3.1. klo 10.25. Nelijalkainen ystäväni (After Thomas/Englanti 2006, 94') Koskettava, tosipohjainen draama avioparista, joka yrittää tulla toimeen poikansa autistisuuden kanssa ja saa yllättävää apua perheeseen hankitulta koiralta. O: Simon Shore.Tämä nyt etenkin kiinnostaa, kun Esikoinen sanoi yllättäen joo, kun ihan hupsuuttani kysäisin, haluaisiko hän oikean koiran. (Poika istui sohvalla pikkusiskonsa valtavan leikkikoiran kanssa.) Tuo "koskettava" on toki aina huolestuttava epiteetti, mutta toisaalta IMDB:ssä useampi katsoja kehuskeli elokuvaa, mukana myös autisteja läheisesti tuntevia ihmisiä.
lauantai, tammikuu 02, 2010
After Thomas - autismiaiheinen elokuva
Sain kamulta vinkin, että huomenna sunnuntaina aamupäivällä tulee telkkarista autismiaiheinen elokuva After Thomas eli, kuten YLE sanoo:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
13 kommentti(a):
Kiitos vinkistä! Minä aion katsoa,
-minh-
Juu. Päivää vain tänne hyvään blogiin.
Olen vuosia väijynyt tietoa eri roduista, pitäen silmällä autistin apukoiran kasvattamista.
Peruslabbis on aina ihan hyvä. Mutta boxereilla on elämää pidempi pinna lasten suhteen ( yleensä vain tuijotetaan koiran suurta ja voimakasta olemusta, mutta nämä ovat pääsääntöisesti lempeimpiä ikinä ) ja boxerit leimautuvat laumaan. Eli koko perheeseen. Boxerit tarvitsevat rivakkaa lenkittämistä, sillä koiraroduista niillä on eniten lihasmassaa suhteessa kokoonsa.
Toinen varteenotettava rotu on Hovawart. Tämä on kuitenkin vahvaluonteinen rotu ja tarvitsee tasapainoisen ja johdonmukaisen koulutuksen. Hovat ovat myös suurikokoisia koiria ja tarvitsevat paljon aktiviteettia. Älykkyydeltään pesee mennen tullen labbiksen ja boxerin joten täytyy pitää huoli että koira saa tarpeeksi älyllisiäkin virikkeitä.
Ja Hoviksista lempeämpiä ja huolehtivaisempia ovat nartut. Pääsääntöisesti.
Autistin koira koulutetaan yleensä tiiviissä yhteistyössä kodin kanssa, sillä koiran tulee tottua jo pienestä pitäen lapseen naaman edessä. Autissteilla on tapana tuijottaa koiraa lähietäisyydelta ja halata päätä, luultavasti vielä liian kovaa. Koira pitää automaattisesti tätä hyökkäyksenä ja puolustautuu puremalla. Siksi jo pentukoira tulee totuttaa tähän turhankin rehvakkaaseen käsittelyyn.
Ja toinen pointti on kovaääniset raivokohtaukset. Autistin koiran pitää kestää niitä ja ymmärtää, ettei mitään hätää ole.
Meille tulee Hovawart narttu heti kun saan niitä rahoja keräiltyä sopivia määriä. Tällä hetkellä se ei ole taloudellisesti mahdollista.
En tiedä, kuinka Suomen maassa tämä autistikoirien koulutus ja niiden jako fyysisesti tapahtuu.
Mutta meillä tulen kouluttamaan koiran itse.
Opetan jäljentämistä, sillä versolla on tapana harhailla jos hetkenkään herpaantuu väijyvä silmä. Opetan myös ohjaamista esim. vaatteesta kiinni pitäen. Kammoan sitä hetkeä että poika on niin iso että liikkuu yksin ja entäs jos vaipuu omaan maailmaansa kesken suojatien? Entä jos tulee tyhjään tuijotuksen hetki ja näin päin pois.
Ja Hovawart on tarpeeksi suuri, genetiikaltaan puolustamiseen suuntautunut koira joten tietää että poika on varmasti hyvässä seurassa.
Ja Hovikset myös leimautuvat koko laumaan, mutta niillä on tapana liimautua johonkin perheen jäseneen kiinni kuin iilimadot. Vessaankaan ei yksin pääse, koska huolehdittava voi kadota sinne. Ja tämä ilman mitään koulutusta, geneettisestä muistista vain. Ei huono ominaisuus autistin koiralle.
Ja meillä myös katsotaan tiiviisti After Thomas.
WRS, tosi mielenkiintoista asiaa! En usko, että Suomessa on järjestelmällistä autistien avustajakoirien koulutusta, en ainakaan ole koskaan kuullut semmoisesta. Aisti- ja liikuntavammaisille kyllä on avustajakoiria ihan järjestelmällisesti koulutettu, toivottavasti vielä joskus laajennetaan autisteihin. Olisihan se mahtavaa, jos koiran avulla elämänpiiri laajenisi ja moni varmasti muutenkin saisi apua koirakontaktista. Moni puhuva autisti tuumaa, että eläinten kanssa on paljon helpompaa tulla toimeen ja olla mielekkäässä kontaktissa kuin ihmisten...
Naamakirjassa yksi kaveri myös vinkkasi, että Keeshondeja käytetään terapiakoirina. Sekin vaikutti lupaavalta rodulta. Me - jos siis hankkisimme koiran ja pystyisimme allergioiden puolesta myös pitämään sitä - varmaankin ottaisimme ominaisuuksiltaan vammaisuuden kannalta suotuisan seurakoiran. Olosuhteidenkin pakosta, kun emme tiedä mitään tahoa, joka voisi terapiakoiraa valita tai koulia.
Toisaalta poikakin on aika iso ja harkitseva 11-vuotias, varsin rauhallisesti käyttäytyvä tätä nykyä autistiksi eikä karkailua ole ollut enää viime aikoina (koputan puuta). Yksinäisyys taitaa tällä erää olla isoin pulma kommunikaation puutteellisuuden ohella, mutta en tiedä, auttaisiko koira siihen. Mielekkäästä tekemisestä on myös säännöllisesti pulaa, vaikka poika hoitelee monenmoisia koti- ja pihatöitä. Niistä ei riitä kaikiksi valveillaolon tyhjiksi tunneiksi. Nämä pulmat ovat kumuloituvia, jossain vaiheessa alkaa napsua tai räjähtää, jos nyt rauhallisempana jaksona ei löydetä ratkaisuja.
Mulla menee Thomas kiintolevylle ja katsotaan se sieltä pojan kans iltapäivällä. Lisää elokuvasta sitten - mutta toivottavasti te katsoneet kommentoitte tai linkitätte tänne, mitä tykkäsitte!
Zap. Katsoin ja vönisin.
Minun lapseni ei siis ole ainoa, joka haistaa vieraita ihmisiä. Nyt tiedän.
Keeshondi on, kuulemani mukaan, sitkeä ja hyvin koulutettavissa oleva rotu ja keskikokoisena rotuna piisaa hyvillä lenkeillä, ei tarvitse puolisotilaallista maratonia... Itsellä ei ole pienintäkään kokemusta.
Oma, nyt jo puhuva ( JEI! ) versoni pitää monta kertaa enemmän eläimistä, kuin ihmisistä. " Niillä ei ole turhia sanoja ". Keskittyvät olennaiseen.
Meidän kissalla ja pojalla on tiiviisti hitsautunut suhde. On aina ollut. Kissa se oli joka väijyi pojan ovenraossa, kun oli nukkuessaan kohtaus. Olisi mennyt ohi, ellei vahtikissa olisi ollut asemissa.
Ja jos nyt mihinkään perheeseen tulisi ihan mitä tahansa koiraa, niin jo pelkkä peruskoulutus tulisi olla hanskassa. Ja sen merkitys tietysti korostuu, kun edes mietitään suurta ja voimakasluonteista rotua ( niin kuin meillä ).
Ja jos teillä on allergioita perheessä, oletteko harkinneet akvaariota?
Olipa muuan synttärijuhlat meillä joitain vuosia sitten. Muutaman tunnin aikana poika kieltäytyi leikeistä, muiden lasten seurasta, kakuista ja herkuista- koska seisoi akvaarion edessä koko sen ajan. Seuraavan kuukauden aikana meille tuli akvaario. Pelittää edelleen.
Elokuva oli aikas hyvä, mutta mut valtasi niin iso raskasmielisyys, että pitää palata asiaan myöhemmin. Muistot vyöryivät päälle ja lanasivat ojaan.
Meidänkin heppu haistelee ihmisiä, joskus tuttujakin. Moni on onneksi suhtautunut siihen hyvällä asenteella. Hajusta voi päätellä paljon toisesta ihmisestä ja nuuhkailu on Hyvä Asia autistille, koska se osoittaa kiinnostusta muita kohtaan.
Katsoin kans tuon elokuvan ja tykkäsin. Aarollahan on autismiin liittyviä juttuja oireyhtymänsä kautta.
Sitä vähän ihmettelin vaikka kyseessä olikin elokuva, miten vähän vanhemmille annettiin työkaluja, esimerkkejä miten lähteä toimimaan sen pojan kanssa. Tämä siis elokuvan alkumetreillä huomioitu seikka.
Meidän luokan autismipoitsu harrastaa kans tuota nuuhkimista. :)
Joo, mustakin leffasta oli kuntoutushommelit aika lailla karsittu pois! Olis nyt vähän jotain saanut olla vaikka vanhempien riitojen kustannuksella ;-)
Hei!
Meillä aspergerille on hankittu koira muutama vuosi siten ja sillä on erittäin hyvä vaikutus sosiaalisten taitojen oppimiseen. Superujo, katsekontaktia välttävä ja lähinnä töksäyttelevä tyttö on oppinut juttelemaan niitä näitä, sitä small talkia :-P Ajatelkaa mikä tilaisuus oppia vuorovaikutusta, kun tilanne on niin hyvin strukturoitu ja tiedossa jo etukäteen: "Minkä rotuinen se on" "Mikä sen nimi on" "Onko se tyttö vai poika" jne.
On tärkeää, että koira oppii käyttäytymään kunnolla muiden koirien kanssa, sillä muuten voi olla katastrofeja tiedossa koirien rynniessä hihnoissaan toistensa perään ja ymmärtämätön nt-koiranulkoiluttaja rähjää kun ei osata pitää koiraa hihnassa jne... Rutiineja koira opettaa ja ulkona kävely on hyvä rutiini. Koirapuisto voi olla hyvä ympäristö, jos lähellä on sellainen ja pääosa muista koiranomistajista on asiallisia.
Voi ei, meni ihan ohi. Pitää katsoa jos sen jostain saisi käsiinsä.
No just, tyypillistä minulle huomata kiinnostava elokuva näin jälkikäteen...
Autistisen henkilön avustajakoira on kiinnostava ajatus. Oma koirus (nyt jo ikävä kyllä edesmennyt) treenasi kanssani pelastusjälkeä ja -hakua. Kun kuopus sitten osoittautui autistiseksi, harjoiteltiin koiran kanssa id-etsintää kohteena kuopus. Meillä poika ei erityisen paljon ainakaan näkyvästi kiinnittänyt huomiota koiraan. Talutteli ulkona kyllä mielellään, mutta ei paijannut tms. Mutta suru tuli sitten kun koira äkillisesti menehtyi. Poika nimeää koiramme nimellä kaikki kuvat ja pehmolelut jotka vähänkään muistuttavat tuota perheemme rakasta karvaturria.
Kiitos edelleen kaikille kommenteista! Kyllä nyt koiruudet on mielessä, vaikka ei vielä läheskään käytännössä eikä olla tehty varmoja ratkaisuja mihinkään päin.
Saisikohan leffaa jostain lainaan? Kantsii ainakin kurkata, onko kirjastossa tms.
Kylla, luultavasti niin se on
Lähetä kommentti