Rullaati rullaa

Tosikoinen intoili lastenkulttuurikeskus Rullasta siinä määrin voimallisesti, että päätimme mennä sinne kaikin. Kovin pahasti ei voi mennä pieleen, jos sijainti on Finlaysonin alueella, sisäänpääsy on 0 euroa ja lisäksi vauvoille ja taaperoille on järkätty oma elämyksellinen paikka. Jos nimittäin niitä pieniä ei satu olemaan paikalla, Esikoinen todennäköisesti voi kölliä sellaisessa. Asiain laita oli juuri näin. Toisinkin olisi tietysti voinut olla eikä siinä mitään, kun emme lupailleet pojalle mitään etukäteen. Rullassa oli elämyksellinen Kalevala-näyttely. Siellä sai myös paukuttaa shamaanirumpua ja soittaa viisikielistä kannelta. Luimme myös asiaankuulumattomasti Hirviöiden loitsukirja -opuksen nautiskellen köllintäpaikan liepeillä.

Sisäänpääsymaksun puutteessa on se mukava puoli, että vaikka Esikoinen ei kestäisi paikassa viittä minuuttia kauempaa, ei pipoa kiristä poistua paikalta siinä samassa.

Vähän nyt ärsyttää, kun tulee mieleen semmoisia turhuuksia kuin että miksi emme käy useammin mestoilla. Aina pitää olla tyytymätön ja miettiä, mitä puuttuu, kun voisi vain iloita onnistuneesta retkestä ja antaa sen vaivihkaa madaltaa kynnystä mennä seuraavaan paikkaan. Vai? Olemmekin menossa piakkoin Esikoisen koulun vanhempainyhdistyksen järkkäämään teatterinäytökseen! Teatteri 2000 esittää Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu -seikkailun. Tuo on matalan kynnyksen reissu, koska yleisö koostuu vallan erityiskoululaisista perheineen ja läheisineen eikä siellä kukaan ihmettele, jos joku iso koululainen vähän ääntelee tai muuta. SP alkoi riehaantua ja ehdotella myös Tatun ja Patun tsekkaamista Ahaassa. En käy hangoittelemaan vastaan!

***
"Jokainen esitys on juhla!"
Tosikoinen oli erittäin hedelmällisellä tuulella ja kehitteli kaikenmoisia leikkejä ja ajatuskulkuja. Hän on nyt hylännyt ajatuksen tulla sirkusesiintyjäksi (useiden koirien kanssa) ja päätti ryhtyä elokuvateatterintekijäksi. Se tarkoittaa, että hän johtaa teatteria, jossa esitetään sekä näytelmiä että elokuvia ja hän lisäksi ohjaa ja näyttelee molempia sortteja. Epäilen että myös käsikirjoittaa chaplinilaiseen tapaan. Hän eläytyi tarinaansa vahvasti ja rönsytti siihen monenlaisia yksityiskohtia. Esimerkiksi kun hän tekee Noitarumpu-esitystä, siinä on mukana myös hänen lapsensa ja he molemmat ovat pukeutuneet noidiksi. Tosikoinen varmisti, että äiti ja isä tulevat sitten katsomaan ja kerroimme hänelle, että totta kai tulemme hänen esityksiinsä. Paitsi sitten emme pääse, kun olemme kuolleet, Tosikoinen mietti. Mutta jos olemme kipeinä tai jotain, hän järjestää television ja sellaisen systeemin, että voimme katsoa siitä telkkarista esitykset. Ponyo-elokuva saa ainakin jatko-osia (kuten Ponyo nakkikioskilla), samoin Taotao ja monet muut tutut. Oli originaalejakin, kuten Banaanipörriäinen ja Lentävä lihapulla.

Tosikoinen selvästi eli mielessään ison tarinan tulevaisuudesta ja hetken kuluttua keskustelutuokiosta hän puuskahti, että onneksi hän ei ole iso vielä pitkään aikaan.

Mitä musiikkia korville! Kaikki tämä tietysti oli mehevää ja eläydyttävää tarinaa, mutta tuo pienenä olemisen nautinto osuu suoraan äidin sydämeen ja uppoaa. Itsehän olin koko lapsuuden hirvittävän kärsimätön enkä yhtään halunnut olla pieni, vaan jonkinlaisessa sitkutilassa ties kuinka ison osan tuosta ainutkertaisesta ajasta! Olin onnellinen päästyäni teknisesti aikuiseksi ja täysin loistavaa oli muuttaa omilleen asumaan. Näen nyt, että sillä tavaoin sain vastuun ja vallan jonkinlaiseen tasapainoon. Varmaan heti synnyttyäni aloin kantaa vastuuta kaikesta, mihin minulla ei ollut minkäänlaista valtaa ja niin kauan kuin olin pieni, minulle sitä valtaa ei annettu läheskään tarpeeksi verrattuna siihen, minkä koin vastuukseni.

Olemme perheen kesken halailleet aika paljon nyt viikonloppuna ja jutelleet. Tuntuu ettei ihan valtavaa huomion määrää tarvitse hölvätä lapsen ylle, kun jo koko elämä kirkastuu. Meilä on ollut kamalan kireätä välillä tyttären kanssa, joten tämä on ollut toivottua vaihtelua. Kyllä vaikeitakin aikoja saa olla eikä se ole maailmanloppu, jos kiukutellaan ja asiat ovat hankalia, mutta onhan tämä sopuisa yhteiselo aivan ihanata.

***
Jännittävä sohvatarina jatkuu!
Joulukuun 15, 2005 kirjoitin blogissani, miten saimme "upeat pomminkestävät nojatuolit ja sohvan" ja jännitin, mitä Esikoinen niistä pitää. Seuraavassa helmikuussa mietin, johtuvatko kaikki kurjuudet ja käytösongelmat uusista mööpeleistä. Ja johtuivathan ne. Olemme eläneet näiden ei-pomminkestävien, jokseenkin riekaleisten sohvasysteemien kanssa tähän asti ja nyt on prosessissa sohva 2.0. Saamme huomenna 2 sohvaa, vanhat "paksulla ja kestävällä antiikkinahkalla" enimmäkseen verhotut vehkeet viedään samalla pois. (En kehdannut tarjota niitä mihinkään.) Olen piirtänyt Esikoiselle aiheesta kuvat. Olemme keskustelleet asiasta. Huomenna saamme esimakua siitä, miten asia sujuu. Kahdessa - kolmessa kuukaudessa voidaan varmaan tehdä yhteenveto tuloksista. Jännittää. Loin tapauksen kunniaksi jopa uuden sohva-tunnisteen ja ehkä jossain vaiheessa etsin muutkin sohva-aiheiset jutut blogistani mukaan. Mihin voi tulla painetta, sillä kirjoitan elämäni ensimmäistä konferenssiabstraktia, jonka deadline on tämän kuun loppu.