Ei olis viinakulta maistunutkaan

Nyt kun olen ollut oikein surkeana ja heikkona, vähän parempina hetkinä vastapainoksi tykkään läheisistä ihan älyttömän paljon. Se on reilua, eikö vain? Yöllä, kun nyyhkin vessakäynnin jälkeen, SP silitteli hiuksiani ja se auttoi kipuun. Ei sivuvaikutuksia. Esikoinen tuli peittoni alle kujertelemaan ja sanoi a-a-aa. Halasimme. Tosikoinen keksii monenlaista kivaa ja antaa piirustuksia sekä lainaa nallea... anteeksi Karhua kainaloon, koska sekin parantaa oloa. Toisaalta on myös ihanaa olla ihan yksin ja liukua torkkuihin ja takaisin valveille vapaasti, tepastella sinne tänne ja puuhata juuri sen verran kuin jaksaa.

Ilahduttavat liikutukset eivät rajaudu vain läheisimpiin, vaan myös etäisemmät, sympaattiset kontaktit tuntuvat kivoilta ja salaa liikutunkin täällä jostain kohtaamisista, vaikka ne ovatkin teksti- tai puhelinvälitteisiä eikä edes naamaa näjy.

Epäilen, että Teemu on vastuussa päätäni juilivasta särystä. Kuka keksi särkylääkepäänsäryn? Ilmoittautukoon heti ja joutukoon tuomiolle! Olisikohan jossain instanssi, jossa vielä voisi vaihtaa lääkitystä ja mikähän se seuraava nappi mahtaisi olla?

Muistakaa nauttia vapusta parhaalla mahdollisella tavalla! Minä katselen SP:n seurassa Montalbanoa kiintolevyltä, troppaan ja yritän parhaani mukaan nukkua yön yli. Jos vaikka viiteen asti pääsisi. Sinänsä vappuraitistelussa ei ole mitään epätavallista. Kansalliset pakkopämppyyt jäävät usein väliin. Toisaalta vappu ei ole mikään syy olla juhlimattakaan, esmes veljellä on ollut useita mahdottoman kivoja vappuaaton kemuja. Juhlimisen hauskuus on lopulta aina kiinni omasta ja kamujen meiningeistä eikä ajankohdasta.

Oodi yläpäälle

Nyt alkoi tuntua vähän typerältä olla kertomatta, mistä on kyse, joten menköön. Menin sairaalaan hoidattamaan kroonistunutta anaalifissuuraa hianolla vy-plastialla, mutta leikkauksen aikana pääsin yllättäen eroon myös "runsaasta" sisäisestä pukamakudoksesta sekä limakalvoprolapsista, joita ei kukaan ollut bongannut aiemmissa tutkimuksissa. Pitäisi olla kiitollinen, kun yhden leikkauksen hinnalla sain kolme.

Toivottavasti kannatti. Kyllä kai kannatti? Pakko oli kannattaa! Kertomatta kaikkia likaisia yksityiskohtia sanon vaan, että sattui järjettömästi ja pyörrytti loputtomalta tuntuvan ajan, kun luonto alkoi toimia viime yönä kello 4. Luonto onneksi toimi löysästi eikä esim. murikankokoisin kökkärein. Ja minulla oli sisuksissani kolmea eri kipulääkettä ja paikallisesti puuduttavaa voidetta siinä vaiheessa. Otan Levolacia, jotta luonto edelleen pysyy fletkuna, mutta olen synkeästi pettynyt Teemuun.

Sattuu itse asiassa koko ajan. Ääliönä rusautin myös kylkiluun, kun menin vatsallamakuuasentoon Tosikoisen penkin päälle enkä kai kipulääkkeissäni tajunnut, ettei just siihen kylkiluun kohdalle pidä nojata. Pitäisi pukea turvapuku päälle, etten telo itseäni enempää. Ja äsken lensi laatta. Toivon, että se oli vain buranalaatta eikä oksennustauti. Jälkimmäinen ei olisi hieno homma. Pitäisiköhän soittaa varuiksi päiväkirralle ja kysyä reseptiä piikitettävälle antibiootille? Ja SP hillumaan piikin kans, koska en itte kykene. Laadin päiväjärjestyksen kaikille lääkkeille ja voiteille, etten unohtaisi mitään. Niitä on uskomattoman monta erilaista! Kortisoniakin.

Ihan turhaa odottaa ajattelevansa jotain muuta kuin tätä oloa, se onnistuu vain hetkittäin tässä vaiheessa. Kohtalontoverit, tervetuloa vaan kommenttilodjuun ilmoittautumaan!

***
Hädässä pelastus on kuitenkin lähempänä kuin arvaatkaan, jos liikut ystävällismielisessä blogistossa. Hallatar antoi minulle aivot! Olen unohtanut liittää tänne blogiin useita palkintoja (ja yhdessä vaiheessa kärsin niin kovasta huonouden tunteesta, etten pystynyt, mikä oli tietysti täysin pöljää prenikoiden lahjoittajien kannalta), vaikka ne ovat lämmittäneet sydäntä ja tuottaneet iloa. Jos olo on parempi jossain vaiheessa ja jos nuo lisäaivot antavat buustia, voisin yrittää kaiveilla niitä ainakin lähihistoriasta? Eikö se olisi kivaa hommaa?

Aivot ovat ihan parhaat vehkeet. Yöllä ne laittoivat suuni ääntelemään kannustusta ja rohkaisua, kuten hyvä kaura, kyllä sää pystyt tähän ja kyllä tää välillä helpottaa, nyt otat vaan ihan rauhallisesti ja nostat jalat pytyn päälle ja eikö vaan ole ihanan kylmä laattalattia pökräyshikistä ihoa vasten, nauti siitä, nauti pienistä asioista... hengitä rauhallisesti läähläählääh eikun nuuh --- puuh --- nuuh --- puuh mut älä hei liitä siihen sitä joogarutistelua, nyt ei ole hyvä idea se... ja sitten taas kävelet vähän jos et pysty makaamaan ja jalat ylös kun alkaa pyörryttää ja näin me selvitään tästäkin - on hieno homma kun on muskelia jaloissa etkä hoipu holtittomasti vaikkei voi mennä istumisen kautta mihinkään hyvä sua kun oot kyykkyä äheltänyt... En tiedä, onko tuosta hyötyä, mutta en aio kokeilla kannustamatonta vaihtoehtoa, koska kaikki pienikin plussa tarvitaan.

Viimeinen tuomio: kuusi viikkoa

Kuvitelmissani eläneestä muutamasta päivästä venähti lopulta leikkauksen myötä kuusi viikkoa sairauslomaa. Tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että tarvitsen niistä jokaisen viimeistä tunteroista myöten. Kohta aion kokeilla jännittävää nappia unen toivossa, kunhan olen ensin ottanut antabusvaikutteista antibioottia ja kortisonitraania. Yritän keksiä hyviä puolia, mutta hankalaa on. Mietiskelen tässä, jaksanko selostaa vaivojani, mutta ajatus tympii ja siten tämä valitus jää aika irralliseksi. Kuusi viikkoa on pitkä aika, ehkä siinä mieli muuttuu useampaan kertaan, paitsi jos haluan ehdottomasti kirjoittaa ja ajatella jotain aivan muuta.

Ei minkään jaksamis- mutta silti vain toimimispostaus

Edellisen postauksen tyyppi sitten vietti likkalauman (5 kpl) kanssa synttäriään mahtavin pirskein eilen. Kyllä voi muuten puolitoista tuntia tuntua pitkältä ajalta! Jälkikäteen mietin, että olisi ollut viisasta miettiä tytön itsensä kanssa rauhassa ohjelma melko valmiiksi, kun nyt meillä oli kerätty erilaisia ohjelmanumeroita, joita sitten tarjosimme aina, kun tilanne tuntui vaativan. Hyvinhän tämä meni näinkin, mutta tyttö itse olisi tuntenut olonsa vahvemmaksi tilanteessa, jos hän olisi itse ollut sitä suunnittelemassa. Tosikoinen oli ainoa, joka söi kakkuannoksensa kokonaan ja pyysi vielä lisää. Onkohan se jotenkin outo?

Saippuakuplien puhaltelu lempeässä kevätilmassa ja SP:n piiloleikkihomma olivat onnistuneimpia juketteja. Ja ehkä minun vetämäni aarteenetsintä kryptisine vinkkeineen. Piiloleikkihommassa koko likkalauma meni piiloon ja SP etsi heidät hupaisin sanankääntein ja sitten likkalauma meni laskemaan kymmeneen ja SP piiloutui. Kuusi nauravaa tyttöä piilossa (kuivassa) kylpyammeessa on näky, joka ei heti toivottavasti katoa mielestä.

Esikoinen oli avustajan kanssa fillari- ja syöpöttelyreissulla ja vaikutti erittäin tyytyväiseltä asiain tilaan. Kotona hän ei olisi osannut olla sekaantumatta tyttöjen puuhiin, kun hän kokee olevansa jonkinlainen lastenkaitsija täällä (vaikka miten yritämme asiaa oikaista), mutta varmistin, että tarjoomuksia jäi myös hänelle nautittavaksi.

***
Olen menossa huomenna pienenpuoleiseen, mutta spinaalipuudutusta edellyttävään operatsiooniin ja se hermostuttaa minua vietävästi. Tärkein, eli kirjavaranto, on hanskassa, mutta inhoan kaikkea leikkelyä, tai erityisesti inhoan sitä toipumisen hitautta ja tuskaisuutta. Äh, en halua edes puhua tästä aiheesta, mutta lättään tämän kuitenkin tähän. Samalla haluan lähettää kasan sympatiaa kaikille, joiden on pakko käydä paljon erilaisissa operaatioissa henkikullan säilyttämiseksi. Totta kai on hienoa, että ihmisen kursimiseksi voidaan tehdä näin paljon. Äh.

Lisäys 12:59. Ei se olekaan niin pieni kuin luulin, vaan edellyttää hoitajan arvion mukaan neljän viikon saikkua. Aaaaagh. En ole yhtään valmistautunut tämmöiseen. Kuinkas iso invaliditeetti tuosta mahtaa tulla? Voi käkätikääk! Paniik.

Päätin tilata lähikuntien kirjastoista irtoavat Elizabeth Ferrarsit (2 euroa tsipale, mitä kutsun hyväksi palveluksi) ja ostin verkosta käytettynä muutaman opuksen katsoakseni, onko se niin hyvä kuin muutaman kirjan perusteella on tuntunut. Ferrarsilla on samastuttavia naishahmoja, siis minulle. Hitaita reagoimaan, halukkaita toimimaan vasta kun on tarpeeksi informaatiota. Tällaisia tyyppejä jotkut pitävät vähätunteisina ja kovin tyyninä tai jopa laskelmoivina, vaikka todellisuudessa samat tunteet roihuavat, ne eivät vaan ryöpsähdä kenen tahansa naamalle ja harkinnan tarkoitus on yksinkertaisesti välttyä isoimmilta typeryyksiltä ja toisten epäreilulta tölvinnältä. Näköjään kriitikoiden mielestä Ferrars kirjoitti silkkaa käyttöviihdemakulatuuria, mutta pitäkööt he tunkkinsa, kun eivät tajua näitä hommia.

Tiedepuolella mietin, uskallanko ratketa Vygotskiin tai käydä flirttailemaan Pearcen kanssa, vai seuraako siitä ikävyyksiä. Todennäköisesti juu. Onneksi on muitakin ajatuksia ja nimiä mielessä. Ei tässä nyt kahteen heeboon tyydytä, kun maailma on täynnä toinen toistaan hekumallisempia muikkeja myös.

***
Alle kuukausi omiin synttäreihin enkä ole tehnyt elettäkään niiden eteen, kun en vain jaksa. En ole jaksanut lukea blogeja enkä juuri katsoa telkkaria tai muutakaan. Mitä ihmettä olen jaksanut? Pyörittää perhettä, lukea pari kirjaa ja tehdä töitä, vaikka en niitä töitäkään mitenkään kuluttavaan tahtiin, luulisin. Eikä liikunnan määräkään ole mahdoton, se sitä paitsi enemmänkin energisoi. Damnaatio, mikäs nyt on.

Tällä viikolla on ehdottoman välttämätöntä saada yhdistysasiatkin kuntoon ja mahdollisimman pian myös paketoida loput kasviksen opinnot. Ääh. Sentään olin symposiumin pyörteissä ja nautin aika monesta sessiosta. Tapasin myös Jospan livenä! Virtuaali hyvä, live parempi, vaikkemme ehtineetkään jutella näitä blogijuttuja ja olin muutenkin vähän pökissä. Molempi paras?

Kuka pöllii aikaa?

Kirjoitin huhtikuussa 2005 siitä, miten Tosikoinen viuhtoi perässä, kun Esikoisen kanssa viitoimme. Nyt tämä tyyppi täytti viisi. Ääk.

Onneksi edelleen on meneillään kaikenlaista huippua. Minulle rakkaimpia yhteisiä tekemisiä ovat sadut, roolileikit ja piirtämiset, mutta en aio unohtaa fillarikasvatusta. Tänä kesänä myös Tosikoinen oppii pyöräilemään, mikäli se on minusta kiinni! Kaikenlaiset taidot ja tekemiset ovat kivoja, mutta parasta lapsessa on se, kuka hän on. Mainio ja rakas, virkistävä ja väsyttävä, ihana ja kiukuttava, kerrassaan oikea, täysi ihmisolento, jossa on samaa ja eriä kuin minussa uniikkina sekoituksena.

Kyselykausi alkaa näkyä, Tosikoinen itse kertoo, että hänellä on nyt se. "Äiti, miksi naisten pitää peittää rinnat?" (Kysymys sai alkunsa barbista, jonka puvun miehustaa kohensin, kun se oli lörpsähtänyt paljastaen sen kauhean totuuden, että barbeilla ei ole lainkaan nännejä.)

Pelkkiä kuntoilujuttuja

On aivan vappuinen olo kesken huhtikuun, kun sataa valkoista rättiä raudanharmaan, kylmän maiseman ylle. Ei se mitään. Tein hartaana punnerruksia ja totesin, ettei oikeasta punnerruksesta voi vielä kuin haaveilla, kun ns. tyttöjen versiossakin teki heikkoa mennä kunnolla alas-ylös yli 1 kertaa. Kunnolla tarkoittaa, että rinta koskettaa maata, kuten tiedätte.

Maastavetoon kaipaan lisähaastetta, mutta kotona on vain kaksi viiden kilon painoa enkä ole taas jaksanut raahata treenikamoja töihin. Jotkut naiset kuulemma intoutuvat treenaamaan maastavetoa, kun koutsi asettaa päämääräksi puolison painon verran rautaa. Hehe. Olisi komeaa nostaa sata maasta, mutta se tuntuu erittäin kaukaiselta tässä vaiheessa, vaikka kymppi onkin kevyt... hmmmmmmm... SNÄP takaisin todellisuuteen haavekuvasta, jossa nostan maassa lojuvan SP:n ensin lonkan korkeudelle ja lopulta hauiskäännön kautta suorille käsivarsille.

Huomenna saatan intoutua tekemään intervallia. Se on hienoa! Etenkin treenin jälkeen. Eikä kestä kauan. Ensin käytetään lämmittelyyn 10-15 minsaa, sitten tehdään intervallit tyyliin 30 sekuntia apinanraivoa ja 90 sekuntia rötköttelyä (ja tämä pari toistetaan esmes kuusi kertaa). Lopuksi jäähdytellään 10 minuuttia. Tai sitten voi tehdä tämän HIIT-ohjelman mukaan.

Nyt, jos jokin tauti tai muu vaiva yrittää mun ja treenin väliin, suutun eikä kenelläkään ole sitten kivaa. Kekkonen! Etenkin kun pyöräily on lähtenyt hyvin käyntiin. Toisin kuin yleensä keväisin, ylämäet eivät tunnu kovin raskailta, mutta matkat tuntuvat kummallisen pitkiltä. Ilmeisesti lihaskunto on parempi kuin aerobinen. Kyykkyily ei ole ollut turhaa. Ihmiset, kyykyttäkää itseänne!

Illanhämy

Olen Antitädin vinkistä lukenut Twilightia (Stephenie Meyer) ja se on mainio! Ei vaan pitäisi avata sitä iltasella, koska sitä ei malta laskea käsistään. Ensirakkaus on rajua kamaa, etenkin kun lemmen kohteena on kuolematon. Erityisen kivaa kirjassa on se, että naispuolinen päähenkilö Bella on varustettu todella monilla Aspergerin syndrooman piirteillä, mutta ei päälleliimatusti tai muutenkaan tökerösti. Niistä kovan luokan kömpelyys hipoo vammaisuutta.

Valtavan suosittu kirja, jossa on AS-tyylinen päähenkilö, on niin kieroa solutusta, ettei sitä voisi keinotekoisesti virittää. Tavoitteena salaseurassani (johon olet tervetullut liittymään, kun tällä erää on yksinäistä) on tietenkin muuttaa valtakulttuuri sellaiseksi, että assius on vain yksi normaalin variaatioista. Ettei kaikilta vaadita NT-sääntöihin sopeutumista, oman lähestymistavan pitämistä huonompana, kun se ei sitä välttämättä ole.

***
Lisäys 16.4.2009. Unohdin tästä kohdasta sen oleellisimman juketin. Tunnen itseni vihdoin terveeksi. Jee! Jänisräikkää! Kuperkeikkoja! Kauralastuja! Siksipä en ole ihan heti aikeissa lopettaa maidottomuutta, vaikka testejä on viikon kuluttua tiedossa.

Olen nyt ollut viikon ilman maitoa ja melkein ilman vehnääkin (sitä en ole jaksanut kytätä täysillä). Kiirastorstaina tuli taas takapakki ja podin petissä sen sijaan, että olisin ollut eräitten huippisnaisten kanssa rimpsalla. Pettymys! Perjantai oli karmeaa oloa ilman krapulaa... mutta lauantaina jaksoin kahvittaa ihmisiä ja nauttia seurasta, samoin sunnuntaina ja himppusen vielä maanantainakin. Kiitos, Esikoisen 11-vuotisuuden meillä oli mukavia ihmisiä, jotka toivon mukaan eivät piitanneet tavallista heikommista antimista. En jaksanut taudin takia valmistautua, saati hyysätä. Onneksi perheen miekkoset siivosivat!

Maidottomuus on välillä tuntunut hieman ankealta. Olen kaivannut maitokahvia, maustamatonta luomujugua, raejuustoa ja kypsytettyä juustoa. Kahden viikon umpeuduttua aion taas kokeilla hieman tilamaitoa tai jogurttia. Jos oireet alkavat taas pahentua, pitää alistua siihen, että pölykaudella ei nautita milkkiä. Nyyh. Hassua, että imetysdieetin aikaan ei tuntunut tältä. Ehkä motivaatio oli kovempi.

***
Esikoisen vuosipäivät tuovat vuosi vuodelta ristiriitaisempia fiiliksiä mukanaan. Poika kehittyy koko ajan omaan tapaansa, mutta samalla kuilu vammattomiin ikätovereihin kasvaa. Nyt se on jo niin ammottava, että hyvä kun pystyy puhumaan samasta maailmasta. Koitan kiinnittää huomioni poikaan itseensä ja välttää turhaan sydäntä raastavia vertailuja. Helpommin sanottu kuin tehty vuosipäivien liepeillä. Muuten se on yleensä helppoa, koska tämmöinen elämänvaihe vaatii runsasta keskittymistä käsillä olevaan hetkeen.

Rakas fitnesspäiväkirja

Tämä flunssa ei näköjään jätä minua ikinä. Viime viikolla vähän liikahtelinkin, mutta koko viikonloppu meni sairastaessa eikä olo ole edelleenkään kehuttava kaikista kortisoni-imutteluista huolimatta. Kuinkahan monta litraa teetä voi juoda päivässä muuttumatta vihreäksi? En enää jaksa harmitella tilaani niin kovasti enkä olla kiukkuinen, sen sijaan mietin, onko jotain muuta, mitä voisin tehdä.

Siitepölyallergia ja yleinen pölyherkkyys pörräävät taustalla, pehmittävät hengitystiehyet virus- ja bakteeritulehduksille oivaksi temmellyskentäksi. Niille en voi mitään, mitä nyt antihistamiinia ja kortisonia voin imuttaa, mutta tässä vaiheessa ehkäisy on myöhäistä.

Muistelin, että joskus jossain olen lukenut maitotuotteiden yhteydestä hengitystiepulmiin ja yritin etsiä tietoa. Pääasiassa esiin pomppii maidonvastaisten fanaatikkojen sivustoja enkä pidä niitä ihan luotettavina. Yhden asian ihmiset tulevat helposti yksisilmäisiksi, informaatiotulva painottuu omaan asiaan ja on vaikeaa siitä selvittää, mikä tieto on uskottavaa ja mikä ei niinkään. Mutta on niitä muitakin, esim. suomalaisia lääkäreitä, jotka suosittelevat (pikkulasten korva-) tulehduskierteestä irtautumiseen maitotuotteiden välttämistä.

Olen kaksi viikkoa ilman maitotuotteita, sittenhän sen näkee. Ei tee kipeää, paitsi ehkä juuston ja jugun kohdalta kirpaisee. En aio käyttää soijaa korvikkeena, olen menettänyt luottamukseni soijaparkaa kohtaan. Kookosta kahviin. Aion olla myös ilman vehnää nämä kaksi viikkoa, koska senkin väitetään hidastavan tulehduksesta eroonpääsyä. Kaikki raffinoitu teollisuuspöly saa edelleen pysyä poissa ruokavaliostani, nyt taas tarkemmin. En tarvitse sitä mihinkään. Oikeaa ruokaa minulle, kiitos. Rasvaa saapi olla, mm. oliiviöljyä, kookosöljyä ja voi... no ei kai voita voi käyttää maidottomalla. Kala- ja hamppuöljyä. Paljon kasviksia, marjoja, siemeniä ja laadukkaita prodeja. Kaurapuurosta en luovu.

Hämäävää tässä on se, että todennäköisesti tämä epiksisyys muutenkin helpottaisi kahdessa viikossa (kai), joten en voi koskaan tietää, auttoiko maidoton, vehnätön ja teollisuuspölytön perusterveellinen ruokavalio. Toisaalta tiedän, että vuodenvaihteen jälkeen ruokavalioni on ollut löperömpi kuin syksyllä, joten ruoan plaatuun panostaminen on hyödyllistä. Energisyys, se että jaksaa tehdä asioita koko päivän, on helkkarin hienoa! Joku muu pystyy tekemään sen huonolla ruokavaliolla, mutta minun pitää näköjään olla varsin nätisti, tai muuten.

Yöllä ei pidä ajatella synttäreitä

Aivan kohta ovat taas Esikoisen ja Tosikoisen synttärit. Mitä olen tehnyt niiden eteen? Yhdelle E:n kummitukselle sanoin, kun vietin hauska iltaa hänen kanssaan, että olisipas kiva, jos tulisivat kaffelle pääsiäisenä, jos pääsevät. Tosikoisen kanssa olen suunnitellut lastenkutsuja, jonne tulee viisi päiväkotikaveria. Siellä on suklaakakkua. Varmaan jotain muutakin pitäisi olla, vaikkapa ohjelmaa?

T. myös toivoo, että E:n toinen gummi tulisi lähiaikoina tyttärineen, kun he ovat niin kivat kimulit. Kummi on isän kaveri ja tytöt mun kavereita ja sitten pitää vaan keksiä äidille ja Esikoiselle kans omat kaverit, tyttö miettii. Siihen pulaan auttavat T:n omat kummit, joilla on jopa yksi erikoisjoukkoihin kuuluva poika.

En tiedä, tuottaako inhaloimani kortisoni sydämentykytystä ja ahdistusta, mutta nyt en saa unta, kun mietin näitä synttärihommia. Ja tätä sosiaalisuuskuviota muutenkin. Saisinko aikaiseksi jonkinlaista ratkaisun tynkää, ettei tarvitsisi ahdistella?

Puristaa sekin, kun Tosikoinen kyselee ihmisistä, jotka ovat käyneet meillä tai joiden luona olemme käyneet. Yritän vain keskittyä siihen, miten mukavia nämä ihmiset ovat ja miten kivaa se kyläily oli, kun juttelen T:n kanssa enkä jää jäkittämään lapsen kysymykseen, milloin taas... Se todella on tärkeintä, että olemme saaneet tavata näitä sydämellisen oloisia ihmisiä ja viettää heidän kanssaan hyviä hetkiä. Tulee niitä tilaisuuksia vielä joskus, uskon niin.

Tilanne ei ole hullumpi, oikeasti. Tosikoisella on päiväkodissa omia kavereitaan ja minulla on baarissa omiani silloin, kun jaksan sinne raahautua. Äh, on niitä kavereita muuallakin, mm. kahvilassa on nähty ja lounaalla. Minulla on ilo tuntea ihmisiä, joiden kanssa on stimuloivaa jutella ja hyvä, rento olla. Mistä kiitos maailmalle.

Onkohan niin, että minun pitää nyt vain asentaa pääni jälleen siihen tilaan, että opettajaopinnot sekä gradu on tehty ja nyt voi elää taas normaalisti? Hehe. Tarkoitan, että autistiperheen normaalisti. Siinä mielessä, etten joudu käyttämään jokaista liikenevää energianokaretta opintoihin tai töihin. Tämän perheen kanssa suorittamista kyllä riittää joka tunniksi, mutta haaveissani siinä sivussa voisi vaikka olla sosiaalinenkin.

Karaistunut autistiperheemme voi käydä paikoissa ja joskus jopa kylässä ymmärtäväisessä mestassa, jossa mieluiten ei ole koiria. Ehkä kutsun taas ihmisiä myös meille kylään, vaikka ei tänne yleensä kukaan tule. Mikä on silleesti ok, että täällä ovat paikat rempallaan. Sohvakalustokin alkaa olla täysin romuna ja täytteet tursuilevat ulos. Kestävä antiikkinahka! Vaikka ei kai kukaan mene kylään sohvakaluston takia?

Toivon joka tapauksessa, että laman aikana on sallitumpaa olla taas luuseri. Se voisi olla vaikka muotia! Luuseroin nyt siten, etten järjestä isoja (10 henkeä tai yli) kahvituksia lasten synttärien ympärille, kun en kerran pysty enkä jaksa (enkä sitä paitsi ehdi jutellakaan ihmisten kanssa, jos kahvitan laumaa). Lastenkekkerit teen ja sitten toivotan tervetulleeksi muuten vain kevätkahveille tapaamaan meidän ihmisiä, jos siltä tuntuu. Jos ei tunnu, on myös valittavissa kesä, syksy tai talvi jonain sopivana vuonna niin kauan kuin meissä henki pihisee. Pakosti ei tarvitse tulla silloinkaan. Harva asia tekee tilanteesta niin väkinäisen ja kiusallisen kuin vastentahtoisella pakkovisiitillä olevan ihmisen kankea olemus.

Äsh, ei tästä nyt tule tämän valmiimpaa. Totuus on se, etten halua olla erossa lapsista kovin paljon, koska he ovat täydet päivät hoidossa. Kaksinhuoltajuus on muutenkin tällä porukalla kova sana, jos aikoo estää uupumista. Jos tämä karsii sosiaalisuuden siihen, että työajan sisällä voin käydä lounaalla ja nukkumaanmenoajan jälkeen voin mennä baariin, niin minähän käyn, menen ja nautin siitä, mitä saan sen sijaan, että tuijotan suruissani sitä, mitä en saa. Okei? Ja nyt nukkumaan niin kuin olis jo.

Maailma viittaa koko ajan

Kysymys. Mistä Tampereella voi aikuinen ASsiutta itsessään havaitseva ihminen saada luotettavan diagnoosin? Minulta kysytään tätä usein ja haluaisin osata vastata! Moni menee Helsinkiin NeuroMentaliin, mutta kaikille se ei ole taloudellisesti tai reissaamisen takia mahdollista. (Niin, jollekulle Aspergerin oireyhtymä voi merkitä mm. sitä, ettei pysty ilman tukea matkaamaan Tampereelta Helsinkiin ja takaisin.) Lapsille ja nuorille on nyt olemassa tuo TAYS:n neuropsykiatria, mutta aikuisilla ei ole niin helppoa. Mielenterveystoimistosta olen kuullut ikäviä ja vielä ikävämpiä kokemuksia, mutta kaipa sielläkin joskus väki vaihtuu.

Pelkäänpä, että vain sukupolvenvaihdos tai muutama voi tuoda kohennuksen tähän tilanteeseen. Osa ihmisistä ei vain kerta kaikkiaan pysty oppimaan autismin kirjon asioista tarpeeksi, kun ilmeisesti siihen liittyvä tieto ei asetu päässä valmiiksi olevaan tietokehikkoon. Onpa niinkin, että koulutuspuolella on oleva vielä pitkään niitä, jotka opettavat näitä juttuja päin pyttyä tai eivät opeta lainkaan. Joten mitään ihmeparantumista parantajien autismivammaisuudessa ei ole odotettavissa.

Minusta jokaisella psyk-alan ihmisellä pitäisi olla tiedossa edes perusasiat autismin kirjosta. Etenkin Suomessa, jossa meillä taitaa olla selvästi keskivertoa vahvemmin näitä piirteitä. (Which is nice.)

***
Eräs siunattu Tynamo muistutti, että varmuuskopiot pitää ottaa plokista. En ole varma, missä vanhat varmuudet ovat, joten ne eivät ole ihan riittävän varmoja ja sitä paitsi niistä puuttuvat kokonaan viime vuoden bolgeeraukset. Joten ottaa päräytin taas kaikki alusta lähtien talteen ja meinaanpa vielä surauttaa levyllekin.

Olenpas minä kirjoittanut! Jotkin tekstit toivat mielihyvää osuvuudellaan, kivasti oli siellä pantu sana toisen perään. Osa taas hävetti ja kävi hapanimeltämään. Henkilö T. ehdotteli rivoja, eli vihjaili jonkinlaisen paperijulkaisun suuntaan, mutta tuntuu ihan mahrottomalta alkaa änkeä viistoiluja kansiin. Tämä on niin blogia! (Sitä paitsi pitäisi taas lukea näitä itse ja minä kun en jaksaisi ajella karvoja kämmenistä ja käyttää tukikorsettia selkärangan mädättyä.)

Joskus ajattelen, että maailma on jo nyt väärällään tekstiä tekstiä tekstiä kirjoissa kansissa tietokoneissa puhelimissa seinillä muistoissa leffoissa... Miksi tuottaisin enempää? Tuotan kuitenkin. Kirjoitan, siis ajattelen, siis olen oiemassa? Ehkä sitten voi ajatella kirjaa, lapsuuden suuren suurta unelmaa, kun on mielessä kirja, jonka haluan kirjoittaa. Sama juttu blogissa: aloitin tämän vasta, kun päässäni selkiytyi, mitä ja miksi bloggaan.

Tekstin määrä maailmassa tai oikeastaan omassa päässäni on ahdistellut minua näinä päivinä kovin. Minulla oli viisi kirkasta esimerkkiä siitä, miten jokin arjen tilanne on tuonut päähäni voimakkaan, elävän assosiaation jostain teoksesta. Muistan niistä enää kaksi, sillä räkä on täyttänyt päästäni 60 %.

1. tapaus. Tosikoinen halusi sydämenmuotoiset aurinkolasit. Minä sanoin ei enkä halua lapseni käyttävän semmoisia kuin aikaisintaan 35-vuotiaana. Ai miksikö? Nabokovin ja Kubrickin syytä. Lapsi huomasi, että tässä on nyt jotain eikä käynyt vänkäämään, mutta kaksi päivää myöhemmin kysyi syytä. Yritin selittää, että semmoiset oli elokuvassa tytölle, jolle tehtiin pahaa ja siksi en haluaisi hänelle semmoisia laseja. Äh.

2. tapaus. Tosikoinen katsoi ikkunasta ja ihmetteli, kun on paljon paljon variksia. No minä ajattelemaan van Goghin maalausta ja meinasin jo vähän ahdistua.

Bonustapaus. Esikoinen on hyräillyt jotain kamalan tuttua ja sitten tajusin, että Finlandiaa! Löysin hyllystä levyn, joka on ostettu sen maukkaan kouluvinserton takia ja soitettiin sen lopusta jylhistelyä. Voo, sanoi Esikoinen siitä.

Pääsiäisekstra: Esikoinen osaa sanoa erittäin selkeästi sanat mämmi ja muna.

WAAD is going on

Toinen huhtikuuta on YK:n julistama autismitietoisuuspäivä. Olkaamme tietoiset! Toivoisin yleisesti tiedettävän ainakin sen, että monilla autisteilla on roppakaupalla huumorintajua, kaikki autismin kirjolla olevat eivät kaihda katsekontaktia, autistien empatiakyvyt vaihtelevat samoin kuin ei-autisteilla ja autisteilla on kaikki tunteet, kuten muillakin ihmisillä. Moni autismin kirjon tyypillisistä käyttäytymistavoista on tyypillisiä äärimmäisestä stressistä selviytymisen keinoja. Jos helpotamme stressin aiheuttajia, käyttäytyminen (esim. heijaaminen yksin nurkassa) voi muuttua hyvin paljon. Autismi pysyy.

Autismin kirjolla olevan ihmisen liiveihin ei välttämättä kannata uida, hänelle ei kannata huutaa ja pakottaminen on huono idea. Aina kannattaa pidättäytyä tekemästä NT-ajatteluun perustuvia tulkintoja autistisen ihmisen käytöksestä, menee pieleen. Tavallinen puhe, rauhallinen ja leppoisa asenne vievät pitkälle.

Se toivottavasti jo tiedetään kaikkialla, että autismi ei johdu jääkaappiäideistä. En vieläkään halua tajuta, että jääkaappiteoria oli voitokas monta kymmentä vuotta. Voihan noitavaino ja naisviha!

YLE Teema lähettää kaksi autismiohjelmaa (Kriisille kiitos vinkkailuista): kotimainen Autismin kolmet kasvot klo 20:00 (uusinta la klo 16.50) ja HBO:n Autistien musikaali klo 21:00 (uusinta su klo 15.00). Ne molemmat vaikuttavat hyviltä ja aion niitä töllöttää mielessäni mm semmoinen oleellinen kysymys kuin millainen on hyvä autistinen elämä?

• Autismitietoisuuspäivä Autismi- ja Aspergerliiton sivuilla
• WAAD-sivut enkuksi