KIlpirauhasjuttuja

Viime syksynä elämäni parani ratkaisevan paljon, kun sain uuden kilpparilääkityksen. Enkä ole yksin, sillä Armourin ja muiden eläinperäisten kilpirauhasvalmisteiden kulutus on kasvanut ainakin Amerikassa ja Euroopassa huimasti. Varmaan silkkaa placeboa (heh heh), mutta minä sain elämäni takaisin enkä enää ollut kuolleena sohvan pohjalla jokaisen pienen tai normaalikokoisen ponnistuksen jälkeen tai muuten kärsinyt jatkuvista, tyypillisistä kilpirauhasen vajaatoiminnan oireista. Arvaatte, että pelottaa, jos joutuisi tästä aineesta luopumaan.

Armourit olivat jäädä katkolle kesällä, kun apteekista ei saanutkaan täydennystä! Kävi ilmi, että vanha lääke-erä loppui ja uudella koostumuksella tehtyjä nappeja jouduttiin vähän odottamaan. Mutta mitä! Forest Pharmaceuticals oli korjannut tuotteen, joka ei ollut rikki. Ehkä arvaatte, että nyt se peeveli on rikki. Aiemmin mukavasti ikenessä tai kielen alla sulanut tabu nykymuodossaan ei enää sula millään ja tuottaa ajan mittaan suuntäydeltä paksua puppua. Nieltynä vaikuttavan aineen hävikki on suurempi ja sitäkin suurempi, jos ei pidä kaikista imeytymistä haittaavista aineista tarpeeksi pitkää syömistaukoa - ja niiden aineiden lista on pitkä. Aargh. Silti Armour auttaa vajaatoiminnan oireisiin, toisin kuin ainoana oikeana tällä erää kaupattava synteettinen Thyroxin, jossa on vain yhtä kilpirauhasen tuottamista hormoneista.

Nyt Amerikasta kuuluu jälleen kummia. Kuivattua kilpirauhasta valmistava labra, ilmeisesti Jenkkilän ainut, nikottelee yrittäessään vastata räjähdysmäisesti kasvaneeseen kysyntään. Tiedossa on mahdollisesti Armourin ja vastaavien tuotteiden saannin vaikeutuminen tietymättömiksi ajoiksi! Joko keksimme lääkärin kanssa jotain korvaavaa tai menetän taas elämäni kilpirauhasen vajaatoiminnalle, eli tulen masentuneeksi, lihavaksi, tylsäksi, kaljuksi, turvonneeksi ym. ja ennen muuta kuolettavan väsyneeksi. Ehkä sitten pitää testata synteettistä T4-T3-nappulahoitoa.

On todella inhottavaa olla loppuikänsä riippuvainen hormonikorvaushoidosta. Etenkin kun se lääke, joka aiemmin oli ainoa käytetty ja nyt jostain syystä suppean ja riittämättömän lääkkeen syrjäyttämä (yksi joku syy on varmasti synteettisyys, se takaa helpommin ja halvemmin tasaisen laadun ja halvan tuotannon), on saatavuudeltaan näin epävarmaa. Pitää ehkä itse opetella leikkaamaan sioilta kilpirauhasia. Jotta älkää ihmetelkö, jos vastaan tulee läskejä, depressoituneita, väsyneitä sikaparkoja, joiden kaulassa on tökeröt tikit.

Pitäkää te parempaa huolta kilpparistanne ja syökää soijaa vain kohtuudella ja rasvaa paljon sekä monipuolisesti!

Göteborgiin voisi taas mennä

Mitä tehdä semmoisen ihmisen kanssa, joka selvästi pitää tyhmänä? Pitääkö sille artikuloida selvemmin? En ole tottunut vuosikymmeniin vakuuttamaan terävyyttä ja älykkyyttä kenellekään enkä jaksaisi nytkään ruveta. Mutta tapa, jolla puheitani tulkitaan, on niin jumalattoman rasittava ja herättää voimatonta raivoa, että jotain tarttis tehrä. Vaikka sitten mennä mättämään säkkiä.

En jaksa alkaa selittää, etten mä tarkoittanut tota vaan ihan muuta pälä pälä etenkin jos vastapuoli (niin, vastapuoleksi tämä juurikin heittäytyy) on nopea ja siirtyy heti seuraavaan asiaan, josta minua nolata. Kokeillako painokkaan, silminnähden kärsivällisen vaikenemisen strategiaa, kun kerran puhuminen ei auta? Lounaallakin on jokseenkin inhottavaa, kun porukalla jutellaan mukavia. Jos mä sanon jotain, tyyppi ilmaisee koko kehollaan, että lopettaisi tuo tyhmä jo ääntelynsä niin oikeat ihmiset saavat puhua.

Sivistystä on kuunnella erilaisia ihmisiä avoimin mielin ja kiinnostuneena. Siinä on se pelottava puoli toki, että voi saada kaikenlaisia Ajatuksia. Voi joutua luopumaan rakkaista, turvallisista ennakkoluuloistaan. Yhyy.

Iltapäivän masennettavana olemisen päälle huomasin yhden kivan tyypin potkineen mut kaverilistaltaan eräässä sosiaalisen median palvelussa. Ei ole kauan siitä, kun hän kehui mua ihanaksi enkä keksi, mitä nyt taas olen tehnyt. Olen aika usein sormi suussa näiden juttujen kans, minussa on jotain vikaavikaa.

Ilmeisin syntini on kyllä se, että en pitkiin aikoihin, jopa vuosiin, pidä yhteyttä. Eipä sillä tavalla ystävyyssuhteita hoidella. Toki voi kysäistä, onko se yhteydenpito mun varassani. Vastaus näyttää olevan monesti kyllä, kai se pitää tässä kohtaa elämää jo tunnustaa tosiasiaksi. Totta on sekin, että saatan ihan älyttömän pitkäksi ajaksi unohtaa vastata toisten aloitteisiin ja se on tietenkin ihan pepasta olevaa käytöstä. Pitkän ajan kuluessa sen toisen tunteet ovat hapantuneet monta kertaa ja kynnys rakentaa kontaktia nousee taivaisiin. Jolloin aikaväli venyy yhä pidemmäksi.

Göteborgiin muuttaminen ei siis auta (sitä paitsi Ruotsi on täynnä supernenttejä), kun en itseäni voi jättää kotimaan kamaralle. Pitäisikö jotenkin yrittää itse muuttua? Aargh! Joko taas! Olen jo perillä, olen jo perillä, olen jo perillä...

Haute cuisine -kaurapuuro

Viime viikolla iski paniikki, kun kaikki tuntui kaoottiselta. Sekalaisia vaatimuksia ja tekemättömiä tehtäviä tuntui satelevan joka nurkan takaa ja tunsin, etten pysty jaksa voi halua veny. Rauhoittelin itseäni viikonlopun ja tänään rakensin kalenterini kuntoon.

Tuntuu mainiolta mennä luennoimaan muutamaan eri paikkaan. Ehkä autismi- ja assiliitonkin kautta voisi järkkääntyä jotain luennonpitoa? Joistakin autismiasioista osaan ja haluan puhua sekä kuunnella. Tämä oma tutkimushärveli on vielä sen verran köykäisemmissä kantimissa, etten halua puhua tästä julkisesti varttia pidempään. Paitsi aion kyllä esitellä aineistoani projektin muille tyypeille huomenna, mutta se on eri asia. Tottahan minä tämän yhden aineistoni jo tunnen.

Pidän aina vain ihmeellisen ihanana, että pystyn esiintymään ilman halvauttavaa jännitystä. Ainakin, jos minulla on omasta mielestäni järkevää ja hyödyllistä sanottavaa.

Hiukan harmittaa, että myöhästyin syksyn ekasta luomuruokapiirin tilauksesta reissun takia. Olen jo pitkään joutunut pärjäilemään ilman heikäläisiä kaurahiutaleita. Ne ovat parhaita! Tuoksuvatkin ostettaessa, eli ovat ilmeisesti äskettäin litistettyjä toisin kuin markettien kuivat purut. Tämä pörinä saattaa vaikuttaa hifistelyltä, mutta herran jestas kun voi kaurapuuro olla hyvää tuoreista, isoista hiutaleista keitettynä. Syytön mää siihen olen. Ruokapiirin kautta saa luomusapuskansa, kuten munia ja juureksia, paljon halvemmalla kuin kaupasta ja fyffet menevät suoraan tuottajalle. Syyskuussa avautuu seudullemme myös luomuruoan kotiinkuljetuspalvelu, Luomulaatikko, jota pitää kokeileman.

Vielä kun jostain saisi luomulihaa! Naudanjauhelihaa voi vielä löytää kaupasta, mutta siihen se jää. Oikeastaan lihan luomuisuus olisi erityisen houkuttavaa, koska se nähdäkseni tarkoittaa tehdasmaiseen tehotuotantoon verrattuna järjellisempiä elinoloja elukoille. Kauppahallista olisin taannoin saanut luomukanaa, kunhan olisin kyninyt ja käsitellyt sen itse. En ihan luottanut kykyihini tarpeeksi, että olisin käynyt tähän urakkaan. Mamo olen.

Helsingin sanomien tuoretiskejä koskenut keskustelu on ollut siinä määrin etovaa, ettei kohta huvita mikään. Tässä linkki Kemikaalikimaran tuoretiskijuttuun. Bonuksena juttua kynnysrahoista ynnä muusta.

Olen muuten odotellut HS:n myyjien soittoa, kun kesän viikonlopputarjous loppuu kohta. Haloo? Lopetin nimittäin AL-tilauksen. Ilkan entistä isompi omistus Alma Mediasta (tuo kirjoitusasu sattuu) oli se korsi joka katkaisi kamelin selän. Jotain raajaa. HS alkaa takuulla myös ottaa pattiin ennen pitkää, tämä on todettu. Mutta mikä olisi vaihtoehto? Verkkolehti voisi olla hyvä vaihtoehto, koska ei oikein innosta tuo paperintuhluukaan enää.

Oman pihan omenasato on n. 2 omenaa, joten tarvitsen täydennystä! Onneksi moni kärsii ylituotannosta, joten nyt olen jo kahdesta lähteestä saamassa niin paljon omppua kuin halajan! Vähänkö reppavaa? Ruokapiirin hekumakaurapuuro plus kaverin pihan omppua plus iso lusikallinen itseväsättyä mantelivoita on yhtä kuin lämmin, herkullinen ja ravitseva aamupala syksyn kylmillä. Vielä kun kehitän killeritavan pakastaa niitä ompukkeita. Palasiksi vain ja pussiin?

Viisi kiloa

Laihduttamattomuuslupaukseni joutui koville aamulla, kun luin vaa'asta, että minulle on tullut viisi kiloa lisää sitten viime mittauksen. Jonka tein niillä main, kun kävin Helsingissä. Kreikassa tuntui kuin ympärysmittani kasvaisi kasvamistaan joka päivä, vaikka en syönyt mielestäni tolkuttomia määriä mitään.

Kuumuus heikensi ruokahalua. Vesi ja hedelmät kyllä maittoivat ja suolaa piti välillä saada jostain. Syömingit sisälsivät usein huonoja hiilareita eivätkä rasvatkaan tainneet olla parhaasta päästä. Hotellissa ei juuri voinut kokata ja piti pärjätä ravintoloiden antimilla. Harmitti, kun paikallisia ihania hedelmiä ei tahtonut löytyä lähistöltä, mitä nyt naapurin puissa oli raakoja sitruksia kasapäin. Kreikkalainen jugu on loistavaa kreikkalaisten hedelmien kera, sen ehdin onneksi testata.

Laihduttaminen on puo edellä puuhun menemistä. Mitä minä teen laihuudella, jos en ole terve? Laihuutta, saati terveyttä ei pysty pitämään yllä deprivoidussa, väsyneessä kropassa. Lievän ylipainon laihduttaminen ei edistä terveyttä, vaan usein heikentää ruokavalintoja merkittävästi. Päässä raksuttaa kalori- eikä terveellisyyslaskuri. Aliravittuna saa kovia mielitekoja, jolloin helposti kahmii kitusiinsa kasapäin tyhjää hömppäruokaa, eli tekee huonoja valintoja.

Laihdutuslaskuri kokemukseni mukaan huutaa aika kovaa ja ruokaa pitää miettiä ja suunnitella paljon. En minä jaksa ajatella ruokaa koko ajan, haluan olla vapaa ajattelemaan muutakin! Haluan myös vahvat luut, lihakset, nivelet, sisäelimet, herrrmot ja muut vehkeet. Jostain syystä terveyskalkulaattorini on paljon rennompi kuin laihdutus-. Johtuu kaiketi siitä, että osa terveellisyyttä on löysä pipo. Ei pidä stressata joka himputin suupalasta. Riittää, kun suuret linjat ovat oikeanlaiset. Onnistuminen ei ole kiinni vaa'an tai mittanauhan lukemisesta, vaan omasta voinnista.

Sanotaan, etteivät kaikki joulet ole luotuja yhdenvertaisiksi. Ilmoitettu kalori- tai joulemäärä on ruoan laskennallinen fysiologinen energia-arvo, joka ei taida mennä ihan yksi yhteen sen kanssa, miten itse kunkin keho ottaa ruoasta irti energiaa tai muuntaa sitä edelleen varastorasvaksi. Tästähän erilaisten dieettien puolestapuhujat taistelevat verissä päin, mutta minusta kestävin ratkaisu on se, että pyrkii monipuolisuuteen ja jättää huonot energiaravintoaineet*) enimmäkseen veke.

Toki merkittävällä energiadeprivaatiolla eli aliravitsemuksella laihtuu millä tahansa ruokavaliolla, mutta samalla rapauttaa terveyttään ja helposti tärvelee hormonitasapainonsa (tai jopa tappaa kilpirauhasensa) ja estää kehoaan saavuttamasta tasapainoa. Laihtumisen kannalta on oleellista, että esmes insuliini, kortisoli ja kilpirauhashormonit toimivat sutjakkaasti, mutta huonosti koostettu ja liian niukkaenerginen ruokavalio voi viedä hormonit epätasapainoon. Seurauksena on usein jojoilu ja niukkaenergiselläkin ruokavaliolla laihtumisen tyssääminen. Pohjolan asukkaan elimistö on vissiin optimoitunut pärjäämään nälänhädissä, ei nykyisessä raffinoidussa ylenpalttisuudessa.

Niin. Niin! En laihduta, kekkeles, vaikka kuinka olisi viisi kiloa! Sen sijaan nautin aamupalaksi öljyjä (pidin öljytaukoa, kun laiskuuttani ajattelin, että siemenet ja pähkinät riittävät, mutta nyt taas ryhdistäydyn), ja rahka-jugua siementen, kauraleseen ja mustikoiden kera sekä kahvia, nam nam. Nyt yritän löytää lounaslistoilta jotain muuta kuin pastamössöä. Enkä ota pulttia. Stressi ja unenpuute rakentavat rasvapötsiä. Välipalaksi iltapäivällä on tiedossa pähkinöitä ja hedelmää ja päivälliseksi kehitän jotain ihastutteleiksevaa herkkua, jossa on paljon kasvikunnan tuotteita, makua ja väriä.

Disclaimer on tällä kertaa se, että kilpirauhasen kärtsähtäminen liian vähällä rasvalla (yhdistettynä suureen soijankäyttöön) on kontroversiaali väite, mutta näihin viittaavia tutkimustuloksia käsittääkseni on ja tämän oman elämäntilanteen kans natsaa niin hyvin, että tekee mieli uskoa (mikä on tietysti täysin epätieteellistä ajattelua ja joudun nyt ottamaan potkut tutkijan duunista).

Toiseksi varaumaksi sanottakoon, että tämä teksti on kirjoitettu minulle itselleni nuhdesaarnaksi, etten kadota fokusta viiden kilon takia. En ole ruokapoliisi enkä halua kytätä tai kritisoida kenenkään lukijan juttuhommia, koska lukijalla on todnäk omastani poikkeava kroppa, mieli ja elämäntilanne. (Paitsi kyllä toivoisin, ettei kukaan lukija sortuisi aliravitsemukseen, vaan olisi kiltti itselleen.) Näitä aatoksia saa tietysti itse kukin käyttää omien käsitystensä rakentamiseen vapaasti ja päätyä vaikka päinvastaiseen tulokseen... Saapi myös kommenteissa keskustella ja olla eri mieltä!

Kolmanneksi tuumaan, että jyrkät, isot, yhtäkkiset, ahdistuneet muutokset yleensä ovat tuomittuja epäonnistumaan. Pienin askelin ja mielihyvää varjellen moni meistä ihmislapsosista pääsee elämäntapa-asioissa paljon pidemmälle. (Ja salille tarttis päästä pian!)

*) Valkoinen sokeri ja vehnä (ym. raffinoitu hiilari) sekä transrasvat. Alkoholi pitäisi myös listata tähän, mutta ei tee mieli, kun punaviini on niin hyvää... Äh. SP:n kans tosin sovimme, että yritämme taas tukea toisiamme yleisessä holittomuudessa, mitä nyt viikonloppuna nautitaan sitä punkkua sopivasti. Että saisi ne unet ja serotoniinit sun muut tukea antavat asiat kohdilleen vapaana alkoholin häiriköinnistä. Töiden ja lastenhoidon päälle vaan väsyneenä usein se punaviinilasillinen on instant-rentoutuminen iltasella, mutta pitkän päälle se vain pahentaa väsyä.

Orientoitumispostaus

Olo on varsin sekopäinen, kun hyppäsimme rantalomamoodista yhtäkkiä syksynraikkaaseen arkeen. Lisäksi tuo koulun alkamisen aikaan sijoittuva tunneperinne tuottaa toudella ärsyttävää ahdistusta. (Joo, ärsyttävä-sana ei ole kuvaava, mutta käytän sitä kutistaakseni ja heikentääkseni takajalasta syöveriinsä kiskovaa tunnemöykkyä. 42-vuotiaana vaadin, että se jo jättää munt rauhaan!)

Nyt mietin sitäkin, mitä Möme sanoi tuolla aiemmassa kommenttilodjussa. Voiko mielialan heikentyminen liittyä kilpirauhaseen taas kerran?

Tosikoisen päiväkodissa sanoin tänään, että nyt vältetään vain omenaa. Tralalaa! Voi olla, että ihottumia tulee esmes selleristä ja seesamista, mutta mehän emme piittaa pienistä, ohimenevistä kutinoista muuten kuin hoitamalla oiretta. Jos tulee isompia tai jatkuvia oireita, palaamme välttödieettiin. Omppujakin aion kokeilla, jahka saan käydä kaverin luona omenavarkaissa. Piirakka on luultavasti maittava testausmuoto.

Esikoinen lähti taas tyytyväisenä kouluun. Autistilapsen kouluinto on valtava juttu koko perheelle, joten lähetän lämpimiä ajatuksia TEACCH-porukan suuntaan.

Yritän taas aktivoitua etsimään puheterapeuttia. Mistä saamme autismia ymmärtävän puheterapeutin Tampereelta? Pojan puhe etenee koko ajan ja hän on motivoitunut, innokas oppija, joten nyt olisi huippua saada lisää vääntöä koneeseen. Esikoisen vokaalipainotteinen puhe kuulostaa korvaani niin mahdottoman mukavalta, että olen matkia häntä yhtenään. Sepä vaan ei edistä oikein oppimista, kun sälli tarvitsee puheen mallia, joten yritän hillitä itseni.

Sorrun taas päivittelemään omaa heikkouttani, kun näin väsyttää reissun päälle, vaikka kaikki meni ihan hyvin. Kuules nyt, minä, siksi juuri väsyttää, kun koko ajan paiskin täysillä hommmia, että kaikki menisi hyvin. Eikö sen nyt 11 vuoden jälkeen pitäisi jo olla tiedossa, mitä? Ja sekin on totta, että voisi olla vielä huimasti raskaampaa, jos en paiskisi hommia tai jos mikään homma ei auttaisi.

Jos olisi yhä kamalan vaikeaa, emme kiusaisi itseämme lähtemällä matkoille, vaan pysyisimme kotona. Kappas vain, juuri niin olemme tehneetkin, kun ei ole tuntunut järkevältä lähteä moniallergisen pikkulapsen ja autistisen, kehitysvammaisen ja vaikeasti kommunikaatiovammaisen pojan kanssa mihinkään. Ilman lapsiakaan ei ole jaksanut isommin liehua. Nyt allergiat tuntuvat väistyneen ja kommunikaatiovammaisuuskin näyttää helpottavan koko ajan. Se tarkoittaa, että pitää rakentaa uudestaan verkostoa kasaan, kun umpiväsyneen eristäytymisen vuodet voi ehkä jättää taakse tai ainakin eristäytymistä voi vähentää voimien ja kykyjen lisääntyessä.

SP tuumasi, että yksi matkan kivoista puolista oli se, kun olimme niin sosiaalisia. Kävimme matkaporukan kanssa muutamaan otteeseen nauttimassa illallista, osallistuimme kilpikonnaretkelle ja hengasimme altaillakin hieman jengin kanssa. Kysyin SP:ltä, mikä ihme se nyt on. Hänen mielestään olemme molemmat niin epäsosiaalisia, että olisimme saattaneet yhtä hyvin vain kyyhöttää hotellihuoneessa koko loman. Minä muistutin, että tavatessamme hän piti minua huippusosiaalisena. SP myönsi tämän ja sanoi sitten: Sä olet nykyään niin väsynyt. Ja toden sanan sanoikin. Vaikka tiedän paremmin, sosiaalisuus lentää ikkunasta ulos nopeasti, kun olen väsynyt. (Kuvaamani keskustelu oli muuten ystävällinen ja lämmin. Jos se ei välity tekstistä.)

Mutta nyt. Käyn läpi työsähköpostit ja yritän saada Transanan asennetuksi omalle läppärilleni ja soittelen puheterapeutin perään ja ja ja kyllä tämä tästä taas nitisten käynnistyy.

PS. Lisäsin hupaisan värkin blogiin, joka kaivelee arkistoista kolme linkkiä jokaisen postauksen perään. En ota vastuuta linkkien asianmukaisuudesta tai niiden takaa löytyvien sisältöjen mentaalihygieenisistä vaikutuksista.

Terveisiä Kreikasta

Olimme oikealla tyypillisellä etelänmatkalla viikon ja palasimme tänään. Olo on sekava niin pollassa kuin pödessäkin, mutta yritän virittäytyä huomiseen työpäivään. Olisi paljon blogattavaa, hyviä aiheita ja lupaavia ajatuksenpoikasia, mutta jokin nyt estää. Blogisuhteeni on riisissä? Minä ja ViPi kuuluisimme blogiterapeutin sohvalle? Toisaalta minulla ei ole muutakaan henkireikää, eli olo käy tukalaksi, kun en kirjoittele autismi- ynnä muita juttuja mihinkään. Yritän nyt miettiä, mitä teen ja nukkua myös, kunhan saan pään rauhoitetuksi.

Ei flunssakaan kysele, passaako nyt tulla

Depis tuntuu taas uhkaavan pinnan alla. Voi olla, että vain pelkään sen uhkaavan. Kohta on perinteinen ajankohta, koulujen alku. Lisäksi elämä sysi menneisyyden haamuja, jotka kohta täyttivät päät yhdellä kohahduksella. Mieliala hyppäsi sillalta auton alle.

Muistini on kamalan reikäinen siltä kohdin, kun odotin Esikoista ja synnytin hänet sekä hoivasin ensimmäiset pari vuotta, mutta sieltä voi näköjään pulpahdella pinnalle jotain tunnemuistoja, kun vetäistään tietyistä naruista.

Parisen vuotta on jossain kateissa. Sen verran muistan, että olen kiitollinen ainakin kahdelle naiselle, jotka olivat olemassa siihen aikaan. Yksi hoiti samanikäistä vauvaansa ja jakoi arkea kanssani, toinen mm. auttoi jouluostoksilla silloin, kun olkaluuni oli kahdesta kohtaa katki*). Oli varmasti paljon muutakin hyvää, mitä en muista. Ihmisten tekemät ikävät asiat tulevat helpommin mieleen.

Olin varmasti todella surkea ystävä, mutta puolustuksekseni on sanottava, että olin myös täysin poikki ja rikki nuo vuodet. (Millähän nyt puolustautuisin?)

Sen muistan, että jossain vaiheessa en enää jaksanut itkeä. Sen jälkeen on tuskin surusta itketty kuin korkeintaan kännissä, nopeasti. Nyt on valunut joitakin kyyneliä ja näköjään silmät ja naama saavat kuvottavan punoituksen heti. Ehkä se kuitenkin on tervettä itkua. Sitä laatua, joka sulattaa hyhmeitä sielusta.

Kuitenkin kesä 2009 julistetaan yhdeksi parhaista! On ollut hyviä kohtaamisia ja jotkin sydämelliset juhlatkin! Arjessa rakastan sitä, miten Esikoinen opettelee puhumista koko ajan järjestelmällisemmin ja Tosikoinen oppii ihan mitä vain letittämisestä lukemiseen (no ei sentään sujuvasti vielä kumpaakaan, jotan raajaa). SP:ltä puuttuu kesäangst. Tällä kokoonpanolla on ollut hyvä kulkea ja olla. Kaiken lisäksi oli myös huippua mennä töihin loman jälkeen**).

Vaan onko niin, että työ on kivaa sillä hinnalla, että se on akateemista ja siitä maksetaan 1888 euron kuukausipalkka? En valita, mutta tuntuu hieman epikseltä, jos jatkossakaan ei voi saada todella mieluista duunia muuten kuin liksasta karsimalla. Toivottavasti SP ei ihan heti intoudu vaihtamaan kivaan duuniin, koska sitten joudutaan vuokrakaksioon Tesomalle (ja myydään tietysti auto, minkä vois tehdä jokatap ennen pitkää ainakin tällä sijainnilla). Olen kamalan kiintynyt tähän kotiin enka haluaisi vaihtaa seiniä muuten kuin jos muutetaan Tampereelta pois.

Äsh, länkytyskone hurahtaa käyntiin, vaikka yritän sanoa jotain. Vaikka sitä, että depis ei aina ole missään suhteessa ympäröiviin olosuhteisiin. Uskon ja toivon, että tämä ei nyt ole varsinaisesti sitä, mutta jos prkl kumminkin on, tiedän mitä tehdä. Hankin lääkettä ja terapiaa, nopeasti enkä hetkeksikään jumitu ajatukseen, ettei mulla VOI olla depistä, kun kerran asiat ovat ihan hyvin. Kunpa olisin kuitenkin kunnossa, ettei elämä taas madaltuisi ja supistuisi selviytymiseksi päivästä toiseen. Ehkä nyt on varaa surra asioita, joiden läpi oli vain jotenkin aikanaan kamppailtava, että pysyin lapseni kanssa hengissä. Ei syytä paniikkiin.

*) Toivottavasti kukaan ei muuten kuvittele, että olkaluu katkesi väkivaltasyistä. Nyt vasta tuli mieleen, että jotakuta on saattanut epäilyttää. Liukastuminen roskalaatikolla ja kahdesta kohtaa katkennut humerus on nimittäin juurikin niin typerän kuuloinen juttu, että joku saattaisi oman pikku kultapuppelinsa edesottamuksia peitellä semmoisella. Todellisuudessa silloin ajattelin, että löisikin, niin asia olisi sillä selvä ja voisin antaa kenkää. Tosin lupasin itselleni vakaasti, että olisin vapaa lähtemään milloin hyvänsä vauva kainalossa ja pärjäisin ihan hyvin yksinkin. Tällä tavoin selvisin pahimmistä yli ja näköjään elän nyt ihmisen kanssa, joka tukee minua takaisin, silloin kun prakailen plus on hyvinäkin aikoina rinnalla.

**) On tunnustettava, että lomaltapaluuta saattaa ihan himppusen auttaa se, että menemme vielä viikoksi Kreikkaan elokuun loppupuoliskolla.