotka sitten romahtavat, kun peruskivet ovat pielessä. Paitsi jos epätoivoisesti valehtelee itselleen loputtomiin peruskivien olevan ihan ok. Huteraa on.
Tänään olin vahvasti onnellinen lilluessani lämpimässä harjoittelualtaassa. Olimme taksitelleen erityisuimakouluun, jonne poikkeuksellisesti pääsi pikkusysterikin mukaan. Kaikki meni niin hyvin, jopa kyydit! Olen aina varautunut katastrofien ketjuihin vanhasta tottumuksesta, joten hyvin meneminen jaksaa yllättää. Toki nytkin sattuu väliin kaikenlaista kurjaa ja hankalaa, mutta ihan totaalisia stoppeja tai kirkuvia kaaoksia vähemmän.
Kaikkea varjostaa se, että kaksi sydämelläni olevaa ihmistä uhkaa itsemurhalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
2 kommenttia:
Onpa ihanaa, että Esikoinen kertoo tunteistaan! Ja huippua tuo uimareissu, erityisesti kun molemmat lapset pääsivät yhdessä. Tulevatko he miten muuten yleensä toimeen, onko paljon yhteisiä juttuja? Muistan kun Tosikoinen yhteen aikaan "opetti" Esikoiselle äänteitä. :)
Toivottavasti varjostava tilanne väistyy ilman että kenellekään käy mitenkään. Voimia teille kaikille!
Aurora, kiitos huipusta kommentista :-) Sisarukset ovat toisilleen tärkeät! Heidän ei ole aina helppoa löytää yhteisen toiminnan muotoja, mutta välillä he onnistuvat mahtavasti. Esikoinen nykyään jopa leikkii Tosikoisen karhulla, antaa sille syötävää ym. :-D Ja nyt isoveli kaipaa pikkusiskoa aina kanssaan uimaan ja viimeksi uimakoulussa murehti kovin, kun systeri ei voinut tulla mukaan... Näistä voisi taas blogata, kun kerran näköjänä tämä kirjoittelu olis ny hyväksi.
Lähetä kommentti