polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa

maanantai, helmikuu 15, 2010

Pieni postaus vainen

Tosikoinen halusi tänään kävellä päiväkotiin ja mehän kävelimme! Nautimme aamupalan kotona ja tepastelimme, tytär laulaa loilotti itse keksimiään lauluja tähän tapaan: "Kultahanhi muni munan kultaisen, valkokultaisen ja sieltä tuli pieni hanhitipunen, valkokultainen ja isähanhi oli valtavan kokoinen..." Ja muistaisipa ne tarinan polveilut, kun mukaan tuli myös Peukaloinen, jota hanhet luulivat madoksi ja nielaisivat, mutta totesivat oudon hajuiseksi. Peukaloinen kaiketi selvisi tilanteesta. Valohoitoa parhaaseen mahdolliseen aikaan (siis aamulla) ja happiliikuntaa ja vielä laulantaa sekä juttelua!

Päivään mahtui myös jumitusta ja jäkitystä, mutta nyt on olossa ihana väsymys ja aion mennä ennenkuulumattomasti nukkumaan heti paikalla, vaikkei kello ole edes puoli yksi! Huomenna lisää.

3 kommentti(a):

Aurora kirjoitti...

Valohoitoa ja happiliikuntaa! Kuulostaa ihan mahtavalta. Minäkin sain eilen itseni ulos näiden tekstiesi innoittamana, ja hyväähän se tekee. Aurinkoa on varsinkin ollut viime kuukausina ikävä, joten tällaiset kirkkaat pakkaspäivät ovat tuntuneet huomattavasti mielialassa.

Kaura kirjoitti...

Huippua, jos tämä tarttuu edelleen! Mä otan näissä mielialavaiheissa matalan kynnyksen lähestymistavan, eli lupaan itselleni, että heti viiden minsan päästä saa tulla takaisin kotiin.

Ulkoilu mielialan tai unipulmien tms. hoitona ei nyt ole maailman uusin keksintö, mutta minun ainakin pitää keksiä pyörä uudelleen aika ajoin :-) Ja mielialan ollessa mörkeimmillään viimeinen, mitä haluan, on että joku tulee aah reippaan raikkaana suosittelemaan ulkoilua... En hyväksy sitä edes itseltäni! ;-)

See kirjoitti...

Koska tässä oli lisälukemistoehdotelmana Aikidofobian pelko, on hyvä sauma mainostaa, että Nozomin non-stop-peruskurssille voi tulla Nääshallin aikidosaliin minä tiistaina tai torstaina tahansa klo 19.00 ja lisäopastusta voi lukea esim. http://www.nozomi.fi/aloittaminen/1_harjoitus/ - voisi kokeilla vaikka vain yhden kerran :)

No, viiden minuutin ulkoilu on kyllä helpompi nakki, taidankin haastaa itseni tuohon. Huono omatunto se vain soimailee, eihän sitä nyt herrajumala voi aikaa itselleen ottaa :) Ja nythän tosiaan alkaa olla jonkinasteinen päivänvalomahdollisuuskin.

Blog Widget by LinkWithin