Kumman ottaisit, allergian vai kihomadot?

Aamulla oli vuoroni touhuta lasten kanssa ja mitä ihmettä, Esikoinen lähti kanssani hieman temmeltämään ja hassuttelemaan. Mukavaa! Minulla oli punainen pyjama, jota hän osoitti ja sanoi: "Ketsuppia!" ja jatkoi: "Ei ole ketsuppia." Sitten meitä huvitti. Yritän muistaa sanoa Esikoiselle, kun hassutellaan Tosikoisen kanssa jotain ihan mahdottomia juttuja, että kyseessä on pelkkä leikki, emme ole tosissamme. Tuntumani on, että hupsuttelun tekeminen näkyväksi lisää residentin autistimme hassutteluja. Tuntuu, että mutkaton kontaktimme voi palautua, kunhan jaksan tehdä työtä sen eteen. Vieraita emme ole toki olleet ja asiat ovat sujuneet ihan mukavasti tällä välillä eikä kukaan voi tai halua palata takaisin ensimmäisten 3-4 vuoden symbioosityyppiseen meininkiin, mutta relampaakin voisi olla. Tai mitä sanaa nyt osaisin käyttää.

Aamulla oli melko kamalaa herätä, sitten olo muuttui mukavaksi, lämpimäksi ja pidin sellaista nautinnollista äitihauskaa, mitä noiden kersojen kanssa voi olla rauhallisena sunnuntaiaamuna. Väsäilin lounaat ja pullat jne. ja sitten kävi ahdistamaan taas kovasti tuntemattomasta syystä. Lisäksi SP sai hepauskohtauksen, kun komposti on jäätynyt ja sen kannen saranat hajosivat. Minä vanhastaan tulkitsen kaikki hepaukset niin, että minua syytetään, vaikka ei syytettäisikään, kuten esim. tällä kertaa. Huoh. Tosikoinen kitisi ja valitti enkä yhdessä vaiheessa olisi yhtään jaksanut kiinnittää häneen huomiota (mikä ei ole tods lapsen vika). Silloin lapsi kärttää sitä kauheammin ja minä sain yhtä aikaa valtavaa ärsähdystä ja syyllisyyttä. Sitten tein jotain epätavallista, kiitos fysioterapeutin ja en tiedä minkä kaiken, varmaan tämän bloggaamisenkin. Puin ulkovaatteet päälle ja läksin harrastamaan sitä kuuluisaa happiliikuntaa! Painelin kolme varttia sinne tänne vähemmän tavallisissa paikoissa ja tulin takaisin akuutti angst ja schmertz asettuneina. Normaalisti en kykene lähetemään mihinkään, jumitun vain kahta kauheammin, mutta tällä kertaa onnistuin.

Iltapäivällä rakentelin laskiaispullia ja ne olivat kaikkien mielestä aivan huippuja, paitsi Tosikoisen, joka pitää niistä hillotäytteisistä lälläripullista enemmän kuin mantelista. T:lle ei yleensäkään manteli maistu, toivottavasti hän ei kuitenkaan ole allerginen. Hmm, hän valitti kutiamista tunti-pari sitten kesken uniensa. (Kunpa ei olisi kihomatoja. Yäks. Kunpa ei olisi allergiaa. Se on pitkäaikaisempi vaiva...)

Minunkin pitäisi olla nukkumassa, koska haluaisin aikaistaa unirytmiäni ja herätä viimeistään seitsemältä. Tänään ei onnistunut, koska minulla ei ole itsekuria enkä saanut itseäni muilla tavoin vuoteeseen aiemmin. Äh. On se kumma, että yleensä saan mitään koskaan aikaiseksi. Kuitenkin taas äskettäin, kun olin kouluttamassa, yksi ikätoveri-opiskelija tuumasi, että olenpa minä ehtinyt paljon kaikenmoista. Jokin tässä yhtälössä mättää.

Oli hienoa viettää eilen vapaapäivää masennuksesta, siis kokonainen päivä ilman! En siltikään lähde jatkossa hakemaan päänsärkyjä baarista vastaavan toivossa, mutta päivittelen asiaa muuten vaan ja yritän ottaa siitä voimaa.

Maanantaiaamuna tapaan taas kallonkutistajaa. Sen jälkeen minulla on plakkarissa vielä kolme käyntiä. Keskiviikkona on taas fysioterapeutti. Kertaan näitä, etten unohda, kun nämä tapaamiset ovat jostain syystä muka ihan mahdottomia muistaa... Torstaina ja perjantaina olen Helsingissä jossain himputin kukkuussa koulutuksessa ja mietin, pitäisikö puksutella paikalle jo torstai-iltana ja pummia yösija. Kyyti h. kukkuuseen lähtee nimittäin klo 8:00 steissiltä eikä se ole ihmisten aika. Siellä pitää ehkä olla kovasti sosiaalinen, mitenkähän jaksan? Näinköhän siellä joutuu jakamaan huoneen jonkun kanssa? Kaipaan tällä erää yksinäisyyttä todella paljon, oikein isoina lohmoina ja toisaalta taas nautin ihan hurjasti ihmisten seurasta, kun sattuu kohdalle sopivia tyyppejä.

Jatkuu ensi numerossa!